Alko harmittamaan tänään toisen ja omasta puolesta:
Ihan pieni vinkki. Kun on äiti ja isi, rakastaa lastaan, haluaa sille kaikkea hyvää, ja haluaa että se tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Kaikki sen äidin ja isin lapsen asiat menee kaiken muun edelle. Jotenkin sitä hassusti äiti ja isi kuvittelee että äidin ja isän oma perhe ajattelisi edes vähän sinnepäin omaa lapsenlastaan kohtaan. Jotenkin sitä voisi kuvitella että heidänkin elämänsä tärkeysjärjestys jollain lailla muuttuisi. Kun elää tälläisessä äiti-isi-illuusiossa niin ei ole kiva kuulla kuinka jotkut -ainakin äidin ja isin mielestä vähemmän tärkeät asiat tai ihmiset menevät isovanhempien tärkeysjärjestyksessä usein lapsenlapsen 'edelle'. Siinä voi äiti ja isi jopa ajatella että isovanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa lapsien tai lastenlasten asiat. Mutta aina voi vähän silotella totuutta tai vähän valehdella niille äiteille ja isille. Koska kun on siitä lapsenlapsesta kyse, ja isovanhemmat latelevat listan kaikkia muita tärkeitä hommia mitä pitäisi tehdä niin jokainen niistä luetelluista asioista menee sen lapsenlapsen edelle- äitin ja isin mielessä. Kun näitä tärkeitä asioita useasti luetellaan niin äitille ja isille tulee myös sellainen olo ettei edes halua viedä omaa rakasta lastaan sellaiseen paikkaan sellaisten ihmisen luokse joilla on se lista niistä muista asioista. Joten, kannattaisi valehdella äitille ja isille. Sanoa vaikka että on töissä. Sen äiti ja isikin ymmärtää. Mutta äiti ja isi eivät aina ihan ymmärrä jos aina PItää harrastaa, siivota tai tehdä jotain muuta vapaaehtoista toimintaa ennemmin kun viettää aikaa lastensa tai lastenlasten kanssa tai auttaa niiden lastenlasten hoidossa.
Ite ajattelen elämän ihmissuhdeasioita vähän samanlailla tavallaan kun raha-asioita. Tyyliin viimesen puseron helmassa ei ole taskuja. Jos miettii etukäteen omaa muistotilaisuuttaan että ketä siellä haluaa olevan, mitä haluaisi että ne mulle tärkeät ihmiset musta siellä sanoisivat. Oma mies/vaimo, sisarukset, lapset, lapsenlapset, ystävät. Ei mun työt tai muut saavutukset tule sinne musta kertomaan mitään. Jos joskus pysähtyy sitä vähän pohtimaan niin saattaa hoksata asioita joita voisi ehkä tehdä tai sanoa toisin. Jokainen elää omaa elämäänsä miten haluaa, kannattaa miettiä miten sen vähän ajan käyttää. Mää ainakin haluan olla onnellinen, hyvä ja välittävä ihminen muita ihmisiä kohtaan. Mulle tuo onnea se että mun läheisillä ihmisillä on kaikki hyvin ja ne on onnellisia. Haluan ympärilleni ihmisiä jotka välittävät musta ja mun perheestä. Haluan harrastaa sellaista mikä voimaannuttaa, ei stressaa tai uuvuta. Työkin voi olla kivaa (ainakin useimmiten :D) Siihen tähtään, välillä lipsuu, mutta kun pysähtyy tai joku pysäyttää niin pääsee takaisin sille haluamalleen tielle.
Ihan pieni vinkki. Kun on äiti ja isi, rakastaa lastaan, haluaa sille kaikkea hyvää, ja haluaa että se tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Kaikki sen äidin ja isin lapsen asiat menee kaiken muun edelle. Jotenkin sitä hassusti äiti ja isi kuvittelee että äidin ja isän oma perhe ajattelisi edes vähän sinnepäin omaa lapsenlastaan kohtaan. Jotenkin sitä voisi kuvitella että heidänkin elämänsä tärkeysjärjestys jollain lailla muuttuisi. Kun elää tälläisessä äiti-isi-illuusiossa niin ei ole kiva kuulla kuinka jotkut -ainakin äidin ja isin mielestä vähemmän tärkeät asiat tai ihmiset menevät isovanhempien tärkeysjärjestyksessä usein lapsenlapsen 'edelle'. Siinä voi äiti ja isi jopa ajatella että isovanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa lapsien tai lastenlasten asiat. Mutta aina voi vähän silotella totuutta tai vähän valehdella niille äiteille ja isille. Koska kun on siitä lapsenlapsesta kyse, ja isovanhemmat latelevat listan kaikkia muita tärkeitä hommia mitä pitäisi tehdä niin jokainen niistä luetelluista asioista menee sen lapsenlapsen edelle- äitin ja isin mielessä. Kun näitä tärkeitä asioita useasti luetellaan niin äitille ja isille tulee myös sellainen olo ettei edes halua viedä omaa rakasta lastaan sellaiseen paikkaan sellaisten ihmisen luokse joilla on se lista niistä muista asioista. Joten, kannattaisi valehdella äitille ja isille. Sanoa vaikka että on töissä. Sen äiti ja isikin ymmärtää. Mutta äiti ja isi eivät aina ihan ymmärrä jos aina PItää harrastaa, siivota tai tehdä jotain muuta vapaaehtoista toimintaa ennemmin kun viettää aikaa lastensa tai lastenlasten kanssa tai auttaa niiden lastenlasten hoidossa.
Ite ajattelen elämän ihmissuhdeasioita vähän samanlailla tavallaan kun raha-asioita. Tyyliin viimesen puseron helmassa ei ole taskuja. Jos miettii etukäteen omaa muistotilaisuuttaan että ketä siellä haluaa olevan, mitä haluaisi että ne mulle tärkeät ihmiset musta siellä sanoisivat. Oma mies/vaimo, sisarukset, lapset, lapsenlapset, ystävät. Ei mun työt tai muut saavutukset tule sinne musta kertomaan mitään. Jos joskus pysähtyy sitä vähän pohtimaan niin saattaa hoksata asioita joita voisi ehkä tehdä tai sanoa toisin. Jokainen elää omaa elämäänsä miten haluaa, kannattaa miettiä miten sen vähän ajan käyttää. Mää ainakin haluan olla onnellinen, hyvä ja välittävä ihminen muita ihmisiä kohtaan. Mulle tuo onnea se että mun läheisillä ihmisillä on kaikki hyvin ja ne on onnellisia. Haluan ympärilleni ihmisiä jotka välittävät musta ja mun perheestä. Haluan harrastaa sellaista mikä voimaannuttaa, ei stressaa tai uuvuta. Työkin voi olla kivaa (ainakin useimmiten :D) Siihen tähtään, välillä lipsuu, mutta kun pysähtyy tai joku pysäyttää niin pääsee takaisin sille haluamalleen tielle.
Uskomatonta, että yrittävät noin tehdä teille hallaa. Lasu ilmoitukset ei varmasti tunnu kivalta vaikkei mitään sellaista ole. Tsemppiä hurjasti.