Keskenmeno, valekuukautiset vai mitä ihmettä?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ssandu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Ssandu

Jostain jotain jo tietävä
Aloitimme yrittämisen mieheni kanssa 6/14, kahdet kuukautiset tulivat normaalisti.
Viime kierto oli kuitenkin erillainen, oluvaation aikaan alkoivat menkka jomotukset, etova olo ja hajuaistin herkkyys, juoksin vessassa jatkuvasti, yölläkin piti herätä 1-2 kertaa pissalle, olin jatkuvasti niin väsynyt että nukahtelin jatkuvasti vaikka nukuin kunnon yö unia.
Silloin jo tiesin ettei kaikki ole nyt normaalisti, kun oireet kasvoivat ja masua alkoi nipistelemään päivittäin, tein negan testin päivänä jolloin kuukautisten olisi pitänyt alkaa, kuitenkaan kuukautiset eivät alkaneet ja viikon päästä kuukautisista alkoi kuin tyhjästä yöllä hirveät alaselkä ja masu kivut ja aamu yöstä heräsin veren vuotoon.
Tuolloin oli viikonloppu joten odotimme maanantaihin ja lähdimme päivystykseen, jossa lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen, kohtu oli todella kipeä lääkärin painellessa mahaa.

Seuraavana päivänä menimme mieheni kanssa ultraan jossa selvisi että kohtu on tyhjä ja lääkäri sanoi kohdun tyhjentyneen jo itsestään.
Vuotoa jatkui noin viikon verran.
Vuodon loputtua olemme alkaneet ihmettelemään kun alavatsan nipistely on vain lisääntynyt ja voimistunut, juoksen edelleen öisin ja päivin pissalla, tietyt hajut etovat.
Mitä tämä voisi olla?
Onko kenelläkään sattunut että veren vuotoa luultu keskenmenoksi vaikka olivat valekuukautiset?
AUTTAKAA! :(
 
Nyt on kyllä vaikea sanoa. Mutta neuvoisin menemään terveyskeskukseen ottamaan hcg verestä. Ja pariin eri kertaan, jotta näkee onko se kasvussa vai laskussa. Tosin sinnekin neuvolan kautta.
 
Ultran yhteydessä otettii raskaustesti verestä joka oli negatiivinen, pitää varmaan käydä ostamassa uusi testi tai käydä terveyskeskuksessa.
Eivät vain tunnu ottavan siellä ketään tosissaan.
Toivottavasti ei ole kohtuun jäänyt mitään jäämiä vaikka kohtu näytti tyhjältä..
 
Voisiko olla mahdollista että raskaus alkanutkin myöhemmin ja "keskenmeno" vuoto olisikin ollut valekuukautiset ja raskaus ei vain vielä näkynyt ultrassa tai testissä?
Tulee mietittyä kaikki vaihtoehdot läpi kun olo on niin sekava, hirveää tämä epätietoisuus!!
 
Kaikki on tietysti mahdollista. Ehkä noi nipistelyt voi olla jotain muuta hormonaalista juttua mutta kyllä asia kannattaa selvittää. Joskus voi olla myös kaksosraskaus josta toinen menee kesken ja toinen jää kohtuun. Luulisi kyllä että ultrassa olisi jotain näkynyt,
 
Kiitos aamu vastauksestasi!

Niin sitä luulisi, hetkeksi olo kerkesi jo helpottua kun suostui hyväksymään että kesken on mennyt mutta nyt olen niin hämilläni siitä mitä tapahtuu kun oireet eivät lopukkaan.
Tänään on taas alaselkää jomottanut ja masua vihloo munasarjojen kohtalta!
Terveyskeskukseen ei tekisi yhtään mieli lähteä kun varmaan käännyttävät vain takaisin kotiin..
Ensi viikolla teen uuden testin ja pitää varata sitten aikaa lääkärille jos on nega.
Mutta menenkö päivystyksen kautta vai soitanko neuvolaan?
Olen niin hukassa!:sad001
 
Neuvolan kautta mun mielestä näissä asioissa ja kyllä ne sieltä sitten sut ohjaa oikeeseen paikkaan. Mitäänhän sinne kohtuun ei sais jäädä, jos kesken on mennyt, eikä siellä mitään elämää enää ole. Vaadit sitten vaan päästä tutkimuksiin. :thumright
 
Samaa mieltä Suviiiin kanssa, uusintaultra olis nyt paras koska siinä näkee mikä on todellinen tilanne.
 
Eilen alkoivat taas samanlaiset kivut kuin silloin keskenmenon aikana, huomenna lähdemme lääkäriin! Toivottavasti jotai selviää, ei tämä enään normaalia voi olla :(
 
Tänään käyty lääkärissä ja reissu menikin juuri niinkuin arvelin, lääkärinä oli nuori mieslääkäri joka oli todella epäkohtelias ja inhottava, ei ottanut kipujani tosissaan ja hänen mielestään uusi ultra ei tarpeellinen, kirjoitti vain kipulääkkeitä. Toivottavasti kaikki on ok! :sad001
 
Ssandu huomenna soitat neuvolaan ja kerrot sinne mikä on tilanne. Kyllähän se kohtu on hyvä vielä ultrata, jos kivut jatkuvat.
 
Kurjaa... Tuli mieleen, että jos kohdusta ei löydy mitään ja raskausoireet jatkuvat, kipu toispuoleista jne... Pitäisi kaiketi sulkea pois kohdunulkoinen raskaus? Eli ehdottomasti lisätutkimuksia eli ultra. Ihme lekureita sitä onkin... Mulla taannoin km:n jälkeen kyllä alavatsa kipuili jonkin aikaa. Olin päässyt 7+ jotain viikoille, todettiin nt-ultrassa kkm ja kohtu kai vähän oli ehtinyt kasvaa. Tyhjennyksen jälkeen kun sitten palautui entiselleen niin kipuili sitä ihan parisen viikkoa. Mutta kivut ei olleet mitään kovia, ei särkylääkettä vaativia. Tsemppiä kovasti!
 
Pari viikkoa sitten ultrassa, kohdussa eikä muuallakaan näkynyt mitään, silloin kerroin lääkärille vuodon loppuneet mutta vuoto jatkuikin ultran jälkeen vielä muutaman päivän, saattoi olla ettei vuorokauteen vuotanut mitään ja sitten yhtä äkkiä saattoikin kunnolla tulla verta.. Pari päivää sitten oli samanlaisia kouristavia kipuja kuin silloin kun keskemeno tuli, muuten on ollut vain nipistäviä alavatsa kipuja kuin silloin kun aloin epäillä raskautta ja menkka jomotuksen tyylisiä kipuja alaselässä ja masussa. Katson vielä muutaman päivän ja jos olo huononee ja kivut vielä jatkuvat niin soitan neuvolaan! En vain tiedä miten päin olla ja tehdä kun olo ei ole ok ja lääkärit sanovat että ei ole mitään, keskenmenostaki on niin vaikea päästä yli ja parisuhde on niin kovilla kun tämä vain jatkuu ja jatkuu :sad001
 
^ Mutta ei ole siis kummiskaan samanlaista kuin jos olisi menkat...? Mietin vaan, että voiko vaan siis kierto olla vaikka sekaisin ja kyse olis tosiaan vaan menkoista.

Mutta jos tosiaan asia sua kauheasti vaivaa niin mene uudestaan lääkäriin, eri lääkärille, ja vaadi sitä ultrausta.
 
Täysin erillaista kuin olisi menkat..
Joo odotan ensi viikkoon ja menen :)
Katsoin eilen tarkemmin mitä kipulääkettä lääkäri oli kirjoittanut,
Lääkkeen pakkausselosteessa lukee...
Kuinka typerä voi lääkäri olla kun noita määrää..

"Naiset, jotka suunnittelevat raskautta
Voltaren saattaa vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Älä ota Voltaren Retard -depottabletteja, jos suunnittelet raskautta tai sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, ellei se ole aivan välttämätöntä."
o_O
 
Takaisin
Top