Kasvoivat noin yhden kuppikoon (tai paremminkin puolikkaan koon) ja muuttivat vähän muotoaan, tulivat raskaammiksi ja tietyllä tapaa "täysinäisemmiksi". Minulla ei paino juuri noussut raskauksien aikana, joten ehkä se selittää, ettei rinnanympärys tai rinnatkaan juuri kasvaneet. Raskaana ollessa kyllä käytin jatkopalaa liiveissä. Imetyksen aikana tosiaan tuli semmoista täydemmän rinnan tuntua. Nyt kun olen lopettanut imetystä, tuntuu että tissit kutistuu jo alle lähtökoon. Näin kyllä kävi esikoisenkin kanssa, että noin puolen vuoden ajan imetyksen lopettamisen jälkeen kutistui tissit, mutta jotenkin sitten palautuivat takaisin pikkuhiljaa.