Käytkö kotikutsuilla? Oletko itse järjestänyt?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Zeni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Zeni

Tietävä tietäjä
Tammimammat 2017
Kesäkuun äidit 2019
Oletko käynyt kotikutsuilla?
Itse olin viime lauantaina tuppereilla ja tulevana sunnuntaina olisi miikkarit.
Haluaisin itse pitää Pomp De Lux -kutsut pitkästä aikaa.
 
Oon käynyt monta kertaa mm. Tupperware, Partylite, Nosh ja Me&i:n kutsuilla. Itse oon järjestänyt yhdet Me&i ja yhdet Nosh kutsut. Ja tarkoitus ois jossain vaiheessa järjestää toisen kerran Nosh kutsut, kunhan meidän uusi arki on alkanut rullaamaan kunnolla. :)
 
En ole käynyt aikoihin, koskaan en ole järjestänyt. Muutamasti PartyLiten kutsuilla oon ollut.
 
Olen käynyt pari kertaa ja pitänyt itse kaksi kertaa kutsut, Noshin ja Silverjunglen. Nyt en varmaan lähiaikoina ole järjestämässä ihan ajanpuutteen vuoksi.
 
Olin jonkin aikaa ihan Tupperwaren konsulentti, joten tuli oltua kutsuilla jos toisillakin esittelemässä. Olen kuitenkin sen sittemmin lopettanut. Tupperwaren kutsuilla olen toki myös asiakkaana ollut. Joskus nuorempana myös jollain, mikä esitteli kynttilöitä, mutta en muista sen nimeä.
 
Olen ollut useammilla eri kutsuilla. Aina mielelläni menen, jos kutsutaan. Mukava sovitella ja tutustua vaatteisiin tms. livenä ennen ostamista. Paljon mukavampaa kuin kaupoissa etsiminen ja hikoileminen. Itse en ole vielä pitänyt mitään kutsuja.
 
Äiteeni pakottaa minut ja pikkuveljeni aina järjestämilleen Tuppereille :wtf: Uhkaa jättää perinnöttä ellemme ilmesty paikalle esittämään kiinnostunutta.
 
Pari kertaa oon järkänny nosh-kutsut, oon ollut myös jollain sisustus tms.kutsuilla joskus, en muista enää nimeä..
 
Takaisin
Top