Joulu(kuun)rauhaa!

SannaKoo

Sanavalmis juttuseppä
Huomenta.

Halusin tulla avaamaan topicin, jotta te voitte kirjoitella mulle paljon luettavaa!

Ihanaa ja rauhallista joulukuuta rakkaat ystävät! <3 Himppasen eri meininki kodeissa (tai no, suurimmassa osassa kodeista ;)) kuin viime vuonna tähän aikaan!
 
Ihanaa, rauhallista ja stressitöntä joulukuuta kaikille mammoille!!! [:)]

Jotenkin tämä joulukuun käynnistyminen ja itse joulun lähestyminen saa ihan tunteet pintaan. [:(] Muistuu mieleen ne vuodentakaiset tunnelmat. Uskonnolliselta kannalta katsottuna joulukuuhun liittyy odotus (vaikka en mikään tosiuskovainen olekaan [;)]), mutta meillä tuo ODOTUS oli konkreettinen ja henkilökohtainen. Miten nopeasti tämä vuosi onkaan mennyt... [8|]

Ja apuva, nyt on joulukuu!!!!!!!!!! Mulla ei ole vielä yhtään lahjaa hankittuna. Voi kääk!

Menen hakemaan pannullisen aamukahvia ja leikin, että en panikoi...
 
No, voi ei ja ihanaa! Joulukuu joulu joulu rallal laaa....Totta, oli uskonnollinen tai ei niin ompahan meidän kaikkien joulukuut muuttuneet iäksi. Aina tullaan muistamaan ODOTUS... JÄNNITYS... ja SEN KALENTERIN täyttymys! 

Tuosta tulikin katkerasti mieleeni, että: meillä ei ole joulukalenteria! Ei edes tonttua jossakin piilossa kurkkimassa.... Eikä liioin niitä tuikkuvaloja tuossa omenapuussa....piti piti ja piti! NOooo kerkee tässä vielä, ihan hyvin. Ja sitäpaitsi tuuumailin, että mulla on ihan ikiona horror-kalenteri: En koskaan tiedän miten sitä herää. Tänä aamuna tuli tiukka potku leukaan. Tyttö oli aamuyöstä, kuudesta, meidän välissä ja päätti herätessää puol ysi potkaista äidinkin hereille....Auts!

Noh, ei muuta kuin hyvät huomenet! Pakkanen on laskenut ja tänään päästän ulos päiväunille! IHANAA.

 
Maarinen, meilläkään ei ole joulukalenteria! [:@]

Ja meillä tuo pakkanen on vain kiristynyt - aamulla -27 ja nytkin varmaan -25 [&:]
 
Moikka!

Siitä on tainnu taas vierähtää vähän, ku viimeks täällä kävin.
On vain ollut niin paljon muutakin mietittävää, ei mitään vakavaa mutta mullistavaa kylläkin. :)
Ja ei, en oo raskaana.

Kokeilen josko pääsisin taas pikkuhiljaa mukaan juttuun. Lueskelin noita teidän kuulumisia tuossa
äkkiä, mut ihan kaikkea en parin kuukauden ajalta jaksanu. :)

Nyt vuoden takasia muistoja fiilistellessä on ekaa kertaa tullu se tunne, mistä moni varotteli.
Hirmu ikävä isoa mahaa! En ymmärrä miks, koska se oli epäkäytännöllinen :D ja vaikeutti vaan oloa.
Miten siitä pikku nyttösestä onkaan kasvanu tommonen kekseliäs taapero VUODESSA??

Elli on lähteny jo kävelemään pari viikkoa sit, tosin sitä se harrastaa vaan kummien luona kyläillessä (??) ja kotona
leikkii vauvaa. Osaa sanoa jo äiti, sen tärkeimmän sanan! :) Mut sillä tarkotetaan lähes kaikkea.
Yleensä sitä huudetaan sillon, kun sattuu tai on väsynyt. Myös lamppua useimmiten nimitetään äitiksi. :)

Koitan vielä myöhemmin tänään päästä käymään täällä.
 
Raskasta. Mies ollut tontilla kaksi päivää yhtäsoittoa, yönkin oli isällänsa joka asuu lähempänä raksaa. Mulla ei ole tv:tä, pesukonetta, tietokonetta. Täällä on hirveä sotku ja oon muuttopäivästä vieläkin aivan loppu. Ja pura nyt sitten jotakin kun jaloissa kaksi kissaa, koira ja lapsi. Tämä sotku vetää mielen todella matalaksi... Ulkona kova pakkanen, mutta yritän päästä vaunulenkille kun poika herää. Hetkeksi karkuun täältä. Yhden asian tein kuitenkin fiksusti: ekana siirrettiin olohuone tänne uuteen kotiin ja laitoin tämän kuntoon... Poika pääsi heti leikkimään ja täällä on tavarat paikoilllaan ja siistiä. Joku paikka missä saa istahtaa ja levätä ilman että ahdistaa. Hengissä ollaan ja netti aukeaa ensi viikolla joten adios ja palataan. Joulukuun alkaminen piristää, mutta hei miksi mulla on taas tämä jättipallo paidan alla?
 
Hyvää Joulukuuta mammat,

Ei mulla muuta kuin Maariselle piti kirjotella että meillä on sama kakku tulossa synttäreille[:D] Isänpäivänä jo testailtiin ja hyväähän se oli[:D]
 
Joulurauhaa, hieno topic! (opin uuden sanan[;)])

Käväsin galleriassa ja Venla on kyllä mainio leikkiessään.
 Benji on jo tosi ison pojan oloinen!

Amppu olit kyllä fiksu kun järkkäsit olohuoneen ensin. Ihan varmaan on raskasta kun kaikki on levällään tai paketissa, mutta jo yksi valmis huone tekee ihmeitä. Teilläkö on ihan oma jouluperinne, tuo joulupallo paidan alla?[:D]

SannaKoota odotellaan sitten netin taas toimiessa, sillä välin on sitten aikaa laitella kotia, kun ei houkuttele sivustot[;)] Vaikka sinä kyllä tunnut olevan niin tehokas, ettei avoin läppäri paljon hidasta.

Minä viritin ulkokuuseen valot ja heti tuntuu enempi joululta ja ilahduttaapahan ohikulkijoitakin. Kalentereita meillä on kaksi kuvakalenteria ja viime vuonna aloitettua perinnettä jatkamme tänäkin vuonna. Eli mies lukee ääneen Kahlil Gibranin kirjaa sopivissa pätkissä. Yhdenlainen kalenteri voisi olla se, että päivittäin laittaa jotain jouluista näkösälle. Vaihtaa vaikka verhot, kaivaa koristeita jne. (vinkki maariselle )
Jouluverhoja jäin nyt kaipaamaan, meillä ei ole. Olkkariin olisin halunnut lämpimän viininpunaiset, yksinkertaiset verhot. Sointuisivat mattoonkin, vaan ei tuossa paikallisessa ollut ja nyt pohdin kannattaako tilata jostain. Kai ne jouluksi vielä ehtisivät.

Retu tänne vaan, eikä kaikkea tarvitse yrittää lueskella, kyselet tarpeen vaatiessa!

Lahjat on vielä tekeillä tai miettimättä tyystin, ei niitä montaa tarvikaan, mutta nekin vähät puolitiessä... Veljen muksuille ja kummipojalle. Onneksi olemme edelleen sopineet ettei aikuisille tarvitse. Omalle puolisolle kyllä, mutta ei muille! Piparkakkutalon voisin tehdä entisille naapureille. Vähän nyt verottaa tuo juuri juhlittu synttäri, mutta kyllä se tästä lähtee, joulutunnelma, vaihdoin jo tuikkulyhdyt teemaan sopiviksi.

Valo tykkää pikkukakkosen tunnarista. Nytkyttää kinttujaan ja ynähtelee tahdissa hymyillen.

Vaipanvaihto se osaa olla karmeaa puuhaa, ei niin millään välillä saisi sitä puhdasta laittaa saati paskavaippaa ottaa pois, mikä näitä riivaa? Oma tahto tietenkin ja onhan sitäkin opeteltava. Nukuttamisen jätän suosilla miehelle, Valo nuokahtaa hänen sylissään noin vain kun on väsynyt, ilman kommervenkkejä.

Nyt tulee jo liikaa tekstiä, ei kukaan jaksa lukea, joten moidå tältä erää.
 
Torstaista huomenta!

Nyt on pakkanen hellittänyt täälläkin. Enää -6. [:)] Pinjan hoitotätikin oli innoissaan, että pääsevät lasten kanssa vihdoin ulos, kun monta päivää ovat olleet vain sisällä.

Sydän ihan sykähti tuota Elegian laittamaa kuvaa katsellessa. Siinä sitä on pienellä miehellä hyvä olla. [:(][:)]

Tietämättäni toteutin tuota Pranametrin "joulukalenteria" ja kaivoin eilen kynttelikön esille. Heti tuli hiukan jouluisempi fiilis. Tänään taidan kaivaa meidän tontut esille... Mietittiin eilen miehen kanssa kaikki joululahjat - kenelle ja mitä hankitaan. Lahjoja hankitaan vain vähän ja saatiin kaikille jotakin sellaista, jota tarvitsevat. Tuo Elegian mainitsema leffalippu on muuten todella hyvä idea!

Pranametri, meilläkin puhtaan vaipan laittaminen synnyttää vastustusta. Joskus sen likaisen pois ottaminenkin... Ja pukeminen onnistuu välillä ihan hyvin ja välillä joudutaan tappelemaan. [8|] Hoitotätikin sanoi, että huomaa hyvin, että oma tahtoa löytyy. [:D]
 
Tää uus foorumi on ihan tyhmä :(
Palaan asiaan, kun tää toimii ees jotenki.
Viikonlopuksi onneks pääsee kotikonnuille, niin ei tarvi turhia murehtia.
Ja vielä ilmoitusluontoisena asiana kerrottakoon, että maha-asukilla näytti ultrassa kaikki olevan hyvin :)
 
Ihanaa päivää rakkaat ystävät!

Nyt on onni! Aivan ihanaa! Uusi koti, jonne pitkien mutkien ja kiemuroiden jälkeen päästiin vihdoin asettumaan. Onni on myös lauhtuneet pakkaset, jotta poika pääsi ulos päikkäreille (ja mamma pääsi koneelle ;))

Ei menny muutto sit ihan putkeen. Vika yö vanhassa kodissa tuli pitkälti valvottua, kun ei vaan uni tullut... Aamulla lähdettiin hakemaan uuden asunnon avaimia huoltoyhtiöstä - no kappas, edellinen asiakas ei olllut niitä palauttanut! Vedin draamat siinä tiskillä, että nyt on sinne asuntoon päästävä, että meillä on lapsenvahti ja muuttoautot maksettu! (Todellisuudessahan Joona oli mun äidillä ja "muuttoauto" oli miehen ystävä pakuineen, eli YYA-sopimuksella) Alkoi vähän tapahtua, saatiin puhelinnumero sille vanhalle asukkaalle ja sillä olikin täällä (puolisonsa?) siivoomassa. Ei muuta ku purkamaan meiän farkussa avaintenhakumatkalla mukana olleet kamat tonne yhteen huoneeseen, josta sovittiin, että sen naisen ei sitten sitä tarvii siivota. Mun oli tolla reissulla tarkoitus jäädä tänne siivoilemaan ja Joonan kummitädin tulla tosta kivenheiton päästä avuksi, mutta enhän mä voinut/viitsinyt jäädä, kun edellinen täällä vielä siivoilee... Joten mä hyppäsin kanssa takas autoon ja palasin vanhalle asunnolle miehen mukana lastaamaan vielä kerran farkun täyteen, ja "auttamaan" (eli koitin pysyä pois tieltä ja vähän jotain nyssäkkää kuljettaa) miehiä kantamaan kamat pakuun.

Puolilta päivin sitten vihdoin päästiin tänne uudelle asunnolle, ja siitä alkoikin sitten aherrus. Voi ällö, miten sotkussa jotkut ovat voineet asua, ja mitä ihmettä se nainen on täällä mukamas "siivonnut"!! Ei oo ees imuroitu, kun pölypalleroita siellä täällä... Keittiön kaapit täynnä suttuja ja sotkuja ja ties mitä hirveyksiä, jopa makkarin kaapit oli täynnä hiekkaa ja sotkua! Lisäks löysin erinäisiä lastenlelujen osia, Joonan huoneessa on tussia/värikynää lattioissa, eikä muuten lähde pois. Liesituuletinta ei oo varmaan ikinä siivottu, kuivauskaappi on niin ruosteessa (ne muovitetut ritilät) että sinne ei todellakaan voi laittaa yhtään mitään. Yäk! Meni varmaan kolme tuntia kahteen pekkaan hinkata puhtaaks tätä keittiötä ja laitella parit astiat (noh, niihin laatikoiden purkamiseen meni ehkä se puol tuntia, kun mä arvoin kaikkien paikkoja) paikoilleen. Mutta valmista saatiin, jokseenkin! Ilta hämärtyi, meidän piti vielä käydä hakemassa uus keittiönpöytä ja yks tuoli (vanhasta ruokaryhmästä hajos yks tuoli ja se pöytä ei ollut alunperin samaa sarjaa, joten nyt oli hyvä hetki ostaa uus sen kulahtaneen tilalle). Sitten olikin kello jo aika paljon, eikä viitsinyt enää alkaa imuroida. Suurimmat laatikot ja nyssäkät, joita ei voinu heti purkaa, tungettiin vaan kaappeihin, ja siellä ne itseasiassa on edelleen poissa silmistä ;)

Mut vei uni jo joskus ennen puolta yötä, en vaan pysyny enää hereillä! Seuraava päivä meni sitten aamulla imuroidessa ja luututessa ja kasatessa täällä näitä hyllyjä ja muita, ip piti lähteä käymään vielä siellä huoltoyhtiössä kuittaamassa avaimet... Siellä sitten selvis, että edelliset asukkaat ei oo palauttaneet 1 huoneiston avainta! Eli jep... sarjoitukseen menee lukot tässä piakkoin, siihen asti mä koitan olla ajattelematta, että 1 meidän kodin avaimista on teillä tietymättömillä!
Eilen käytiin myös tekemässä loppusiivous vanhaan kämppään, vähän oli haikea olo istua siellä tyhjässä asunnossa raksavalon kanssa nuuhkimassa pesuaineita ja oottamassa miestä takasin.

Sitten haettiin kodin tärkein asia, eli Joona. Ilta oli jo myöhä, mutta ei tuntunut pieni mies olevan yhtään ihmeissään tästä asunnosta! Innoissaan konttaili ympäriinsä menemään ja purki omia lelujaan tuttuun sekamelskaan.

Että sellaista tänne. Netti on uudessa kämpässä toiminut ekasta illasta alkaen, se kun kuuluu vuokraan tällä 2M nopeudella, joten päässyt toteuttamaan itseään. Foorumi vaan mullistui, niin en eilen päässy teitä viihdyttämään! ;)

Nyt on vielä pakko jakaa yksi hullu sattuma, mikä tapahtu just äsken... Ovikello soi, ja siellä seisoi 2 huoltomiestä. Olin just lueskellu uutisia, että Suomessa kiertelee huijarihuoltomies, joka tulee tarkastamaan putkia tms ja sitten varastaa asunnoista omaisuutta. Noh, voitte kuvitella, kuinka skeptinen olo oli, kun 2 äijää seisoo tikkaiden kanssa tossa ovella ja sanoo tulevansa palovaroittimia asentamaan :D Hetken tuijotin niitä pöllämystyneenä, mutta päästin ne sitten kuitenkin sisään. Ihan oikealla asialla olivat, ja kerroinkin lukeneeni sen uutisen ja siksi saatoin näyttää niin hölmistyneeltä, kun emme just muuttaneina oo saaneet tietysti sitä ennakkoilmoitusta, että asentajat ovat tulossa. Lystikkäitä ukkoja olivat ja heitettiin tossa asennuksen yhteydessä läppää, mutta oli tässä silti hölmö olo!
Noh, nyt on ainakin toimivat palovaroittimet, kaksin kappalein.

Yhtiöstä piti vielä sanoa, että jo yhdelle naapurille oon ehtinyt esittäytyä ja vaikutti todella mukavalta, sellainen mun ikäinen tyttö ilmeisesti puolisonsa kanssa. Myös pari muuta oon tossa pihalla nähnyt ja iloisesti moikkaavat! Pihalla on paljon lapsia, tosin oon nähny vaan noita vähän isompia n. kouluikäisiä hurjastelemassa viereisessä mäessä pulkillaan. Mutta kaikenkaikkiaan on kyllä aivan ihana olo!

Vielä kun saadaan haettua uusi kirjahylly ja vitriini, ja ehkä Joonan huoneeseen jotain (en ihan vielä tiedä, että mitä!) niin tästä tulee ihan superkiva asunto!

 
HEi vaan hei!

Kyllä nyt myrkyn lykkäs, kun menivät muuttamaan ne vanhat OIKEAT , KUNNOLLISET sivut! Tässä on aamupäivä menny ihan päin pyllyä ihmetellessä. JA lukeeko teillä muilla tossa tuota pakkoruotsia? Siinä yläpalkissa. Ei käsitä kaikkia uusia juttuja... tai käsittää jotain, mutta ei tiijä miten ja miksi? Kai tähän nyt pitää vaan tottua..Vaikka totuuden nimessä ajattelin, että nyt loppui tämän akan palstailut :)

Mitäpäs meillä....

Lunta tulee "kaatamalla".

Joutsenen jäljet havaittu eilen aamuhangella porkkaamassa pihan poikki metsään?? Mies seurasi jälkiä pari kilometria eikä löytäny ainakaan vahingoittunutta lintua. Minne lie raukka menny pötkölleen. Säälittää....

Venla puhua papattaa kamalasti. Taukoamatta. Taasko sillä on se vaihe?

Voiei... ei tästä tule nyt mitään. Huomio kiinnittyy kaikkeen epäoleelliseen......

KYSYMYS viisaille: Miten tänne saa enää kuvia lisättyä? Vai saako lainkaan?
 
No moikka!

Kävin jo aikaisemmin pällistelemässä ja eka viesti hukkui johonkin, kele..

Ei ole kivaa nämä tällaiset uudistukset, no, ehkä näkymä on olevinaan selkeämpi, mutta kaikki toiminnot eivät ole kyllä tällaiselle tolvanalle tarpeeksi helposti hoksattavissa. Ja ei tunnu ihan niin kotoisalle! Ja minä kaipaan sivuja!!!! Ei kaikkea samaan letkaan, kiitos, vai olenko ymmärtänyt väärin?

SannaKoolle onnea uuteen kotiin! Vaikkakin oli inhottavia kapuloita rattaissa ja lähmäinen asunto siivottavana. Nyt se on koti!

Bunnin ultrakuulumiset oli kiva kuulla!

Maarinen kyllä tää tästä, kunhan totutaan. mutta samaa kuvanlisäystekniikkaa peräänkuulutan, että joka oppii niin kertoisiko meille muille?

Nyt yritän tottua tähän näkymään ja palailen sitten, me olemme kaikki sentään samoja naamoja :) Hymiöitä en saanut näkyviin :/
 
Elegia, mä kävin tänään Ikeassa, ja sama juttu ku viime vuonna... Ainoastaan se pieni huopa on sen 10e, ja ainaki Espoon Ikeasta ne oli loppuunmyyty (ite oisin just sen pienen halunnu, pulkkareissuille...). Se isompi oli kai 40e, mut sille tulee sit jo kovat postikulut, kun on niin painava. Samaan hintaan muistaakseni myös noit hypermarketit ja muutamat muut huonekaluliikkeet myy...

Ja joo, ihan paska tää uus foorumi! En tykkää, en osaa! Ja ihan pirun hidas, vaikka ensin luulin sen johtuneen vaan hitaammasta nettiyhteydestä... Vaan eipä taida olla. Ja joo, suomea ja ruåtsia sekasin siellä täällä! Kuvanlisäyksestä en tiedä, enkä myöskään osannut laittaa itelleni avatarta :(
 
TERVE!

Suoraan sanottuna; en minä tykkää yhtään tästä UUDISTUKSESTA! Pranametriilmaisi asian kuitenkin taas niin järkeävsti, että ollaanhan me kuitenkin vielä samoja naamoja. Jep!

Mutta meikälisen tempperamentille tää hitaus  ei käy. Nenä kaivettu verille ennen ensimmäistä onnistunutta sivun latausta! JA sitte eilen illalla ei näkyny kenenkään muun jutut kuin omat! No, hitto mikä fiilis! Ajattelin, että nyt mulle sita skandi-pamia! JA täälähän te kaikki olitte sillä aikaa jo kirjotellu pitkät rivit!

Sannan muutto meni sitte lopulta kohilleen. Ainahan noissa tuppaa olee jotain hässää.  Miia kun keväällä muutti Pitäjänmäestä takaisin Kallioon, niin joku "mutsi" oli menny sen vielä asumuskäytössä olevaa kämppää siivoomaan omalle tyttärelleen. Miialla oli kamat vielä kaapeissa ja jääkaappi täynnä ruokaa. Tää tulee töistä kotiin, niin siellä on ihan vieras ihminen penkomassa... ja sanoo että voisitko sinä pestä nuo ikkunat? Olivat asunto toimistolla antaneet "vahingossa" uudelle asukkaalle avaimet päivää etukäteen... että sillaikin voi näköjään käyvä!

Joo kuule ELEGIA, raskas se on perä täälläkin! Mutta ei masennuta! Vedin tyttöä pulkalla pari kieppiä talon ympäri umpihangessa ja meinasin pökertyä.... Mutta kyllä se kunto tästä nousee, nyt kun se on tiedostettu! jep.

Tää ottais nyt kupposen kahvia ja alkais askartelemaan. TONTTUJA. Sinne myyjäisiin. Jos sais vähän rahaa, millä ostais joululahjoja di di dii.. Taidan laittaa itselleni tunnelmaa ja panen joululaulut soimaan ja  kynttilät pöytään.

........ ainiin, ENNEN mulla oli tapanan piilottaa joka aamu yksi pieni tonttu jonnekin keittiöön. Pistin sille sinitarraa takapuoleen ja laitoin johonkin kaapinoven päälle kököttämään. Lapset saivat aina aamupuurolla silmäillä missä SEN aamun tonttu luuraa. Sitten kun se löytyi, niin pääsi aina tuvan piirongin päälle tonttuparaatiin. Aattona niitä pikku-tonttuja oli aina ne oikeat 24! Se oli kivaa! Kunhan Venla kasvaa, niin taidan tarjota hänelle saman jännittävän joulunodotus perinteen!...... (tää muistui mieleen tosta Pranametrin "tee tänään jotain"-ajatuksesta)

...nyt sitä kahvia. Moi! Toivottavasti tämä sivusto alkaa toimimaan kunnolla!

 
Sitä minäkin toivon että alkaisi toimia kunnolla tämä *^"#&n sivusto! En nyt uudelleen manaa kaikkea mitä tekin kaikki olette huomanneet, ihan vaan että SAMAT SANAT! Yksi ärsyynnyksen aihe lisää on, jota kukaan ei vielä ehtinyt sanoa: Miten raivostuttavaa vastatessa, että tämä vastausikkuna on täällä sivun ylälaidassa ja kerratessa jo kirjoitettuja tekstejä, jää ikkuna ylös ja sitten saa rullailla ees taas ylös alas, kun ei muista mihin piti kommentoida, ärrrrh.

Maarisen tonttuparaati on kyllä huippujuttu, ethän pistä pahaksesi jos lainaan ensi jouluna ideaasi? Ensinnäkin siinä on hienoa se, ettei tarvitse pilata tulevaa joulua tunkemalla herkkuja, vaikka pieniäkin, joka aamu napaansa, tai pikkutavaroilla( tarroilla yms) joululahjojen avaamisriemua. Nerokasta! Koita Maarit jaksaa tämä uudistus, eiköhän me eukot selvitä, vaikka välillä tekisi mieli koputtaa otsaa seinään..
Milloin ne joulumyyjäiset on ja millaisia tonttuja väkerrät?

Elegia pikkuaskelista se kunto taas kohenee, usko pois, kunhan on säännöllistä. Vinkkinä se suomalainen sivusto, josta uutisissa oli joku aika sitten : Heiaheia, googlaapa. Jos satut olemaan sellainen ihminen, jolle tuollainen sopii, niin sitten se on ihan kivaa, eikä ahdistavaa suorittamista. Sinne voi kirjata pikkukävelyt, siivoukset ja muut liikkumiset ja siellä ne ovat näkyvillä kavereille ja voi laittaa facebookiinkin näkyviin, jos tahtoo. Kavereita tsempataan ja muuta sellaista, aika harmitonta, mutta on vähän auttanut meikäläisen liikkumiseen.

Valo on ollut kärttyinen ja kokeillut omaa tahtoa urakalla, pitänyt välillä laskea edes viiteen, että osaa olla itse cool.

Jotenkin en nyt muuta taas osaa kun pinnalla on nämä sivun hankaluudet vain, tympeää sekin :(
Mutta joulu tulee ja se on iloinen asia ja te olette itsejänne ja kiitos siitä :) <3
 
Vielä täältä iltakuittaus!

Pranametri, ai, että viiteen teillä lasketaan? Minulla käytössä yhdestä kymmeneen ja ne kolme viimeistä numeroa pitkään ja venyttämällä. Vitosen kohdalla vasta hengastyttää, eikä meinaa jaksaa loppuun :)

Kyllä, tonntuparaati-ideaa SAA käyttää. Silleen minäkin olin se ajatellu aikoinani, että ei tule nurkat pullolleen niitä tarroja yms yms. Neljän mukulan pilipali-ihanista-tilpentööri kalentereista olis tullu aikamoinen roskakasa.. Että sinitarraa ostamaan ja tiimarista pikkutonttuja. Joulunjälkeen alessa ne on varmaan taas -50%!!!

Tämänpäivän askartelut on niitä samoja hahmoja, mitä tein pääsiäisenä. Tietty sillä erotuksella, että näillä veitikoilla on partaa ja tonttulakit. Parille tyypille väkersin rautalangasta kamalat silmälasit... Laittaisin niitä kuvia, jos tänne vois! (voi voi) Ja ne myjäiset on maanantaina. Itsenäisyys-päivänä.

oooooon tässä miettiny, että voisin alkaa jotain blogin tynkää pitää. Mutta mikä on viksuin palveluntarjoaja? Saapi ehotella!
Viksuin tarkoittaa näillä leveysasteilla: helpoin, suomenkielisin ja
nopein.

nonniin. tympäsee tässä pikuriikkisessä ruudussa naputella, joten hej då! Ja hyvää yötä!
 
Hei jee! Täähän toimii jo paljon nopeemmin! Vai voiko johtua siitä, että dataan keskellä yötä viikonloppuna? ;D

Hitto täällä on hankalaa surffata, kun koittaa vastata viestiin... Edellinen, uuteen ikkunaansa ihan erikseen aukeeva oli paljon kivempi!

Aattelin tulla vaan sanomaan, että jos ootte tekemässä jotain joukkopakoa, niin voidaanko tehdä se yhdessä ja vaan siirtyä jonnekin toisaalle? Vaikka "toisaalla" ei kyllä varmasti ois näin hyvä olla... siellä toisaalla ei kuitenkaan olis tällasta lintukotoa!

Lisäks piti lähettää vielä ekstratsemppihali Ampulle! Toivottavasti mies palaa pian teidän luo (tuollahan se jossain viestissä luki, että koska on palaamassa, mutta en nyt valitettavasti jaksa sitä selata :() ja sinä niiden nelivedolla kulkevien kanssa jaksat siihen asti!

Meilläkin on olkkari ja keittiö nyt ne huoneet, jossa alkaa olla tosi kivaa ja viihtyisää! Meiän makkari on ihan hyrskynmyrskyn ja Joonan huone kaikuu ikävästi...
 
Takaisin
Top