Joulukalenterit ja lahjat hankittu? Joko olet aloittanut jouluvalmistelut?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Joko oletta aloittaneet jouluvalmistelut? Tai edes joulunodotuksen valmistelut? Onko siis esimerkiksi joulukalenterit jo hankittu ja ensimmäiset lahjahankinnat jo tehty?

Päädyin täyttämään esikoisen (pilttipurkeista tehdyn) joulukalenterin tällä kertaa legoilla. Ostin pienen legosetin ja laitoin luukkuihin palikat kokoamisjärjestyksessä. Saa sitten kasata sitä joulua odotellessa. Saa nähdä onko poika innoissaan vai pettynyt, kun ei saanut herkkuja ja "koristellaan kuusi" tyylisiä lappuja. Miehen kalenteri on levitelty myös paikoilleen (kumpikin kalenteri on kirjahyllyssä), mutta luukut on vielä tyhjiä. Lahjojen hankinta ja tekeminen on aloitettu.
 
Kuopuksella on joulukalenteri, muut lapset ovat vielä ilman. Muutama lahja on hankittuna, mutta ei kaikkia vielä edes ajateltu.
 
Kahden nuoremman lapsen lahjat ja kalenterit on ostettu. Teinille pitäisi vielä keksiä jotain sekä suvun pienille. Aikuisille ei yleensä osteta mitään mutta jotain vaatetta tms saattaa joskus pakettiin eksyä. Mies ehdotti seksilelu kalenteria, mutta vielä ei sellaista ole ostettu..
 
Joulukalenterit on ostettu ja koti kevyesti koristeltu. Myös suurin osa lahjoista on hankittu. Joulukortit lasten kuvilla tilasin eilen. Hyvällä mallilla siis.:)
 
Joulukalenteri pojalle hankittu, itsellekin tekisi mieli hankkia kosmetiikkakalenteri. Viime vuonna oli kaikilla kalenteri, ehkä askartelen vielä yhteisen. Koristellut en ole. Lahjojakaan ei ole hankittuna, jotain ajatusta niistä kyllä on muotoutunut. Kortteja en ole itseasiassa edes ajatellut... En tiedä aionko lähettää.
 
Joulukalenterit hankittu ja tehty, joululahjatkin yllättävän hyvällä mallilla, pari pitäisi vielä hankkia!
 
Joulukalenteri odottaa isompaa mummolassa, kunhan saadaan haettua. Pikkusisko sai kuvakalenterin. Kotia ei ole mitenkään koristeltu, mutta joulu(kaamos)valot on jo laitettu pihalle. Lahjojen ostaminen on tosi vaikeaa, kun isommalla on jo huone täynnä tavaraa ja aikuisillakin on jo kaikkea.
 
Takaisin
Top