Aika tavallista ruokaa meidän joulupöydässä. Kinkku tietysti, mies saa töistä joululahjana perinteisesti kinkun. Teen itse kylkeen sinappia ja ehkä paistinliemikastiketta. Rosollia (joka on lempparini) tarjoillaan, porkkana-punajuuri-sipuli tuoreista vihanneksista ja ilman kastiketta paras
Laatikoista valmistan porkkanalaatikkoa itse, lanttulaatikkoa ehkä. Perunalaatikkoa harvemmin meillä syöty, koska pöydässä on keitettyä perunaa. Maksalaatikkoa saatan tehdä miehelle. Lihapullia, italiansalaattia, lämminsavulohta, silliä. Homejuustoja, pippurijuustoa... Joululimppukin tietysti kuuluu asiaan, joskus olen tehnyt sen sijasta saaristolaisleipää (hyvää lohen kanssa!) Jälkiruokana jouluisaa kuivakakkua, ehkäpä teen myös luumukanelikakun tai vaikkapa glögijuustokakun. Pipareita ja luumutorttuja toki. Glögiä juodaan, myös olut ja punaviini kuuluvat joulujuomiin. Olen jo metsästellyt alkoholittomia vaihtoehtoja. Kotikaljaa perinteisesti teen, mutta en ole varma jätänkö tänä vuonna raskauden takia tekemättä, koska olen yleensä itse se joka sen sitten imuroi napaansa
Aivan varma prosenteista kun en voi sitten olla...
Jouluaamuun tietysti kuuluu riisipuuro luumurusinasopalla, saatan tehdä jo edellisenä päivänä odottamaan, ettei aamulla tarvitse hämmennellä.
Tykkään kovasti valmistaa jouluruokia ja toivonkin nyt, että meille saadaan myös sukulaisia jouluna syömään. Äiti ja anoppi ovat itsepäisiä ja meinaavat tehdä molemmat itse jouluruokansa, ovat pyydelleet syömään vaikka yritin vihjata, että minä teen myös, voidaan helpottaa heidänkin joulu-urakkaansa. En osaa kuvitella, etten valmistaisi jouluruokaa (jotain kaupasta ostettua tietysti mukana, juustoja, silliä...) joten ehkä ymmärrän, että äiti ja anoppikin ovat tykästyneet jouluaterian valmistukseen, eikä ole niin helppoa lähteä muualle ruokailemaan. Anoppia nyt ainakin koitan suostutella.