kantoliinat yms.

bobo

Oman äänensä löytänyt
Kantoliinakeskustelua tais olla aiemminkin, mut en selailemalla löytänyt, niinpä uusi aihe tällekin.

Oon aatellut hankkia rengasliinan. Ajattelin et se helpottais pojan kantamista lyhyitä aikoja esim. kotona ja säästyis käsivoimat sekä kantoliinan sitomiselta. Onko jollain kokemusta/suosituksia?
 
Kun oot katsellut noita läpi niin innostuin myös kantorepuista. *Ei pitäis "ikkunashoppailla" netissä. :) Ensin aattelin manducaa, mut nyt innostais Tuli kantoreppu tai piccolo kantoreppu. Mites muilla on mahdolliset jo käytössä olevat kantoreput toimineet?
 
Meillä on Manduca, tosin se on ollut aika vähäisessä käytössä. Aluksi tyttö ei viihtynyt siinä, nykyään viihtyy, mutta se painaa jotenkin hartoita jonka jälkeen hartialihakset ovat ihan jumissa emoticon
 
Olen pitänyt sitä ihan niin kuin myyjä neuvoi, mutta silti vauvan painoa ei mene lantiovyölle vaan taitaa jäädä kaikki hartioille. Olisi mukava esim. ulkoilla vauva Manducassa, mutta eipä siinä 20 minsassa pitkälle pääse ja sen jälkeen tulee itselle halu riisua reppu pois päältä.

Muoks. Mirde, onko sulla Manduca säädetty niin, että lantiovyö on vyötäröllä? Kun mulle myyjä kertoi, että lantiovyön kuuluu olla melko alhaalla. Äsken katsoin nettikaupasta kuvia, niin siinä lantiovyö oli kyllä mallinukella enneminkin vyötäröllä kuin lantiolla..
 
Vyötäröllä ennemminkin mun mielestä. Ehkä siinä niiden välissä jos ihan tarkkoja ollaan.. emoticon  Ootko sä kokeillut laittaa niitä olkaimia ristiin? Jos se auttais jakamaan painoa? Mun sisko pitää aina niin, ite pidän ihan "perinteisesti".
 
Kiitos amie linkistä!

Pitääpä päivittää ostokset tänne. Ostin Pikkolo kantorepun ja oon ollu tosi tyytyväinen! Lisäksi postissa tulossa rengasliina. Eiköhän niillä pärjätä.
 
Takaisin
Top