Katkeruus ja viha miehen sukua kohtaan

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tytt133
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
T

Tytt133

Oman äänensä löytänyt
Hei,

Häpeän itseäni tämän takia, enkä ole apua hakenut vaikka ehkä pitäisi. Eli ongelma on välillä ihan hirvittävä viha ja katkeruus miehen äitiä ja hänen pienimmäistä lasta kohtaan, hänellä siis useampi lapsi. Haukun heitä mitä hirveimmillä sanoilla enkä tahdo välillä kuulla edes heidän nimeään. Meillä siis on myös lapsi mieheni kanssa joka on kk nuorempi kuin mieheni äidin lapsi. En ole ennen ollut tämmöinen, ennen olin lempeä ja rauhallinen, kiltti luonteeltani. Ehkä olen kateellinen kun hän pääsee ulos tuulettumaan milloin tahtoo jne ja hänellä on apukäsiä enemmän. Kaikki vapaa-aikansa ryyppää eikä koskaan voi käydä mummotettavaansa katsomassa, aina lupailee ja lupailee, meidän pitäisi olla aina se joka sinne menee. Olen vain välillä niin yksin. Olen kyllä onnellinen lapsestani ja rakastan häntä. nämä minun tunteet raastavat suhdettammekin kun vain räjähdän ja haukun heitä... olisikohan jostakin psykologista apua..
 
Heippa!

Hienoa että puhut täällä tunteistasi! Tunteista on tärkeää puhua. Tuollaisessa tilanteessa kannattaa varmaan aloittaa miettimällä mistä vihan tunteet pohjimmiltaan johtuu, kuten olet jo tehnytkin. Onko siis kyse siitä että toinen toimii väärin vai onko kyse ehkä kateudesta, omasta väsymyksestä tai jostain aiemmista tapahtumista kumpuavasta reagtiosta. Tuossa tapauksessa on kyllä sinällään oikeutettua olla loukkaantunut jos toinen ei välitä lainkaan lapsenlapsestaan ja ryyppääminen myös on inhaa. Siitähän kärsii jo ko mummonkin lapsi. Mutta ehkä jokin sinusta riippuva asia voimistaa näitä tunteita? Omaa suhtautumista on mahdollista muuttaa ja jos viha johtuu oikeasti jostain aiemmista kokemuksistasi, niitä olisi hyvä saada käsiteltyä. Siinä mielessä joku psykiatrian ammattilainen voisi pystyä auttamaan. Muista kuitenkin olla armollinen itseäsikin kohtaan - myös vihan tunteet on sallittuja. :) Oletko saanut puhuttua näistä asioista miehellesi ja miehen äidille rähjäämättä ja haukkumatta? Sekin voi auttaa ja hyvällä tuurilla saattaisit saada mummonkin silmät aukeamaan.
 
Kannattaa soittaa neuvolaan, ja pyytää sieltä keskusteluapua. Se saattaa auttaa laittamaan omat ajatukset järjestykseen ja löytämään ratkaisuja omaan jaksamiseen ja yksinäisyyteen, ja sen jälkeen onkin helpompi olla antamatta anopin tekemisten mennä tunteisiin asti.
 
Oon ihan samaa mieltä Suskin kans, kannattaa hakea apua. Voit saada kaupungilta kotiapua, pääset hengähtää ilman lasta päivisin, ja saat apua kotiin. :) Jos mies ei auta lastenhoidossa, kannattaa miehen kanssa istua alas ja jutella siitä. Mummolla ei oo mitään oikeata velvollisuutta vahtia lapsenlapsia, yleensä vaan mummot tuppaa olemaan sellaisia jotka haluaa lapsenlapsia ottaa kylään. Mutta jos anopillasi on oma vauva, niin ehkä vapaa-ajallaan haluaa juuri olla ilman vauvoja. Oletko koskaan miettinyt onko kyseessä joku muu mikä ärsyttää? Kaivele kaikki syyt esiin ja mieti voiko niitä itse purkaa jotenkin? Mut ehdottomasti soitat nyt neuvolaan ja pyydät apua kotiin :) Tsemppiä!
 
Kiitos kaikille. Olen juuri paljon kotona lapsen kanssa, haluasin enemmän vapaa-aikaa, puoltatuntia tai pika kauppareissua enemmän. Lenkillä käynti helpottaa hetkeksi, mutta sitten mies mainitsee taas äitinsä ja silmitön viha kumpuaa taas esiin. Kyllä mies nyt on ruvennut enemmän auttamaan lapsenhoidossa ja kotitöissä, saamme ne jaettua ihan ok:sti, että en tiedä olisiko kotihoidosta apua. En ole kenellekkään muulle puhunut tästä "ongelmasta" kuin miehelleni ja täällä, vaikka meillä vähän aikaa sitten kävi perhetyöntekijä, joka enemmän ehkä jutteli meidän kanssamme ja tsemppasi miestä auttamaan kotitöissä jne. Olisi ehkä hänelle pitänyt tästä kertoa, mutta en kehannut. Tätä on jatkunut jo useita kuukausia, tuntuu, että en vain pääse yli tästä ahdistuksesta ja haukkumisesta. En ikinä ole haukkunut miehen äitiä päin naamaa, esitän vain aina ystävällistä vaikka sisällä suututtaakin. Puran aina kaiken mieheeni, hänkään ei jaksa tätä kohta enää..Mutta olen nyt päättänyt, että pakko hakea apua ennen kuin ahdistun pahemmin. En vain ymmärrä mistä tämä hirveä viha voi johtua..
 
Muokattu viimeksi:
Kannattaa hakea apua, jos et itse saa selvitettyä primääriä tunnetta, joka aiheuttaa tuon vihan. Ihme, että miehesi jaksaa kuunnella äitinsä haukkumista, meillä ei todellakaan kuuntelisi ja toisinpäin en minäkään kuuntelisi, jos mieheni haukkuisi äitiäni. Aivan kohtuutonta, niin kuin olet huomannut, ja teidän parisuhteen takia ja itsesi takia on hyvä hakea apua.

Milloin tuo viha alkoi? Oliko joku tapahtuma? Minkä ikäinen vauvasi on?
 
Tiedän, että on kohtuutonta ja hirveää itsestänikin, mutta en vain osaa hallita itseäni ja suuttumusta.. Tietysti kun minä haukun miehen äitiä niin kostoksi hän haukkuu minun ja kamala riita on valmis..
Ei mitään ole tapahtunut, pikku hiljaa tämä tilanne vain on kärjistynyt ja tullut. Olen vain niin pettynyt miten vähän lapsi näkee mummoaan vaikka samassa kaupungissa asutaan, aina olevinaan on niin kiire ja liuta muita syitä miksi ei voi tulla käymään. Kyllähän me sitten siellä käymme välillä. Ymmärrän kyllä, että häneen omiin lapsiinsa menee aika jne mutta ei muka ikinä aikaa.. odotin vain liikaa ja nyt olen pettynyt.. Ja muutkin sukulaiset näkevät enemmän siis hänen pienintä lastaan, joka siis on melkein samoja ikiä kuin omamme. Okei, asuvat lähempänä heitä.. Hänen lapsensa nukkuu paremmin kuin meidän.
Ja hän pääsee milloin minnekkin. Itse olen kerran ollut 2h poissa, tietty pika lenkit ja kauppareissut. Vauva siis jo melkein 9kk. Tekisi kyllä mieli lähteä kunnolla jonnekkin, mutta imetys rajoittaa lähtemistä. Olen vain niin katkera joka varmaan kumpuaa nyt vihana..
 
Voisko kyse olla juuri tuosta imetyksestä? Muistan ite ensimmäisen kohdalla, kun ei pystynyt parhaimmillaan, kuin sen, äärimmäisessä tapauksessa MAX 1,5h oleen pois paikalta. Aikamoisessa purnukassa sitä sillon eli. Imetys loppu 10-11kk paikkeilla.
 
En tiedä, voihan se olla sekin. En mitenkään erityisen paljon nauti imetyksestä, vaikka tottakai niitä ihania hetkiäkin on. Ja haluan antaa parasta ravintoa vauvalleni, mutta viime aikoina olen kyllä alkanut jo miettiä, että mitä jos alkaisin pikkuhiljaa lopettamaan.. Elämä vain helpottuisi niin paljon..
 
Tytt133 sanoi:
En tiedä, voihan se olla sekin. En mitenkään erityisen paljon nauti imetyksestä, vaikka tottakai niitä ihania hetkiäkin on. Ja haluan antaa parasta ravintoa vauvalleni, mutta viime aikoina olen kyllä alkanut jo miettiä, että mitä jos alkaisin pikkuhiljaa lopettamaan.. Elämä vain helpottuisi niin paljon..
Click to expand...

Jotenkin vain kuulostaa, että se mikä nyt ärsyttää ja raivostutta, ei liity mitenkään sun anoppiin. Hänestä on vaan tullu se ärsytyksen kanava mihin kaikki kohdistuu.
 
Jos yhtään lohduttaa et ole ainoa jolla on ongelmia anopin kanssa..

Itselläni on hyvin pitkä sietokyky monessa asiassa, mutta anoppia en siedä kun pakon edestä.. Itselläni se vielä rasittaa kun en miehelle voi asiaa purkaa, onhan kyseessä hänen äitinsä ja siitä kiristyisi mun ja miehen välit.
Mun syy siihen etten tule toimeen johtuu täysin anopin käytöksestä.. Hänellä ei ole muuta arjessa kun työ ja koti. Työnsä hoitaa hyvin (lastenhoitaja) mutta kotiaan ei huolla. Meillä tukiverkosto on olematon eli muita ei ole alle 300km säteellä kun anoppi ja appiukko. Meillä on 3poikaa ja vauva mahassa eli omaa aikaa ei juuri ole. Lapsia ei saada ikinä edes hetkeksi hoitoon kaikkia. Eli heidän apu on että he hakevat keskimmäisen ja tuo kotiin sillon kun appiukko haluaa, mutta se ei arjessa juuri tunnu. Lisäksi anoppi saa muut ymmärtämään puheillaan että olisi paljonkin lasten kanssa ja onnellinen mummu. Todellisuudessa ei ota syliin tai edes katso päin jos satutaan heillä käymään.. lisäksi heidän talo on siinä kunnossa että en halua sinne lapsia päästää. ( ihan likaisuuden takia, enkä ole herkkä lialle mutta heiltä kun voi löytyä vaikka kuollut hiiri jostain ) heillä olon aikana hän ei tee muuta kun valittaa mulle kun on niin rankkaa töissä olla ja kotona siivota..
 
Muokattu viimeksi:
Ihan pelkästään tekstiesi perusteella vaikutat olevan kateellinen anopillesi siitä, että hän pääsee liikkumaan vapaammin ja se ahdistaa sinua. Olet ollut jo hirmuisen pitkään kotona "jumissa" imetyksen takia ja jos tämä (kateellisuus) on todella syy suurelle vihallesi niin neuvoisin harkitsemaan imetyksen vähentämistä. Pumppaa vaikka kaappiin maitoa jotta isimies voi sitä tarjota lapselle sinun ollessa poissa (mene tuulettumaan, syömään kavereiden kanssa tai lenkille tai vaikka rannalle paistattelemaan päivää ja nauttimaan omasta ajasta) jos et halua korvikkeita antaa. Se, että onko taustalla muutakin, jää epäselväksi..

Ja tuo, että ei ole aikaa/halua lapsenlapselle. Se on isovanhemman valinta että haluaako nähdä ja kuinka paljon eikä sinun kannata siitä stressiä repiä. Jos ei kiinnosta nähdä niin eläkööt omaa elämäänsä, te omaanne :) ja toki kun anopilla on oma pieni niin on hyvä ymmärtää, että hänkin tarvitsee lapsivapaata, nyt se vain tapahtuu lapsenlapsen kustannuksella.. :cool:
 
M-insku ymmärrän sinua, mullakin on yksi tuttava joka elää oikeasti ihan läävässä, sinne en mielelläni lapseni kanssa mene kun uskalla laittaa edes lattialle kun tiedä mitä suuhunsa laittaa.. sohvat ja lattiatkin täynnä roskaa ja ruuan jätteitä.. kiva tietää etten ole ainoa joilla tälläisiä tunteita on, mutta jaksamisia arkeen!


Niin ja ehkä vaan täytyy lähteä ja uskaltaa jättää lapsi miehelle, olen vaan ollut niin paljon kotona, että jotenkin olen vaan tottunut tähän kotona oloon ja en oikein uskalla edes lähteä pitemmäksi aikaa kotoa vaikka haluaisin.
 
Takaisin
Top