JOULU. Ideoita, haaveita, ajatuksia, odotusta.

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Maiza
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Maiza

Näppärä viestien naputtelija
Nyt on pakko perustaa tällainen, kun onnekseni huomaan täällä olevan samanlaisia jouluintoilijoita kuin minä!! Laitetaan tänne reseptejä, joulukoristeideoita, kuvia, fiilistelyjä, suunnitelmia.

Me vaihdellaan joulunpyhiä vanhempiemme luona, tänä vuonna vuorossa jouluaatto minun vanhemmillani ja joulupäivä miehen vanhempien luona. Pari vuotta sitten sain tarpeekseni vanhasta päälle jääneestä tavasta, että olimme eri paikoissa jouluaattona ja vasta yöllä kohdattiin omassa kotona. Joulupäivät ollaan jo vuosia oltu kuitenkin mun vanhemmilla. Itse jouluaatossa on kuitenkin sellaista taikaa, että sen haluan viettää rakkaimpani kanssa, ja kuitenkin olla myös muun perheen seurassa. Viimeinen joulu kuitenkin niin, että meitä on vain me kaksi+muut..Jännää. Saa nähdä, kuinka nyt veljeni avovaimonsa ja heidän vauvansa kanssa viettää. Toivottavasti tulevat saman katon alle. Kyllä olisi orpoa, jos joku perheestä puuttuisi.

Miehen veljistä ei myöskään ole vielä tietoa, toivotaan toivotaan, että kaikki saadaan sovittua ja ne porukat koolle appi/anoppilaan. Viime jouluna oli jo hankalaa kun miehen isoveli oli saanut esikoisensa ja pikkuveli oli taas ehdoton, että kaikkien on tultava vanhan tavan mukaan heidän vanhemmilleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, oltiin jouluaattona koko porukka saman pöydän ääressä. <3
 
aaah joulupulinaa [:)][:D]

Meillä on joulu vietetty ukon kanssa niin,että vuorovuosin ollaan aatto toisen perheen+suvun kanssa ja sitten joulupäiviä toisen suvun kanssa. Ensimmäinen yhteinen joulu oltiin Savonlinnassa ja siellä jaettiin lahjat yms. Sitten tapaninpäivänä käytiin hänen sukulaisissa ruokailemassa... viime joulu oltiin toisinpäin, oltiin aatto hänen suvun kanssa täällä pohjoisessa ja tapanina ajeltiin Savonlinnaan, jonne jäin sitten lomailemaan ite pariksi päiväksi pidempään.

Tänä vuonna ois siis joulun viettoa Savonlinnassa, jään varmaan sitten sinne vähäksi aikaa kun sen jälkeen en varmaan pääse sinne ennen vauvan syntymään. Käydään tänä vuonna lahjat täällä päässä jakamassa ennen lähtöä ja käydään sukulaisissa syömässä sitten väliviikolla.

Se huono puoli kyllä on,että oon kotoisin niin kaukaa,että kaipaan aina omaa perhettä jouluna vielä normaalia enemmän. Ja jos ollaan joulu siellä mun kotopuolessa niin miehestä varmasti tuntuu samalla,että haluais olla kotona pohjosessa.. tosin mie oon meistä enemmän se joka joulua hössöttää [:D]

Mie ajattelin tänä vuonna laittaa eka kertaa jouluverhot, en oo koskaan aikasemmin saanu aikaiseksi ostaa mutta nyt kun muutetaan jouluksi uuteen kotiin niin ajattelin,että laitan joulun heti muuton yhteydessä. Oonkin jo selaillu nettikuvastoja, mutta sopivia en oo löytäny..

Lahjoja oon jo miettiny, tulee onneks suht kivat veronpalautukset niin pääsen toteuttamaan itteäni [;)]

Siskolle ostan marimekon käsipyyhkeet ja vartalonhoitotuotteita. Toivoo jo lahjoja joista omassa kodissa sitten hyötyä mutta ajattelin,että nuo vartalonhoitohommat voi käyttää jo nyt niin varmasti ilahtuu.

Miehelle ostan sen dvd-bokseja sarjaan mitä kerää ja peruspaketin sukkia+boksereita, mitä on toivonu. Joku yllätys pitäs keksiä.

Ja ainainen ja jokavuotuinen murhe, mun velipojat.. en osaa niille ostaa mitään. Yritän aina niiltä kysyä mitä ne tarvii, ei mitään kuulema ja viime vuonna ne sano kuorossa,että elä osta ainakaan niitä suihkusaippua+dödö-paketteja [:D] Niitähän tulee aina jouluks niin ajattelin että ne on ok, mut vissiin oon ostanu niin monesti..Eli vinkkejä otetaan vastaan, mitä ostaa 21 ja 22-vuotiaille miehen aluille??

Joululeipomiset mulla on jääny aika vähiin, mies kun ei välitä makeista herkuista. Mutta tänä vuonna ajattelin jotain leipoa ja kutsua kavereita kylään.
 
Ihanaa, oma keskustelu joululle! [:)][:)]
 
Nyt rupee kyllä tosiaan jo jouluintoa olemaan! Ja olen jo suunnittellut joitain lahjoja perhelle.
 
Meilläki on ollu joka joulu tapana viettää sukulaisten luona, kotona kahdestaan on niin ankeata. Meillä perhe on kokoontunut jouluksi jo minun ollessa vauva iässä. Ja oli meillä silloin muinoin tapana kokoontua koko sukukin paikalle jouluaattona tai joulupäivänä syömään ja lahjoja jakamaan, voi niitä aikoja! [:)]<3 Joten itselle merkkaa paljon, että pääsen viettämään joulua lähisukulaisten kanssa![:)]
 
Meillä on jouluaattona ollut tapana kiertää lahjoja jakamassa/availemassa kummanki perheiden luona. Eli mieheni isällä, sitten mieheni äidillä ja lopuksi meillä. Ollut hieman ravaamista, katsoo miten jaksaa tänä jouluna masun kanssa. [;)]
 
Meilläki olis tavotteena muuttaa uuteen asuntoon ennen vuoden loppua ja toivoisin että jo ennen joulua niin pääsis tosiaan joulukoristeita ostelee ja laittelee. Itsekin ollut hieman laiska mm. noiden verhojen vaihdon kanssa [:D] Jos uudessa asunnossa sitte viitsis [:)]
 
Pakko kantaa korteni kekoon. Mielestäni on aivan hullua että pienten lasten perheet reissaa ympäri Suomea kaikki joulupyhät. Jo monta vuotta sitten kun siskoni sai ekan lapsen hän julisti että heidän talo on avoinna kaikille jouluna, mutta lapset on saatava viettää joulupyhät omassa kodissaan. Lasten (ei meidän aikuisten, vaikka mekin ollaan jonkun lapsia) takia joulua vietetään. Omat vanhemmat eivät ole olleet edes Suomessa viimeiset 7 joulua.
 
Olemme viettäneet yhteiset (takana 3) joulupyhät aina miehen perheen kanssa. Hän kun on ainoa lapsi. Kerran heillä ja kaksi kertaa meillä. Tänä vuonna on taas heidän vuoro, (ihanaa kun olen tod näk aika iso, enkä jaksa paljon järjestää) koska olen ilmaissut hyvin selkeän ohjenuoran myös heille. Ensi vuonna kun on Bundle'n eka joulu niin se vietetään meidän kotona. Ja toivon mukaan menee perille että loputkin joulut meillä. Appivanhemmat kun tulee ensi vuodesta asumaan Oslossa.
 
Kuuntelen kauhulla kun kolleegat stressaa miten ne ehtii perheineen itä-suomesta länsisuomeen joulupyhien aikana. Lapsiparat kun saa/joutuu viettämään suurin osa joulusta autossa. Aikuiset ihmiset pitäisis pystyä järjestämään asioita paremmin. Vuorojouluina voi esim (kuten meillä) järjestää tapaninpäivänillallinen yhden sisaruksen luona (meitä on siis 4, joilla 2 on lapsia, meille tulossa ja nuorin vielä lapseton).
 
Itse tykkään kans joulusta. Piparkakkujen tuoksu saa pään sekaisin. Ja glögi. Pahinta on että tykkään erityisesti punaviiniglögistä, mutta se jäänee tänä vuona pois. Jos nyt ehkä yhden lantratun mukillisen jouluaattona juon. Tykkään istua olohuoneessa paketoimassa joululahjoja ja kuunnella joulumusiikkia. Hamstraan joulumusiikkia. Meillä on 6 eri CD levyä jossa on rokkimusasta kuorolauluun. Ihanaa fiilistelyä. Ja joulukuusi. Aito! Nykyään siis. Itselläni oli muovikuusi, mutta mies sanoi että aito pitää olla. Joten ollaan hankittu Bauhausista edullisesti hienon kuusen. Suosittelen!
 
Joulu on lasten juhla!
 
 
Joulujoulujoulu!

Me ollaan oltu joulu alusta asti yhdessä miehen kanssa. Vuorotellen molempien vanhempien luona. Nyt olis vuorossa meidän porukat. Katsotaan, mitä järjestyy... Mä oon yleensä leiponut jouluksi piparkakkutaloja. Muut aina leipoo pipareja ja joulutorttuja, joten olen päättänyt, että minä teen talon [:)] Saas nähdä, miten tänä vuonna onnistuu. Joululahjoja en oo vielä ajatellutkaan. Veronpalautuksia tulee taas ihan mukavasti, joten niillä varmaan sitten lahjoja ostellaan. Meille tulevat lahjojen sisällöt on jo aikas hyvin selvillä eli vaavitavaraa luvassa. Joulukoristeisiin mä oon ihan hulluna. Nyt parina viime vuonna se on ollu punaista ja kultaista...ja kimalletta. Nyt, kun asutaan uudessa kodissakin, niin saa kaikki koristukset suunnitella uudestaan [:)]
 
IHANA LUMI!  eilen sateli ensimmäisiä hiutelaeita (vai toissapäivänä) ja tänään sitä jäi ihan pikkiriikkisen jo puihin yms, kunnes aurinko tuli ja sulatti kaiken [:'(] pöh. Joulussaki ihaninta lumi, ja jouluaattona pitää olla pakkanen. Se on niin mahtavaa [:)]
Meillä joulu menee varmaan ihan kaksistaan ellei lähdetä parin sadan kilometrin päähän avomiehen isän luokse, kun meidän perhe ei oikein tunnu tätä suhdetta hyväksyvän niin avomies ei meille edes tule eikä mun vanhemmat kyllä ole kutsunutkaan. Aika surullista.. [&:] Viime jouluki kyllä kaksistaan oltiin ja ruuat tehtiin ja noin, mutta oishan se mukavampi olla vähän isommalla porukalla niin luulenpa että tulee lähdettyä sinne appiukon luokse. [:)] Mitä ootte ajatellu ostaa joululahjaksi miehelle? Mulla alkaa niin stressaamaan tää joulu jossain vaiheessa, kun alan miettimään lahjaideoita.

Ohoh, rupesinpas miettimään että joulusta ei oo kun vähän yli kuukausi mun laskettuun. Hitsi, tuntuu että joulu on ihan kohta, joten eipä se LA:kaan kaukana siis ole [;)]
 
PIKAINEN JOULUSTA [;)]



Minä tosin taisin jo meidän Joulusta puhuakin jo tuolla "lokapöksyissä" [;)][:D]

Me siis vietämme aina Joulun kotona perheen kesken [:)].
Ainoastaan "reissaamme" aattona aamupäivällä anopille Joulupuurolle,mutta anoppi nyt asuukin 5 kilometrin päässä vain [:D].
Tuo on traditio,että anopilla syödään Joulupuuro.
Anopille tulee aina miehen sisko perheineen Jouluksi,joten on anopillakin Jouluna aina seuraa [:)]
Myös me "reissaamme" Joulupäivänä Treelle minun äidilleni ellei minun äitini ole viettämässä Joulua meillä täällä.Hän on joka toinen vuosi meillä Joulun [:)]
Siis minä olen ihan Joulu-ihminen ja haluan viettää sen rauhassa oman perheeni ja eläimieni keskellä [:)].Tosin rauhallista täällä ei ikinä ole..kiitos suurperheen [;)]

Eli me siis haemme Joulukuusen omasta metsästä noin pari päivää ennen aattoa.Riippuu ja roikkuu vähän,että kuinka lumisia nuo puut ovat.
Joulukuusen hakureissu on aivan ihana juttu Joulussa [:)]
Aattoaamuna todella aikaisin lähden navetalle joko yksin tai lasten kanssa "herättämään" eläimet.Viemme jokaiselle eläimelle omat Joululahjat.Toki lehmät,kun niitä on niin paljon saavat yhteisen lahjan eli ison kasan vanhaa leipää [:D]
Sitten navettareissun jälkeen lapset koristelevat Joulukuusen.Se on lapsille Joulupukin jälkeen se ihanin juttu Joulussa [:)]

Sitten anopille puurolle.
Kotiin lepäämään ( lukekaa: töihin,eläimet hoitamaan [;)] ).Muuta työtä emme tietenkään Jouluna tee!
Syödään Jouluateria,kuunnellaan Joululauluja.
Joulusaunaan meno.
Sitten joskus klo.18 aikaan saapuu Joulupukki [:)].Aah,sitä ihanaa riemua,kun lapset ovat ihan innoissaan.
Ja sitten Joulupukin käynnin jälkeen käydään vielä tuossa läheisellä hautausmaalla viemässä miehen isän sekä hänen sukulaistensa haudoille kynttilät.
Hautausmaa on aivan ihanan kaunis paikka Jouluna,kun on pimeetä ja joka haudalla palaa kynttilät [:)]

Suurinpiirtein näin sujuu meidän Joulu aina [;)]
Joulupäivänä sitten käymme minun äidilläni ellei hän ole sinä Jouluna meillä.
Syömme siellä ja puhumme puhumme ja puhumme [:D]
Samalla käymme minun isäni haudalla.
Joulupäivänä sitten meille tulee anoppi ja miehen siskon perhe käymään ja vaihdamme kuulumisia ja vietämme yhteistä aikaa.

Kyllä se lasten ilo ja riemu on sitä ehdottoman ihaninta Joulussa [:)][:)][:)]
Kyllä lapsille se Joulu on ihan erilainen juhla kuin meille monille aikuisille.
He eivät stressaa eikä ajattele Joulua materialistisena juhlana.
He nauttivat täysin sieluin Joulun sanomasta


Yönsäde ja Mini rv 22+0
 
ssalla: Tänne kans lunta nyt heti! Mustat joulut on ihan hirveitä...en saa itseäni mitenkään joulufiilikselle [:(] Onneksi viime joulu oli ihanan luminen. Toivotaan, että tästäkin tulee samanlainen [:)] Harmillinen tilanne teillä, jos ei perhe miestä hyväksy vaikka vauvakin tulossa... [&:] Mä luulen, että joudun miehen lahjan kanssa päätymään tutulle viskilinjalle. Mieleinen lahja, kun on ja suht helppo ostaakin [:)]

Yönsäde, mä taidan tulla teille jouluksi! Niin ihana toi maalaisjoulu...mekin nappuloina oltiin mummulassa maalla ja siellä oli lemmuja ja paljon sukulaisia. Nyt on meidänkin joulu enemmän kaupunkilaistunut, mutta olisi se vaan ihanaa olla joulu maalla.
 
http://tarjous.forma.fi/joululehti/?utm_source=Google&utm_medium=hakumainonta&utm_campaign=Joululehti

Kuulkaas, tällaiseen sorruin. Rakastan aikakausilehtiä, joulusta puhumattakaan.. Mun mielestä oli kiva tarjous.
 
[:)] HYVÄÄ JOULUA [;)][:D]



IISI: Tervetuloa meille viettämään Joulua [;)][:)]
Kyllä tänne vielä mahtuu.
Jahans..mitähän minä sinulle kakkasisin,kun SEA:lle annoin tuon Joulusiivous homman [;)]
Sinä kun olet viettänyt lapsuudessa Joulut maalla,niin voisinkin sinut laittaa navetan siivoukseen [:D].Tule sitten vähän ennen aattoa meille,niin navetta "kiiltää" sitten Jouluaattona [:D]
Joo,olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä kanssasi,että Joulu maalla on jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa


Yönsäde ja Mini rv 22+1
 
Kiitos Maiza linkistä! ......Tuli sitten täälläkin ratkettua tilaamaan[8|]
Kyllä sitä voi olla mainonnan uhri[:D][:D]
 
[:D][:D][:D]

Olkaa hyvät vaan! Ihanaa ne tulee sitten Marraskuun alussa ja voi aloittaa tohinat ihan ohjeiden mukaan!
 
Ostin Saarioisen Luumu-vaniljakiisselin kun oli - 30 % (valmisruokahyllyssä). Oli pakko tulla kirjoittamaan kun on niin jouluinen maku [:)]
 
Voi, luumu-vaniljakiisseli, nam..Helsingissä lumi/räntähässäkkää, ei jäänyt maahan mitään..Voi kun ois ihanaa jos tulis jo valkeus..

http://www.suomalainenjoulu.fi/
http://www.tunturisusi.com/joulu/
http://koti.mbnet.fi/olska/joulu/

***Yllä Joululinkkejä..jouluvinkkejä..***
 
Ihana ketju!!!!  ----> RAKASTAN JOULUA!!!!
 
Ja kiitos Maizalle hyvästä linkistä, sorruin myöskin tilaamaan lehdet! [:)]
 
Itse olen jo aloittanut Joulun valmistelun..... kjeh kjeh.. [8|] mm. vaihdoin sohviin mustien päällisten sijasta punaiset... Rakastan punaista väriä yli kaiken ja siksi ehkä joulu on todellakin mun mieleen! Saa pukea kodin punaiseen väriin. [:)]
Ja sitten mulla on keittiössä isossa lasimaljakossa lattialla sellaisia hopeanvärisiä oksia ja valkoisia, joissa on läpinäkyviä kirkkaita pieniä "kristallipalloja" oksia ja koko setin kruunaa tietysti värittömät jouluvalot. Ajattelin lisätä maljakkoon vielä hopea-koristeltuja läpinäkyviä joulupalloja sekä valkoisia palloja tuomaan jouluista tunnelmaa. Mutta ne vähän myöhemmin.
 
Ja sitten tietysti... keittiöön vaihdan verhot (tai itseasiassa mies joutuu ne vaihtamaan, koska meillä niin kamalan korkealla se verhojuttu, enkä yllä sinne [:@]) ja sitten tulee samalla myöskin keittiöön 3 punaista pyöreätä mattoa. Pöydälle punainen pellavaliina kaitaliinoineen ja ikkunalle kynttelikkö -> (jouluikkuna Anttilasta hommattu).
 
Olohuoneessa tosiaan sohvilla punaiset päälliset, ja valkoisia koristetyynyjä, pariin tulee puna-valkoiset Merry Christmas-tekstillä somistetut päälliset, sitten kermanvärinen nukkamatto lattialle, valkoinen joulukuusi punaisine, kultaisine, puisine(?) koristeineen. Ja valkoiset pellavaverhot, mitkä roikkuvat tälläkin hetkellä.
 
Meillä menee jouluaatto hienosti..mies pääsee töistä jouluaattona klo 0900 aamulla ja itse menen töihin 0700.
Luultavasti kahdestaan vietetään kotona, saunoen ja kalkkunaa/kinkkua ja muita jouluherkkuja nautiskellen. [:)]
 
 
 
 
 
 
Takaisin
Top