Joulukuu on täällä - loppuvuoden jutustelua

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Nyt se sitten on täällä, joulukuu. Joulunodotusta, ensimmäinen talvikuukausi ja vuoden 2024 viimeinen kuukausi.
Miten teillä on alkanut joulukuu? Mitä kaikkea on vielä luvassa loppuvuodelle?
 
Me on vietetty joulua jo viikon verran 🙈. Laitettiin (teko)kuusi ja paistettiin pipareita viime viikonloppuna. Tänä viikonloppuna on vierailtu joulumarkkinoilla ja vietetty pikkujouluja, eli syöty jouluruokaa, joka tällä kertaa oli vain karjalanpaistia ja piirakoita lisukkeineen, ja lapsille oli yhdet omat lahjat ja yksi yhteinen lahja. Ensi viikonloppuna on vielä tiedossa ainakin joulukonsertti, kun mies ja esikoinen menevät kuuntelemaan sinfoniaorkesterin joulukonserttia lapsille. Parin viikon päästä tullaan sitten Suomeen oikean joulun viettoon, ja siellä sitten aito joulukuusi ym normi perinteet. Lapset sai siis nyt pikkujouluina meiltä olevat joululahjat, kun ei niitä viitsitä roudata Suomeen ja sitten takaisin, varsinkin kun Suomessa varmasti tulee lahjoja riittämiin muiltakin.

Mutta hei, melkein meinasin aloittaa tälle kysymykselle oman ketjunsa, mutta laitetaan nyt tähän: mitä teillä syödään jouluruoan jälkiruokana? Mietiskelen tässä mitä sitä laittaisi jouluna jälkiruoaksi, joten ideoita otetaan vastaan! Omassa lapsuudenkodissa (jossa vietämme tänä vuonna joulua) ei perinteisesti ole hirveästi panostettu jälkiruokaan, yleensä on vaan syöty joulusuklaita ja sitten halukkaille on ollut joulutorttuja ja pipareita yms. Mä tykkäisin, että olis joku ihan oikea jälkiruoka.
 
Me tykätään joulusta kyllä, mutta ei olla mitään "jouluttajia". Aiemmin joulu on ollut lähinnä lahjojen hankintaa/paketointia ja jouluaaton viettoa miehen äidin kanssa. Syödään hyvin, kuunnellaan joulumusiikkia ja pelataan lautapelejä.

Nyt on tosin erilainen joulu, koska meillä on neljäs jäsen mukana🥰 Lapsen myötä haluaa vähän enemmän panostaa jouluun ja luoda omia jouluperinteitä. Tänä vuonna koristellaan siis kuusikin pitkästä aikaa 😁 Lapsi on jouluna edelleen suhteellisen pieni vauva, joten mitään kovin ihmeellistä ei vielä tänä vuonna ole. Mennään tapamme mukaan mummolaan ja syödään jouluateria ainakin, muuten mennään vauvan ehdoilla❤️ Vauvalle on meiltä vanhemmilta kaksi pakettia. Mummit, papat ja kummit pitävät varmasti huolen, ettei lahjojen määrä jää kohtuulliseksi 🙈😁

@Aloy meillä jälkkärinä on ollut tylsästi aina Lindtin suklaarasia 😆 Mutta jos tekisin jonkun varsinaisen jälkkärin, niin tekisin pipari-, glögi- tai piparminttujuustokakun tai rahkaa/moussea. Tai jotain joulunmakuista jäätelöä.
 
Me on vietetty joulua jo viikon verran 🙈. Laitettiin (teko)kuusi ja paistettiin pipareita viime viikonloppuna. Tänä viikonloppuna on vierailtu joulumarkkinoilla ja vietetty pikkujouluja, eli syöty jouluruokaa, joka tällä kertaa oli vain karjalanpaistia ja piirakoita lisukkeineen, ja lapsille oli yhdet omat lahjat ja yksi yhteinen lahja. Ensi viikonloppuna on vielä tiedossa ainakin joulukonsertti, kun mies ja esikoinen menevät kuuntelemaan sinfoniaorkesterin joulukonserttia lapsille. Parin viikon päästä tullaan sitten Suomeen oikean joulun viettoon, ja siellä sitten aito joulukuusi ym normi perinteet. Lapset sai siis nyt pikkujouluina meiltä olevat joululahjat, kun ei niitä viitsitä roudata Suomeen ja sitten takaisin, varsinkin kun Suomessa varmasti tulee lahjoja riittämiin muiltakin.

Mutta hei, melkein meinasin aloittaa tälle kysymykselle oman ketjunsa, mutta laitetaan nyt tähän: mitä teillä syödään jouluruoan jälkiruokana? Mietiskelen tässä mitä sitä laittaisi jouluna jälkiruoaksi, joten ideoita otetaan vastaan! Omassa lapsuudenkodissa (jossa vietämme tänä vuonna joulua) ei perinteisesti ole hirveästi panostettu jälkiruokaan, yleensä on vaan syöty joulusuklaita ja sitten halukkaille on ollut joulutorttuja ja pipareita yms. Mä tykkäisin, että olis joku ihan oikea jälkiruoka.
Baileys-juustokakku piparipohjalla? Tai pipareilla ja karpaloilla maustettu mascarponevaahto?
 
Meillä mummolassa oli jälkkärinä kylmää herkkua eli appelsiiniriisipuuro.
Lähes suolaton riisipuuroa johon lisätty kermavaahtoa ja appelsiinin palasia.ne palaset oli tehty täysin "nahattomiksi". Kokista riippuen oli joukossa myös hiukkanen aitoa vaniljaa.
 
Me saatiin viikonloppuna laitettua suurimman osan joulukoristeista (kuusi laitetaan vähän myöhemmin) ja sitten meni sairasteluksi. Tai kuopus lähinnä kipeä. Muilla on vähän nuhainen olo ja kurkku kipeä. Kuopukselle piti hakea antibioottikuuri ja tänään iltapäivä meni lepäillessä. 🤒 Jos nyt tästä toipuu ajoissa, olisi ensi viikonloppuna pipareiden leivontaa mummulla. Jouluviikkoa edeltävällä viikolla ei ollakaan kotona, niin jää joulusiivoukset väliin ja jouluruokien haku viime tinkaan.
 
Takaisin
Top