Keskenmeno

Keskustelun 'Menetyksen kokeneet' aloitti Riskiraskautuja, 3 loka 2014.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Riskiraskautuja Oman äänensä löytänyt

    6v yrittämisen ja luovuttamisen jälkeen "vahinko"raskaus kesällä, joka päättyi 14.9 vk 9+2 keskenmenoon kovin kivuin ja vuodoin.
    Lääkkeellinen tyhjennys tehtiin .joka uusittiin 18.9, osittain kohtutulehduksen vuoksi.
    Nyt alkaa vuotelut loppua, mutta hB, joka oli neuvolassa 147, oli keskiviikkona 1.10 115 ja kontrolli tiistaille 7.10. Jos kovin matala, tulee vissiinkin lääkäriaka, tai jos vkl vielä vuotaa, ma pitää varata päivystysaika.

    Kaipaan kokemuksia keskenmenosta topimiseen. Sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Ja myös iäkkäiden ensisynnyttäjien kaikenlaiset kokemukset saattaa auttaa. :)
    • Sympatiaa Sympatiaa x 10
  2. anhe Tietävä tietäjä Heinämammat 2014 Toukomammat 2018 Tammimammat 2017

    Olen niin pahoillani sinun puolestasi. Tosi vaikeaa henkisenkin toipumisen kannalta, jos fyysinen toipuminen kestää myös. Toivottavasti vuoto olisi nyt ohi ja kaikki sellaiset ongelmat pian pois päiväjärjestyksestä.

    Omalla kohdalla on ollut siis yksi keskeytynyt keskenmeno, tapahtui puoli vuotta esikoisen kuoleman jälkeen (kuolleena syntynyt, synnytyksessä tuli ongelmia). Kumpaakin tapahtumaa olen joutunut käsittelemään paljon. Omalla kohdalla toipumisessa on auttanut avautuminen. Puhu, kirjoita, maalaa, mikä ikinä auttaa purkamaan pahaa oloa ja poistamaan lukkoja sisältä.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 7
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  3. Tiisu Näppärä viestien naputtelija

    Olen tosi pahoillani teidän molempien puolesta! :-( En saata edes kuvitella kuinka raskaalta tuntuu.
    Sain myös keskeytetyn keskenmenon elokuun alussa 6+4 ja tehtiin lääkkeellinen tyhjennys. Vuoto kesti pitkään ja joku kudospalanen tuli vielä neljän viikon jälkeen ja viimeinen seuraavien menkkojen yhteydessä (alkoivat kp 45). Soitin pari kertaa polille kun vuoto pitkittyi, mutta ei kuulemma ollut syytä huoleen.
    Miksi tyhjennys päädyttiin uusia, oliko vuoto hyvin vähäistä vai? Millaisia oireita sait kohtuutulehduksen yhteydessä? Mitään jälkitarkastusta minulla ei ole ollut, mutta harkitse gynekäyntiä ykistyisellä varmistaakseni ett sieltä oikeesti on tullut kaikki pois.
    • Tykkään Tykkään x 1
  4. Minniliini Piirimestaruustason postaaja Tammikuunmammat 2016

    Olen todella pahoillani menetyksestäsi. Itse sain tietää 7+ viikolla tuulimunasta 11.9. Sinänsä tilanteita ei varmaankaan täysin voi verrata, kun meidän tapauksessahan sikiötä ei ollut olemassakaan. Silti menetys ja haaveiden romuttuminen tulevasta kevätvauvasta oli jäätävän suuri. Itse sain myös lääkkeelliseen keskeytykseen cytotecit. Vuoto alkoi pienenä. Pari viikkoa tästä alkoi alavatsakivut ja polilla huomattiin, että kohtuun oli jäänyt pieni määrä raskausmateriaalia. Viime tiistaina, 30.9., menin polille kaavintaan. Tämän jälkeen tällä viikolla toivo ja jonkinlainen varmuus on pikku hiljaa alkanut nostamaan jälleen päätään ja päätin, että annetaan nyt kropan ja mielen toipua ja aloitetaan seuraavasta kierrosta clomit. Eilen aamulla alkoivat mielettömät ovulaatiokivut ja pahoinvointi. Tunnistin kivut ovulaatiokivuiksi (näin pahana olen ovulaatiokivut tuntenut kolme edellistä kertaa), mutta en voinut uskoa niitä siksi, koska kaavinta oli ollut tiistaina. Tein ovulaatiotestin ja positiivistahan se näytti. Särkylääkkeet eivät auttaneet, eikä missään asennossa pystynyt olemaan. Ambulanssilla lähettiin polille ja kohtu näytti toipuneen hyvin, eikä sen suhteen mitään häikkää ollut (epäilivät kovien kipujen vuoksi ensin kohtutulehdusta, vaikka kuinka yritin selittää, että epäilen johtuvan ovulaatiosta). Ultrassa näkyikin juuri ollut ovulaatio. Sain suoneen ambulanssissa ja polilla kipulääkettä, sekä polilla vielä kahteen otteeseen pakaraan, kun mikään ei tuntunut auttavan. Olen aiemminkin puhunut polilla kipeistä ovulaatioista, mutta eivät ole tainneet ymmärtää kuinka valtavaa kipu on, ennen eilistä. Nyt sainkin litalginia reseptille kipua varten ja sovittiin myös, että ovulaation aikaan pidetään seurantaultraa, jotta kivun syytä saataisiin selville.

    Omalla kohdallani tuntuu siltä, että aloin toipumaan menetyksestä paremmin kun kaikki fyysinen puoli oli ohi. Erityisesti eilisten ovulaatiokipujen jälkeen on ollut mielettömän vahva tunne siitä, että kaikki onnistuu varmasti vielä. Itse olen myös yllä olevien kommenttien mukaisesti kokenut, että puhuminen auttaa...niin kavereille kuin puolisollekin. Onneksi kaikki ovat hyvin jaksaneet kuunnella loputtomiin samoista asioista puhumista :). Olen myös ollut hetken aikaa poissa foorumilta, koska on ollut tunne, että en ole ollut valmis näkemään muiden onnea. Niin pahalta kuin sitä tuntuukin myöntää :sad001. Sama asia on ollut ystäväni kanssa, joka on raskaana. En ole pystynyt olemaan häneen missään yhteydessä tässä välissä, uskon hänen kuitenkin ymmärtävän asian. Nyt pikku hiljaa alkaa taas tuntua siltä, ettei minun tarvitse ummistaa silmiäni kaikilta raskaana olevilta vaan uskallan pikku hiljaa alkaa jo haaveilemaan taas omasta onnestakin :).

    Toivon sinulle ja kaikille menetyksen kokeneilla voimaa pahimman yli ja toivoa tulevaan. Uskon vahvasti siihen, että positiivisella ajattelulla on myös suuri merkitys:Heartpink
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  5. suvitus Piirimestaruustason postaaja

    Minulla oli keväällä kaikkien mahdollisten komplikaatioiden kautta mennyt keskeytynyt keskenmeno, huomattiin np-ultrassa. Perjantaina oli ultra, ja maanantaina sain ensimmäiset tyhjennyslääkkeet. Vuotoa oli vähän, mutta cytotecit eivät saaneet kohtua supistelemaan kunnolla. Menin uudestaan lääkäriin keskiviikkona, totesivat että alakautta laitetut lääkkeet eivät olleet sulaneet ollenkaan! Sain uudet lääkkeet ja ohjeistuksen ottaasuun kautta.

    Illalla vuoto sitten alkoikin vauhdikkaasti. Vuosi aivan kuin hanasta laskien, mjtta ihmettelin edelleen kovien kipujen puuttumista. Soitettiin osastolle, jossa kehottivat vain odottelemaan rauhassa, mutta soittamaan uudestaan, jos ei asia etene. No eihän se edennyt! Pyörryin kylppäriin (mies sai onneksi kopin), minkä laitoimme lääkkeiden piikkiin, kun oli sanottu ettei tarvitse huolestua, jos pyörryttää, johtuu vain lääkkeistä. Ei siis lähdetty vieläkään tarpeeksi nopeasti sairaalaan. Seuraavaksi minua sitten yrittikin neljä ambulanssihoitajaa yhteistuumin saada ylös lattialta, kun verenpaineet oli kadonneet olemattomiksi. Sairaalassa hemoglobiini 83, ja kohdussa edelleen tavaraa. Verensiirtoja ja aamulla kaavintaan, vielä samana päivänä kotiin (torstaina).

    Sunnuntai-iltana nousi lämpö, ja kun soitin naistenklinikalle, että taitaa olla tulehdus, totesivat että olen varmaan flunssainen. Soitin yths:lle, jossa otettiin onneksi tosissaan, ja pääsin lääkäriin ja labroihin. Kohtutulehdus, joka olisi odottamalla todennäköisesti äitynyt sairaalahoitoa vaativan pahaksi. Kohtutulehdus saatiin hoidettua parin viikon antibiooteilla pois. Olo oli niin huono, että jouduin istumaan matkalla olkkarista keittiöön, enkä päässyt ulos kotoa muutamaan viikkoon.

    Lopulta noin neljä viikkoa kaavinnasta aloin ihmettelemään, että aina välillä vieläkin oli tiputteluvuotoa. Uudestaan lääkäriin, kohdussa edelleen tavaraa, uuteen kaavintaan. Tämän jälkeen asia oli vihdoin viimein loppuunkäsitelty ja kuusi viikkoa myöhemmin alkoivat normaalit kuukautiset ja henkinen toipuminen. Koko prosessi vei siis lähes kaksi kuukautta ja pelkäsin totisesti, etten pysty kaiken tämän jälkeen enää raskautumaan. Mutta niin se kroppa vain näytti parantumiskykynsä ja neljännestä yrityskierrosta testi näytti jälleen positiivista :) nyt pelottaa tietysti hirnuisesti, että menee kesken..

    Tahdoin kertoa omat kokemukseni ensinnäkin, jotta muut uskoisivat omaa oloa enemmän kuin typeriä lääkäreitä! Jos pyörryt, se voi olla merkki verenhukasta eikä vain reaktio lääkkeisiin (sairaanhoitaja oli lääkkeet antaessaan sanonut, että niin paljon ei voi vuotaa että siksi pyörtyisi. Ai ei vai?! Olisi pitänyt lähteä aiemmin sairaalaan..), ja kyllä sen itse tunnistaa onko tulehdusta vai ei. Ja toiseksi siksi, että vaikka keskenmeno ei menisi kaiken taiteen sääntöjen mukaan ja tuntuisi, että voiko kohdusta mitään enää olla jäljellä, voi uusi raskaus alkaa melko piankin :) Gynekologi tarkisti tilanteen juuri ennen kuin tärppäsi ja totesi kaiken näyttävän juuri siltä kuin pitääkin.

    Tsemppiä kaikille keskenmenon kokeneille! Aika parantaa haavat, ja uusi raskaus tuo lohtua.
    • Tykkään Tykkään x 4
  6. Minniliini Piirimestaruustason postaaja Tammikuunmammat 2016

    Hyvä kirjoitus Suvitus. Komppaan sinua täysin tuossa, että itseään kannattaa kuunnella ja vaatia lääkäreiltä hoitoa/kontrollointia, jos mikään yhtään mietityttää. Itselläni kävi myös niin, että soitin polille virka-ajan ulkopuolella illalla särkyjen vuoksi. Sieltä sanoivat, että koita nyt pärjäillä vielä, että mielellään ei virka-ajan ulkopuolella oteta. Sanoin, että siksi nimenomaan soitin, kun en enää pärjää kun särkee vain ja olen nyt tulossa sinne polille. Järkyttävää kuinka paljon pitää vaatia itse. Vaikka toisaalta toki ymmärrän resurssien vähyyden, mutta silti tuntuu hirveältä, että ihmisten terveydellä ja hengellä leikitellään näin.
  7. anhe Tietävä tietäjä Heinämammat 2014 Toukomammat 2018 Tammimammat 2017

    Suvitus, kiitos kirjoituksestasi, toivottavasti se auttaa muitakin kuuntelemaan kehojaan. Toivon sinulle itsellesi kaikkea hyvää, raskas on ollut sinunkin tiesi, kuten kaikkien tässä ketjussa tarinansa jakaneiden.
  8. Vilijonkk4 Näppärä viestien naputtelija Joulukuunmammat 2015

    Mulla alkoi kirkas vuoto maanantaina 13.10. Soitin neuvolaan ja sain onneksi ajan jo parin tunnin päähän. Neuvolassa oli syysloman takis sijainen, mutta onneksi oikein mukava ja ymmärtäväinen sellainen. Ultrassa ei näkynyt sykettä, johon olin kyllä jo valmistautunut. Ei silti suoraan todettu keskenmenoa laitteiden huonouden vuoksi. Sain sairaslomaa 17.10. saakka ja lähetteen keskussairaalaan viikon sisään.

    Samaisena maanantaina (13.10.) aloin illalla kipeytyä hurjasti ja yöllä olinkin niin kipeä etten nukkunut lainkaan. Itkin vain sängyssä ja odotin aamua, että terveyskeskuksen ajanvaraus aukeaa. Minulla ei ole ennestään lapsia, mutta olen varma että kivut olivat supistuksia ja erittäin kipeitä sellaisia. Terveyskeskuslääkäri määräsi minulle litalgineja, joista oli hieman apua. Pystyin olemaan, jos otin 2 tablettia parin tunnin välein.

    Seuraavana aamuna olin taas kipeä ja soitin suoraan keskussairaalaan. Sain ajan samalle päivälle parin tunnin päähän. Lääkäri varmisti ultrassa keskenmenon ja ettei kaikki raskausmateriaali ole tullut ulos. Jouduin osastolle, jossa annettiin 2x2 tablettia cytoteckiä. Sitten vain odottelemaan tyhjennystä.

    Neljän tunnin päästä lääkäri ultrasi ja totesi, ettei vieläkään kaikki raskausmateriaali ole tullut pois.
    Jouduin jäämään yöksi osastolle. Sain vielä yhdet cytotecit. Onneksi sairaalassa oli todella mukavat hoitajat ja lääkäritkin ihan. Suurin osa minua tutkineista lääkäreistä oli miehiä, joka hieman häiritsi minua. Ehkä hieman senkin takia, että jouduin makaamaan heidän edessään ketarat levälällään, mutta eniten siksi, että heiltä sain osaksi tylyjä kommentteja ja tunsin ettei minulla ollut oikeutta tai syytä surra. Näin he antoivat rivien välistä ymmärtää.

    Aamulla taas ultraan ja ei vieläkään kohtu täysin tyhjä. Jouduin pelkäämääni kaavintaan. Kaavinta suoritettiin nukutuksessa ja siitä jäi ihan hyvä mieli. Tai hyvä ja hyvä; niin hyvä kun mahdollista; ajatus siitä, että sinun vauvasi, jonka piti kutakuinkin 30 viikon päästä olla sylissäsi kaavittaisiin heitettäisiin roskiin. Ajatus puistattaa. Vaikka suurin osa minun vauvastani menee jossain tuola viemäriverkostossa...

    Sain tarvitsemani kipulääkkeet ja neljän tunnin seurannan jälkeen pääsin sairaalasta pois. Fyysisesti voin ihan hyvin. Ystäväni, jolla on reilu 1-vuotias ihana poika kotona yritti lohduttaa minua. Tiesin hänen tarkoittavansa vain hyvää, mutta hänen kommenttinsa sai minut suuttumaan. "Ei näkökään ollut teillä vielä vauvan aika". Vauvan aika... Vauvan aika!!! Perheissä, joissa lapset joutuvat kokea väkivaltaa, välinpitämättömyyttä, häirintää.. lista on loputon. Heilläkö sitten joskus on ollut tämä vauvan aika!!

    Tällä hetkellä voin henkisesti todella huonosti. Fyysiset kivut eivät ole mitään näiden kysymysten ja itsesyytösten rinnalla. En uskalla yrittää uutta raskautta keskenmenon pelossa, mutta luulen ettei tämä unohdu ennen uutta raskautta. Myös parisuhteelle tämä on rankkaa aikaa. Kummatkin kiukkuaa toiselle pahan olon takia, kun ei osata puhua.

    Toivon, että voin joskus ymmärtää, miksi juuri minulle kävi näin. Toivon, että voin vielä joskus olla ÄITI.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 11
  9. starling Luottohahmo langoilla Heinämammat 2018 Tammikuunmammat 2016

    Vilijonkk4, olen todella pahoillani, että olet menettänyt pikkuisesi! Tiedän, että ei ole olemassa sanoja, jotka voisivat lohduttaa. Sillä oman pienen menettäminen on niin kipeää ja lohdutonta. Ymmärrän kaikki kirjoittamasi ajatukset paremmin kuin hyvin. Olen itsekin niitä aivan samoja pyöritellyt mielessäni loputtomiin. Vaikka nyt olosi olisi sietämätön, niin niin raivostuttavalta kuin se kuulostaakin, ajan myötä olo helpottuu. Ja jonain päivänä on se ensimmäinen päivä, kun huomaat nukkumaan mennessä, että olet selviytynyt päivästä itkemättä. Anna itselleni lupa surra ja tuntea kaikki muutkin tunteet, jotka keskenmeno tuo tullessaan. Ole itsellesi armollinen ja anna myös lupa itsellesi luopua ja mennä eteenpäin, kun olet siihen valmis. Luopuminen tekee minulle sietämättömän kipeää, mutta se on välttämätöntä. On hyvä muistaa, että luopuminen ei tarkoita sitä, että lakkaisi rakastamasta. Minä menetin pikkuiseni reilu 5 viikkoa sitten.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 2
    • Tykkään Tykkään x 1
  10. Tiisu Näppärä viestien naputtelija

    Viljonkk4: Olen todella pahoillani menetyksestäsi! Voin samaistua tarniaasi, sain itse keskeytetyn keskenmenon elokuussa. Varhaisultrassa todettiin, että pieni/pienet menehtynyt muutaman päivä aikaisemmin. Viikko sen jälkeen tehtiin lääkkeellinen tyhjennys. Tämä viikko meni ihan roboottimaisissa fiiliksissä ja välillä itkien. Olin töissä, muuten olisin mennyt täysin rikki. Vuoto pitkittyi ja raskausmateriaalia tuli vielä neljän viikon päästä ja seuraavien kuukautisten alkaessa. Mitään ei ultrattu, ei kuulemma tarvetta. Onneksi mitään tulehdusta ei tullut.
    Lapsi olisi ollut tosi tervetullut ja yritystäkin oli takana jonkun aikaa. Nyt voin jo hyvin, vaikka asia toki on mielessä aina aika ajoin.
    Anna itsellesi aikaa surra. Miehesi varmasti suree, mutta ehkä eri tavalla. Meillekin tuli välillä riitaa silloin, mutta samalla olimme toistemme suurin tuki. Kommentit kuten "ei ollut vielä vauvan aika" "saatte vielä monta kaunista lasta" tai "sillä ei vaan ollut kaikki hyvin" tuntuu vaan raivostuttavalta ja epäreilulta. Voimia sinulle, aika parantaa vaikka tällä hetkellä ei tunnu siltä.
    • Tykkään Tykkään x 1
  11. Emmuliini Näppärä viestien naputtelija

    Me oltiin yritetty 2v. ja 2010 sitten oltiin onnellisia kun testit näytti plussaa ja sitten ekassa rv 11+4 todettiin tuulimuna .-( ja mitään oireita ei ollut.Tyhjennyslääkkeet ja 8h päästä auttoi ja tavara tuli illalla pois (Tuskallisesti ja itkien) ja 2vko oli vuotoa kuin ois tavalliset kuukautiset.Tapahtu jouluna 2vko ennen aattoa.
    8kk päästä taas oltiin onnessamme plussatessa ja elokuun lopussa rv 11+6 todettiin kuolleeksi ja ollut kuolleena 5vko. Tässäkään ei ollut mitään oireita henkisesti olin rikki,tyhjennyslääkkeet ei auttaneet vaan se prosessi oli käynnissä 1,5vko ennen kaavintaa viikonloppu iltana jouduin käymään äippäpolilla,jossa tankattiin lääkkeitä.
    Henkisesti raskain kun tapahtu 3vko ennen meidän häitämme ja keho itki kun siitä nukutuksesta heräsin oli sekä fyysisesti että henkisesti raskas kokemus.
    2013 ei enään plussaa juhlitti ennen kuin eka ultra oli ohi ja rv 34 syntyi pikkuinen tytöntyllerömme ja ihmeellinen oli sit se että 11kk ja 3vko syntyi kuopus.

    Kannattaa surra ja käsitellä asia mielessä ihan rauhassa. Tiedän sen tunteen että mix muut saa ja me ei?
  12. Freyja86 Päivystävä dosentti Tammiäidit 2020 Syyskuiset 2021

    Emmuliini, täälläkin taustalla kaksi keskenmenoa jotka selvinneet ultrissa ja ilman minkäänlaisia oireita. Nyt olen uudelleen raskaana rv 5+3 ja todellakaan ei uskalla hihkua hirveesti ennen tuota nt-ultraa.

    Mulla ensimmäinen km selvisi nt-ultrassa jossa ei näkynyt sikiötä ollenkaan. Eikä se siis ollut tullut uloskaan mistään joten itselle jäi vähän mysteeriksi että mihin se oli kadonnut, kun kerran elävä sikiö sieltä oli jo löytynyt. Tyhjennyksellä se onneksi hoitui. Tosin psyykkisesti jätti raskaat arvet.

    Toinen km selvisi ar-ultrassa, ei ollut edes kunnolla alkanut kun oli jo kesken mennyt. Se tosin tuli sitten spontaanisti ulos rv 7. Jotenkin olen tuon toisen jälkeen paremmin käsitellyt asian ja siksi tämä uusi raskaus varmaankin onnistui kolmannella yrityskerralla. Ekan ja tokan välissä oli melkein puoli vuotta.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 4
  13. Emmuliini Näppärä viestien naputtelija

    Freyja86: osanotot,nää vaan on niin kauheita välillä tulee aikoja kun miettiin,et meillä ois jo 4v. poitsu (pojasta näin unta) en koskaan saatu/saatu tietää syytä mix eivät tulleet ulos ite ja jälkimmäisessä kun tehtiin kaavinta niin kohtu ollut raudanlujasti kiinni,että joutuivat sinne laittaa piikin,et aukeaa. Päivä kerrallaan kannattaa mennä ja mulla oli et sinne rv 25 pääsee niin on mahollisuus jäädä eloon jos tulee aikaisin.Siitä rv 30 oli seuraava jned hyvin sulla menee älä huoli.
  14. Pauveli Keskustelun kolmiottelija Lokakuunmammat 2015

    Minulla spontaani km rv 10+6, verituhru alkoi rv 10+0. Emme käyneet alkuraskauden ultrassa, niin ei aavistustakaan milloin mahdollisesti alkion kehitys lakannut vai ollutkin jopa tm. Kohtu vaikuttas tyhjentyneen itsekseen (pääosa raskausmateriaalista poistui 1,5h:n synnytyskipujen jälkeen kertarysäyksellä). Tästä "synnytyksestä" illalla tulee 4vrk. Vuotelen vielä kirkasta verta, mutta vuoto vähenemään päin. Lääkärin mukaan pitäisi viikossa vuodon loppua, muuten ultraan tarkistamaan tilanne. Tällä hetkellä pohdituttaa nämä jälkituntemukset; jälkisupistukset ja rinnoissa tunne kuin täynnä maitoa. Myös pienen lapsen itkun kuulleessa kohtua supistaa inhottavasti. Onko muilla ollut tämän tyyppistä jälkioireilua? Lähinnä miten kauan noi jäkisupistukset voi kestää, kun eihän kohtu nyt ollut kovin paljoa ollut ehtinyt kasvaa?
  15. starling Luottohahmo langoilla Heinämammat 2018 Tammikuunmammat 2016

    Pauveli, mulla tuli joitakin kipeitäkin supistuksia vielä 5. päivänä lääkkeellisestä tyhjennyksestä, jolloin tuli vielä kunnon veristä vuotoa. Tuntemukset alavatsassa jatkuivat niin kauan kuin vuotokin, vaikka se pari vikaa viikkoa vuodosta oli vain tuhrua. Silti tunsin joka kerta kohdussa, kun jotain pikkuhousunsuojaan valahti. Imutyhjennyksen jälkeen ei vastaavia tuntemuksia tullut, mutta kohtu saatiinkin tyhjentymään imulla raskausmateriaalista lähes tulkoon kokonaan.
    • Informatiivinen Informatiivinen x 1
  16. Katapultti82 Kommentoinnin ninja Helmiäidit 2020 Elokuunmammat 2015 Tammimammat 2018

    Ma tein positiivisen raskaustestin 8.9.2014. Taustalla PCOS ja 1,5 vuotta yritysta. Pari viikkoa muohemmin kavin yksityisella varhaisultrassa, koska PCOSin takia epasaannollinen kierto. Ultrassa todettiin olevan viikolla 6+2 ja tati vaitti nakevansa sykkeen, itse en nahnyt, vaikka jonkin verran elamassani olen ultrakuvaa katsellut, ajattelin tadin kuitenkin olevan ammattilainen joten en huolestunut. Pari viikkoa eteenpain ja oli eka neuvola, jossa mainitsin, etta pari kertaa oli ollut verista tuhrua ja raskausoireet tuntuivat kadonneen. Tati kaski olla huolehtimatta. Muutaman paivan paasta menin kuitenkin laakariin, koska stressasin asiaa niin paljon, ja sain seuraavaksi paivaksi ultran. 10.10. todettiin keskeytynyt keskenmeno, alkion koko sairaalan mukaan vain 5+6 eli vahemman kuin ekassa ultrassa. Se oli perjantai, ja mun piti maanantaina menna takaisin kontrolliultraan (piti olla kaksi ultratulosta etta voitiin tuomita kesken menneeksi), ja samalla saisin laakkeet. Kaavintaa olisi pitanyt odottaa kaksi viikkoa.

    Viikonlopun aikana aloin vuotaa enemman, ja vaikka sain laakkeet maanantaina, en lopulta ottanut niita, vaan odotin kohdun tyhjentyvan itsekseen. Keskiviikkona 15.10. menin kovien kipujen takia kuumaan kylpyyn, ja ylos noustuani tuli ensin valtava verihyytyma ja sen jalkeen pienella ponnistelulla "synnytin" itse sikiopussin. Taman jalkeen kivut alkoivat hellittaa ja vuoto loppui noin viikon kuluttua.

    Jalkikateen olen miettinyt, etta oliko siella ekassa ultrassa sittenkaan syketta, vai oliko se silloin jo menehtynyt. Putosin hevosen selasta pari viikkoa ennen kuin plussasin, ja join itseni noin viikkoa ennen todella humalaan, koska en tosiaan osannut kuvitella silloin etta olisin raskaana. Kaduttaa, etta innostuin jo ostelemaan vaunut ja vauvanvaatteita, enta jos niille ei koskaan tulekaan kayttoa.. Harmitti, etta olin innoissani jo kertonut ystavilleni ja perheelleni raskaudesta.

    Kolme ystavaani sai vauvan keskenmenoni aikoihin, mika otti todella koville, en vielakaan ole tavannut heista ketaan, vaikka vain yksi heista tiesi raskaudestani. "Onneksi" olen ollut kipeana niin voin vedota siihen etten halua tartuttaa flunssaa vauvaan.

    Mies ei osannut tukea yhtaan niin kuin olisin halunnut, joten riitelimme tosi paljon. Tunsin olevani tosi yksin asian kanssa. Onneksi pomoni oli ymmartavainen ja sain palkallista vapaata toista.

    Menkkoja ei ole viela tullut. Huomaan olevani paljon pakkomielteisempi, haluan uudelleen raskaaksi HETI, kun aikaisemmin oli "tulee jos on tullakseen"-mentaliteetti. Viela pari vuotta sitten vannoin, etten edes halua lapsia..
    • Sympatiaa Sympatiaa x 2
  17. starling Luottohahmo langoilla Heinämammat 2018 Tammikuunmammat 2016

    Katapultti82, tuttua tuo pakkomielteinen ajatus uudesta raskaudesta. Erityisesti silloin pian oman keskenmenoni jälkeen se oli todella voimakas, samoin ekassa kierrossa keskenmenon jälkeen. Tuntui jotenkin oman elämän jatkumisen edellytykseltä, että tulisin pian uudestaan raskaaksi. Kun menkat sitten ensimmäisen kierron päätteeksi tulivat, olin aivan maani myynyt - aivan järkyttävä pettymys. Nyt mulla menossa toinen kierto keskenmenon jälkeen ja olen vihdoin saanut pienen palan takaisin maltista ja "tulee kun on tullakseen"-mentaliteetista. Toki teen myös tietoista työtä suunnatakseni ajatuksiani muualle. Silti nyt on aika paljon helpompi olla, kun ei toivo raskautta pakkomielteisesti. Mulla siis keskeytynyt keskenmeno syyskuun alussa taustalla.

    Myös omassa lähipiirissä on syntynyt vauvoja viime kesän jälkeen. Ei se minulta ole pois, mutta silti vauvakuvien ja -päivitysten näkeminen Facebookissa tuntuu joinain päivinä vain ihan hirveän pahalta. Nousee mieleen se, kuinka epäreilua elämä on enkä voi ymmärtää, miksi meille kävi näin. Miksi me emme saaneet pitää omaa pientä luonamme.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  18. miuk Seurustelun sensei Syyskuunmammat 2015 Marrasmammat 2017

    Toukokuussa, esikoispoikamme ollessa 8 kk, olimme onnemme kukkuloilla kun raskaustesti näytti plussaa. Tokasta kierrosta tärppi, ihan kuin esikon "yritysaikana". Kesä meni, nt-ultrassa kaikki loistavasti. Pahoinvointi oli hirveää, olin varma että odotan tyttöä. Alkuraskaudessa jossain mielen perukoilla oli ajatus, että jokin menee pieleen. Hautasin ajatuksen kuitenkin, kun kaiken piti olla hyvin. Rv 18 rutiinineuvolakäynnillä sydänääniä ei enää löytynyt. Samana iltapäivänä ultrassa todettiin keskeytynyt keskenmeno. Toi hetki tuntuy vieläkin siltä, kuin se olis ollut pahaa unta. Sairaalassa uusi ultraus, jossa todettiin meidän pienen kuolleen n. rv 16-17. Seuraavana maanantaina lääkkeelliseen tyhjennykseen osastolle, siinä onneksi kaikki meni hyvin. Tapahtuneesta nyt 3 kk. 1,5 kk sitten jälkitarkastuksessa todettiin mun toipuneen hyvin. Mitään syytä meidän tyttären menetykselle ei löytynyt. Niin, tytär siellä kasvoi, aivan kuten olin ajatellut. Nyt ensimmäinen yrityskierto takana, vielä ei tärpännyt. Tuli sellainen olo, että on pakko päästä purkamaan meidän tarina, ehkä asian voi pikkuhiljaa oppia hyväksymään.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 10
  19. sabetti Päivystävä dosentti

    Miuk olen pahoillani puolestasi. Kamalan kokemuksen sinäkin olet joutunut kokemaan. Voimia! ♡
  20. Diku Kommentoinnin ninja

    Miuk; Olen pahoillani puolestasi.Ihan hirveä kokemus. :hug013 Voimia :hug013