Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Jessus, kuulostaa huomattavasti pahemmalta jonotilanne kuin mitä TAYSin hoitajakaan puhelimessa arveli. Sinne nyt kuitenkin lähete lähti. Oon keskittynyt selvittelemään prosessia ylipäänsä, ja omaa elämääni sellaiseen malliin että siihen voisi lapsen vastuullisesti tehdä. Vähän tyhmä olo, että tämä jonotilanne on asia jota en tajunnut alkaa ajoissa selvitellä. Eipä siitä terveyskeskuslääkärikään tiennyt keväällä varoitella. Mutta siis ikä tulee sillä tavalla vastaan, että yksityinen taitaa olla ainoa vaihtoehto. Säästöjä jonkin verran onneksi on, mutta ne oli kyllä tarkoitus säästää tueksi sen lapsen kanssa pärjäämiselle.Moi!
- Meillä lähete julkiselle tehtiin 1/25
- Kesäkuussa -25 käytiin ensikäynti ja psykologi x 2 omassa sairaalassa
- 8/25 päästiin sukusolujonoon Taysiin
- Siittiöiden jonotilanne on julkisella kuulemma pitkä, eli hoitojen alku voi venyä jopa syksylle -26. Kun jonosta kertova ilmoitus oli tullut Omakantaan, luki siinä että jonon edistymisestä ei voi tiedustella.
Näistä syistä päädyimme nyt yrittämään 3 kertaa yksityisellä samanaikaisesti kun olemme jonossa julkiselle. Yksityisellä luovuttaja löytyi heti ja pääsemme heti kokeilemaan, kun lahjasoluneuvonnat on käyty jo. En halua masentaa, mutta kyllä tuo jonotilanne oli niin surkea että jostain onneksi räävimme kasaan rahat kokeilla yksityisellä…
Suosittelen ehdottomasti hakeutumaan julkiselle heti kun idea alkaa pyörimään mielessä, sillä jonot on pitkiä. Välillä toivon, että mekin olisimme olleet vielä aiemmin liikkeellä. Tsemppiä sinulle!
Tiedän omasta lähipiiristäni nyt yhden, joka on ollut 6kk jonossa ilman tietoja luovuttajasta. Kuulemma julkisella on pula siittiöistä ja yksityisellä taas toisinpäin, pula munasoluista (koska hoitojen ikärajat ovat löyhemmät). Meille puhuttiin omassa sairaalassa kesällä, että 8-12kk on hyvin tyypillinen jono ja voi mennä yli vuosikin.Jessus, kuulostaa huomattavasti pahemmalta jonotilanne kuin mitä TAYSin hoitajakaan puhelimessa arveli. Sinne nyt kuitenkin lähete lähti. Oon keskittynyt selvittelemään prosessia ylipäänsä, ja omaa elämääni sellaiseen malliin että siihen voisi lapsen vastuullisesti tehdä. Vähän tyhmä olo, että tämä jonotilanne on asia jota en tajunnut alkaa ajoissa selvitellä. Eipä siitä terveyskeskuslääkärikään tiennyt keväällä varoitella. Mutta siis ikä tulee sillä tavalla vastaan, että yksityinen taitaa olla ainoa vaihtoehto. Säästöjä jonkin verran onneksi on, mutta ne oli kyllä tarkoitus säästää tueksi sen lapsen kanssa pärjäämiselle.![]()
Me ollaan KYS päästy heti hoitoon ku ollaan haluttu ja neuvonta käytyOnko kellään tietoa KYSin ajankohtaisesta tilanteesta?
Noin 2 viikkoa sitten kun soittelin sinne inseminaatio-asioilla, niin jäi vaikutelma että viimeisiä siittiöitä viedään. Laskettiin siis ihan manuaalisesti että vieläkö löytyy joku vapaa siittiöolki. Ei ainakaan ole siis hyvä tilanne. Meidän inseminaatio peruuntui erinäisistä syistä, ja jatkossa inseminaatiot yksityisellä. Keväällä tilanne oli vielä hyvä. Saattaa sieltä löytyä siis hyvällä tuurilla vielä.Onko kellään tietoa KYSin ajankohtaisesta tilanteesta?
Okei, onpa pahan kuulonen tilanne..Noin 2 viikkoa sitten kun soittelin sinne inseminaatio-asioilla, niin jäi vaikutelma että viimeisiä siittiöitä viedään. Laskettiin siis ihan manuaalisesti että vieläkö löytyy joku vapaa siittiöolki. Ei ainakaan ole siis hyvä tilanne. Meidän inseminaatio peruuntui erinäisistä syistä, ja jatkossa inseminaatiot yksityisellä. Keväällä tilanne oli vielä hyvä. Saattaa sieltä löytyä siis hyvällä tuurilla vielä.