Kyfi5997720
Vasta-alkaja
Hei. Vauvakuume heräillyt kesästä lähtien, syyskuussa tulin hulluksi ja olin varma että nyt olen raskaana e-pillereistä huolimatta (YAZ). Sanon että tulin hulluksi eli tein testejä aamuin illoin viikon ajan, kunnes menkat alkoi. Yhdessä tai kahdessa testissä kerkesin jo innostuakin mutta negoja kai ne lopulta oli kaikki (rfsun testit). Selviä viivanpaikkoja, tai hetken vilahtavia positiivisia joista en ikinä saanut kuvassa näkyviin mitään.
Sen jälkeen olenkin testaillut säännöllisesti valeraskaana() kuukausi sitten vasta lopetin pillerit silti, nyt onkin ollut ongelmia. Menkat on kahden viikon välein. Siis joka toinen viikonloppu kolmatta kertaa. Viime viikon torstaina arvelin että ovulaatiokipuja mutta sitten viikonlopun aikana alkoi runsas verinen vuoto. Se loppui alkuviikosta. Mies tuli eilen kotiin ja harrastimme pikaisesti seksiä illalla niin taas alkoi vuoto, sellainen että sidettä on pakko pitää. En tiedä kuinka pitkään tämä nyt jatkuu mutta onko se vuoto nyt sitten voinut johtua jo aikaisempinakin viikonloppuina siitä seksistä
E-pillereiden lopetuksen jälkeen ruoka ei ole enää houkuttanut niin kuin ennen eli paino on pudonnut, mieliala oli huippu vielä viime viikolla mutta kun ne menkat alko (viikko sitten) niin olen ollut yhtä ylä ja alamäkeä, naurua, kunnon vihaa, itkua, masennusta, ja nyt taas on tasaantunut.
Olen tässä miettinyt että ikinä en halua enää pillereitä popsia kun tämä tästä tasaantuu.. ensin vuoden syömisen jälkeen huomasin että olin muuttunut kiukkuiseksi yksinäiseksi surkimukseksi, aloitin yazit ja olo tasaantui mutta ekan koronapiikin jälkeen heinäkuun alussa taisi alkaa vuotohäiriöt, olin tosin silloin vasta kaksi kuukautta syönyt yazeja.
Nyt sitten aloin testailemaan ovistikuilla, kokeilen vähän milloin vaan koska en tiedä mistä vuodosta alkaisi laskemaan päiviä. Testiviivaa haaleampi mutta selvä viiva tullut nyt kahdesti. Saas nähdä millon se vahvistuu vai onko tässä niin hormonit sekaisin että ei tule mitään ovista.
Onko kenelläkään mitään vastaavia kokemuksia pillereiden lopetuksesta ja niiden vaikutuksesta mielialaan negatiivisesti ja sitten vielä tuollaisesta ylimääräisestä vuodosta joka ilmeisesti johtuu seksistä.