Kertokaa omat synnytys tarinat

Zeni

Tietävä tietäjä
Tammimammat 2017
Kesäkuun äidit 2019
Pitkästä aikaa muistin tämänkin ketjun :) Vitosen synnytysestä on jo aikaa, onneksi koneen kätköistä löytyi tuoreeltaan kirjoitetut muistiinpanot :)

Tiistai 24.1.2017, rv 40+1
Heräsin aamulla jälleen melko huonosti nukutun yön jälkeen. Liitoskivut oli jo kovia ja masu painoi kovasti. Limatulppaa tuli taas paljon, mutta sitä oli irtoillut jo viikkoja, joskin lauantain jälkeen enenevissä määrin. Olin lauantaina käynyt synnärillä liikehälytyksessä ja pyysin lääkäriä hieman pyöräyttämään kohdunsuuta josko saataisiin synnytys käyntiin. Kohdunsuu oli jo kolme senttiä auki! Jotain oli siis parin yön takaiset säännölliset supistukset saaneet aikaan.
Vein esikoisen normaalisti eskariin puoli yhdeksäksi ja lähdin siitä tunnin päästä pienempien kanssa perhekerhoon. Siellä ei mitään kummempia tuntemuksia, yksi napakampi supistus, mutta ei muuta. Hain vielä tutulta lasten pöydän ja tuolit leikkimökkiä varten ja olin kotona n. klo 12. Aloin laittaa ruokaa lapsille, kun mahasta kuului n. 12.40 poks, ja tuli lyhyt mutta melkoisen kipeä supistus. Kävin vessassa laittamassa siteen, jos se poksasus kuului vaikka kalvoista. Vedet ei kuitenkaan alkaneet valumaan. Menin hetkeksi sohvalle koneelle kun odotin ruoan valmistumista. Lähdin pissalle aika tasan klo 13, ja juuri kun sain laskettua housut, niin ne valahtikin täyteen vettä! Äkkiä housut vaihtoon ja soitto Teemulle töihin, että tuleekin takaisin kotiin. Soitin isän meille lapsenvahdiksi. Supistukset alkoi klo 13.15 samantien kipeinä ja säännöllisinä parin minuutin välein. Isä tulee meille klo 13.20 ja alkaa hoitamaan lapsille ruokaa pöytään. Minä lämmittelen kaurapussia ja pitelen sitä alavatsalla. Se toimii hyvin supistuksiin, enkä ole kovin kipeä. Joskin ärähtelen lapsille. Jännittää aika paljon. Teemu on kotona 13.30 ja laittaa heti mulle tenssin selkään. Se on I-H-A-N-A! Pystyn keskittymään hyvin supistuksista selviämiseen. En ole vieläkään kovin kipeä, mutta en saa supistusten välillä laitettua kenkiä jalkaan, niinpä lähden matkaan crockseissa (niin olen vannonut, etten niitä sämpylöitä julkisella paikalla pidä.... :D). Lähdemme siis heti kohti sairaalaa. Autossa supistaa melkein taukoamatta, mutta tenssin ja hengityksen avulla pärjään vielä oikein hyvin.
Sairaalan parkkipaikalla olemme klo 13.47. Tekee häijyä kun parkkis on ihan perunapeltoa, mutta ei auta, auto on saatava parkkiin. Pääsen supistusten välillä puoleen väliin matkalla sairaalan ovelle. Pitää pysähtyä ottamaan betonipossusta tukea ja alan tuntea painetta alaspäin. Vauva laskeutui. Nyt tuntuu siltä, että lyökööt muhun justnythetipaikalla kaikki huumeet ja lääkkeet! Tämä on ensimmäinen (ja viimeinen) todella kipeä supistus. Supistuksen jälkeen jatkuu matka. Pääsemme päivystyksen ovesta sisään ennen seuraavaa supistusta. Supistuksen aikana minua alkaa ponnistuttaa. Istun päivystyksen aulaan ja käsken Teemu sanoa aulan hoitajalle, että mun täytyy ponnistaa. Hoitaja soittaa synnärille ja käskee Teemun juoksuttaa mut pyörätuolin kanssa sinne. En tiedä miten pääsen tuoliin istumaan ja miten yleensäkkään pystyn istumaan! Ihmetyttää, ettei meitä oteta vain äkkiä johonkin huoneeseen sisään, eikä meitä lähde kukaan saattamaan. Taistelen ponnistusta vastaan, en todellakaan halua synnyttää sairaalan ruuhkaiselle ja tautiselle käytävälle! Hissi ei ole koskaan ollut hitaampi. Meitä ollaan vastassa äitipolin aulassa ja käsketään mennä huuhteluhuoneen läpi synnärin puolelle. Minua ponnistuttaa niin, etten pysty puhumaan. Jes! Päästään saliin asti! Kaksi kätilöä auttaa mua riisumaan supistusten välissä ja pukee minut sairaalan mekkoon (en ymmärrä miksi oli niin tärkeää riisua mut kokonaan ja saada se kirottu kaapu päälle). Ennenkuin molemmat kädet on edes kunnolla hihoissa, niin kiipeä jo sängylle ponnistamaan. Kahdella ponnistuksella, yhdellä supistuksella meille syntyy tyttö klo 13.55 :Heartred Ihana pieni tyttö :Heartred Tai ei edes niin kovin pieni, tämä neiti oli porukan suurin; 3940g ja 50cm. Koko yläkroppa on pienellä musta niin vauhdikkaan maailman tuloon jäljiltä, mutta muuten oikein hyvä vointinen ja kaunis. Nenä rutussa :Heartred Saan oksitosiinipiikin. Kätilöharjoittelijan harjoitellessa saa napanuora sykkiä rauhassa pitkään. Jälkeiset syntyvät täydellisinä.
Koko synnytyksen pituus oli 49minuuttia, avautuminen tästä 39min ja ponnistus 1min. Onneksi tämä on meidän viimeinen, seuraava syntyisi muuten varmaan kotiin! Kätilö sanoikin, että jos synnytys olis käynnistynyt supistuksilla ja vedet menneet vasta autossa, niin vauva olisi melko varmasti tullut vesien mukana! Onneksi ei tullut Voyagerista salia ja iskästä kätilöä. Vaikka hienosti Teemu olisi homman hoitanut, minun kallioni :Heartred Teemun takia minua ei juurikaan edes pelottanut, vaikka ponnistutti niin pian.
Synnytyksestä jäi tosi hyvä fiilis. Käytönnössä kaikki tärkeimmät toiveeni toteutui; ei lääkkeellistä kivunlievitystä, ei turhia sisätutkimuksia tai toimenpiteitä, ei synnytyksen luonnolliseen kulkuun puuttumista, olin kotona ja pystyssä niin pitkään kuin pystyin, sain vauvan heti rinnalle jne. Mitään ei jäänyt hampaankoloon :) Kiitos PHKS ja upeat kätilöt ^_^
 

Anelvi

Oman äänensä löytänyt
Esikoinen syntyi helmikuussa 2013. Raskausviikkoja oli juuri täynnä 38, kun synnytys yhtäkkiä alkoi. Katsoimme miehen kanssa illalla ohjelmaa ja kirjoitin lapulle supistuksia ylös. Kävin vessassa ja ne kovenivat ja tulivat 1-2 minuutin välein. Mies soitti sairaalaan, jossa käskettiin odottaa vielä, olinhan ensi synnyttäjä. Kehotettiin menemään lämpimään suihkuun ja minä jollain konstilla itseni sinne sain, mutta supistukset muuttuivat erittäin rajuksi ja ponnistushalu oli valtava. Verta lorahteli alapäästä. Mies soitti uudelleen sairaalaan, jossa kätilö kuuli tuskanhuutoni linjoja pitkin ja käski tulla heti. Onneksi asuttiin lähellä. Nimittäin yöllä piti mennä ensiavun kautta, joka sijaitsi sairaalan aivan toisessa päässä synnytysosastoa. Istuin pyörätuoliin ja mies lähti juosten mua työntämään. Muistan ihanan ilmavirran kasvoilla. Perillä meidät ohjattiin heti saliin ja kaksi kätilöä ja yksi harjoittelija otti vastaan. Verenvuodon takia tilanteeni oli niin akuutti, että kokivat useamman apuhenkilön olevan tarpeen, eikä muissa saleissa ollut juuri sillä hetkellä niin sanotusti tilanne päällä. Piuhat viritettiin mutta sydänääniä ei kuulunut. Kuinka säikäyttävä hetki! Onneksi iäkkäämpi kätilö tajusi että jospa lapsi on jo synnytyskanavassa tulossa, niin matalalla ettei sydänäänet siksi kuulu. Sitten kurkkasivat ja kyllä, olen auki ja saan ponnistaa! Sängynpääty nostettiin toiveestani ylös ja sain alkaa ponnistaa polvillani istuen. Oli kyllä vaikeaa se ponnistaminen, kun ei oikein ymmärtänyt että miten. Sitten kun aloin päästä jyvälle touhusta, tunsin repeäväni ja se pelotti sen verran etten uskaltanut täysillä antaa mennä. Kipua hellitettiin kuumilla pyyhkeillä alapäähän. Ponnistusvaihe kesti kaiken kaikkiaan n. 30 minuuttia, mutta kun uskalsin ponnistaa oikein kunnolla repeytymisestä huolimatta, syntyi meille 10 pisteen tyttö, joka veti keuhkoihin ilmaa ja antoi kuulua kovalla karjunnalla, että minä synnyin nyt! Kyllä meitä kaikkia salissa se nauratti. Kaiken kaikkiaan synnytyksen kestoksi merkittiin 4 tuntia (supistukset alkoivat klo 22 aikoihin ja lapsi syntyi klo 2.02).

Toinen lapsi kesällä 2016 tuli maailmaan myös 4 tunnin synnytyksellä, joka alkoi lapsiveden menolla puolilta öin. Supistukset tulivat aaltoina, ja tiesin mitä odottaa. Kun menimme sairaalaan taas yöllä ensiavun kautta, tällä kertaa kävelin käytävät ja pari oikein tujua supistusta tuli siinä. Tällä kertaa menimme seurantahuoneeseen jossa mun käskettiin mennä kyljelleni makaamaan ja piuhat laitettiin. Puolituntia olisi pitänyt maata siinä, jotta kätilö olisi saanut hienon sydänkäyrän, mutta ajattelin mielessäni, että ei tule onnistumaan. Olisi pitänyt pyytää tarkistamaan, monellako sentillä olen jo auki. 15-20 minuuttia siinä yritin epämukavuudestaan huolimatta maata, kunnes tuli raju supistusaalto ja ponnistustarve. Mies soitti hälytystä ja mä panikoin. Kätilö tuli ja Nyt sitten kokeili, että olen 9 cm auki, ei saa vielä ponnistaa. Hän auttoi mua hengittämään ja keho rauhoittui. Käveltiin synnytyssaliin ja sain alkaa siellä heti ponnistaa taas samassa asennossa kuin viimeksikin. Tunsin taas repeäväni, mutten piitannut siitä. 7 minuutin ponnistuksen jälkeen toinen lapsemme syntyi, hän tyytyi lähinnä äännähtämään olemassa olonsa ensimmäisen äänen. Käännyin ympäri ja kätilö selitti juuri toiselle hoitajalle, että tässä vielä niitä jälkeisiä odotellaan, ohhoh, mitäs nyt, ja jälkeisetkin tuli samantien. 4 tunnin synnytys tämäkin lapsiveden menosta syntymään.

Repesin molemmista lapsista pahasti ja se ikävin kokemus itselläni olikin juuri tuo kun minua ommeltiin umpeen. Pyysin kaikki puudutteet, mitä vain annetaan, ja silti sen tunsi. Kätilö ei suostunut edes paljastamaan, montako tikkiä tuli. Mutta kauan siinä meni! Eipä siinä vaiheessa, kun on saanut lapsen synnytettyä ja paikat on ihan hellänä, ei todellakaan haluaisi että kukaan enää ronkkii sinne. Mutta täytyy kyllä sanoa, että onneksi ommeltiin, palauduin nopeasti.

Nyt on kolmas tuloillaan ja jospa tällä kertaa osaisin mennä sairaalaan ajoissa. Että olisin muutakin kuin kätilöiden ja hoitajien kahvihuonepuheenaihe...
 

SuviMinnu

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Kesämammat 2017
Kesäkuun äidit 2019
Mulla alkoi kivuttomat mutta tosi selkeät ja kellotettavat supistukset kahdelta päivällä rv 39+5. Pomputtelin onnessani jumppapallolla ja kävelin rappusia ja söin taateleita ja join synnytysteetä ja tein kaikkia poppakonsteja et synnytys käynnistyis kunnolla. Klo 23 kun yritin käydä nukkuun supistukset muuttui kerralla kunnon poltoiksi, mut edelleen oli helposti kestettäviä. Hetkuttelin suihkussa ja pallolla ja pidin ajatukset ja kropan pehmeinä ja rentoina ja keskityin avautumisajatuksiin. Klo 0030 meni lapsivedet suihkussa ja herätin miehen. Hän teki eväitä ja kävi painamassa mua selästä, kun supisti. Se ja vesi auttoi tosi hyvin ja pärjäsin tuntemuksien kanssa. Yhtäkkiä tajusin että nyt ponnistuttaa. Soitimme sairaalaan klo 2 ja olimme siellä 2:20. Olin kokonaan auki ja sain heti luvan ponnistaa. Mun supistukset oli lyhyitä ja lähellä toisiaan ja vaikka ponnistin hyvin, en ehtinyt tehdä tarpeeksi työtä kerralla ja vauva sahasi edestakas synnytyskanavassa. Lopulta hän syntyi klo 430 ja tarvitsi hetken aikaa lisähappea.

Mulle tärkeintä oli pysyä rentona ja luottavaisena. Muuhun sattui vain silloin, kun pulpahdin kuplastani ulos ja rupesin epäröimään tai huolestumaan. Eli esim. kun oltiin lähdössä kotoa ja mua rupes pelottamaan, et ehditäänkö perille. Synnärillä eivät saaneet vauvan sydänääniä rekisteröitymään tasaisesti ja laitteet välillä piipitti. Pyysin ne heti äänettömiksi, kun ääni pelotti mua ja häiritsi.
En ottanut mitään lääkkeitä paitsi puudutteen, kun tikkasivat. En tarvinnut. Tuntui voimakkaalta ja hurjalta ja polttavalta ja kiristävältä, mutta kivuksi tuntemuksia on vaikea sanoa. Kaikki oli pehmeää ja tummaa ja venyvää.
 

Bluebubbles

Puuhakas puhuja
Tammiäidit 2020
Esikoinen syntyi viikko ennen laskettua aikaa eli tasan rv 39. Keskiyöllä meni vedet sänkyyn oikein kunnolla ettei tullut kyllä epäselväksi mitä se oli. Koska Vauva ei ollut vielä kiinnittynyt soitin ambulanssin ja makasin märällä sängyllä. Herättelin miehen joka paniikissa pyöri ympyrää ja kyseli etten vain ollut pissannut alle kuitenkin :happy: No lanssilla mentiin synnärille jossa huomattiin että kohdunkaula melkein kadonnut. Jäätiin miehen kanssa perhe huoneeseen.

Kello 2 alkoi supistukset jotka koveni vähitellen. Kuuma vesi ja jumppapallo oli itselle hyvä kivunlievitys. Myös aqua rakkulat auttoi. Vähän ennen kello 8 siirryttiin sitten synnytys saliin. Olin kahdelle sormelle auki. Kun ilokaasua sain avauduin hetkessä 6cm,sanoin että tahdon epiduraalin. Anestesia kaavake täytettiin ja kätilö tämän jälkeen tarkisti kohdunsuun. Olin 10cm auki joten epiduraalin sai unohtaa. Ilokaasu pois ja ponnistamaan. Ponnistusvaihe olikin rankka, 1h ja 46min. Lopulta klo 9:59 terve tyttö syntyi :happy: pari tikkiä tuli ja muutenkin nopeasti toivuin. Ihan täys kymppi synnytys oli.
 

Helena80

Keskustelun kolmiottelija
Esikoinen syntyi 11/2008. Laskettu aika oli 14.11, mutta käynnistettiin 28.11. Yliaikaiskontrollissa
ronkittiin kovakouraisesti, jotta supistuksia lähtisi tulemaan. Se auttoi, sillä käynnistykseen mentyäni
tehtiin tutkimus, jossa todettiin, että oli niin paljon auki, että voin mennä saliin. Menin sairaalaan
siis maanantaina 28.11 klo 8.30 ja saliin pääsin pari tuntia myöhemmin. Siellä sain oksitosiinitipan,
mikä vauhditti mukavasti. Puudutteeksi sain spinaalin. Kivuliaita supistuksia tuli todella kauan.
Useampi tunti kului ja ponnistusvaihe alkoi vasta illalla hieman ennen yhdeksää. Tyttö syntyi pari minuuttia
yli iltayhdeksän. 50 cm ja 3690g, rv 42+0. Vauvalla oli keltaisuutta, joten jäimme sairaalaan muutamaksi
päiväksi.

Keskimmäinen syntyi 1/2011. Laskettu aika oli 27.12.2010. Jälleen yliaikaiskontrollissa ronkittiin kovakouraisesti,
mutta vaikka supistuksia sen jälkeen tulikin, ei auennut niin paljon kuin edellisellä kerralla. Menin sairaalaan
käynnistykseen maanantaiaamuna 10.1.2011. Hetipian aloitettiin cytotecit ja vietin yön sairaalassa. Yöllä tuli kivuliaita
supistuksia, mutta sain kuitenkin levättyä. Aamuun mennessä supistukset olivat lakanneet eikä kätilö uskonut,
kun kerroin öisistä supistuksista. Hän ei millään suostunut tekemään sisätutkimusta. Iltapäivällä söin
vielä yhden annoksen cytotecia ja lopulta kätilö suostui tekemään sisätutkimuksen, minkä jälkeen totesi, että 6cm auki
eikä millään meinannut uskoa sitä. Saliin ei kuitenkaan päässyt, kun kaikki olivat varattuja. Odottelin pari tuntia ja kävelin portaissa.
Saliin päästiin ehkä joskus viiden aikaan. Puudutetta en lopulta ehdinyt saada, kun ponnistusvaihe meni niin nopeasti jälleen.
Poika syntyi muutaman minuutin yli iltaseitsemän 11.1.2011. 51 cm ja 3790g, rv 42+1. Pojalla myös oli keltaisuutta, joten
jäimme sairaalaan ja pääsimme perjantai-iltana kotiin.

Kuopus syntyi 8/2013. Laskettu aika oli 2.8.2013, mutta jälleen oli käynnistys edessä. Yliaikaiskontrollissa
yritettiin vauhdittaa avautumista ilman kummempaa tulosta. Menin perjantaina 16.8.2013 sairaalaan käynnistykseen, mutta
minut lähetettiin takaisin kotiin, kun ei edistystä ollut tapahtunut. Käynnistys sovittiin seuraavalle päivälle. Oli todella
kurjaa joutua lähtemään kotiin, olin ihan palasina ja itkin.
Menimme lauantaiaamuna sairaalaan ja saliin pääsin aamupäivällä. Sain oksitosiinia ja kohdunkaulapuudutetta
avuksi. Ponnistus ei taaskaan kestänyt kauaa ja tyttö syntyi puolenpäivän aikaan 17.8.2013. Kerkesimme olla osastolla
iltaan asti, mutta sitten tytölle nousi korkea kuume ja hänet vietiin lastenosastolle. Hän oli myös keltainen. Siellä hän vietti muutaman päivän ja sai lääkettä infektioon. Itse pääsin kotiin sunnuntaina ja ajelimme vauvaa katsomassa ja hoitamassa
joka päivä. Taisi olla torstai, kun pääsimme kotiin. Kului muutama viikko ja kuume nousi uudelleen. Tytölle tehtiin
selkäydinpunktio ja todettiin infektio. Uudelleen lastenosastolle muutamaksi yöksi ja menin sinne itse mukaan. Oli rankkaa
meille ja vauvalle nämä sairastelut. Tästäkin selvittiin ja nyt on neiti jo kohta 6v. Syntymämitat 3650g ja 51 cm, rv 42+1. Tässä raskaudessa minua vaivasi raskausdiabetes, jota hoidin ruokavaliolla.
 

Zeni

Tietävä tietäjä
Tammimammat 2017
Kesäkuun äidit 2019
Kuudes kullannuppuni on huomenna kaksi viikkoa vanha :Heartred

Juhannusaatto 21.6
Heräsin aamuyöllä klo 3.30 vessaan. Asian hoidettua palasin sänkyyn odottelemaan unta, uudelleen nukahtaminen oli jälleen todella vaikeaa. klo 3.50 tunsin supistuksen joka oli niin erilainen aikaisempiin verrattuna, että tiesin tämän olevan nyt oikea synnytyssupistus. Supistus sai aikaan kovan kakkahädän, piti siis mennä vessaan. Sänkyyn palattuani jäin kuulostelemaan oloja. Tuli toinenkin "oikea" supistus ja päätin nousta ylös laittamaan tavaroita ja itseäni valmiiksi, kello oli n. 4.30. Helposti kestettäviä supistuksia tuli harvakseltaan, n. 10-20 minuutin välein. Supistuksiin ei tarvinnut vielä edes keskittyä tai hengitellä niiden läpi, mutta silti ne olivat ihan erilaisia kuin aiemmin tulleet. Herätin miehen klo 5.50, että jos hän haluaa juoda aamukahvit rauhassa, niin nousee nyt. Ja halusihan se :grin Supistukset hieman tiukkenivat tässä vaiheessa ja väli lyheni tasaiseen kymmeneen minuuttiin, supistukset itsessään kestivät kuitenkin vielä kaikki 20-30 sekuntia ja olivat helppoja. Pyysin kuitenkin Teemua laittamaan mulle valmiiksi jo TENSsiin selkään ja aloin lämmitellä kauratyynyä vatsanpuolelle. Äidille olin soittanut vähän sen jälkeen kun olin miehen saanut herätettyä ja äiti tuli meille 6.30 aikaan. Annettiin äidille ohjeet lasten kanssa toimimiseen ja lähdettiin sairaalalle.
Sairaalassa oltiin vähän ennen seitsemää. Kätilö otti meidät vastaan ja vei käyrille. Heillä oli juuri vuoronvaihto menossa, joten jäimme reiluksi puoleksi tunniksi keskenämme. Uusi kätilö tuli 7.30 tervehtimään. Hauska yllätys, kun tämä sama kätilö oli meidän esikoisen aikanaan auttanut maailmaan ja nyt sai auttaa meidän viimeisenkin :D Keskusteltiin minun synnytystoiveistani ja muusta. Toivoin mahdollisimman luonnollista synnytystä veteen. Supistukset olivat tässä vaiheessa jo hiipuneet melkein olemattomiin. Kätilö tutki minut ja olin kireästi kahdelle sormelle auki ja kanava hävinnyt, synnytys ei siis ollut käynnissä :meh: Pienoinen pettymys, vaikka kotona oltiinkin puhuttu, että ihan saletisti meidät lähetetään vielä kotiin. Kätilö kyseli mitä haluamme tehdä, että ei hän meitä pois täältä mielellään laittaisi kun minun synnytykset on edenneet niin vauhdikkaasti siitä kolmesta sentistä eteenpäin. Päätettiin jäädä odottelemaan perhekammariin kunnon supistuksia sitten. Amme oli juuri varattuna ja kätilö harmitteli sitä meille kovasti, ammeessa oleva äiti ei kuitenkaan kuulemma halunnut synnyttää veteen, joten meillä olisi vielä hyvä mahdollisuus sinne päästä. Kätilö sanoi, että voimme vapaasti liikkua sairaalassa ja käydä kahvilla, mutta ensin hän tuo meille aamupalaa. Kätilö poistui ja sanoi vielä lähtiessään, että nyt on rouvalla sellainen ilme, että ollaan 3-4cm auki. Supistukset alkoivat tihentyä tässä vaiheessa ja niihin tuli paljon enemmän tekemisen meininkiä. Kello oli n. 7.45. Pian supistukset kipeytyivät toden teolla, väli lyheni pariin minuuttiin ja supistuksen kestokin alkoi olla reilua minuuttia, pärjäsin silti hyvin vielä tenssillä ja lämpötyynyllä. Kätilö toi meille aamupalan aika tasan kahdeksalta. Ehdin hörpätä vähän mehua ennenkuin supistus pakotti minut etunoja-asentoon sängyn päätyä vasten. Supistuksen aikana aloin tuntea ponnistuksen tarvetta. Käskin Teemua soittamaan kelloa, että nyt on jo kiire. Kätilö tulikin juoksujalkaa paikalle. Sain huokailtua kätilölle ponnistamisestani ja sitten mentiinkin jo kohti salia, sopivasti supistusten välissä. Saliin päästyäni tuli heti uusi supistus ja todellakin tuntui siltä että pitää ponnistaa. Kapusin sängylle. Kätilö olisi halunnut tässä vaiheessa laittaa vauvan päähän scalpin, sanoin että antaa mennä jos ehtii, mutta ei taida ehtiä kun tää tulee nyt. Kalvot kätilö ehti nipinnapin puhkaista ja sitten olikin jo pää puoliksi ulkona. Minun ei tarvinnut ponnistaa ollenkaan, päinvastoin, piti pidätellä ettei vauva synny liian nopeasti. Pidättely ei tosin oikein onnistunut ja ponnistus (tai "ponnistus") kesti 15sekuntia. klo 8.09 oli pikkuinen tyttöni syntynyt :Heartpink Sain vauvan heti vatsan päälle toiveideni mukaisesti ja napanuoran annettiin sykkiä tyhjäksi, mies sai sen myöhemmin leikata. Toinen kätilö oli pistämässä minuun oksitosiinia, mutta pyysin odottamaan vähän vielä, että jos istukka tulisi omilla supistuksilla. Vuotoa oli kuitenkin ilmeisesti sen verran, että varttia myöhemmin kätilö pyysi uudelleen lupaa laittaa piikin ja suostuin. Istukka syntyikin sitten melkein heti samantien, olisi ehkä syntynyt ilman oksitosiiniakin, mutta nyt meni näin eikä haittaa.
Meitä kohdeltiin todella todella upeasti ja kätilö oli tälläkin kertaa aivan ihana! Kaikkiin koskemisiin ja muuhun pyysi lupaa, toiveitani kunnioitettiin ja kuunneltiin koko ajan :Heartred Tähän on hyvä lopettaa; täyden kympin synnytyskokemukseen :Heartred
 

Jos luoja suo...

Piirimestaruustason postaaja
Elokuun äidit 2019
Esikoiseni syntyi 2.11-99 rv 39+4

Kolme päivää aiemmin klo: 3.30 yöllä sain reilun minuutin kestävän kivuliaan supistuksen, joka laittoi ihan itkuksi ja olin varma,että nytkö tää synnytys käynnistyy. Mutta muita kivuliaita ei enää tullut. Oli vaan sellainen "avautuva" olo ja että tää tulee hetkellä millä hyvänsä.

Sitten pari päivää siitä oltiin asioilla isäni ja silloisen mieheni kanssa. Oltin myös sovittu, että isäni vie meidät synnärille ja hoitaa koiran, kun h-hetki koittaa. Miehelläni ei ollut ajokorttia, eikä meillä ollut autoakaan. Asuttiin n. 5km päässä Jorvin sairaalasta. Ja isä ja äiti meistä n. 10km päässä.

Oltiin juuri päästy 15 minuutiksi sohvalle katsomaan "huonosti käyttäytyviä naisia" -sarjaa, kun lähdin mainoskatkolla jääkaapille. Sitten (klo:21:45) lorahtikin kirkkaat lapsivedet jääkaapin eteen lattialle! Ensireaktio oli laittaa jalat ristiin ja ajattelin, että tuliko multa pissat!:hilarious:

Mies soitti samantien isälleni, että takaisin! Hän ei ollut kerinnyt vielä kotiinkaan asti.

Supistuksia alkoi samantien tulemaan ja niitä tuli jo melko tiheästi. Silloinen mies meni ihan paniikkiin ja alkoi tekemään aivan hölmöjä epäolennaisia juttuja ja mun piti ottaa ohjat käsiini ja jakaa ohjeita. Muistaakseni hän soitti synnärile, koska mun vatsa alkoi toimimaan tosi reippaasti supistusten saattelemana. Oli niin kova paineen tunne alapäässä vatsan toimiessa, että pelkäsin, että vauva syntyy pönttöön!

Lähdettiin samantien synnärille. Synnärillä oltiin klo:22:15. Mulla oli onneksi kroonikkovaippoja auton penkin suojaksi, sillä mitkään terveyssiteet ei pitäneet sitä tulvivaa lapsivedenmäärää aisoissa. Sitähän muodostuu kokoajan lisää. Kävelin Jorviin lapsiveden kastelemat housut jalassa ja pidin kroonikkovaippaa haarovälissä. Synnärin luukulla kehoittivat mennä istumaan odotusaulaan odottamaan. Kysyin, että ihanko tosissaan he haluavat mut istumaan kangastuoleilleen lapsivesivuodon kanssa ja kipujakin jo oli, että enkö pääsisi johki suihkuun.

He kertoivat, että siellä oli kauhea ruuhka, mutta lähti etsimään meille paikkaa. Löytyi joku pieni koppero, missä oli pieni suihkukoppi ja laveri. Sain sinne jumppapallon ja siellä istuin pallon päällä suihkussa mikä vähän helpotti kipuja. Tuntui, ettei supistuksissa ollut kauheasti taukoja.

Jonkun ajan kuluttua kätilö tuli tutkimaan mua ensimmäisen kerran. Kertoi, että kaikkiseuranta huoneet olivat täynnä, siksi oltiin "kopissa" ja tuo kohta seurantalaitteen sinne koppiin, kunhan ensin tutkii minut. Selvisi, että olin jo 4-5cm auki ja kätilö sanoi, että päästäänkin suoraan synnytyssaliin kaikkien ohitse. Päästiin synnytyssaliin klo:23 jälkeen ja kivut olivat silloin jo kovat. Otin ilokaasua, joka vähän auttoi saaden ajatuksia muualle, mutta enemmän se sekoitti päätä ja alkoi tuntumaan epämukavalta. Pyysin epiduraalia. Vauvan päähän oli kiinnitetty samantien anturi mittaamaan sydänkäyrää ja mun vatsalla supistuskäyrämittaaja. Mua palelti suunnattomasti ja tärisin vaan. Sellainen horkkaolo.

Sain muistaakseni epiduraalipuudutteen n. klo:1. Sen laittaminen ei onnistunut kylkiasennossa, vaan piti nousta istumaan ja mennä selkä kyyryyn puristaen samalla tyynyä ja kätilö piti kiinni. Se oli ihan kamalaa kipeiden ja tiheiden supistusten takia ja oli jo toivo mennä. Onneksi se viimein saatiin ja se auttoi hyvin.
Pari tuntia huilin ilman kipuja, kunnes alkoi työnnyttämään. Epiduraalin vaikutus alkoi pikkuhiljaa hiipua. Kätilö kehoitti ponnistamaan, mutta en heti uskaltanut ponnistaa kivun pelossa. Episiotomia tehtiin jossain vaiheessa. Sitten huomasin, että enemmän sattuu pidätellä ja aloin ponnistamaan 3:40 ihan tosissaan. Kätilö kertoi välissä, että vauvalla on paljon tukkaa, johon vastasin "ihan tosi?" ja kätilö kehoitti kokeilemaan... Äärettömän liikuttavaa tuntea vauvan tukka! Se antoi lisäpontta! Kun pää oli suunnilleen puolivälissä, tuli sellainen "nyt mulle riitti" tunne, ehkä joku paniikinomainen tunne, että mä lähdenkin tästä nyt pois! Mutta kätilö huomasi sen ja sai mut takaisin tianteeseen. Pää tuli pian ulos ja loppuvartalo vaan luiskahti perässä.

Vauva parkaisi heti itkuun pienellä käheällä äänellä, kuin lammas! (Itken tässä taas itsekin muistellessa tapahtumaa!)

Sain vauvan heti rinnalle ja tietenkin liikutuksen itkut pääsi molemmilta vanhemmilta. Kätilö alkoi tikkaamaan, joutui laittamaan puudutetta, kun tunsin kaikki. Mulla oli edelleen horkka ja lämpö oli noussut 38,2. Menin jonkun ajan päästä suihkuun kätilön tuella, koska oli heikko olo ja pyörrytti. Osastolle mut kärrättiin pyörätuolilla.

Poika vauva syntyi siis 2.11-99 klo: 3:51, 3420g/49cm. Ei mennyt kauaa ensisynnyttäjällä, kun vedet meni 1.11 klo: 22:15! Kätilö oli aivan huippu ja olin kaikin puolin tyytväinen synnytykseen!:smug:
 

Jos luoja suo...

Piirimestaruustason postaaja
Elokuun äidit 2019
Kuopukseni syntyi 11.2.2006, rv 38

Oli rv 37+6 ja mulla oli ystävätär kylässä. Klo:17:20 vessassa käydessäni alkoikin liruttamaan lapsivettä. Edellisestä poiketen, se ei mennyt suurella määrällä, vaan lorauttaen. Olin etukäteen varautunut siihen, että vedet voisi mennä kotona ja mulla oli aikuisten housuvaipat hommattu sitä varten. Kivuliaita supistuksiakaan ei alkanut heti tulemaan, niinkuin ensimmäisellä kerralla. Koska ensimmäinen synnytys oli niin nopea, niin saimme ohjeeksi lhteä synnytyssairaalaan mahdollisimman pian. Jos supistukset olisivat alkaneet yhtä nopeasti ja rajusti, kuin ensimmäisellä kerralla, niin kehoitus oli soittaa ambulanssi. Nyt kerttiin kuitenkin hyvin Ystävättären miehen kyydillä Jorvin sairaalaan, joka oli edelleen 5km päässä.

Tällä kertaa Jorvissa ei ollut ruuhkaa, päinvastoin. Alkututkimuksessa olin vain 2cm auki. Supistukset olivat suht kivuttomia ja niitä tuli harvakseltaan. Päädyttiin kävelemään käytävillä ja ottamaan rennosti. Vähitellen vettä alkoi tulla hieman enemmän ja supostukset alkoivat tuntumaan ja tihenemään. Pääsin ammeeseen, jossa rentouduin ja supistukset eivät tuntuneet niin kovina. Aina jos nousin vedestä, esim. wc:hen ne tuntuivat selkeästi kovempina. Mulla olis myös sikiön sykkeen seurantalaite, jonka kanssa sai mennä veteen lillumaan. Tarkkailivat sitä kätilöiden huoneessa monitoreista.

Joidenkin tuntien päästä kohdunsuun tilanne tarkastettiin uudelleen. Olin avautunut vain 3cm! Tulehdusriskin vuoksi ehdotettiin oksitosiinitippaa, että synnytys etenisi. Olin alunperin toivonut, että jos pärjäisi ilman epiduraalia tällä kertaa, mutta pelkäsin rajuja supistuksia oksitosiinin annon myötä, joten esitin epiduraalitoiveeni samalla. Ilokaasua en halunnut, koska siitä oli jo aikaisemmat epämiellyttävät kokemukset.

Kätilöt olivat kerinneet tässä välissä vaihtua, viimeisin kätilö oli opiskelijan kanssa, mikä oli ihan ok. Oli kiva kuulla mitä kätilö selitti opiskelijalle, se piti minutkin hyvin ajantasalla. Ja tosi mukavia oli molemmat, ei valittamista!

Eli oksitosiini tippumaan ja epiduraali laitettiin sopivasa vaiheessa. Koitin nukkua epiduraalin vaikutuksen alaisena. En saanut unta, mutta mies nukkui tyytyväisenä. Piti herätellä häntä tosissaan ponnistusvaiheeseen. Joskus aamulla olinkin täysin auki ja aloitin ponnistuksen 9:09 konttausasennossa sängyllä siten, että sängyn pääty oli nostettu ylös. se oli todella hyvä asento! Episiotomiaa ei tarvinnut tehdä, vaikka muistan repeämisen tunteen, kuin olisi puskenut amerikkalaista jalkapalloa poikittain :wideyed: Vauva oli ulkona klo:9:20. Sain heti vauvan rinnalle ja hän itki pienellä kähellä äänellä. Liikutuksen itkuthan siinä taas tui tuherrettua! On se aina niin suurta ja ihmeellistä tuo uuden ihmisenalun syntyminen! :Heartred Tällä pojalla oli heti tehokas napakka imuote rintaan! Onneksi tällä kertaa kuumekaan ei noussut, eikä ollut ensimmäisellä kerralla koettua horkkaa. Pystyin itse kävelemään osastolle muutaman tunnin päästä vauvan sänkyä työnnellen.

Kaikki meni tässä synnytyksessä vähän hitaamman kaavan mukaan, mutta rauhallisesti. Lapsivedet siis meni edellisenä iltana 17:20 ja poika syntyi seuraavana aamuna klo:9:20. Tasan viikolla 38. Paino 2960g, pituus 49cm.

Eli jälleen kerran hyvä synnytyskokemus!:hello2
 

SuviMinnu

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Kesämammat 2017
Kesäkuun äidit 2019
Mulla alkoi kivuttomat mutta tosi selkeät ja kellotettavat supistukset kahdelta päivällä rv 39+5. Pomputtelin onnessani jumppapallolla ja kävelin rappusia ja söin taateleita ja join synnytysteetä ja tein kaikkia poppakonsteja et synnytys käynnistyis kunnolla. Klo 23 kun yritin käydä nukkuun supistukset muuttui kerralla kunnon poltoiksi, mut edelleen oli helposti kestettäviä. Hetkuttelin suihkussa ja pallolla ja pidin ajatukset ja kropan pehmeinä ja rentoina ja keskityin avautumisajatuksiin. Klo 0030 meni lapsivedet suihkussa ja herätin miehen. Hän teki eväitä ja kävi painamassa mua selästä, kun supisti. Se ja vesi auttoi tosi hyvin ja pärjäsin tuntemuksien kanssa. Yhtäkkiä tajusin että nyt ponnistuttaa. Soitimme sairaalaan klo 2 ja olimme siellä 2:20. Olin kokonaan auki ja sain heti luvan ponnistaa. Mun supistukset oli lyhyitä ja lähellä toisiaan ja vaikka ponnistin hyvin, en ehtinyt tehdä tarpeeksi työtä kerralla ja vauva sahasi edestakas synnytyskanavassa. Lopulta hän syntyi klo 430 ja tarvitsi hetken aikaa lisähappea.

Mulle tärkeintä oli pysyä rentona ja luottavaisena. Muuhun sattui vain silloin, kun pulpahdin kuplastani ulos ja rupesin epäröimään tai huolestumaan. Eli esim. kun oltiin lähdössä kotoa ja mua rupes pelottamaan, et ehditäänkö perille. Synnärillä eivät saaneet vauvan sydänääniä rekisteröitymään tasaisesti ja laitteet välillä piipitti. Pyysin ne heti äänettömiksi, kun ääni pelotti mua ja häiritsi.
En ottanut mitään lääkkeitä paitsi puudutteen, kun tikkasivat. En tarvinnut. Tuntui voimakkaalta ja hurjalta ja polttavalta ja kiristävältä, mutta kivuksi tuntemuksia on vaikea sanoa. Kaikki oli pehmeää ja tummaa ja venyvää.
Pikkuveli on maailmassa! Meillä eteni hommat taas vauhdilla. Alkuyön oli jotain pientä jomoa, mutta nukuin siinä ihan ok. Kävin veskissä kolmelta ja limatulppa blompsahti pyttyyn. Sen jälkeen menkkajomoista tulikin selvästi voimistuvia ja n. 10 min välein tulevia aaltoja. Nousin ylös, tarkistin sairaalakassin, pukeuduin ja mutustin vesimeloonii tyynykasassa lattialla pienen hetken supistukset tiheni ja voimistui tiukkaa tahtia ja tuntui jo poltoilta. Vähän ennen neljää rupesin kellottamaan ja välit oli jo 6min, 4min, 5min 4min. Herätin miehen 4:20 ja soitin synnärille. En uskaltanut jäädä ootteleen lapsenvahtia ja istuin taksiin 4.30. 4:45 olin sairaalalla. Kätilö tuli mua käytävässä vastaan ja kun hän meni viemään mun papruja kansliaan sanoin että "supparit tuntuu jo tosi voimakkailta". Kun hän tuli takaisin, mua jo ponnistutti ja mut kärrättiin pikaisesti saliin. Totesivat että oon täysin auki, järkkäsivät mulle ilokaasun valmiiksi ja 4:50 sain ponnistusluvan ja samalla mieskin ehti paikalle. Ponnistaminen sujui hyvin ja tunsin olevani hyvin tilanteen tasalla. Olisin halunnut vaihtaa asentoa, mut en voinu kuvitella liikahtavani puoli-istuvasta mihinkään vaikka pari lepotaukoa tulikin. Kalvot puhkaistiin jossain vaiheessa, mut vauva oli jo pitkällä synnytyskanavassa, ni vedet ei menny siinä vaan hää syntyi kalvo kasvoillaan ja vedet meni vasta kun muu kroppa syntyi 5:21. 2 tuntia ja 20minsaa ekasta supistuksesta. Jälkeiset tuli 30min myöhemmin. Repesin hiukan, mutta muuten olin aivan erinomaisessa kunnossa. Huh sentään.
 

Jos luoja suo...

Piirimestaruustason postaaja
Elokuun äidit 2019
Tänään tapahtunut : lapsivesi meni klo. 5.18 nukkuessani. Rv 38+3.
Aika jännä synnytys, vesien menojen jälkeen sai odotella tuntuvia supistuksia. Naikkarilla oltiin n. Klo. 7. Olin klo 11-12 välisen ajan suihkussa jossa rukoilin ja lauloin ylistyslauluja ja sitten niitä supistuksia alkoi, tulemaan. Ajattelin että nyt on edistystä tapahtunut, mutta ei ollut sitten tarpeeksi. Vauva oli tullut alaspäin ja kohdunkaulan reunat ohentuneet, mutta edelleen vaan 3cm auki. :sad001Sit alkoi tuntuvat supistukset, johon 1g panadolia, lämminvesi pusseja ja tens-laite selkäfileisiin tykyttämään. Alettiin jo puhumaan epiduraalista, mutta parissa tunnissa olinkin jo ponnistamassa, johon kerkisin nippanappa saamaan pudendaalipuudutuksen. 9min. Ponnistus ja poika oli syntynyt! Mä luulin, että homma ois pitkittynyt samalla tavalla kuin kuopuksenkin kanssa :grin tosi hyvä kokemus tämäkin! Ensimmäinen synnytys ilman epiduraalia! Meni sittenkin niin reippasti, vaikka alkuun tuntui, ettei mitään tapahdu. Eikä tullut kuin pari nirhaumaa alapäähän. Mitään tikkejä ei tarvittu. Ja mies sai hyvän kokemuksen myös, ei pyörtynyt, eikä tullut paha olo :smug: eka synnytyskokemus hänelle.
 

Pingviiniemo

Seurustelun sensei
Heinäkuiset 2021
Mun esikoinen syntyi käynnistyksellä raskausviikolla 38. Syynä raskausdiabetes ja siitä johtuva makrosomia epäily. Käynnistys oli mun suurin toive, sillä itsekkin epäilin vauvan olevan iso viikkoihin nähden, vaikka yritin pitää sokereista huolta. Olin 2cm auki valmiiksi, joten synnytys alkoi balongilla joka putosi pois 4 tunnin jälkeen, mistä seurasi suhteellisen kovia supistuksia. Vedet meni kun seuraavan kerran nousin ylös sängystä ja synnytys-saliin mentiin kun olin 5cm auki ja epiduraalin tarpeessa. Siitä eteenpäin nukuin epiduraalin avulla hetken ja 6 tunnin päästä oli aika rueta ponnistamaan. ponnistusvaihe kesti 2 tuntia 30min ja episotomian jälkeen vauva luiskahti samoin tein ulos. Pian kätilöt huomasi ettei vuoto lakannut ollenkaan ja huone täyttyi porukasta, en muista kaikkea, paitsi sen kuinka kipeää kohdun painelu teki. Olin ihan puhki ja verta vuosi niin valtavia määriä, että jouduin kaavintaan ja veren -ja nesteen tiputukseen. En nähnyt lastani tunteihin ja kun sain pienen poikani syliin niin se kaikki tuntui vaivan arvoiselta. Poika painoi 3800g ja oli 50cm pitkä. Synnytyksestä ei jäänyt pysyviä traumoja sillä sain asiat puhuttua hyvin läpi sairaalassa hoitajien kanssa. :)
 

Kyfi4783910

Vasta-alkaja
Mulla oli raskaus itessään kaikin puolin melko helppo. Ei ollu pahoinvointia, oksentelua, ei ennenaikasia supistuksia eikä muuta semmosta. Kahvin haju oli ainut mikä teki vähän pahaa ja nännit oli ihan järkyn kipeet alkuun.
Mut niitä supistuksia tuliki sitte lopussa yötä päivää kymmenen minuutin välein viikon ajan...

Kävin kahteen kertaan synnärillä. Ekalla kerralla supistuksista huolimatta ei ollu mitään tapahtunu ja toisella kerralla olin auennu vaan neljään senttiin. Jäin kuitenkin sisälle sitte jo, ku aateltiin et saisin yöks kivunlievitystä ja saisin ees sen yhden yön nukuttua/kerättyä voimia.
Kaikkee kokeiltiin, mut apu oli hyvin hetkellistä...

Seuraavana aamuna, ku olin käyny käyrällä, meni vedet. Olin auki kuus senttiä ja lähettiin saliin.

Mulla oli jossain vaiheessa raskautta pientä pakokauhua synnytyksen ajatus, mut se tuntu hälvenevän, mitä pidemmälle raskaus eteni.

Äärimmäisen hitaasti tuntu etenevän, viimeset sentit ei tahtonu millään aueta.
Ponnistusvaihetta vaikeutti, ku supistukset hävis kokonaan, niitä koitettiin vahvistaa, mut loppuviimein tuntu, ettei sekään enää auttanu, enkä sit tienny enää missä vaiheessa olis pitäny ponnistaa. Ilmeisesti yks syy oli, et mun kohtu oli jo niin väsyny niistä viikon supisteluista, ettei jaksanu enää supistella, puhumattakaan omasta väsymyksestä.
Jätkä oli vissiin kans jotenkin väärässä asennossa, ku ei tahtonu millään tulla ulos. Kahteen kertaan vedettiin imukupilla ja sanottiin jo, et jos nyt ei tuu, ni sit lähetään sektioon, mut jätkä tuli ku tulikin sit lopulta ulos. Hetken ehti maata mun rinnalla, mut sit siirrettiin miehen paidan alle, ku mun kolmannen asteen repeämää lähdettiin parsimaan.

Mut loppu hyvin ja jätkä saatiin ehjänä ulos (3995g/52,5cm) :Heartred

Täytyy sanoa kyl, et ton kokemuksen jälkeen väkisinkin pistää synnytys mietityttämään jos vielä raskaaks tulee... Muistan ajatelleeni ylipäätään ton operaation jälkeen, et minkä ihmeen takia naiset on valmiit kokemaan ton saman kivun monta kertaa. Ite oisin ollu samantien valmis kohdun poistoon... :grin
 

Joulumansikka

Jostain jotain jo tietävä
Esikoinen syntyi vuonna 2012. Mulle oli tullut kutsu yliaikaiskontrolliin. Sinä iltana tein turhautuneena piiitkän kävelylenkin ja toivoin vauvan syntyvän ennen käynnistystä. Olo oli turhautunut, raskas ja epäreilu; tuntui että niilläkin joilla oli laskettu mun jälkeen oli jo vauva sylissä. Epäreilua, nyt on jo mun vuoro :D Aamuyöllä heräsin supistuksiin,jotka tuli heti 8min välein. Olin niin innoissani. Menin olkkarin keinuun seuraamaan tilannetta ja höpötin samalla koiralle kuinka vauva pian syntyy. Miehen annoin nukkua, että jaksaa aamulla koulussa. Mies heräsi aamulla ja kerroin että supistuksia on tullut säännöllisesti aamuyöstä lähtien. Mies oli jo lähdössä sairaalaan, mutta mä en suostunut ja käskin häntä lähteä kouluun. Sillä välin siistin kotia ja saunoin (mikä oli virhe, koska aloin oksentaa).

Mies tuli puolilta päivin kotia. Mua supisti 4-5min välein. Päätettiin lähteä sairaalaan. Sairaalassa olin vain pari senttiä auki. Sain jotain kipulääkettä suun kautta ja sen jälkeen kätilö suositteli että kävisimme kävelyllä. Tehtiin pitkä lenkki lähiympäristössä, jonka jälkeen käytiin vielä kahvilla. Suositukset olivat nyt muuttuneet kipeä miksi ja niiden aikana en voinut tehdä muuta kuin keskittyä vastaan ottamaan supistusta. Avautumista ei ollut juuri tapahtunut. Saatiin perhehuone ja mies lähti välillä ruokkimaan ja lenkittämään koiraa.

Illalla ja yöllä meno jatkui samanlaisena; avautuminen oli hidasta,supistuksia tuli 4min välein säännöllisesti. Sain reiteen pistettävää kipulääkettä, joka teki olon humalaiseksi. Lisäksi mulla oli jumppapallo ja kaurapussi käytössä. Mies nukahti jossain vaiheessa.

Kolmelta herätin miehen ja sanoin että soitan kätilölle etten jaksa enää. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin reilu 4cm auki. Siirryttiin synnytyssaliin, jossa sain ilokaasua. Ilokaasu auttoikin aluksi hyvin. Supistukset tihenivät ja muuttuivat aina vain kipeämmiksi. Lopulta päädyin ottamaan epiduraalin, jota en kuitenkaan saanut koska anestesialääkäri oli koko yön varattu yllättävässä leikkauksessa. Niinpä sitten kiskoin kaikin voimin ilokaasua ja ulisin.

Jossain vaiheessa puhkaistiin kalvot ja kätilö kateroi mut. Sitten sain luvan alkaa ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 1h38min ja kun tyttö viimein syntyi aamulla, olin niin väsynyt että muiden piti vahtia etten pudottaisi tyttöä vahingossa. Ja suihkuunkin kätilö tuli vahtimaan että varmasti pärjäisin.

Kakkonen syntyi vuonna 2014 muutamassa tunnissa. Taas oli tullut kutsu yliaikaiskontrolliin. Sinä päivänä tilasin kasan polttopuita ja järjestelin ne pihavarastoon. Illalla mentiin saunaan ja saunan jälkeen tunsin useita harjoitussupistuksia, niin kuin olin tuntenut muutenkin ajoittain aina rv 30 lähtien. Klo 22 menin nukkumaan ja samalla kun pistin makuulle tunsin ensimmäisen kipeän supistuksen. Kuulostelin hetken ja supistuksia tuntui tulevan heti 5min välein. Nousin ylös ja menin kertomaan miehelle tilanteen. Samalla totesin että sairaalaan ei kannata lähteä kun vasta aamulla.

Pian supistukset tihenivät ja muuttuivat aina vain kipeämmiksi. Mies yritti saada mut soittamaan sairaalaan, mistä aluksi kieltäydyin. Lopulta kun soitin, kätilö oli sitä mieltä että tuskin ihan, heti syntyy kun esikoisessakin meni niin kauan. Sanoi kuitenkin että voinhan varmuuden vuoksi käydä näytillä. Jäin pohtimaan asiaa ja lopulta päätin lähinnä miehen painostuksesta lähteä sairaalaan.

Sairaalassa pääsin käyrille ja mulle tehtiin sisätutkimus ja olin heti 8cm auki. Kätilö sanoi että mennään suoraan saliin vauva syntyy kohta. Olin ihan että mitä, ei voi olla. Pian olinkin 10cm auki ja sain alkaa ponnistaa. Vauvan sydänäänet alkoi laskea ja lapsivesi oli vihreää. Vauva piti saada pian ulos. Mulle annettiin pieni hetki yrittää ensin itse, jonka jälkeen Kätilöt olisivat auttaneet vauvan ulos imukupilla. Onneksi sain ponnistettua vauvan ulos annetussa ajassa. Ponnistusvaihe oli taas pitkä, muttei niin pitkä kun ekalla kertaa, vain 30min. Sekä minä ja vauva oltiin virkeitä ja hyvä vointisia.

... Saa nähdä miten tämä kolmas kerta menee
 

Pingviiniemo

Seurustelun sensei
Heinäkuiset 2021
Toinen synnytys olikin sitten aivan unelma...

Eli aamuksi oli sovittu käynnistys 39+4 lääkityksen vuoksi. Ballonki laitettiin jälleen, kun olin sopivasti auki. Parin tunnin päästä tuli ulos kevyesti vetämällä ja siirryttiin synnyts-saliin puhkomaan kalvot. Epiduraali laitettiin kanssa heti alussa. Supistelut alkoi heti säännöllisenä parin minuutin välein ja hiipuivat hetkeksi epiduraalista johtuen. Jumppa palautti supparit ja pidin taukoa epiduraalista. Aloin avautua todella nopeasti ja kivut olivat kokoajan siedettäviä, kunnes yhtäkkiä huusin että täytyy ponnistaa. Kätilö katsoi että olin täysin auki ja 3min päästä syntyi kuopus. Heti synnytyksen jälkeen pistettiin supistava lääke reiteen ja verenvuotoa ei tullut. Kysyinkin onko tää totta etten vuoda kuiviin? :D Itkin onnesta kun kaikki menikin hyvin.

Unohtumaton, helppo ja korjaava synnytys. Menisin uudestaan vaikka heti.

Eli vaikka eka synnytys olikin kamala niin toinen voi olla upea kokemus. Beating Heart
 

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
En olekaan tainnut kertoa kuopuksen syntymästä.

Synnytys käynnistettiin viikolla 41+2. Käynnistäminen aloitettiin tuplaballongilla. Ballongi aiheutti supistuksia, mutta ne ei tuntuneet kovin pahoilta. Niiden kanssa pärjäsi hyvin hengittelemällä. Iltapäivällä ballongi irtosi ja meille kerrottiin että voimme todennäköisesti mennä synnytyssaliin, kun vain sellainen vapautuu. Ei vapautunut koko iltana ja supistukset hiipui. Yöllä ne alkoi itsestään uudestaan. Silloin kävin suihkussa ja oisinkohan ottanut kipulääkettä ja yrittänyt saada nukuttua. Välillä ne heikkeni, mutta aamulla kun lähdin liikkeelle yltyi taas. Lääkäri tarkisti aamupäivällä kohdun suun tilanteen ja se oli parempi kuin lääkäri oli odottanut.

Pääsimme synnytyssaliin. Siellä olin aika pitkään käyrillä. Supistuksia tuli säännöllisesti, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi usein tai voimakkaina. Hengitys, pyörivällä tuolilla keinuttelu ja miehen alaselän hieronta toimi kivun lievityksenä. Joskus lounaan jälkeen tilanne tarkistettiin ja kalvot päätettiin puhkaista. Sen jälkeen supistukset oli kivuliaampia ja oli ikävä kun ei voinut liikkua (kalvojen puhkaisun jälkeen piti maata jonkin aikaa). Alaselän hieronta alkoi myös tuntua ikävältä vaikka mies olisi hieronut kuinka kevyesti. Siinä maatessa pyysin jossain kohtaa jotain kipuihin ja sain ilokaasua, joka auttoi rentoutumaan. Siitä tosin tuli myös sen verran tokkurainen olo että piti välillä pitää taukoa. Tässä välissä kätilö vaihtui ja uusi ehdotti kaikenlaista aquarakkuloista suihkuun. Päätin mennä kokeilemaan suihkua. Suihkussa alkoi tuntua ettei se auta/riitä. Olin aikeissa pyytää jotain muuta, epiduraaliakin pohdin, kun alkoi ponnistuttaa.

Palasin synnytysvuoteelle ja sain luvan alkaa ponnistaa. Esikoista jouduin ponnistamaan puoli-istuvassa asennossa. Nyt olin kyljelläni, mikä oli paljon parempi. Ponnistaminen tuntui jotenkin helpottavan supistuskipua, ehkä se tuntui paremmalta kun sai työskennellä sen kanssa. Eniten sattui pään läpi tuleminen ja siitä tulikin repeämää. Lopulta pää syntyi ja seuraavalla supistuksella (jonka odotus tuntui mielestäni pitkältä) vartalo. Vauvaa vähän kuivailtiin ja sain hänet sitten iholle. Oksitosiinia laitettiin edesauttamaan jälkeisiä ja niiden tultua kätilö katsoi repeämän tilanteen ja kutsui lääkärin tikkaamaan. Tikkejä tuli monta, mutta repeämä parantui ongelmitta.
 

Starlight-

Kommentoinnin ninja
Lokakuiset 2022
Mulla on taustalla yksi synnytys vuodelta 2019. Supistukset alkoivat rv 40+1 noin klo 13:00, jolloin niitä alkoi tulla enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Jäin sitten seurailemaan tilannetta ja näin jatkui muutaman tunnin. Klo 16 mennessä supistuksia tuli säännöllisesti noin 10-15min välein. Seisoin suihkussa melkein koko tämän ajan lievittämässä kipuja. Kahdeksan aikaan illalla supistusväli alkoi olla 5-10min. Soitin tässä vaiheessa synnärille, josta neuvottiiin ottamaan Panadolia tarvittaessa ja jatkamaan kivunlievitystä suihkussa jos se auttaa. Jatkoin suihkuttelua ja supistelua, nyt väli alkoi muuttumaan yhä tiheämmäksi. Suihkussa aloin myös huomaamaan, että jotain verisiä limaklönttejä tulee, samoin vaaleanpunaista vettä jossa oli valkoisia hiutaleita, eli vedet meni noin klo 2:30. Soitin taas synnärille, jossa kerrottiin että täälläpäin kaikki synnärit on täynnä. Jos kestän kipuja kotona vielä, niin seuraavana päivänä noin klo 12 voi tulla näytille. Muuten jos kipu muuttuu pahaksi tai en kestä niin soitto seuraavaksi lähimmälle synnärille 50km päähän. Soitan sinne jossa toivotetaan tervetulleeksi, että kuulostan jos siltä että nyt on tosi kyseessä.

Synnärille päästessä noin 5.45 tehdään sisätutkimus ja todetaan minun olevan 5cm auki. Pääsen tästä suoraan synnytyssaliin, jossa kokeilen ilokaasua kivunlievitykseen. Ilokaasusta ei ole pahemmin apua, oksennus tulee. Pyydän epiduraalia, jonka saan. Sitten alkaa hetken rauha ja siirryn istumaan jumppapallolle, jossa istun tunnin. Sen jälkeen alan tuntea paineen tunnetta alapäässä, soitan kelloa ja kätilö tulee katsomaan tilanteen. Tässä vaiheessa olen 10cm auki ja aloitetaan koeponnistus. Ponnistaminen tuntuu sujuvan, ja kolmella ponnistuksella vauva syntyy 10min ponnistamisen jälkeen puoli-istuvassa asennossa viikoilla 40+2. Selviän ponnistamisesta ilman tikkejä tai repeämiä. Omalla kohdalla todella positiivinen, nopea ja helppo synnytys :smiling face with heart-eyes: Onneksi en odottanut seuraavaan päivään tuohon 12 asti kotona ennen lähimmälle synnärille lähtöä, kun lapsi on syntynyt klo 9:15 aamulla :tears:
 
Muokattu viimeksi:

Enkelinsiipi

Puuhakas puhuja
Syyskuiset 2021
Tässäpä pitkä synnytyskertomus melkein vuoden jälkeen, mutta pitkä oli synnytyskin. Esikoiseni syntyi 41+5.

Keskiviikkona koin olevani poikkeuksellisen väsynyt, jota hieman ihmettelin. Torstaina illalla tuli alle kymmenen säännöllistä supistusta, jotka tuntuivat erilaiselta kuin aiemmin. Ne loppuivat kuitenkin.

Perjantaina 01.30 heräsin säännöllisiin, mutta ei vielä kovin kipeisiin supistuksiin. Sen verran voimakkaita kuitenkin olivat, etten saanut unta kun niitä tuli 10min välein. Supistukset loppuivat kuitenkin aamupäivällä. Yritin nukkua päivällä, ja sain onneksi vähän levättyä.

Lauantaina noin 2.00 alkoivat jälleen edellisyötä voimakkaammat supistukset. Nyt niiden vuoroväli oli kuitenkin sellainen, että torkahtelin välillä. Aamulla minulta irtosi limatulppa ja koko lauantain tuli verensekaista limavuotoa. Supistukset voimistuivat hyvin hitaasti iltaa kohti ja yhtäkkiä voimistuivat huomattavasti lähellä puoltayötä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 03.30 menimme sairaalaan näytille. Naikkarille ei mahtunut, joten menimme Jorviin. Siellä selvisi pettymykseksi, että olen vain sormelle auki mutta kohdunkaula oli sentään hävinnyt. Kätilö kuitenkin arveli, että synnytys on ihan selkeästi hyvällä alulla ja sainkin mukaani tens-laitteen ja palattiin hieman pettyneinä kotiin.

Supistukset olivat jatkuneet taukoamatta hieman epäsäännöllisesti sairaalavisiitistä lähtien, kunnes oman väsymyksen kanssa tuli seinä vastaan. Sunnuntaina 17.30 pääsimme sairaalaan, kun supistuksia tuli juuri ja juuri tarpeeksi usein ja kerroin etten ole nukkunut kolmeen yöhön.

Sain kipupiikin ja nukahdinkin todella tyytyväisenä pariksi tunniksi. Sinnittelin sen jälkeen tens-laitteella noin 22.00 asti, kunnes olin 3cm auki ja päästiin saliin. Synnytys merkittiin virallisesti alkaneeksi sunnuntaina 21.00


Maanantaina 01.00 puhkaistiin kalvot. Seuraavat noin 15 tuntia ovat mun päässä aika mössöä, mutta jossain vaiheessa alettiin epäillä, että vauvan pää olisi vähän väärässä kulmassa. Ehdin tänä aikana kokeilemaan pähkinäpalloa, jumppapalloa, käveleskelyä, lantion pyörittelyä, makaamaan säkkiin nojaten eli kokeiltiin kaikki keinot muuttaa vauvan pään asentoa. Taisin saada yhteensä 6 epiduraalia ja oksitosiinin määrää venkslattiin vaikka miten.

Maanantaina 16.00-18.00 mun vointi huononi aika tavalla, mutta olin jo 9cm auki ja aloin välillä tuntea ponnistamisen tarvetta. Mulle rupesi nousemaan kuume eikä mikään kivunlievitys tuntunut auttavan vaikka se oli aiemmin toiminutkin niin hyvin että olin nukkunutkin. Nämä olivat melkein ainoat tunnit kun koin aivan karseaa kipua, vaikka toki varmaan normaalin verran kipua muuten koinkin. Kipu johtui siis väärästä tarjonnasta ja vauvan isosta koosta. Vauvan syke alkoi myös vähän temppuilemaan. Joskus kuuden jälkeen todettiin, että aukiolo oli jopa pienentynyt ja vauva edelleen pää vinossa. Oma toiveenikin väsymyksen ja kivun takia oli jo sektio, ja sitä myös ehdotettiin.


Maanantaina 19.02 tyttövauva syntyi ja parkaisi jo ennen kun saatiin kokonaan ulos. Vauva vietiin hetkeksi pois, koska oli niellyt kai lapsivettä, mutta tuotiin jo äkkiä takaisin. Heräämössä löytyi nopeasti hyvä imuote ja lapsi oli terve kuin pukki. Itse valitettavasti olin mielipuolisen väsynyt tuon maratonin jälkeen ja toipumisessa kesti kauan.
 

kevätrulla2022

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Toukokuun äidit 2019
Olin viikoilla 41+0 ja odotus oli kova. Illasta en tuntenut enää vauvan liikkeitä ja soitettiin sairaalaan. Käytiin varmuuden vuoksi liikelaskennassa, mutta onneksi kaikki oli hyvin. Seuraavana päivänä minulla oli vahva tunne, että tänään tapahtuu. Ja niin myöhään illasta alkoikin kipeä supistelu. Istuin ja pompin jumppapallon päällä, lauloin, tein mielikuvaharjoituksia aalloista ja yritin rentoutua, mutta kipu oli niin järjetön etten meinannut kestää supistushuippujen yli. Ensikertalaisena kaikki oli uutta ja pelottavaa. Olin lukenut paljon kertomuksia ja mielestäni valmistautunut tähän tilanteeseen hyvin, mutta kaikki luettu ja harjoiteltu vedettiin pytystä alas kun supistukset saivat huutamaan kivusta. Keskiyöllä supistukset olivat säännöllisiä ja soitettiin sairaalaan, jonne meidät ohjattiin tulemaan. Matkalla olin varma, että synnytän autoon ja en uskaltanut rentoutua. Perille päästyämme selvisi, etten ollut edes yhtä senttiä auki. Saimme silti jäädä sairaalalle ja saimme heti oman synnytyssalin, koska asuimme melko kaukana sairaalasta. Ensimmäinen yö oli kamala. Salissa kävi kätilö yön aikana kerran, jolloin pyysin kipuun apua. Epiduraalia ei vielä voisi antaa, kiireinen kätilö ohjasi nojailemaan tyynyyn ja liikkumaan. En voinut ymmärtää, miten ohjeistus oli liikkua, kun jalat lähti alta kivusta joka supistuksella. Loppu viimein istuin itkemässä suihkun lattialla lämpimän veden alla, joka auttoi kipuun. Kumppani nukkui salin puolella keinutuolissa, itse nuokuin seinää vasten suihkussa. Aamulla vuoroon tullut kätilö tuli esittäytymään ja oli tosi läsnä, mukava ja huomioiva. Aloin itkemään helpotuksesta, tuntui etten enää ollut yksin tilanteessa. Sain panadolia ja tenssin ja meidät ohjattiin syömään aamupalaa. Aamupala synnärin kahvilassa muiden ihmisten seassa oli kiusallista kovan kivun takia, koska en voinut liikkua tai puhua kun supistus tuli. Ahdistus oli suurta. Olisin ehkä yrittänyt syödä enemmän, jos olisin tiennyt että kyseessä on viimeinen ateria seuraavaan vuorokauteen. Aamupalan jälkeen yritin kulkea rappuja nopeuttaakseni avautumista, mutta liikkuminen oli hidasta, kivuliasta ja turhauttavaa. Rappuilu auttoi kuitenkin sen verran, että aukenin sopivasti saadakseni epiduraalin. Pelkään piikkejä, joten epiduraalin laitto sai paniikkikohtauksen päälle. Olin lukenut myös sen riskeistä ja sen ottaminen pelotti jo niidenkin takia. Ensimmäisen shotin jälkeen kipulääkettä ja puudutusta olin taivaassa. Sain nukuttua hetken ensimmäistä kertaa vuorokauteen. Epiduraalin ottaminen pysäytti avautumisen täysin. Puolen päivän aikaan lääkäri totesi, että puhkaistaan kalvot. Avautuminen jatkui, mutta todella hitaasti. En voinut nousta sängystä, joten minut piti katetroida useamman kerran, ennen kuin totesivat, että laitetaan kestokatetri. Vauvan sykkeet katosivat aika-ajoin, jolloin lääkäri kävi arvioimassa miten jatketaan. Sykkeet palasivat kuitenkin aina. Seuraava yö läheni, mutta olin auki vain 6cm. Sain uuden shotin epiduraalia aina kuin se oli mahdollista. Makaaminen, kipu, pelko ja turhautuminen purkautui useita kertoja itkuna. Epiduraalista huolimatta minua särki kaikkialle ja oksensin kivusta useamman kerran. Olimme saaneet kumppanille toiseksi yöksi ison säkkituolin saliin, jotta voisi nukkua paremmin. Itse aloin kysellä sektion mahdollisuutta, mikäli tilanne ei etenisi seuraavien tuntien aikana. En muista missä kohti laittoivat oksitosiini-tipan, mutta sekään ei jouduttanut synnytystä. Uuden valvotun yön jälkeen rukoilin, että pääsen sektioon. Olin valmis kuolemaan, kunhan kipu loppuisi ja synnytys olisi ohi. Kätilö teki varhain aamusta tutkimuksen, mutta en ollut auki kuin 8cm. Sain kymmennen shotin epiduraalia ja pyysivät lääkäriltä konsultaatiota liittyen sektioon. Kumppani hyppäsi suihkuun ja oli lähdössä aamukahville kun lääkäri saapui aamutarkastukselle ja totesi, että olen auki 10cm ja nyt aloitetaan synnytys. Koska olin juuri saanut viimeisimmän puudutuksen, en tuntenut supistuksia tai ponnistuksen tarvetta. Lääkäri katsoi minua silmiin ja totesi, että nyt otat reisistä kiinni ja ponnistat kun hän käskee. Vauvalle laitettiin imukuppi ja lääkärin kertoessa ponnistin niin paljon kun pystyin. Ponnistusvaiheen pituudeksi on merkattu 4min. Kaikki kävi todella nopeasti ja oma vointi oli sen verran väsynyt etten rekisteröinyt kaikkea. Vauvalla oli ollut napanuora kaulan ympärillä, mikä oli estänyt laskeutumisen ja hidasti synnytystä. Synnytyksen jälkeen napanuora katkaistiin nopeasti vauvan tilan tutkimiseksi, mutta vauva virkosi nopeasti ja sain hänet pian rinnalle. Minulle oli tehty eppari ja olin myös revennyt jonkin verran, mutta en tuntenut mitään koko ponnistusvaiheen aikana tai sen jälkeen kun tikattiin. Kokonaisaika synnytykselle on merkattu 36h. Viikko synnytyksestä jouduin takaisin sairaalaan verenmyrkytyksen takia. Synnytyskokemukseni on kaikkea muuta kuin voimaannuttava, enkä voi samaistua tarinoihin viisaasta kehosta tai naisen voimasta. Tunsin itseni kidutetuksi ja heikoksi, olin avuton ja koin olevani todella yksin.
 
Top