Kaksikielisiä perheitä on varmaan enemmän, mutta jostain syystä aiheesta keskustelu on vähäistä. Moni varmaan keskustelee facebookissa, mutta muistelisin keskustelua olleen aina niukanlaisesti netissä.
Perheillä on ehkä aika vähän yhteistä ja kaksikielisyys menee joitakin vuosia omalla painollaan. Vaikeuksia tulee aikaisintaan leikki- ja kouluikäisillä, jolloin ihmiset enimmäkseen varmaan liikkuu toisilla palstoilla.
Katselin linkatun Duon videoita ja olin positiivisesti yllättynyt Annika Bourgognen luennoista. Neuvolan ja suomalaisten asiantuntijoiden suusta kuulee ärsyttävän paljon virheellistä tietoa. Suomessa on monen sukupolven pituisia kielivähemmistöjä, joten täällä luulisi olevan hiukan enemmän tietoa ja kokemuksia. Sen sijaan höpötetään tunteiden kielistä, puheen vivästymisestä ja opolista ikään kuin muita vaihtoehtoja ei olisi.
Itse puhun lapselle satunnaisesti vähemmistökieltä ja luen satukirjan sillä kielellä, millä se on kirjoitettu. Minusta vähemmistökieli ei ole pelkästään vähemmistökielisen vanhemman vastuulla, vaan myös minun on siihen panostettava. Meillä kieliä tulee 3-4 ja näistä isän äidinkieli on kaikkein passiivisimmassa roolissa. Päädyimme valitsemaan lapsen ja isän yhteiseksi kieleksi muun kuin äidinkielen monestakin syystä, mutta ennen kaikkea siksi, että asuinpaikkakunnallamme on paitsi vähemmistökielinen päiväkoti myös kaksikielinen koulu! Isä on monikielinen, kuten kaikki muutkin hänen kotimaassaan, joten hänellä on käytännön näppituntumaa omasta takaa, onneksi.
