Vauvavuosi oli kiireinen, ja silloin kaipasi unta, ja sitä, että saisi syödä voileivän silloin kun sen voitelee, eikä vasta kahden tunnin päästä kahta haukkausta ja seuraavat kaksi haukkausta neljän tunnin päästä.
Nyt kun lapsi on kaksivuotias, kaikki on jo helppoa ja lapsen kanssa osaa elää, eikä siksi oikeastaan kaipaa enää mitään. Erityisesti nyt kun lapsen lääkityskin saatiin kohdalleen, eikä enää tarvitse juosta sairaalapäivystyksessä 10 kertaa kuukaudessa astmakohtausten vuoksi. Ihanan helppoa ja rauhallista arkea nykyään.
Minä olin aika vanha kun sain lapseni, joten niiden ensimmäisten 40 elinvuoden aikana ehti jo tehdä kaikkea kyllästymiseen asti, joten mitään menemisiä, lähtemisiä tai tekemisiä ei kaipaa. Tai toki toivoisi, että saisi lottovoiton, jotta ei tarvitsisi töissä käydä, vaan voisi viettää seuraavat 15 vuotta lapsen kanssa kotona. :D