Joko alkaa synnytys jännittämään?

Keskustelun 'Laskettu aika heinäkuussa 2010' aloitti Elaisah, 10 huhti 2010.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Eeeeliah Hyväntuulinen höpöttäjä

    Mulla on synnytyksestä niin eri fiilis joka päivä, toisena hetkenä pelottaa, välillä en haluis joutua tekemään sitä ollenkaan, toisaalta odotan innolla, välillä odotan kauhulla... todella ristiriitaisia tunnelmia :D Aikaa laskettuun kuitenkin enää vähän yli 3 kk... :O

    Ajattelin kysellä neuvolasta aikaa synnytyspelkokätilölle... ihan vaan jos siitä olis jotain apua. Toisaalta mietin, et "kuuluuko" nää mun "pelot" sinne, koska varmasti jokaista ensikertalaista pelottaa, edes ihan vähän... ja voin vaan kuvitella mitä se on, kun jollain ON OIKEASTI kovat pelot asian suhteen... :)

    Vaikeeta on :P
  2. Anna Elina Vieras

    Mulla on vähän samanlaisia tuntemuksia synnytyksestä. Minäkin meinasin seuraavaksi neuvolassa keskustella asiasta.

    Vaikka odotankin innoissani, että saamme vauvan niin kyllätähän pieniä pelkoja tulee. Eli mulla ainakin tunteet seikkailevat laidasta laitaan.
  3. Yppy Näppärä viestien naputtelija

    Kappas, joku muukin näitä pohtii! Just eilen koin kamalan ahdistuskohtauksen bussissa, kun ajattelin asiaa.

    Mä en oikeastaan pelkää sitä fyysistä puolta, kipua, ponnistelua ym. Kun en ole koskaan sellaista kokenut, en osaa pelätäkään. Kaikenlaiset synnytys(kauhu)videot ja kuvat on tullu katottua, eikä ne tunnu pahalta lainkaan. Sitä paitsi saatavillahan on sellaisia puudutteita että halutessaan ei tarvitse tuntea paljon mitään - olettaen siis, että kaikki sujuu ok ja kivunlievitystä ehtii saada.

    Mua pelottaa enemmänkin se, miten siellä sairaalassa otetaan vastaan. Huolettaa, että onko siellä lainkaan mahdollisuutta synnyttää turvallisessa ympäristössä omassa rauhassa, vai ollaanko heti lyömässä piuhoihin, letkuihin ja piippaaviin laitteisiin, jotka estää kaiken liikkumisen ja pakottaa selälleen. Mä haluaisin olla synnytyksessä niin aktiivinen kuin siltä tuntuu, liikkua, "laulaa" käyttää ehkä ammetta jne. Pelottaa se ajatus että lääkärit ja lääketiede kontrolloi ja määrää mun synnytyksen kulun ja tunnelmat, enkä minä, vauva ja meidän koko perhe.

    Hyvä että sairaalassa on ammattilaiset ja sairaala on mun mielestä ainakin näin ensisynnyttäjälle hyvä ellei paras vaihtoehto, ja siellä vauvakin saa parasta mahdollista hoitoa. Mutta samalla huolestuttaa se että synnytyksestä tehdään vain fyysinen ponnistus ja unohdetaan se psyykkinen ja sosiaalinen puoli. OYS:iin, jossa olis tarkoitus synnyttää, ei nykyään pääse edes tutustumaan etukäteen resurssipulan vuoksi. Jos siellä on sellainen resurssipula etteivät voi ottaa vastaan perheitä, mitä hittoa se synnytys sitten tulee olemaan? Pitäiskö se vauva pykätä kuin liukuhihnalta?

    Mulle olis kamalan tärkeää että tuntisin, että koko tunteiden kirjo on sallittu ja tunteita, niin pelkoa ja tuskaa kuin iloa ja jännitystä, sais ilmaista vapaasti. Unelmissani meidän synnytys on myös koko perheen syntymä ja mulle ja mun miehelle kasvupaikka ihmisinä ja vanhempina. Siinä unelmassa kipukin tuntuu luonnolliselta ja siedettävältä, kun on turvallinen ja luottavainen olo puolison lähellä ja itsellä on mahdollisuus vaikuttaa synnytyksen kulkuun mm. valitsemalla itse synnytysasento.

    Painajaisissa sitten taas... Niin, niissä mä makaan kirkkaiden lamppujen alla ja kiljun paniikissa etten kestä, mut on sidottu sänkyyn kiinni kaikenlaisiin laitteisiin jotka vähän väliä hälyttelee jotain. Henkilökuntaa ei näy ja jos ne tulee, ne tulee juosten ja ovat kiukkuisia ja stressaantuneita, ja mieskin panikoi ja ottaa jalat alleen ja mä jään yksin peloissani johonkin kolkkoon huoneeseen miettimään, että mitä hittoa seuraavaksi. [:@]

    Kaipa naisen kroppa kestää synnytystä kun se on kestänyt sitä tuhansia ja kymmeniä tuhansia vuosia, mutta kestääkö tää pää? [&:]
  4. tiger Hyväntuulinen höpöttäjä

    mulla kans pelon, innostuksen, odotuksen sekaisia tunteita.. toisena päivänä liki toivon et vauva syntyis pikkusen aikasemmin jotta ei olis niin iso mutta en siis kuitenkaan halua synnyttää vasta kuin täysaikaisena.. enkä halua et vauva on mitenkään poikkeuksellisen pieni vaan ihan normaali kokonen, mut tällasia kaikkea pyörii päässä.. toisin sanoen olen miettiny et olis helpompi synnyttää jos vauva olis kilonki pienempi ku normaalisti mutten kuitenkaan sitä tosissani halua. hassua ja sekavaa, eikö?? [;)]

    ja tota mä olen miettiny tota kipua. mä olen muutenki äärimmäisen herkkä ja mulla on tosi alhanen kipu kynnys. menkkojen aikaan märisen ja olen täysin toiminta kyvytön kun ei 1000mg buranakaan auta. oksennan päivän ja kylmä tuskan hiki valuu kasvoista. monesti olen ajatellut et jos nyt olis tuos vieressä nappi mist vois painaa ja kaikki menkkakivut ja tuskat häviäis ja siirtysin pilvien tuolle puolen niin olisin sitä jo painanaut.
    näin kauheat menkat mulla ja oon sillon toooooosi kipeä, väkisinki tulee mietittyä sit synnytystä. kuinka kauheeta se on????? aaaapuuuuvaaaa..
    pelottaa etten ehdi saada epiduraalia tai mitään muutakaan kivun lievitystä, pelottaa että se on niin kauheaa etten halua synnyttää enää ikinä koskaan. ja kuitenkin lapsia olis toiveissa 3-4.. hmm.. [;)]

    toisaalta, muutkin naiset on selvinneet synnytyksestä ja enkait mulla voi kuitenkaan niin alhainen kipukynnys olla etteikö jollain muulla olis yhtä alhainen?
    tuttu on täs joku aika synnyttäny ja sano et kun epiduraali laitettiin niin tuntu kuin olis taivaaseen päässyt, kivut hepottuivat heti! sen jälkeen hän sai nukuttua jopa puolisen tuntia. [:)] mut hän onki sellanen ettei turhista kovin valittele ja sietää kipua huomattavasti paremmin ku minä. että se siitä sitte.. [:D]

    yppy, ei e oyksin synnytys huone ole mikään kolkko sali, minäki luulin aluks niin et valkoiset seinät ja oikein laitosmainen mutta pah! ihanat värikkäät seinät, verhojen takana amme, seinillä kaappeja ja pöytiä.... hoitajan pöytä siel nurkkaukses jne. olin aivan yllättynyt kun näin siitä kuvia, et mikäs paikka tää on, wau! kyl kelpaa ähertää..... [:D][:D]
  5. virpik16 Satasella mukana keskusteluissa

    moi!

    ei ehkä niinkään synnytys jännitä, kyl luonto hoitaa loput mihin ite ei pysty. Mut se nyt on mietityttäny, et mistä sen nyt sitten tietää, et tarpeeks ajoissa lähtee ja ettei sitten liian ajoissa, laitokselle..mutta eiköhän noista sitten jutella neuvolassa lähempänä ajankohtaa..

    ..tälläisillä ajatuksilla mennään tänään..
  6. wagana Satasella mukana keskusteluissa

    Tasan niinkun tiger kirjoitti! Itse kestän myös todella huonosti kipua joten pelottaa luonnollisesti että miten selviän siitä kivusta[&:]
    Välilä kun asiaa ajattelee niin alkaa ahdistaa kovasti ja pelottaa ihan hirveästi mutta sitten se taas helpottaa. 10 viikon päästä varmaan ravaan ympäri asuntoa ahdistuneena[:D]
  7. HK Jostain jotain jo tietävä

    Kivoja ja fiksuja pohdintoja täällä! Varmasti jokainen enemmän tai vähemmän näitä juttuja omassa pienessä päässään miettii. Minä en juuri osaa pelätä synnytystä... Kun ei ole tosiaan koskaan kokenut, niin ei yhtään tiedä mitä on odotettavissa.

    Minua ehkä jännittää eniten se, että meidät jätettäisiin miehen kanssa jotenkin "oman onnemme nojaan" eikä kukaan kerro riittävän ajoissa ja selkeästi, että mitä milloinkin tapahtuu ja mitä meiltä odotetaan. Ollaan menossa Kättärin Haikaranpesään, ja sehän on käsittääkseni todella aktiiviseen synnytykseen ja omatoimisuuteen kannustava paikka. Pakollisia synnytysvalmennuksia on kaksi kertaa, ja sen jälkeen vielä henkilökohtaisen synnytyssuunnitelman laatiminen kätilön kanssa.

    Ajatus ammeen käyttämisestä ainakin jossain vaiheessa synnytystä kiehtoo jostain syystä tällä hetkellä, en oikeastan tiedä edes että miksi (en ole siis sen syvällisemmin perehtynyt asiaan, vedessä lilluminen nyt vaan on yleisesti ottaen mukavaa [:D]). En erityisesti vierasta kivunlievitystä, mutta toisaalta kuvittelen kipukynnykseni olevan aika korkea, enkä haluaisi ainakaan että olen täysin tunnoton. Sillä kivulla nyt kuitenkin on aina jokin tarkoitus, ja ymmärtääkseni myös siinä on riskinsä esim. repeämisen suhteen jos äiti ponnistaa liikaa tai väärässä kohdassa kun ei kipu luonnostaan rajoita toimintaa. "Unelmasynnytyksessäni" kipua olisi siis sen verran, että sen juuri ja juuri kestäisin (lääkkeiden avulla tai ilman).

    Yleisesti ottaen odotan heinäkuun ponnistuksia kuitenkin luottavaisin mielin. Yritän pitää itseni fyysisesti ja henkisesti mahdollisimman hyvässä kunnossa, jotta kaikki menisi niin hyvin kun vain suinkin voi. Ja onneksi mulla on apuna ja tukena se maailman ihanin mies, jonka kanssa tiedän että selviän ihan mistä tahansa <3 Toivottavasti teillä muillakin!
  8. Eeeeliah Hyväntuulinen höpöttäjä

    ALKUPERÄINEN: HK
    Ajatus ammeen käyttämisestä ainakin jossain vaiheessa synnytystä kiehtoo jostain syystä tällä hetkellä, en oikeastan tiedä edes että miksi (en ole siis sen syvällisemmin perehtynyt asiaan, vedessä lilluminen nyt vaan on yleisesti ottaen mukavaa [:D]).


    Mä oon kanssa miettinyt tota ammeen käyttöä, koska mulla menkkakivut helpottaa kun suihkuttelee kuumaa vettä mahaan ja selkään... muistan monet kerrat lilluneeni kuumassa suihkussa tunnin niin, että koko silloinen kämppä (pieni yksiö) oli ihan höyryssä ja tapetit tippui melkein seiniltä ku ilma oli niin kosteaa... tiedä sitten kuinka auttaa synnytyskipuhin, taitavat olla vähän eriluokkaa ku tän tytön menkkakivut :P
  9. Muiia Hyväntuulinen höpöttäjä

    ALKUPERÄINEN: Yppy

    Mä en oikeastaan pelkää sitä fyysistä puolta, kipua, ponnistelua ym. Kun en ole koskaan sellaista kokenut, en osaa pelätäkään.


    Niinpä, taisin just noilla samoilla sanoilla vastata neuvolassa viimeks kun kysyttiin että pelottaako synnytys. Mutta täytyy myöntää että täälläkin on mietitty tuota kuinka paljon sitten lopulta on sanavaltaa siinä synnytystyylissä. Jos tahon vaikka siihen ammeeseen tai jumppapallolle keinumaan tai jotain niin onko ne siellä ihan että höpö höpö, nyt selälles ja puserrat.

    Itse en oo kyllä loppujen lopuksi kovin kauheasti miettiny sitä synnytystä, yritän tietoisesti olla ajattelematta liikaa kun taipumusta on ahdistua näistä asioista suunnattomasti. Mulla on vielä ihan liikaa aikaa alkaa ahistelemaan..:D Yhtenä ainoana päivänä, 1. päivä tätä kuuta tuli semmoinen olo että ei voi olla totta, jo huhtikuu! Aika menee ihan liian nopeasti ja eijei, nyt hidastetaan. Mutta se meni ohi ja nyt se aika kuluu taas liian hitaasti:)

    Mutta kyllä mun mielestä ehottomasti täytyy käyttää hyväkseen tarjottuja palveluja ja mennä puhumaan niistä peloista jos yhtään siltä tuntuu. Ei kai siihen ole määrätty mitään määrää kuinka paljon pitää jännittää ennen kuin pääsee juttelemaan. Ei muuta kun kissa pöydälle!:)
  10. Anskuliini Satasella mukana keskusteluissa

    Kyllä täälläkin jännitetään synnytystä. Mulla on oikeastaan aina ollut pieni kammo siitä mitä sitä tulee tapahtumaan ja kuinka kivut kestää jne. Mutta nyt huomaan, että raskauden aikana sitä on pikkuhiljaa totutellut asiaan ja muutnkin kun on aikaa valmistautua itse synnytykseen niin on kyllä pelot jo hieman vähentyneet. Ja varmasti vielä synnytysvalmennukset ja sairaalaan tutustuminen auttaa asiaan.

    Itseäni ainakin helpottaa ajatus siitä, että ammattilaisten käsissä sitä kuitenkin ollaan. Jos itsellä väsymys iskee ja voimat loppuu niin kyllä se vauva sieltä ulos saadaan, keinolla millä hyvänsä [:D][:D]

    Iso apu tulee olemaan myös sillä että puoliso on mukana synnytyksessä. Ainakin meillä se on ollut itsestään selvää että mies tulee mukaan synnytykseen. Ja tiedän että on varmasti tukemassa ja auttamassa (ja kuuntelemassa huudot/valitukset/haukut/iskut/potkut ym. mitä meikäläinen todennäköisesti siellä latelee). Voi sitä raukkaa, säälittää jo etukäteen...[;)] Mites muilla, onko miehet innokkaasti osallistumassa synnytykseen??
  11. Jasmiini Vieras

    Ihme kyllä, mua ei ainaskaan vielä toi synnytys pelota. Aattelen että lapsella on vain yksi keino tulla sieltä ulos, ja se on luonnon suunnittelema, eli se on takuulla paras ja viisain tapa. (Niinno, onhan leikkaus sitten tietty se toinen mahollisuus nykypäivänä.) En ressaa henkilökunnan käytöksestä enkä synnytysasennoista sun muista, koska niissä ei minulla valinnanvaraa ole: on se yksi ja ainoa sänky jossa saan punnertaa. Henkilökunnan kohalla jännitän vain sitä että ymmärrämmekö toisiamme, kun on tuo kielimuuri haittana. Synnytyslääkäriini luotan, enkä usko että muidenkaan henkilökunnan kanssa siellä ongelmia tulisi. Ennen aattelin kauhulla esim. välilihan leikkausta / repeämistä, mutta nyt jostain syystä sekään ei kammoksuta. Kait niin monet ovat mulle sanoneet että "se kipu on sen arvosta ja kivut unohtuu heti kun lapsi on ulkona" että uskon sen jo [:)]

    Mieheni isoäiti on kotonaan synnyttänyt kaikki 8 lastaan, apunaan joku kylän nainen, ilman kivunlievityksiä, hengitysharjotuksia, puolisoa, synnytysjakkaroita ym. ja hyvin on selvinnyt, sekä hän että lapsensa. Kävin juuri moikkaamassa häntä, nyt 96-vuotiasta. Verrattuna hänen synnytyskokemuksiinsa minulla tuskin tulee olemaan mitään hätää.

    Mieheni sanoi ensin että ei halua mukaan synnytykseen, mutta nyt onkin tulossa. Minusta on ihan kiva että hän on siinä vierelläni. Mutta jos ei kestä ja poistuu paikalta niin ei sekään minua mitenkään haittaa. Niin on paljon siellä ihmisiä tukenani ja nykyaikaset systeemit sekä minun että vauvan kunnossa pitämiseen, että olen menossa sinne ihan luottavaisin mielin.

    Toivon kovasti että saisin synnyttää normaalisti, koska uskon luonnonmukaisen tavan yksinkertaisesti olevan paras sekä lapsen selviytymisen että minun kroppani palautumisen vuoksi. Mutta saas nyt nähä miten ton istukan paikan kanssa käy...
  12. Eeeeliah Hyväntuulinen höpöttäjä

    ALKUPERÄINEN: Anskuliini
     Mites muilla, onko miehet innokkaasti osallistumassa synnytykseen??


    Mun miehelle oli alusta alkaen ihan selvää, että on tulossa mukaan synnytykseen :)
  13. virpik16 Satasella mukana keskusteluissa

    moi!

    meillä mies on kyl tulossa synnytykseen. Ainoa "haittatekijä" on, että hänellä on kova "verikammo".. alkaa huimaan ja on huonovointinen, ku näkee verta..
  14. tiger Hyväntuulinen höpöttäjä

    meillä kans on ehdottoman selvää että mies on mukana synnytyksessä. en kyllä tajua, jasmiini, miten kestät ajatusta ettei sun mies oo mukana synnytykses.. mun päässä on vaan jotenki ajatus et mieheni on ollut tätä pienokaista laittamassa alulle, niin hän on myös vastaanottamassa kun vaavi päättää syntyä. piste.
    tää siis vaan mun mielipide mutta mä en vois kuvitellakaan synnyttäväni niin ettei mun mieheni olis vieressä pitämässä kädestä kiinni.. [;)]

    ja virpik16, ei sun miehen tarvii sitä haarain väliä kahtella siel jos hänellä veren näkeminen heikottaa..[:D] ottaa vaik tuolin sun sängyn viereen ja on kasvot suhun päin.. [:)]
  15. Jasmiini Vieras

    Huomenta! [:)] Taas hyvin nukuttu katkoton yö takana. Kiitän Luojaa joka aamu kun näin pääsee käymään [:D] Kohta loppunevat aamuiset kiitokseni [:D] [:D]

    Tiger, mä varmaan asennoiduin tähän koko hommaan alusta alkaen niin että mieheni ei välttämättä tulekaan mukaan, ja siksi en nyt pety jos hän ei pystykään "pysymään kyydissä" [;)] Ja ihan ekan kerran kysyessäni hän sanoikin ettei ehkä tuu, mutta ,yöhemmin sanoikin tulevansa. Mä asun vähän sellasessa vanhanaikasemman mentaliteetin maassa [;)] ja täällä on edelleen ihan normaalia jos mies ei mene mukaan synnytykseen. Tosin, kyllä täälläkin miehet ovat jo alkaneet menemään mukaan, ovat menneet jo vuosia, osa heistä. Mutta kumpikin vaihtoehto on ihan yhtä hyväksyttävä ja yleinen. Mieheni isoäidille oli päivänselvää että hänen miehensä meni talosta ulos kun tuli synnytyksen aika, ja paikalle tuli avuksi joku kylän "synnytys-muka-asiantuntija-nainen". Myös mieheni äiti synnytti lapsensa ilman että appiukkoni oli vierellä, ja se oli hänelle luonnollista. Mutta mieheni siskolla esim. jo oli oma miehensä mukana synnytyksessä. Mieheni ystävistä osa on ollut mukana, osa ei, ja kaikki ovat ihan yhtä hyviä isiä olleet. Ja uskoisin että jotku miehet vaan paremmin pystyy ja haluu olla mukana. Toiset kun tosiaan ovat niin herkkiä esim. veren näkemiselle tms. Oma mieheni esim. kammoksuu jo pelkkää ns. sairaalan hajua ja sitä yleistä ilmapiiriä siellä [:(]

    Mun klinikalla näyttivät sitä itse synnytyshuonetta, missä se sänky ja muut "härpäkkeet ja välineet". Sanoivat että mieheni paikka on oikealla puolellani, suunnilleen siinä kohtaa missä on pääni, olkapääni. Eli hän ei tule näkemään kaikkea ns. aitiopaikalta. Mutta luennoitsija sanoi että ei herkän miehen tehtävä siltikään helppo ole, koska hän näkee ja kuulee kaiken muun sitten, hän näkee ne kaikki terävät välineet joita lääkäri käyttää, hän kuulee ja näkee minun tuskani jne. Eli vaikka ei kaikkea mies joutuiskaan näkemään niin voi silti olla liikaa jos on tosi herkkä.

    Ja olettaisin että meillä synnyttäjillä taas on niin hirveet tuskat [:D] että ei paljoo keritä lääkärin valkkaamia veittiä kauhistelemaan ja veriroiskeita, vaan keskitytään aikalailla siihen ponnistukseen.

    Kuulin muuten yheltä tuttavaltani että Suomessa olisi ns. synnytyshuone jokaiselle naiselle sairaalassa. Siis sellanen missä ootetaan paikkojen aukeamiset sun muut ja samassa huoneessa tapahtuu se ite synnytyskin. Onko näin? Minun klinikallani kun menee niin että ensin olen mieheni kanssa omassa huoneessamme (siinä missä myös majailen synnytyksen jälkeiset päivät) ja vasta sitten kun on paikat ovat niin auki ja valmiina ku olla voi, niin sitten vasta kärräävät mut siihen varsinaiseen synnytyshuoneeseen. Tämä on ihan järkeenkäypä järjestely kun klinikallani näitä synnytyshuoneita on vain yksi, (tai näky siinä vieressä olevan joku hätävara-synnytyshuone, mut kuiteski), ja jos synnyttäjiä on useempia yhtaikaa. Tuttavani ihmetteli tarinaani tuosta ns. odotushuoneesta ja sanoi että Suomessa jokasella on oma synnytyshuone. Onko näin? Vai onko niin vain joissain tietyissä sairaaloissa?
  16. Yppy Näppärä viestien naputtelija

    Meillä ei mies vielä oikein tiedä, uskaltaako hän mukaan vai ei. Kun asiasta puhuu hänen kanssaan, näen selvästi kuinka häntä alkaa ahdistaa. Selvästi hän haluaisi tukea minua ja osallistua isoon tapahtumaan. Mutta samalla hän sanoo, ettei tiedä kestääkö katsoa vierestä kuinka kärsin samalla kun hän ei voi paljoakaan tehdä.

    Mulle olis kovin tärkeää että hän on mukana. Oon sanonu sen hänelle ja korostanut, että kaipaan eniten hänen henkistä tukeaan ja läsnäoloaan, jo se varmasti rauhoittaa ja parantaa oloaan. Toisaalta olen sanonut, etten voi pakottaa häntä ja ymmärrän, jos hän ei pysty olemaan paikalla. Sitten sen asian kanssa täytyy vain elää, vaikka helppoa se tuskin tulee olemaan.
  17. tiger Hyväntuulinen höpöttäjä

    jasmiini, tuo mun piti edelliseen viestiin tosiaan kirjottaa et enhän tiedä miten teil on siellä "teidän maassa"[:D] totuttu et onko mies mukana vai ei.. toki maassa maan tavalla[;)]

    jaa-a, tuohon on paha mennä sanomaan tuohon suomalaisten sairaaloiden etenemiseen synnytyksen kans ku en kertaakaan oo synnärillä ollu..[;)] joku muu fiksumpi&kokeneempi vastatkoon siihen kysymykseen ja kertokoon siitä enempi jos tietää, mäkin haluaisin kovasti tietää et kuinka tää tapahtuu.. [:D]
  18. tiger Hyväntuulinen höpöttäjä

    hemmetti vie kun tuo muisti pätkii pahasti.. [:D] puolet asioista jää kirjottamatta mitä pitäis kirjottaa..[;)]

    eli tuosta isän läsnäolosta synnytyksen aikana. luulen et se on mulle siksikin niin tärkeää että mun äiti oli synnyttämäs mua yksin (oli hällä salin ulkopuolella ystävä tukena) kun isä oli ryyppäämäs. ja tuohon aikaan oli kuitenki ihan yleistä et isät on mukana synnytyksessä..mun käsittääkseni.
    eli ei oo sit yhtään valokuvaa muistona missä olisin vastasyntyneenä isän sylissä sairaalassa..
    minäkö muka jotenki omapäinen/ vanhanaikaisesti ajttelija? [;)]
  19. Pumpuli82 Hyväntuulinen höpöttäjä

    Synnytys ei jännitä, mutta olen huomannut jännittäväni sitä, että kohta se aika on käsillä. Miten nopeasti se aika nyt on pyörähtänyt! Ja kerran rv 38-42 välillä vaavi syntyy (oppaiden mukaan katsottuna) niin sehän voi jo syntyä rv 33... ja miten nopeasti se on käsillä! Sitä minä jännitän enimmäkseen, kun ei voi tietää milloin...

    Alusta lähtien olen ajatellut synnytyksen niin luonnollisena tapahtumana, ettei oikeastaan itse tapahtuma tuota (vielä) jännitystiloja. Luulenpa kuitenkin että lähemmäksi LA pääsyä, alkaa myös unet synnytyksestä. Ja unethan tiettävästi jäävät mieleen pyörimään, etenkin, jos ne eivät ole kovinkaan miellyttäviä unia.
  20. Nendrah Vieras

    Minua ei niinkään jännitä synnytys, olen aika rauhallisin mielin sen suhteen. Luotan että se sujuu juuri niinkuin pitääkin, ja ihmiset siellä osaavat asiansa. Minulla on myös korkea kipukynnys joten olen ajatellut että jos synnytys sujuu normaalisti ja kivuista selviää tajuissaan, en huoli lainkaan epiduraalia saati spinaalia. Itseasiassa kestän paljon paremmin pahojakin kiputiloja kuin toimenpiteitä jotka aiheuttavat kipua. Plus minullon järjetön neulakammo. :D Lähinnä minua ahdistaa sairaala ympäristönä. En ole koskaan tuntenut oloani mukavaksi sairaalassa, vaikka olisin vain ollut jonkun mukana siellä.