Kesäkuisten synnytystarinat

Affinia

Satasella mukana keskusteluissa
Avataan oma ketju tuleville synnytystarinoille - jännä nähdä, kuka kertoo ensimmäisenä omansa. Tuskin ainakaan minä, kun esikoisen LA on 29.6. Kevään muita palstoja seuratessa olen huomannut, että tarinoita alkaa tulla jo tosi aikaisin ennen laskettua aikaa.

Jään innolla odottamaan palstalaisten synnytystarinoita, toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa kertoa oman tarinansa ja ainakin itse mielelläni luen pitkiäkin kertomuksia koko synnytyksestä.
 
Tässä Musun tarina, jonka hän oli kirjoittanut ilman nimimerkkiä omaksi ketjukseen - kootaanko tännne "Synnytystarinat" -ketjuun kesäkuisten synnytyskertomukset. :)

Tämä siis ei ole Affinian, vaan Musun tarina:

"En äkkisiltään löytänyt täältä tälläistä ketjua. Tosin mennään vielä toukokuuta....Kirjoittelin tänne alussa ja sitten kyllästyin, kun foorumi ei antanut kirjottautua sisään tai hävitti kirjoittamani tekstin tai muuta vastaavaa.
Ajattelin kuitenkin vielä kokeilla ja nythän tämä toimii...toivottavasti :).
Tulin kertomaan, että meille syntyi tummatukkainen poika 23.5. Pituutta 49 cm ja painoa 3728 g. Raskausviikot tuolloin 38+3. Synnytys oli käynnistetty ja ainut syy käynnistykselle oli diabetekseni...eli pikkusairaala halusi pelata varman päälle ja käynnistää, vaikka mitään ongelmia ei ollut ilmoilla.
Synnytys käynnistettiin kohdunsuulle laitettavilla tabuilla ja jo toiset saivat aikaan voimakkaita supistuksia. Supistukset kovenivat ja tihenivät (tätä vaihetta kesti noin 6 tuntia), mutta kohdunsuulle ne eivät tehneet mitään. Lähtökohta sairaalaan tullessa oli, että kanavaa oli jäljellä miltei 2 cm ja olin korkeintaan kahdelle sormelle auki.
Kalvot puhkaistiin ja siitä alkoi 35 minuuttia kestänyt jatkuva supistus joka aukaisi puuttuvat 7 cm. Sain siis rajun  luomusynnytyksen ja voin sanoa etten sitä todellakaan olisi halunnut vaan kaikki maailman mömmöt mitä olisi löytynyt ja helpottanut. Vauva syntyi lisäksi napanuora kaulan ympärillä ja kätilöt joutuivat murjomaan vauvaa sen verran, että elämänsä pari ekaa päivää oli väriltään sinimusta. Ponnistusvaiheessa tein oman henk.kohtaisen ennätyksen....2 minuuttia...kun esikoinen oli 3 :D
Arki kotona on alkanut paremmin kuin hyvin ja pieni isoveli on ottanut uuden tulokkaan innolla vastaan."
 
Valtavasti onnea Musulle ja perheelle poikavauvasta emoticon

Voih, ensimmäinen kesäkuinen (tai ainakin ensimmäinen ilmoitettu!) Tästä se lähtee naiset.. emoticon
 
Onnea musulle ja uudelleen tulokkaalle!! :)

Ihanaa, lisää tarinoita odotellen!
 
No tässä olisi mun synnytys tarina. :) ei mikään hääppönen mutta jonkinmoinen. Ja anteeksi pitkä teksti :P Voi olla kirjotusvirheitä :D

Ma 30.5 Oli neuvola jolloin taas tehtiin samat mitkä aina, ja huomattiin taas että on verenpaineet korkeella. Noh eiku äippäpolille lähete. Siellä otettiin käyrää ja lääkäri tutki ja vähän pyöräytteli kalvoja, auts! silloin jo sormelle auki ja kaulaa jäljellä enää 1/2cm. Nooh ei siellä sen enempää joten lähdettiin kotia kohti. Sit rupes tapahtumaan, klo. 18.00 alko pieniä supisteluja n 8min välein, mutta aattelin että ei tässä mitään. Sit  20.30 tuli jo supistuksia 5min välein ja teki kipeetä. nooh eiku takas äippäpolille, ensin haettiin mies intistä mukaan.
Paikan päällä kätilö tutki ja totes että mennään saliin olen niin kipeän näköinen mutta edelleen vaan sormelle auki :/ sit eiku odottelemaan ja lisää käyriä ja lisää.. välillä käytiin kävelemässä minkä kivuilta pysty. sit rupeskin oleen jo niin kipee että ei pystyny ku huutaa, kätilö tutki taas ja totesi että olen vieläkin sormelle auki. sit eiku supistuksia estäviä lääkkeitä jotta saisin nukuttua.........

Ti 31.5 Päivä meni taas supistellessa, tooooosi kovaa ja lisää kivunlievityksiä mutta mitään ei vaan tapahdu. Noin. klo.22. sanoin kätilölle että haluan kotiin koittamaan jos siellä pystyisi olemaan ja heille se kävi. Joten matka kotia kohti. Kotiin päästessä oli pakko mennä suihkua koittaa jos se auttaisi supistuksiin mutta ei.. Nukkumistakin koitin ja ei kun supistuksia tuli 2-4min välein tosi kivuliaina.. joten lähettiin takas äippäpolille... klo.23.45 oltiin taas paikan päällä ja taas kätilö tutki, noo nyt olin jo kahelle sormelle auki ! jeeeees ! mut sattu niin helkutisti niin kätilö ehdotti kipupiikkii et saisin nukuttuu ja sehän kävi mulle.

Ke 1.6 Heräsin aamulla 5.45 kipeisiin supistuksiin synnärillä joten soitin hoitajan paikalle, mikä tarkoitti että taaaas käyriä. Ja tutkimuksia no kahdelle sormelle auki, meinas itku päästä. Siinä sit supisteltiin 3min välein ja ei ollu kivaa, kaurapussi seläntakana ja kaarimalja naaman edessä.  klo. 11.20 tuli taas kätilö tutkimaan ja totes nyt ollaan jo 2-3cm auki ja kalvorakko tuntuu. joten saliin siirryttiin ja ilokaasu maski naamaan, autto se jonkin verran aina pahimman yli. klo. 13.00 laitettiin kohdunkaulan puudute ja 3cm auki. sit tapahtui ihme 13.50 taas tutkittiin ja olin jo 5cm auki, ruvettiin valmistelemaan epiduraalia klo. 14.30 sen sitten sain. Ai että se oli sit parasta aikaa ku se vaikutti :P siitä sitten torkuin ja kävin vessassa vähän väliä klo. 17.20 6cm auki. klo.19.20 rupes tuntuu hirveetä paineen tunnetta ja taas turkittiin, oho 10cm AUKI ! sit puhkastiin kalvot ja laitettiin lisää puudutteita :) Siinä sit odoteltiin että kova ponnistuksen tarvetta tulisi. klo. 21.00 alkoi sitten ponnistusvaihe ja leikattiin vähän välilihaa (johon tuli neljä tikkiä) ja pieni kymmenen pisteen prinsessa olikin sitten maailmassa 21.57!<3 paino: 3215g ja pituus 50cm :)

Pitkä ja uuvuttava synnytys oli mutta oli se kaiken arvoista :) nyt kotona nautitaan pikkusesta oikein olantakaa :)

1 vaihe 14h 15min
2 vaihe 0h 57min
3 vaihe 0h 38min

yhteensä 16h 52min :)

tälläinen sit :) hetkeen en kyllä mieti että toista voisi joskus hommata ku pienet traumat jäi mut eiköhän nekin unohdu :) Mies sai leikkaa napanuoran ja itku hänelläkin pääs kun vauva oli ulkona :)
 
Eli kokeillaanpas jos vauva nukkuisi sen aikaa että saisin synnytyskertomuksen väsättyä. Nyt olisi kai se hetki kun pitäisi itse myös nukkua, mutta jotenkaan ei millään malttaisi :) Suttuinen sekava pirstaleinen tarina, mutta jonkinlainen kuitenkin.

Eli torstai-perjantai välisenä yönä alkaa säännöllisesti supistella, ja kun alan kellotella niin 4-5 minuutin välein supistelee koko ajan. Kättärille ehdin jo soitella viiden aikoihin, ja käskevät aamuun seurailla ja tulla jos tilanne jatkuu ja ei kestä kotona. Aamulla kahdeksalta kuitenkin supistusten väli lyhenee ja kivut myös helpottuu. Perjantaina supistelee kuitenkin koko ajan päivän mittaan ja väli ehkä enimmillään 15min. Kuitenkin neuvolassa, pitsalla yms. käydään ihan normaalisti. Perjantai-illalla sitten supistusten väli tihenee, ja 22.30 jälkeen väli on koko ajan 4-6 minuutin luokkaa. Yö menee siis taas kipujen kanssa painiessa, mies on myös hereillä koko ajan ja jaksaa joka supistuksella alaselkää hieroa. Kuumassa suihkussa myös oleilen monia kertoja, helpottaa kummasti. Sairaalakassia aletaan pakkailla pe-la aamuyöstä, kun päätetään et kohta lähdetään Kättärille.

7.30 lauantaiaamuna kirjaudutaan Kätilöopiston Haikaranpesään .Tällöin olen siis jo kaksi yötä valvonut supistusten kourissa. Supistelee tiheästi, ja kätilö kertoo ihanan uutisen että oon jo 4-5cm auki! Jäädään miehen kanssa kahdestaan, kun Haikaraanpesään tulee monia synnyttäjiä samaan aikaan. Oleilen suihkussa ja jyväpussi on myös käytössä. Supistusten välillä on mukava olla, laulan ja tanssin musiikin tahdissa.

12.30 vaihdetaan toiseen synnytyshuoneeseen, jossa on amme jota olin toivonut kovasti. Amme onkin aivan loistava, kivut kestää paljon paremmin.

14.30 vaihtuu kätilö. Hän kertoo, että hienosti käytän synnytyslaulua supistusten aikana. Itse en edes ollut tajunnut että ääni on ahkerassa käytössä. Jotenkin tulee luonnostaan. Työstetään äänenkäyttöä hieman lisää ja taas tuntuu että kivut kestää ihan hyvin. Olen 5-6cm auki, eli vain hieman edistystä tapahtunut. Jutellaan kalvojen puhkaisusta.

16.30 tilanne ei ole edennyt ja supistusten väli pidentynyt. Kalvot puhkaistaan. Alan olla todella väsynyt ja turhaantunut. Otan ilokaasun käyttöön. Auttaa hurjan paljon ja vie pahimman kipupiikin pois. Paineentunnetta alkaa olla jo aika tavalla.

17.30 Pääsen taas ammeeseen ilokaasun kera. Pärjään hyvin, ja kätilö lähtee syömään. Kohdunsuu auki 6-7cm.

18.30 Kätilö tulee takaisin ja olo on mennyt aivan järkyttäväksi. Supistukset tulee jatkuvina ilman taukoja. Karjun ilokaasumaskiin täyttä huutoa. Paineentunne voimistunut. Viimeinen pisara on, kun kätilö kertoo ettei mitään edistystä ole tapahtunut. Huudan ja karjun hullun lailla. Ammeesta pois ja suostun ilomielen kätilön ehdottamaan epiduraaliin. Tästä vaiheesta en muista juuri mitään, kivut ovat aivan järkyttävät ja turhautuminen vielä suurempi.

19.30 laitetaan epiduraalipuudutus. Synnytyslaulu on muuttunut totaaliseksi synnytyskarjunnaksi. Mies ihmettelee miten noin kovaa ääntä voi edes ihmisestä lähteä :D Epiduraalipuudutus auttaa, ja vie supistuskivut kokonaan pois. Vain paineentunne jää. Laitetaan myös oksitoniinitippa vauhdittamaan supistuksia. Kätilö lähtee taas pois ja jään miehen kanssa kahdestaan. Itken sängyllä, ja uskon että epiduraali vain hidastaa entisestään synnytystä. Näen kuitenkin käyriltä että supistuksia tulee 2-3 minuutin välein ja paineentunne alkaa olla valtava.

20.20 Mies soittaa kelloa, koska kerron että ponnistamisen tarve käy sietämättömäksi. Itse olen tätä vastaan koska en halua taas kuulla kuinka mikään ei ole edennyt. Päätän kuitenkin pyytää kätilön tultua lisää epiduraalia, koska en vain yksinkertaisesti jaksa vielä tässä vaiheessa enempää supistuskipuja.

20.28 Kätilö tutkii tilanteen ja ilmoittaa että olen kokonaan auki ja vauvan tukka jo näkyy. Yllätyn toden teolla ja joudun monta kertaa kysymään että ihanko totta, vihdoinko tämä on edennyt! Saan luvan ähkiä ja ponnistella omien tuntemusten mukaan.

20.32 Sydänäänet romahtavat 50-60 tasolle eivätkä nouse. Soitetaan lääkäri ja alkaa häslinki. Ihmisiä juoksee ympäriinsä ja olen aivan hädissäni. Kätilö ilmoittaa että vauvalla ei ole kaikki hyvin, nyt on kiire. Mainitsee episiotomian ja imukupin. Kummasti tämän jälkeen saan lisää voimia, ja pää syntyy seuraavalla ponnistuksella. Episiotomia tehdään, mutta lääkärin tullessa imukupin kanssa pää on jo syntynyt. Vauva tulee kasvot ylöspäin virhetarjonnassa. Napanuora on kaksi kertaa kaulan ympärillä ja se löysätään pään yli. Seuraavalla supistuksella syntyy poika klo. 20.38.

Hengitystiet imetään ja vauva alkaa itkeä. Apgar-pisteet 1min iässä 8, 5min jälkeen 10.
Vauva nostetaan rinnalle ja voi sitä onnellisuuden ja hämmästyksen tunnetta! Siinä se meidän pikkuinen nyt vihdoin monien kuukausien odotuksen jälkeen makaa rinnalla itkien. Taitaa itkeä myös sekä äiti että isä. Ihailemme pikkuista, ja tuskin huomaan kun episiotomiahaavaa ommellaan ja istukka syntyy.

Kaiken kaikkiaan todella hyvät fiilikset jäivät synnytyksestä. Väsymys oli ehkä juurikin se joka etenemistä hidasti. Epiduraali oli siis todellakin oikea ratkaisu, sillä sen avulla saatiin nopeasti viimeiset sentit auki ja ponnistusvaihe alkamaan.

Synnytyksen kokonaiskesto siis n. 23h, josta ponnistusvaihe 10min ja jälkeisvaihe 30min.

Poika syntyi lauantaina 4.6 rv 38+2, 50cm ja 3152g, päänympärys 35cm
 

Jahas, jokohan sitä sais jotain tarinoitua :)

ma 6.6. olossa ei koko päivänä mitään huomioitavaa klo 22 lähden etsimään miehelle suihkusaippuaa kylpyhuoneen laatikoista ja alalaatikolle kumartuessa menee lapsivedet :) Klo 22-23 lapsivettä tulee välillä enemmän ja välillä vähemmän, ei supistuksia. Soitan Naistenklinikalle ja neuvovat odottamaan säännöllisiä supistuksia. Jos supistukset eivät 12h aikana ala, pitää tulla aamulla äippäpolille kontrolliin.

Klo 23.45 alkaa supistukset, joiden väli n. 15 min. Klo 1.15 väli < 10 min ja 2.00 väli 5 min.

Saavumme Naistenklinikalle klo 3.25, jolloin kohdunsuu auki 3 cm ja supistukset alkaa olla todella kivuliaita. Klo 4.30 pääsen synnytyssaliin ja lillumaan kylpyyn, jossa supistukset ei tunnu yhtään niin pahalta kuin aiemmin. Joskus viiden maissa alan ottamaan myös ilokaasua, joka auttaa jaksamaan ilman lääkkeitä vielä puolisen tuntia. (kätilön mukaan mitä kauemmin tässä vaiheessa kestää ilman lääkkeitä, on se aina loppupäästä synnytyksenkestoa pois). Ja tehokasta kylpy olikin, koska tässä vaiheessa olin jo täysin auki.

Klo 6.30 saan epiduraalin ja kohdunkaulanpuudutuksen. Tästä alkaakin mun synnytyksien vaikein vaihe. Vauvan laskeutuminen lantionpohjaan aiheutaa mulla ihan tajuttoman kivun alaselkään ja häntäluuhun eikä siihen auta mitkään lääkkeet. Epiduraali ja kohdunkaulanpuudute auttaa supistuksiin, mutta tuohon alaselkäkipuun ei auta mikään.

Viimein n. klo 8 vauva on sen verran laskeutunut, että alaselkäkivut helpottavat ja voidaan alkaa odottaa lopullista ponnistusvaihetta. Ponnistuksen tarvetta mulla on ollut jo sieltä 6.30 saakka, mutta ponnistukset ei edistä synnytystä lainkaan. Aina ponnistaessa vauvan pää tulee kätilölle näkyviin, mutta ponnistuksen loppuessa se vetäytyy takaisin.

Klo 9.20 vauva on laskeutunut niin alas, että nyt voidaan alkaa ponnistaa sitä aktiivisesti ulos. Supistukset ei tässä vaiheessa enää ole pahoja enkä enää ota edes ilokaasua. Supistuksen tullessa saan ponnistaa ihan omaan tahtiin ja omien tuntemusteni mukaan. Välillä kätilö tulee avuksi ja tarkistaa tilanteen.

Homma ei kuitenkaan etene tarpeeksi ja klo 9.45 joudun sanomaan, että nyt loppuu voimat. Mulla oli ihan tajuttoman kuuma, väsy ja nälkä ja olihan sitä ponnistustyötä tehty jo yli 3h. Klo 9.50 lääkärit saapuu paikalle, väliliha leikataan ja aloitetaan imuvedot. Loppu meneekin sit helposti ja kolmannella vedolla klo 9.54 poika syntyy. Napanuora on kerran kaulanympäri, mikä vähentääkin ensimmäisen minuutin pisteet 9:ään, mutta 5 minuutin pisteet on jo täys 10.

Istukka syntyy klo 10.02 ja väliliha ommellaan, mutta eihän näitä huomaa, kun pikku nyytti makoilee rinnalla :) Kätilöltä saan kiitosta harvinaisen kovasta uurastuksesta ja urhoollisuusmitalin saisin, jos niitä jaettaisiin :D Ja olipa synnytys kuulemma todella opettavainen kokemus mukana olleelle kätilöopiskelijalle.

 
Onkohan muita kesäkuisia VAU-palstalaisia jo vauvojen kanssa kotona, että saisimme lukea lisää synnytystarinoita (jotka ainakin itseä kovasti kiinnostaa)? (Oletteko muuten huomanneet, että tämä kesäkuussa synnyttävien palsta on huomattavasti suppeampi / hiljaisempi kuin useimmat muiden kuukausien VAU-palstat - viestien kokonaismäärä on meillä selkeästi pienempi kuin ympärillä olevien kuukausien. Mistä mahtaa johtua - ilmeisesti vain sattunut pienempi määrä innokkaita palstalaisia juuri tälle kuukaudelle. Meni vähän off topic, mutta se ei haitanne.)

Kiitos musu, jojoba, manque ja bunni teidän tarinoistanne ja onnea vielä kerran sekä ihanaa vauva-arkea!
 
Elikkäs
14. päivä menin äitiyspolille tarkistukseen verenpaineiden takia ja lääkäri oli sitä mieltä et jään osastolle ja 15. päivä käynnistettäisiin.
15.6 n. klo 10 aloitettiin oksitosiini tippa synnytyssalissa. supistuksia tuli ja meni, otin vähän ilokaasua mikö ei oikein auttanut. tuli vaan todella paha olla. n klo 16 lopetettiin tippa, koska ei supistukset jatkuneet. klo 17 saavuin takas osastolle, sain syötyä ja klo 17.40 meni vedet! sitten siinä odottelin ja odottelin että alkais supisteleen, mut ei. sitten klo23.20 alkoi erittäin kivuliaat ja 4min välein tulevat supistuksen, pyysin hoitajan paikalle ja pyysin kivunlievitystä, käski mennä suihkuun ja katsoo sen jälkeen tilanteen kohdunsuulla. Suihku ei oiken auttanut vaan vedet valui silmistä ja huuto kuului varmaan sairaalan toiseen päähän! menin sit huoneeseen ja pyysin hoitajaa sit katsomaan tilanteen ja 3cm auki. sit lähdettiin synnytyssaliin ja sielä olin jo 4cm auki ja sain epiduraalin. kivut loppuivat epiduraalin vaikutuksesta mutta kamalat painontunne pyllyssä oli kamalaa! siinä sitten tärisin ja hikoilin. jossain vaiheessa sain lisää epiduraalia ja olin jo 6cm auki. en muista mitään aikoja koska olin niin sekaisin, mutta jossain vaiheessa avautumisvaiheen aikana lääkäri teki sisätutkimuksen ja päätti että se väliseinä onkin tiellä että se pitää leikata. no se sitten samantien leikattiin ja sit sain jo alkaa ponnistaan koska olin täysin auki. ensin ponnistelin kyljeltään ja sit käännyin selälleen puoli istuvaan asentoon ja seuraava muistikuva on kun poika oli olkapäitään myöten ulkona kun kuului ensi itkua! synnytys kesti (supistuksista katsottuna) 6h 45min
Ponnistusvaihe 34min
Jälkeisvaihe 36mmin

siinä nyt jonkunmoinen synnytyskertomus, se minkä muistan. olin kyllä niin omissa maailmoissa kun en edes muistanut että mies otti musta kuvan avautumisvaiheessa.. Näytin aika kuolleelta! :D mutta ei jäänyt mitään synnytyskammoa. mukava kokemus!  Maailman ihana palkinto tuhisee tuossa vieressä! <3
 
Kirjoitellaanpas tämä stoori nyt tänne.

Eli, sunnuntaina 19.6. meni vedet klo 19 maissa, kuului pieni poks kun nousin ruokapöydästä, ja sitten alkoi lorisemaan ihan reippaasti. Ei voinut erehtyä! Hipsin vessaan nopeinta tahtia mitä pääsin, ja istuksin siellä sitten kun vettä vaan tuli. Vatsakin alkoi tyhjenemään siinä istuskellessa, ja aloin sitten pikkuhiljaa etsimän tavaroitani kasaan kun lorotuksilta ehdin. Mies meni suihkuun ja vähän stressaili, että onko jo kauhea kiire, mutta käski ottamaan rauhassa, kun ei vielä supistanut juurikaan. Koira pääsi lenkille, ja mä suihkuun, missä alkoi sitten vähän tuntumaan jo supistuksetkin. 20.30 aloin sitten kellottamaan suppareita, ne tuli jo siinä vaiheessa n. 4 min välein, ja nopeasti 3 min välein. Soitin vähän ennen 21 sairaalaan, ja sieltä sanottiin että voidaan alkaa lähtemään sinne. Vettä oli tullut niin paljon että tiesin, että homma alkaa mennä kipeäksi nopsaan, nin lähdettiin ajamaan, kun matkaa oli  kuitenkin sen 45 min suunilleen. Naapuri nouti koiran vähän myöhemmin hoitoon.
  Sairaalaan päästiin vähän ennen 10, ja kivut oli ihan hallussa vielä tässä kohtaa. Käyrille mentiin, ja sen jälkeen sisätutkimus. Olin 1,5cm auki, ja kaulaakin oli vielä sentti. Kätilö vähän oli sitä mieltä että josko pitäisi vielä kotonakin käydä kun ei sen enempää ollut tapahtunut. Noh, sanoin kuitenkin, että jospa me vaan mennään käppäilemään tai käymään jossain, kun mun supisteluhistoria oli vähän mitä oli. Tutkimuksen yhteydessä kätilö sitten vähän rajummin "rouhaisi" paikkoja, ja lähdettiin siitä vielä lähimmälle abc:lle etsimään hamppareita. Kätilön kanssa sovittiin treffit puoleen yöhön, ellei tule tarvetta jo aikaisemmin. Kun pääsin autoon sairaalan pihassa, alkoi kivuliaat supistukset. Onneksi nuo euton ovien sisäkahvat on tiukasti kiinni. Sain kuitenkin sitten popsittua sen hampurilaiseni, vaikka kipu oli aika viiltävää jo tässä kohtaa, ja päätettiin sitten mennä takaisin sairaalalle maleksimaan siihen ulos katoksen alle, tuli vettä aika paljon taivaalta. Jaksoin siinä kärvistellä kävellen puoli 12 asti, ja sitten oli pakko mennä takaisin.
 Taas käyrille, mikä oli ehkä se huonoin asento ikinä kestää niitä kipuja. Auki olin tässä kohtaa sen 2cm. Sitten sain kaksi vaihtoehtoa, suihkuun tai kipupiikille, menin suihkuun, ja se auttoi aika hyvin vajaan tunnin ajan. Sen jälkeen kokeiltiin sitä kipupiikkiä, minkä jälkeen kätilö passitti makuuasentoon (jee). Piikki oli ihan lähes yhtä tyhjän kanssa, siinä sitten aina supistuksen aikaan nousin kontilleni vähän keinuttelemaan. Se jeesasi vähän. Sampo torkkui siinä minkä pystyi, ja haki mulle vettä välillä. Ehkä puoli kolmen aikaan pääsin sitten ihan saliin asti, kun aloin olla niin tuskainen. Siellä olin auki 3cm. Menin suihkuun vielä kokeilemaan josko auttaisi, mutta enää siitä ei ollut mitään hyötyä. Oksensin pian rajusti sen ansaitun hampurilaiseni ulos. Tässä kohtaa se harmitti =D
 Sitten taas käyrille, ja pääsin käsiksi uuteen parhaaseen ystävääni  ilokaasuun, kylläpä muuten alkoi helpottamaan! Sen kanssa pärjäsin erittäin hienosti, vetelin sitä reippaasti, ja pää meni riittävän sekaisin, kivut oli siedettävät, ja ajoittain täysin poissa. Supistuksia oli mulla siis jatkuvasti 1-2 min välein rajuina ja erittäin kipeinä siitä rouhinnasta lähtien.03.50 saan epiduraalin, ja vetelin itseni ihan kaasuihin ennen kun lääkäri sen piikin kanssa operoi, en tuntenut mitään. Epiduraali ei juurikaan toiminut, vei ehkä sen pahimman kärjen pois, muttei läheskään kaikkea. Kaasulla vedeltiin reippaasti. 05.39 sain toisen satsin puudutusta, ja siinä yhteydessä olin jo 6cm auki. Kaasulla taas eteenpäin, kivut tosin ei hellittänyt enää ihan samaan tahtiin.
 Ei kuulemma mennyt enää kauaa, niin olin jo reunaa vaille täysin auki, ja sain alkaa ponnistamaan lasta alemmaksi. Se tuli aika luonnostaan, kroppa käski. Omasta mielestä pidin kyllä aika mekkalaa varmaan koko synnytyksen ajan, mutta mies sanoi etten kuulemma ihan hirveästi huudellut. Ensin ponnistin kyljellään, ja sitten kätilö käski pois kaasusta, ja puoli-istuvaan asentoon ponnistamaan ihan kunnolla. Epiduraalin vaikutus tässä kohtaa oli aika nolla, ja kaasukin häipyi päästä ikävän nopeasti, mutta kipu oli hyvin erilaista, tunsin selkeästi missä vauva meni, ja mihin suuntaan sitä piti työntää. Aika tuntui pitkältä, mutta ponnistusvaihe on ollut vain 14 min. Pään tullessa ulos asiasta tiesi varmaan puoli sairaalaa, koristi kovasti ja kirvelikin, mutta ei tarvinnut leikata. Napanuora oli kerrankaulan ympäri löysästi, sen höllättyään kätilö auttoi ponnistuksen mukana loppukropan ulos. Tuntui häijyltä, mutta kivut loppui kun seinään. Siinä sitten ihmeteltiin, että siinäkö se oli. Terve tyttö, 9 pistettä. Väristä lähti yksi piste. Ei se kauheasti karjunut, ihmetteli vaan silmät auki julmaa maailmaa =) Kinan peitossa aikalailla, mutta tukkaa näkyi sen verran, että hänet punapääksi tunnisti heti. Nenä vähän vinossa, ja mustelmaa päälaella. Painoa 3415g, pituutta 49cm, pipo 34,5cm. Viikkoja 38+5. kello näytti 06.59. Synnytyksen kesto: 11h37min, 1  vaihe 11h15min, 2 vaihe 14 min, 3 vaihe 8 min.
  Jälkeiset tuli vähän painamalla, kaikki ehjänä ja ei huomautettavaa sielläkään puolella. Kolme tikkiä tuli pieneen nirhaumaan häpyhuulessa, muuten ei mitään vaurioita missään. Kannatti sis öljytä paikkoja!
  Salissa harjoiteltiin vähän tissittelyä, ja kävin sitten pikasuihkussa, minkä jälkeen lähdettiin käppäilemään kohti osastoa. Jossain kohtaa taisi olla pientä evästä tarjolla salin puolella. Kovassa tokkurassa, mutta onnellisena osastolla, kuumetta vähän oli, ja sain särkyläkkeitä, mutta siitä sitten pikkuhiljaa opettelemaan elämää pienen kanssa. Istumaan pystyin ilman suurempia kipuja jo parin tunnin sisällä pakerruksesta, kaikki siis meni ihan mallikkaasti.

Sellaista meillä. Kotiuduttiin 1 pvä synnytyksestä, kun pyysin, kaikki menee helposti ja luonnollisesti vaikka on ensimmäinen, kätilö kävi tänään vielä kotikäynnillä katsomassa tilannetta, ei ilmeisesti huomautettavaa =) Näin se elämä muuttui yhdessä rysäyksessä. 

Pitkä stoori tuli väännettyä, toivottavasti joku jaksaa lukea!  =)
 
Noniin!

Tässä tulisi jonkinmoinen versio synnytyksestä, en mitään tarkkoja aikoja jaksa selvittää, mutta typyä lopulta pakerrettiin pyöreesti 26 tuntia ja vielä siihen päälle pari tuntia ennen kuin päästiin osastolle. Hilpeintä on se, että alkuperäinen laskettu aika oli 15.6. joka rakenneultrassa siirrettiin 16.6... no tyttö oli kovaa vauhtia tulossa jo keskiviikkona mutta mentiin kuitenkin reippaasti torstain puolelle, oli ilmeisesti hänen mielestään sopivasti laskettu päivä. :)

Kaikki alkoi siis yllättävästi lapsivesien lorahtamisella kun olin mennyt nukkumaan. Jalat oli vähän koholla tyynyjen päällä ja silti tunsin että jotain lirahti. Menin sitten vessaan ja makeantuoksuista nestettä oli ihan reilusti tullut. Ihmettelin aikani asiaa ja vessasta tullessa menin sänkyyn ja sanoin miehelle että nyt taisi lirahtaa vedet. Mies sanoi heti, että oli arvannut jo kun olin vessassa. Hullua. No, saman tien alkoikin sitten juilia selkää, menkkakipua ja pikkuhiljaa voimistuvia supistuksia. No, kävin vielä tarkistamassa sairaalan käytänteen että 12h vesien menosta pitää viimeistään mennä tarkistukseen, jos kestää olla kotona niin kauan. Ajattelin, että pakko yrittää nukkua tämä yö vielä. Koko yön supisteli noin 15-10 min välein, mutta sain jossain välissä pienet torkut otettua. Seitsemän jälkeen aamulla sitten oli noustava ja muutenkin vettä tuli muutaman kerran yön aikana. Sairaalaan pyydettiin tulemaan puolilta päivin. Kaivelin aamulla Tens-laitteen laatikosta ja aloin antamaan supistuksiin sähköimpulssia. Se auttoi tosi hyvin ja pystyin olemaan supistusten kanssa ihan hyvin vielä kun mentiin sairaalaan n.11 aikaan. Siellä tehtiin tarkistus, ja kätilö sanoi, että kohdunkaula oli hävinnyt ja sormelle auki. Sain peräruiskeen (joka oli suorastaan nautinnollista siihen verrattuna mitä olin pelännyt..) ja kätilö kysyi halutaanko lähteä vielä kotiin lepäämään. Meillä ei ole autoa, joten sanottiin että halutaan jäädä sairaalaan ja käytiin kahviossa. Kahviossa supistukset alkoi voimistumaan ihan kunnolla ja mentiin takaisin vastaanotolle, jossa saatiin lepohuone. Meitä ei siis missään vaiheessa otettu sisään osastolle, joka on ilmeisesti käytäntönä ainakin täällä jos ei ole syytä odottaa kovin vauhdikasta synnytystä. Lepohuoneessa sitten makoilin ja myöhään iltapäivällä supistukset alkoi olla aika sietämättömiä. Olin kuitenkin vain kaksi senttiä auki, joten kätilö ehdotti että kipupiikki olisi nyt hyvä (en ollut vielä aiemmin halunnut vaikka hän sitä tarjosi), että saisin vähän rentouduttua. Olin kuulemma kärvistellyt jo liian kauan. No, en oikein enää nyt osaa sanoa oliko siitä juuri hyötyä...ainakin sain toisen kipupiikin vähän myöhemmin.. No, sitten tulikin jo ensimmäinen oksennus. Ilmeisesti luonto tosiaan hoitaa elimistön tyhjäksi synnytystä varten. Koko raskauden aikana oksensin siis kolme kertaa ja ne kaikki synnytyksessä. :D Ja tyttöjen kuulemma pitäisi aiheuttaa kamalat raskauspahoinvoinnit... :P

No, vihdoin kätilö sai luvan varata synnytyssalin ja epiduraalin. Olin jo todella kipeä siinä vaiheessa, mutta en auki juuri kahta senttiä enempää. Synnytyssalissa jouduin odottamaan aika kauan epiduraalia ja se oli yhtä helvettiä. Saliin minulle tuli uusi kätilö joka oli aivan ihana. Vanhempi nainen jonka olemuksesta huokui rentous ja kokemus ja maanläheisyys. Kun supistukset epiduraalia odotellessa oli aivan helvetilliset, hän osasi painaa selästä jotain hermoja niin että se lievitti kipua edes hieman. Vihdoin lääkäri tuli ja antoi puudutuksen, jota myös olin hieman etukäteen pelännyt, no se ei sattunut lainkaan, en oikeastaan edes tuntenut mitään. Muuta kuin sen, että puudutuksesta heti seuraava supistus oli jo suorastaan nautinnollinen. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut yrittää nukkua tässä vaiheessa, koska edessä oli vielä n. 7 pitkää tuntia. Mutta ei sitä malttanut nukkua.. varsinkaan kun vihdoin kivut oli poissa. Minulle laitettiin jossain välissä myös kanyyli käteen, sain nesteytystä koska olin oksentanut. Myös antibioottia laitettiin kun vesien menosta oli jo kulunut niin kauan. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan lievää ponnistamisen tarvetta ja taas oksennus lenti.. :) Kun ponnistamisen tarvetta oli tuntunut noin kymmenen supistuksen verran, niin soitin kelloa ja kätilö ilmoitti että täysin auki eikä estettä ponnistamiselle ole. Siitä se alamäki sitten lähti.

Ponnistusvaihe kesti parisen tuntia, jonka aikana synnytyksen pitkä kesto alkoi tuntumaan ja voimat loppumaan. Nestettä ja sokeria suoneen, oksitosiinitippa, katetri, antibioottia, epiduraali, vauvalla pinni päässä...olin täynnä letkuja. Kätilö tunsi, että joku kohdun reunama tms. ottaa kiinni ja siksi vauva ei laskeudu. No, kun tilanne ei edistynyt ja minä aloin olla aika hunona niin kutsui lääkärin paikalle. Lääkäri yritti ponnistusten aikana pitää reunamaa poissa pään tieltä ja se sattui aivan uskomattoman paljon. Lopulta vauvan sykkeet oli jo aivan liian korkealla, äiti jo aivan sekaisin ja alkoi tulla kiire. Ultrasivat vielä tarjonnan, koska siinäkin oli epäilys että jotain pientä häikkää on, mutta totesivat että vaikka pikkuisen sivusuunnassa on kasvot niin on vielä ok. Vauva oli yrittänyt tunkea itseään niin kauan parin senttiä ollessa vasta auki, että päähän oli tullut pahkaa. Tai tonttulakki, tai yksisarvinen vauva, kuten kätilö sitä kutsui ja äidin pelko jostain pelottavasta pahkasta helpotti. No, sitten tuli tosissaan kiire, minulla nousi 39 asteen kuume ja olin jo aivan sekaisin, en tiennyt enää milloin on supistus ja milloin ei ja milloin saan ponnistaa. Ja siihen syssyyn vielä vahvaa kuumetta alentavaa lääkettä.. Lääkäri toi pehmeän imukupin saliin, jolla oli tarkoitus auttaa jos vain voimat riittävät. Tilanne oli kuitenkin jo niin paha, että valmistelivat minut nopeasti hätäsektioon, ohjasivat isän pois salista ja soittivat leikkaussalia valmiiksi. Tässä vaiheessa muistan vain sen, että synnytyssali alkoi kuhista henkilökuntaa ja jokainen teki kiireen vilkkaa jotain ympärillä. Sitten imukuppi oli kiinni (asettaminen oli aivan helvetillistä) ja minua tsempattiin ponnistamaan vauva ulos NYT. Kolmannella ponnistuksella, yhdeksässä minuutissa vauva syntyi. Vaikka laulajan keukoilla tiedänkin että osaan huutaa kovaa, niin enpä olisi uskonut millaista metakkaa sitä osaa pitää! Isällä oli ollut melko pitkät minuutit kahvihuoneessa yksin odotellessaan, oli hänkin ollut vissiin aika sekaisin ja peloissaan. No, olen koko 9kk ollut "varma", että vauva on poika, vaikka sukupuolta ei missään vaiheessa selvitettykään. Niin lääkärin näyttäessä että tyttö tuli, melko sekava "tyttö" suustani pääsi, jonka jälkeen pieni parkaisi. <3 Sitten tajusinkin, että hakekaa mies paikalle ja huusin lääkärille että missä se viipyy, kun lääkäri vastasi että hän ei löytänyt miestä, että toinen kätilö on hakemassa sain jostain pienen säväyksen raivoa ja huusin lääkärille että hakekaa heti! :D Noh, tosiasiassa mieshän oli salissa parissa minuutissa ja ihmeteltiin sitten molemmat tyttöä. Lääkäri teki lisäksi episiotomian, mutta se oli pientä imukupin rinnalla. Mies kertoi että hänen tullessaan saliin olin ollut aivan shokissa ja joka lihas krampannut. Mutta kyllä se alkoi helpottaa heti kun sain tytön ja miehen rinnalle. Valokuvat synnytyksestä kertoo kyllä enemmän kuin tuhat sanaa. :)

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, tärkeintä oli että hätäsektiolta vältyttiin. Ja synnytyskammoakaan ei kaikesta huolimatta jäänyt, vaikka kaikki ainekset siihen oli. Pitkä kesto, helvetilliset kivut, imukuppi ja vielä mies joutui salista pois.. mutta kaiken pelastus oli aivan ihana kätilö, joka jalat maassa tsemppasi ja kaiken lisäksi ompeli haavan niin hyvin että kaikki kehuivat miten siistiä jälkeä on ja ei turvotuksia tai mitään. Vielä tosin haavakipua on jonkin verran ja istuminen on välillä vieläkin hankalaa, mutta toisaalta tyttökin on vasta 6 päivää vanha. Kätilö kävi katsomassa meitä vielä seuraavana päivänä ja minulle annettiin useampi mahdollisuus keskustella synnytyksestä, että ei jää vaivaamaan mikään. Mutta jo seuraavana päivänä olo oli sen verran hyvä, että totesin että en tarvitse erikseen keskustelua, riitti kun kätilö ja lääkäri kävivät katsomassa. Minulle sanottiin heti synnytyksen jälkeen, taisi vielä ompelukin olla kesken, että seuraava on sitten helpompi.. :D Mikä seuraava, oli kyllä kieltämättä ensimmäinen ajatus.. Niin ja Typyn mitat oli 3340g ja 51cm ja tosiaan laskettuna päivänä syntyi.

Sairaalassa henkilökunta oli todella mukavaa. Vauvaa seurattiin kolme kertaa vuorokaudessa koska synnytyksen kesto oli niin pitkä, mutta typy oli kaikilta arvoiltaan koko ajan kunnossa. Sairaalassa en voinut imettää kuin makuullani, jolloin nännit ehtivät kyllä mennä aika kipeäksi, kun asento oli haastava, mutta nyt alkaa olla jo sekin homma parantunut ja helpompaa. Ja maitoa tulee, tyttö kasvaa kohisten! Huomenna terkkari tulee punnitsemaan tytön ja odotan innolla! Niin, ja puntarilla käydessäni olin kotona hieman masentunut että ei tosiaan lähtenyt juurikaan painoa, mutta eilisestä oli tänä aamuna 3 kiloa hävinnyt ilmaan.. Eli hyvää vauhtia mennään alaspäin :D Nyt lähtenyt jo yli puolet raskauskiloista kuudessa päivässä,  että samaa tahtia saisi mennä ja samalla vähän alle lähtöpainon, ei haittaisi yhtään.. :D

Toivon kaikille joilla synnytys on vielä edessäpäin voimia ja tsemppiä, kyllä se on vain ihmeellistä miten tuollaisesta kivusta ja uskomattomasta rutistuksesta palautuu niin nopeasti. Jos olisi tuollaisessa kunnossa jonkun sairauden takia, niin ei tässä vielä kotona nautittaisi arjesta... eli on luonto vain ihmeellinen!
 
Näin meillä...

14.6 heräsin aamulla 6 aikaan melko voimakkaaseen supistukseen. Vessassa käydessä huomasin vaaleenpunasta vuotoa vähän ja rusehtavaa vuotoa alko tulemaan hetken päästä. Aamupäivän supistuksia tuli 8-15 minuutin välein ja 12 aikaan alkoivat napakoitumaan selvästi. Soittelin neuvolaan ja peruin neuvola-ajan tuolle päivälle ja synnärille, jonne käskettiin menemään kun ei pysty olemaan enää kotona.
Esikoista tultiin hakemaan neljän maissa ja siinä vaiheessa piti jo pitää jyväpussia selässä ja keinutella lantiota aika urakalla supistuksen aikaan.
Synnärille lähettiin ja parinkymmenen minuutin automatka oli aika tuskanen.
Auki olin 2-3 sormelle ja käyrällä oleminen sen vajaan tunnin oli kauheeta kun ei voinu liikkua. Puristin sitten miehen kädestä ja hyrisin ja hoilottelin supistukset läpi.
Päästiin perhekammariin päästiin viiden jälkeen ja kävin suihkussa ja lämmittelin jyväpussia keinutuolissa keinuen.
Ennen seitsemää laitettiin akvarakkulat, jotka jopa hetken auttoi(vaikka se laittaminen oli ihan järkyttävää...)Tällöin olin auki sen 6-7 cm.
Sitten alko tuntuu ihan liian kipeelle ja pyysin jotain vahvempaa. Ilokaasusta ei ollu niin mitään apua, joten pyysin spinaalia, joka sitten laitettiin yheksän jälkee.
Sitten alko tapahtuu nopeesti ja se tunne spinaalin laittamisen jälkeen, voi luoja, taivas aukeni kun kivut lähti melkei heti :D
Painon tunnetta oli jo spinaalia laitettaessa ja kymmeneltä olin 10 cm auki. Ponnistelua harjoteltiin ja laitettiin Syntocinon tippumaan et voimistas supistuksia. 
klo 22.59 syntyi sitten poitsu, 4.155 kg ja 51.5 cm. 
Tikkejä ei tullu kuin 3 eikä epparia tarvittu. Mahtavaa, ei jääny traumoja ja istuminen ja suihkussa käyminen onnistui heti. Ihanaa olla kahden pojan äiti <3
Onnea kaikille vauvan saaneille :)
 
Pakko käydä tuolta heinäkuisista lukemassa teidän synnytystarinoita ja fiilistellä,itellä laskettuun kolmeviikkoa.

Onnea kaikille vauvan saaneille ja tsempit niille jotka vielä odottelevat kesäkuisia vauvoja emoticon
 

17.6.2011 (raskausviikot 40+3) heräsin yöllä vessahätään, alavatsassa tuntui lisäksi polttavalta. Kun nousin sängystä, lapsivesi meni. Kello oli 3.45, herätin miehen, ja nousimme molemmat ylös. Kävin vessassa ja lapsivettä tuli runsaasti ja päätimme soittaa Jorviin. Myös lapsiveden väri epäilytti, sillä se oli vihertävää. Jorvista sanottiin, että voimme odottaa iltapäivään asti kotona ellei synnytys käynnisty ennen sitä tai jos lapsiveden värissä ei tapahdu muutoksia. Kävin suihkussa, pakkasin sairaalakassin loppuun ja mies laittoi autoon turvakaukalon valmiiksi. Viiden aikaan lapsivesi muuttui kuitenkin vihreäksi, joten soitimme sairaalaan uudelleen ja sieltä neuvottiin tulemaan paikan päälle. Oli todella kaunis ja aurinkoinen kesäaamu, matkalla sairaalaan soitin vanhemmilleni ja siskolleni ja yhteinen odotus alkoi.

Jorvissa meidät otti vastaan kätilö Sirpa kello 6 ja hän laittoi minut käyrille. Supistuksia tuli säännöllisesti viiden minuutin välein ja olin pari senttiä auki, myös lapsivettä valui runsaasti. Tunsin supistukset edelleen pelkkinä selkäkipuina enkä olisi niitä itse tunnistanut ”oikeiksi supistuksiksi”.  Meidät ohjattiin kuitenkin jo synnytyssaliin ja saimme tilavan ja viihtyisän huoneen, jossa isälle oli mm. oma sohva ja lehtiä luettavaksi. Vaihdoin sairaalavaatteet päälle (omia ei kannata liata!) ja kätilöksi saimme Millan. Seitsemän aikaan pyysin peräruiskeen ja tyhjennys oli epämiellyttävä, sillä samalla supistukset muuttuivat kivuliaiksi. Kuitenkin suosittelen suolen tyhjentämistä kaikille. Minun oli vaikea olla vessassa ja yritin suihkulla helpottaa oloani. Supistukset voimistuivat todella nopeasti ja pian niitä tuli jo parin minuutin välein. En voinut olla paikoillani tai maata, parhaalta tuntui olla pienessä liikkeessä ja mies hieroi jokaisen supistuksen aikana voimakkaasti alaselkääni. Miehen läsnäolo ja tuki oli kyllä korvaamatonta! Kipu oli niin kokonaisvaltaista ja kovaa, ja luulin jo, että en tule selviämään synnytyksestä. Pysyin kuitenkin rauhallisena koko ajan, en huutanut, mutta itkin välillä kivusta. Puoli yhdeksältä pyysin epiduraalin, jota ei kuitenkaan heti laitettu, koska olin vasta 3 cm auki. Kipuun kokeilin aqua-rakkuloita (muistaakseni 11 pistoa), joiden laittaminen tuntui ampiaisenpistoilta eikä niistä ollut mitään apua, myöskään jumppapallo ei toiminut kohdallani ja ammetta minulle ei ehdotettu, koska uskoin sen olevan varattu, sillä synnyttäjiä oli runsaasti (edellisenä iltana oli ollut sulku päällä). Sain oksitosiinia tiputuksella vauhdittamaan avautumista ja lääkäri tuli laittamaan epiduraalin kymmeneltä, odottaminen oli yhtä tuskaa. Sen avulla taivas kuitenkin aukeni ja olo helpottui. Nukuin jonkin aikaa, mies kävi syömässä ja juttelimme yhdessä. Vähitellen vaikutus kuitenkin laimeni ja kahdentoista aikaan olinkin jo kaikkien yllätykseksi 10 cm auki. Tästä alkoi pitkä siirtymävaihe, koska vauva oli vielä suhteellisen ylhäällä.  Pyysin epiduraalia kaksi kertaa lisää ja olo oli hyvä, mutta paineen tunnetta se ei vienyt pois. Lääkäri kävi myös välillä ottamassa vauvalta verikokeen päästä, sillä sydänäänissä oli tapahtunut vaihtelua. Tulos oli kuitenkin hyvä, ja siksi jatkotoimenpiteitä ei seurannut. Kävin ponnistusvaihetta odotellessani vessassa ihan normaalisti ja jano oli kova. Mieleni teki erityisesti hiilihapollisia juomia, joita mieheni kävi ostamassa sairaalan kahvilasta. J Ponnistamisen tunne voimistui vähitellen ja kätilö neuvoi ja ohjasi minua ponnistamaan oikealla tavalla, harjoittelimme myös ennen varsinaista koitosta. 15.50 alkoi ponnistusvaihe, olin ensin kyljelläni ja myöhemmin puoli-istuvassa asennossa. Taitavan ja kannustavan kätilön avustuksella pieni poikamme syntyi 16.09 eikä ponnistaminen tuntunut missään vaiheessa ylivoimaiselta. Repeämisiä ei tullut eikä välilihaa leikattu. Pojan napanuora oli todella lyhyt, joten kätilö leikkasi sen heti itse, ja sen jälkeen sain pojan syliini. Syntymä oli uskomaton hetki, itkin suunnattomasti, samoin mieheni. Onnen kruunasi sen, kun pieni poika katsoi heti silmiin, kun hänet nostettiin rinnalleni. Jälkeiset tulivat kätilön avustuksella, ja en halunnut nähdä istukkaani. Pesun ja mittauksen jälkeen imetin poikaa, minkä jälkeen hän nukahti. Minä kävin suihkussa ja wc:ssä, sekin onnistui heti synnytyksen jälkeen. Sitten me mieheni kanssa nautimme vähän syötävää ja juotavaa ja ihmettelimme! Olo oli niin epätodellinen, mutta hyvä. Synnytyksestä ei jäänyt traumoja ja muistan kaiken, joten kokemus oli kivusta huolimatta positiivinen. Poikamme oli 48cm pitkä ja painoi 3270g, ja hän sai pisteitä 9/10/10 ja hurmasi kaikki heti pitkällä tukallaan ja suurilla silmillään. Synnystyssalista siirryimme toivomaamme perhehuoneeseen.

Kirjoitin synnytyskertomukseni tänään, koska kävin Jorvissa ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Vierailu sai kyyneleet silmiini ja kahden viikon takaiset muistot palaamaan kirkkaana mieleen. J

Mansikkainen

 

 

 
Tässä mun tarina : maanantaiksi 27.6 oli varattu aika käynnistykseen kun ei ollut merkkiäkään synnytyksen alkamisesta, mutta neiti päättikin syntyä itse ilman mitään apukeinoja  :D. Viikkoja oli 41+3 kun lauantai aamulla n. kello 10 rupes limatulppa irtoomaan oikeen kunnolla. Siitä sitten alko heikot supistelut melko säännöllisesti heti tulemaan n. 10 minuutin välein.  Aamupäivän siinä sitten ihmeteltiin  ja kellotettiin supistuksia avomiehen kanssa ja soiteltiin tulevat mummut läpi ja kerrottiin  et tänään taitaa jo viimeinkin jotain tapahtua. 4 aikoihin iltapäivällä soitinkin jo tyksiin et missä vaiheessa pitäisi lähteä kun supistuksia tuli jo melkein 5 min välein mutta ei vielä kovin kipeitä ollut. Sanottiin että vielä ei kannata kiirehtiä kun ensisynnyttäjällä menee tosi kauan avautumisessa. 6 aikaan illalla alkoi sitten oikeen kipeet supistukset ja siitä laskettiin synnytys alkaneeksi. klo 8 jälkeen lähettiinkin sit ajelemaan ja ei hetkeekään liian aikasin kun ajomatka oli jo tuskainen ja ainakin musta tuntui TOSI pitkältä (n.45 min) :)! Päästiin sairaalaan jossa mukava nainen oli vastassa ja olikin meidän tukena siinä koko yön.  9 jälkeen käyrille ja katottiin mikä tilanne oli ja koko 3 senttiä auki. Nyt se oli uskottava et kohta se sieltä tulee oikeesti!! Siitä sitten synnytys huoneeseen odottelemaan. Lämmin suihku, kaurapussit ja ilokaasu ei oikeen tehonnu mutta tais viedä sen pahimman terän pois kivusta. klo 2 olinkin auki 4 senttiä ja aloin jo turhautua et ei tää etene mihinkään. sen jälkeen sainkin epiduraalin (jonka laitto erittäin epämiellyttävä kokemus). Kivut kyllä lähti mutta avautuminen pysähtyi kuin seinään. Koitettiin siinä sitten miehen kanssa vähän nukkua mutta eihän siitä mitään tullut ja ei kuulemma se sairaalan säkkituoli kovin kiva "sänky" ollutkaan :D. 4 mennessä ei ollut tapahtunut mitään ja sain sen tipan mikä lisää supistuksia. 6 aikaan aamulla kätilö teki taas tarkastuksen ja "poks", lapsivedet lorahti kätilön silmille :) ja noin. 5 senttiä auki. nyt saatiin pinni vauvan päähän että saatiin tarkemmat sydänäänet kuuluviin.  klo 7 vaihtuikin sitten kätilö, nuori tyttö jonka rinnassa luki "määräaikainen" ja joka ei sitten oikeen tiennyt mistään mitään vaan kokoajan juoksutti muita kätilöitä mein huoneessa ja kyseli miten mikäkin laite toimii. Oli tosi turvallinen olo tässä vaiheessa! noh, siinä 8 aikaan ajattelin käydä vielä vessassa kun ei mitään ollut tapahtunut mihinkään suuntaan ja kun pöntölle istahdin niin voi hyvää päivää sitä ponnistamisen tarvetta :). Ihmettelin että ei se kai nyt vielä tule kun vajaa pari tuntia sitten ollut sen 5 senttiä vasta auki. Hipsin sitten ihmeissäni jalat ristissä takaisin synnytys huoneeseen ja mainitsin tälle tytölle että pitäiskö vähän vilkasta mikä tilanne on kun niin ponnistuttaa. Vähän epäileväinen kätilö olikin että ei se nyt niin nopeesti sieltä tule kun  niin hitaasti muutenkin paikat auennut mutta suostui sitten kattomaan. "oho, tää onki kokonaan auki että saat sitten ruveta ponnistelemaan kun siltä tuntuu". Noh, rupes heti tuntumaan ja samasta asennosta rupesinkin sitten vääntämään (kyljelläni synnytin mikä mielestäni oli parempi kuin normaali sukka asento vaikka en tosin sitä edes kokeillut). Kätilö sanoi avomiehelle et painappa tota kutsunappia sitten kun sanon ja melkein heti sanoikin et "paina paina!" kun olikin yllättävän nopeeta toimintaa. sitten tulikin pari jotain muuta kätilöä paikalle ja varmaan 4 kunnon rutistuksen/ 5 minuutin jälkeen mulle sanottiin et älä enää ponnista että pää oli ulkona. Isä pysyi yllättävän urheena siinä mun vierellä ja kannusti vaikka luultiin molemmat että pyörtyisi heti kun alkaa tapahtumaan :).Napanuora oli kiertyny kaulan ympärille ja tosi lyhyt muutenkin joten se piti katkasta heti ja siitä lähtikin pisteet (8/9/9). Niin olikin ihanan täydellinen tyttö kylmässä maailmassa 26.6.20011, kello 8.35, 3555g ja 52cm  . Hyvin tämä nuori kätilö sitten tämän ponnistus vaiheen hoitikin vaikka alussa vähän epäilytti. Istukka tuli sitten hetkenpäästä täydellisenä ulos ja sitte alkoikin tää kamalin vaihe; TIKKAUS! Ei tullut kuin 6 tikkiä mutta se sattui oikeen pirusti ja kesti tosi kauan kun oli repeämä jossain niin syvällä ettei tämä kätilö sitä osannut itse ommella ja piti odottaa toista kätilöä.. Hiukan repesin mutta mitään leikkauksia ei tehty ja hyvä niin. Näin jälkeenpäin mietittynä ja itse parantuneena ei ollenkaan hirveä kokemus. Voisin jopa joskus uskaltaa tehdä koko homman uudelleen mikä ei kylläkään ole suunnitelmissa :). Pessimisti ei pety koskaan vaan yllättyy positiivisesti. (odotin siis jotain aivan järkyttävää mm. verta ja suolen pätkiä pisin seiniä :D) oli se kyllä ihmeellinen tunne kun pikkuisen sai rinnalle kun heti hän siihen rauhottui. kilpaa mieheni kanssa itkettiin onnesta. isi ottikin neidin oman paidan sisälle kun itse raahauduin väsyneenä mutta onnellisena suihkuun. Syötävää tuotiin sitten huoneeseen ja siinä me nyt oltiin koko perhe ensimmäistä kertaa yhdessä <3 4 päivänä päästiin kotiin sairaalasta ja on tämä vieläkin niin uutta ja ihmeellistä vaikka ikää neidillä on nyt 2 viikkoa ja 3 päivää... Tässä tämä nyt noin suurinpiirtein olikin. Paljon onnea muillekkin vauvan saaneille! :)
 

No niin, tässä vihdoin myös meidän synnytyskertomuksemme. Esikoisen laskettu aika oli ke 29.6.2011, mutta hän syntyi +13 pv eli ti 12.7.2011 klo 00.33. Oli muuten todella pitkät nuo 12 ”ylimääräistä” päivää kesähelteillä, HUH!

Meillä oli Naistenklinikalla sovittu kontrollikäynti ma 11.7. klo 10.30 hieman kohonneiden paineiden vuoksi. Olimme pakanneet tavarat autoon, mutta koska oloni oli oireeton, emme uskoneet meidän jäävän vielä sairaalaan.

Olin käyrillä noin 30 min kätilön kanssa, minkä jälkeen sängyltä ylös noustessa tunsin lapsiveden ”holahtavan” housuihini eli se tapahtui sattumalta NKL:llä kätilön edessä! :) Hän sanoi, että on aika harvinaista, että vedet menee heidän nähdensä.

Kävin wc:ssä ja siirryin lääkärin tutkimukseen. Olin noin 1,5 – 2 cm auki, ja lääkäri sanoi, että voimme palata kotiin ja tulla illalla klo 20 uudelle kontrollikäynnille. Lääkäri ohjasi meidät aulaan odottamaan vielä kätilöltä lisäohjeita.

Heti käytävään siirryttyämme minulla alkoi valtavan kovat ja tauottomat supistukset, ne tulivat tosi rajuina! Muut odotushuoneessa olevat katselivat kiinnostuneina vieressä, kun nojailin seiniin ja irvistelin tauotta jättimahani kanssa…

Kätilö tuli vähän ajan päästä ja näki heti, että minulla on kovat kivut. Menimme takaisin lääkärin luo, joka niinikään totesi, että ette te nyt taidakaan lähteä kotiin vaan suoraan synnytyssaliin. Ja niin siirryimme saliin nro 6 (ikkunallinen huone onneksi).

Siitä kello 11.15 alkoi parin tunnin helvetti eli supistukset tulivat todella tauotta ja rajuina alusta asti. En ymmärtänyt / kehdannut aivan heti alkaa pyytää epiduraalia, kun suoraan sanoen ajattelin heidän nauravan minulle, jos 10 minuuttia supistusten alkamisesta pyydän jo lievitystä. Olisi kannattanut, sillä kivut olivat aivan hirveät.

Sain epiduraalin noin klo 13, ja siitä aukesi taivas eli kaikki kivut poistuivat ja olo koheni niin paljon, että lueskelin, istuin pallolla, päivitin Facebookia kännykällä jne. Epiduraalin laitto ei sattunut käytännössä yhtään, muut kivut olivat niin hirveät. Pystyin myös olemaan ihan paikallaan toimenpiteen ajan. Olin vasta 3 cm auki, kun sain epiduraalin.

Sain epiduraalia yhteensä 4 kertaa, ja olimme synnytyssalissa klo 11.15 – 00.10 välisen ajan. Aina epiduraalin vaikutuksen lakatessa kivut yltyivät ihan hirveiksi. Sitten yöllä klo 24 tuli lääkäri tutkimaan tilannetta, että annetaanko vielä 5. epiduraali, kun synnytys on ollut käynnissä 13 tuntia. Olin ollut jo pari tuntia 9 cm auki, ja lääkäri totesi vauvan olevan vielä niin ylhäällä kanavassa, että sen laskeutuminen kestäisi vielä pitkähkön ajan. Vauva oli lisäksi kääntynyt kasvot menosuuntaan ns. avonaiseen tarjontaan ja sen sydänkäyrässä alkoi olla pieniä poikkeamia.

Siksi klo 00.11. lääkäri teki nopeasti päätöksen siitä, että siirrymme heti kiireelliseen sektioon, emmekä jää odottamaan ponnistusvaiheen alkamista. Sitten alkoi tapahtua ja lujaa. Juoksevia ihmisiä tuli saliin, paarit tuotiin ja minut kiidätettiin kamalissa supistuskivuissa kerrosta alemmas leikkaussaliin. Minulle tehtiin ns. 20 minuutin sektio, eli 20 minuutissa päätöksestä vauvan pitää olla ulkona vatsasta.

Leikkaussalivaihe on minulla vähän hämärän peitossa, olin niin kivuissa ja sitten jotenkin tokkurassa leikkauspuudutteista ja kaikesta siitä härdellistä. Salissa oli noin 12 – 15 ihmistä, jotka kaikki alkoivat heti tehdä omaa tehtäväänsä minun sinne tullessa.

Mieheni pääsi saliin, tosin hänet vissiin unohdettiin vähän liian pitkäksi ajaksi odotushuoneeseen, sillä hänet ”tuupattiin” sisään siinä vaiheessa, kun vauvaa juuri nostettiin vatsastani ja hän siis käveli juuri jalkopäästä sisään huoneeseen, näki vatsani auki ja vauvan noston sieltä…. Huh. Piti kuulemma vähän koota itseään sillä hetkellä. Hän onneksi tuli heti pääni viereen, koska ihmettelin tietysti, missä hän viipyy ja hänkin oli huolissaan minusta.

Poikavauva syntyi terveenä klo 00.33, Apgar-pisteet 6 / 8 / 9. Vauva sai alkuun vähän happea maskista ja 10 minuutissa oli täysin vironnut ja kunnossa ja 9 pisteessä.

Mieheni meni heti vauvan luo ja onneksi tajusi ottaa kuvia ja videoita minulle ekoista minuuteista ja tunneista. Minut kursittiin kasaan ja vietiin heräämöön, mies meni vauvojen valvontaosastolle ja sai syöttää vauvaa tuttipullosta ja pitää häntä sylissä. Heräämössä minulle tuli aivan mieletön kylmähorkka, koko kroppani tärisi valtavasti, ei mitään pientä vapinaa, vaan ”epileptisiä” liikkeitä. Se tuntui kamalalta ja kesti aika pitkään; hoitajat pitivät lämpöpeittoja yms. päälläni ja antoivat lääkkeitä.

Pääsin perhehuoneeseemme yöllä klo 02.30 aikoihin, mies ja vauva odottivat siellä. Vauva nostettiin rinnalleni ja alkoi heti imeä maitoa. Se oli maailman ihanin hetki! Salissa olin niin tokkurassa, etten kunnolla muista hetkeä, jolloin vauvaa näytettiin minulle nopeasti.

Synnytyksemme siis käynnistyi yllättäen ja rajusti, sitten oli pitkä pitkä odotusvaihe avautumisessa ja lopuksi kiireellinen sektio eli aikamoista vuoristorataa. Minulle jäi kuitenkin ihan positiivinen kokemus siitä, eikä mitään traumoja, vaikka alkukivut olivat ihan hirveät. Ponnistusvaihe jäi väliin, joten en revennyt tms. Leikkaushaava on parantunut hyvin ja olin jalkeilla jo heti tiistaina aamun valjettua, ja nyt olemme tehneet puolen tunnin - tunnin vaunulenkkejä jo useampana päivänä.

Haluan esittää lämpimät kiitokset Naistenklinikan ammattitaitoiselle henkilökunnalle sekä synnytysosastolla että osastolla 51, jossa vietimme tiistaiyöstä perjantai-iltapäivään asti aikaa.

Synnytyksen kokonaiskesto lapsiveden menosta oli siten noin 14 tuntia.

 
Takaisin
Top