Se aika, jolloin omaa lasta ei ymmärtäisi, on tosi lyhyt. Jotkut pälpättää jo 1,5v ja toiset vasta vuotta myöhemmin ja sekin on normaalia. Pienet lapset puhuvat usein "omaa kieltään" ja keksivät omia sanojaan, jotka eivät ole kumpaakaan kieltä. Se on ihan normaalia ja vanhempi oppii myös ne keksityt ja vääränkieliset sanat, koska pienellä lapsella on muutenkin rajallinen sanavarasto ja samat sanat toistuu arkitilanteissa tai ne selviää asiayhteydestä. Tämä on ehkä taas vähän niitä juttuja, joista syytetään kaksikielisyyttä, vaikka tosiasiassa kyse on normaalista kielenkehityksestä, jota jollain tapaa voisi esiintyä vaikka lapsi olisi yksikielinen.
Kaikkein tärkeintä olisi luoda tarve puhua kieltä. Kehotukset ja ymmärtämättömyyden teeskentely varmaan toimivat huonosti. Huonostikin suomea puhuvista kavereista voi olla hyötyä, jos järjestätte toimintaa kanssakäymisen ajaksi niin, että lapset puhuvat koko ajan suomea eli jonkinlainen leikkimielinen suomikoulu tai suomenkielisten leikkien ja laulujen ympärille organisoitu leikkitapaaminen. Ilman vanhempien panostusta lapset todennäköisesti vaihtavat vahvemmalle yhteiselle kielelle.
Kaveripiirissä kaikki kaksi- ja monikieliset lapset ovat eurooppalaisia ja puhuvat eurooppalaisia kieliä. Tuttavia, vierailuja kotimaahan ja isovanhempien tapaamisia pystyy siis järjestämään helposti ja usein, joten lapsilla säilyy oikea tarve puhua kieltä. Australiassa tämän järjestäminen on jo vaikeampaa, mutta onhan siellä suomi-kouluja ja muita maahanmuuttajia, joiden kanssa voi yrittää järjestää yhteistä toimintaa.
Hyvä kirja aiheesta on Una Cunningham: Growing up with two languages: A practical guide. Sen lisäksi ei tarvitse oikeastaan lukea mitään.
