Tarvitsisin apua, koska en tiedä olisiko mahdollista, että olisin raskaana..?
Kuukautiseni olivat 16.8.-22.8.2014 ja ovulaation ennuste oli 2.8.
Käytän siis sovellusta womanlog, johon merkitsen kuukautiseni normaalikiertoni (28) mukaan, mikä sitten kertoo hedelmällisyyden ja ovulastion ennusteen.
Pari päivää kuukautisten jälkeen minulla tuli vessakäynneillä punaista/haalean punaista verta vain pyyhkiessä ja sitä kesti pari päivää ja loppui yhtäkkiä. Lisäksi alaselkäni oli kipeä samaan aikaan olinpa sitten missä asennossa tahansa.
Minulla on poikaystävä, jonka kanssa harrastamme lähes päivittäin seksiä ilman ehkäisyä, olemme seurustelleet 3 vuotta, joten ehkäisyä ei ole tullut käytettyä melkeinpä lainkaan. Mutta poikaystäväni ottaa "sen" pois, juuri kun on tulossa, ns. keskeytämme sen.
Haluaisin saada vastauksia kokeneilta, jotta saisin enemmän varmuutta siihen, että kuvittelenko vai en. Tottakai muutki voivat vastata joilla samanlaisia epäilyjä kuin minulla.
Se, että minulla oli juuri kuukautiset, hämää enemmän vaikka tiedän, että raskaana voi olla normaalien kuukautisten aikaankin.
Help meee!

Muokattu viimeksi: