Käsityöketju

Asteria

Piirimestaruustason postaaja
Olisi hauska nähdä millaisia tuotoksia käsitöihin hurahtaneet ovat pienokaisilleen tehneet ennen tai jälkeen syntymän.

Itse sain juuri inspiraation takaisin huonosti nukuttujen ensiviikkojen jälkeen. Myssy valmistui kädenkäänteessä kun mieheni hankki meille imetystyynyn. Nyt saan kädet vapaaksi eikä tyttö ole piitannut siitä, että äiti puuhastelee samalla kun syödään.

Tälle olisi kiva tehdä kauluri kaveriksi, mutta ohjetta ei ole.

 
Kiva ketju.

Meillä on sellanen vauvan kauluri, joka on noin 45cm pitkän suorakaiteen muotoinen.
Toisessa päässä on lenksu jonka läpi toinen pää pujotetaan.
Huono selitys, mutta sellainen ois helppo tehdä. En saa valitettavasti kuvaa lisättyä.
 
Ihana myssy Anelse!ja kiva ketju,tosin ollaan jo aiemmin tonne kestovaippapuolelle jotain kuvia laiteltukkin..
mulla on tarkotus tänään ommella kuivaliinoja kestovaippoihin[:)]
 
Kauluri valmistui vaikka ohjetta ei ollutkaan. Tunsin melkoista onnistumisen iloa, kun levennykset sattuivat menemään nappiin kertaheitolla! Tällainen setti siitä sitten tuli. Ja hyvin toimivat myös käytössä. Tänään tuli tehtyä tunnin mittainen vaunulenkki kun pakkanen hieman hellitti.

Kiitos Ulpukka77 vinkistä. Taidan tehdä sillä periaatteella itselleni huivin.

 
Takaisin
Top