Keskenmeno

H

Heisku

Vauhtiin päässyt keskustelija
Kirjoitin tänne sillä meitä kohtasi suuri suru toissa päivänä. Viikkoja oli 14+0. kävin neuvolassa viikko sitten ja siellä ei saatu sydän ääniä kuulumaan. Läääri sanoi että se on normaalia ja ei syytä huoleen sillä kohtu oli oikeen kokonen ja hyvin noussut. Sain sitten viikon päähän ajan uudestaan että kuunneltais ne sydän äänet eikä vielä silloinkaan kuulunut joten sain lähetteen ultraan jossa pienokainen todettiin kuolleeksi [:(] Pikkusen kasvu oli pysähtyny viikko 11 eli sillä oli joku kasvuhäiriö ei tiedetä kauanko pikkunen on ollut kuolleena masussa mutta ihmettelen miten se ei ole vielä itellään lähtenyt tulemaan ulos. Nyt tässä odotellaan kirjettä sairaalasta että saatais tämä pienokainen ulos tuolta masusta. Suru on suuri sillä tämä lapsi oli todella toivottu ja odotettu! [:(]

Onko täällä muita joka on kokenut myöhäisen keskenmenon tai yleensäkki keskenmenon? Olisi kiva kuulla teidän tunteista yms.
 
Voi Heisku hyvä! Sydämeni särkyy lukiessani tilanteestasi, vaikka omista keskenmenoistani on jo vuosia aikaa. Omani olivat kaikki (yht. 3) varhaisia keskenmenoja, pisin raskauteni kesti nippanappa 6. viikon alkuun. Vaikka en jaakaan kokemustasi noin myöhäisestä keskenmenosta, voin yrittää kuvitella,miten suurelta menetys tuntuu: Jokaisen lyhyeksi jääneen raskauteni aikana lapsi ehti "valmiiksi" asti mielessäni ja elämä lapsiperheenä oli sekin mielikuvissa olemassa jo melkein heti positiivisen testituloksen jälkeen.
 
Ensimmäinen keskenmeno: Ensin minulle tuli kumma tunne, että kaikki ei ole niinkuin pitää, olo vaan ei enää tuntunut raskaalta. Ja sitten tiputteluvuoto, kauheeta vauhtia päivystykseen, ultra ja tuomio: Ei siellä mikään enää elä eikä kasva. Romahdus, täysin tyhjä olo. Ja hirveä suru siitä, että heti tiesi, että enää koskaan ei pysty lloitsemaan positiivisesta raskaustestistä yhtä huolettomasti kuin ensimmäisellä kerralla. Kaavintaa en millään kerroilla tarvinnut, kaikki tuli ulos itsekseen.
 
Mutta: Vähä vähältä se kaikkein pakahduttavin menetyksen aiheuttama suru väistyy. Siihen voi mennä aikaa, mutta lopulta olo helpottaa. Toivon sinulle voimia jaksaa läpi tämän vaikean ajan, kun joudut odottelemaan lääkärin kutsua ja toipumiseen voimia myös sen jälkeen. Toivottavasti pystytte kotona tukemaan toisianne surussanne.
 
TuuliTuulia: Kiitos vastauksesta ja muustakin[:)] Suru on suuri ja menetys on kova sillä raskaus pääsi näin pitkälle. Tuntuu koko ajan että tää ois pahaa unta että oikeesti se lapsi on kunnossa ja elää! 'Ja se että mulle ei oo tullu semmosta ns keskenmenoo, ei oo ollu vuotoo eikä supisteluja tai muutenkaa mahakipuja niin senkin takia on vaikeempi uskoa tätä tapahtunutta todeksi. Ärsyttää odottaa kirjettä sieltä sairaalasta että tän pikkusen sais pois tuolta. Se ei helpota oloo ollenkaa kun tiedän että se pikkunen on tuolla kuolleena[:(] Aijomme yrittää uutta lasta kunhan on eka ollu muutamat kuukautiset, mutta se on totta että raskaudesta ei pysty enään nauttiin sillain niinku tästä ekasta koska pelko on suuri koko ajan sitten :(
 
Takaisin
Top