Jo verikokeessa meinaa lähteä taju, kuinka valmistautua synnytykseen?

[Ukko]

Aloitan tästä uuden ketjun vaikka synnytyspelosta on jo monia olemassa. Haluaisin kuitenkin kuulla kokemuksia synnytyksestä sellaisilta henkilöiltä jotka ovat hyvin herkkiä kaikille mahdollisille toimenpiteille ja kehon tuntemuksille.

Odotan esikoistani (LA heinäkuussa 2018) ja olen jo valmiiksi huolissani siitä miten synnytys tulee menemään. Olen lapsesta saakka ollut herkkä verikokeille ja muille toimenpiteille jossa jotain otetaan kehosta / laitetaan kehoon sisään. Pahimmillaan olen pyörtynyt ja vielä nykyäänkin 31-vuotiaana pyydän yleensä päästä makuuasentoon jos käsitaipeesta otetaan verikoe.

Minulle on tehty lääkkeellinen raskauden keskeytys viitisen vuotta sitten ja se oli hirvein ja kivuliain kokemus jonka olen koskaan käynyt läpi. Supistukset olivat niin pahoja että makasin puolet ajasta vessan lattialla sikiöasennossa aivan horkassa, meinasin p*skoa alleni ja toivoin vaan kuolevani. Kaksi muuta samaa toimenpidettä läpikäyvää naista makoilivat kaikessa rauhassa sängyissään ja lukivat kirjaa ilman mitään ongelmia... Tuolloin muistan miettineeni että jos synnytyskivut ovat vielä tästä pahempia, en tiedä miten ikinä tulen siitä selviämään.
Minulla on todettu endometrioosia eli rankat kuukautiskivut ovat hyvin tuttuja, joten se kertoo jotain kivun määrästä...

Ensimmäiset neuvolat ja ultrat ovat nyt vielä edessä ja aion puhua asiasta siellä, mutta kernaasti kuulisin kokemuksia synnyttäjiltä joilla on ollut samanlaisia pelkoja kuin minulla. Esim. lapsivesitutkimus on sellainen asia jota jännitän ja pelkään etukäteen aivan kamalasti. Kärsin paniikkihäiriöstä ja olen kauhuissani siitä jos minulle tulee toimenpiteestä sietämättömän huonovointinen olo ja vedän siihen päälle vielä paniikkikohtauksen.

 

[Dori]

Mä pelkäsin ennen synnytystä myös piikkejä. Verikokeeseen laitoin aina puudutuslaastarin. Pelkäsin myös etukäteen kipua, ja etenkin epiduraalin laittamista, koska piikki selkärankaan, apua! Kyllähän se synnytys sattui, mutta epiduraali auttoi tosi paljon, vei kivut oikeastaan kokonaan. Siinä hötäkässä sen laittaminen ei tuntunut oikeastaan missään, ei myöskään muut pistelyt. Synnytyksen jälkeen piikkikammo on helpottanut, olen käynyt kaksi kertaa verikokeessa ilman puudutusta, ja hyvin meni.

Kannattaa ehdottomasti puhua asiasta neuvolassa. Voit saada lähetteen synnytyspelkopolille.

Onko sinulla syytä olettaa, että joutuisit lapsivesitutkimukseen? Niitä tehdään nykyään kellekään ihan äärimmäisen harvoin. Muut menetelmät on korvanneet sen.

 

[Possumunkki]

Voin samaistua aloittajan tekstiin, vaikkei omat pelkoni ihan yhtä pahoja ennen synnytystä ehkä olleetkaan. Kuvailisin sitä enemmänkin ahdistukseksi ja heikotukseksi, ja toki pelkään sitä kipua, mutta enemmänkim inhottaa ne itse toimenpiteet ja oman ihon alle kajoaminen ja verisuonet yms. Luulen että ne ovat vuosien aikana myös siedätyksellä lieventyneet. En edelleenkään silti pysty katsomaan kun otetaan esim hemoglobiini. Verikokeista selviän nykyään jo aika hyvin, niitä on otettu niin paljon. Toki jos useamman kerran joutuu pistämään niin tulee kylmä hiki ja heikotus ja päässä alkaa pimenemään. Mutta asiaan, ja tästä voi tulla vähän pitkä, sori jo siitä! Kolmen kuukauden takaiset tapahtumat ovat vielä niin hyvin muistissa.

Itse synnytyksen kulussa ja kivuissa komppaan edellistä kirjoittajaa. Kivut olivat todella kovia, ja vaikka itsellekin selkään laitettava piikki on ja oli todella vastenmielinen ajatus, niin niissä kivuissa sitä ei muistanut yhtään ajatella, vaan odotti vaan sitä helpotusta. Ja minullakin epiduraali auttoi tosi hyvin ja poisti kivun lähes kokonaan. Valitettavasti omassa synnytyksessä vauvan pää kääntyi synnytyksen aikana väärään tarjontaan, eikä kahden tunnin ponnistuksen aikana tapahtunut mitään edistystä ja lopputulos oli kiireellinen sektio. Kaikki oli kuitenkin hyvin sekä minulla että vauvalla koko synnytyksen ajan. Ikävin muisto synnytyksestä on matka leikkaussaliin, koska vain ponnistaminen helpotti sitä kipua siinä vaiheessa, ja kun oltiin menossa leikkaukseen niin ei oikeasti tarvinut enää ponnistaa. Se on jäänyt mieleen tosi ahdistavana. Samoin tietty itse leikkaus, ja on vieläkin täysin absurdi ajatus että olen edes ollut niin isossa toimenpiteessä. Leikkauksessakaan ei tietenkään tuntunut kipua, mutta odotin vain koko ajan ahdistuneena koska se loppuu, sillä vaikkei mikään tuntunut ikävältä, oli silti ahdistava ei olla kun tiesi mitä tapahtuu. Onneksi toimenpide oli suht nopea. Leikkauksen jälkeen sitä sitten taas oli niin lääkepöllyssä ettei osannut edes olla ahdistunut niistä kaikista kanyyleista käsissä ja selässä sekä virtsakatetrista. Kanyylit alkoi inhottamaan vasta parin päivän päästä. Leikkaushaavaa varoin ihan hysteerisena monta viikkoa, ja olin siitä jotenkin tosi tietoinen koko ajan ja rekisteröin kaikki pienetkin tuntemukset. Meni pari viikkoa ennnen kuin uskalsin itse edes katsoa sitä.

Koko sairaalan henkilökunta oli todella ystävällistä ja mukavaa, mikä oli itselle helpotus. Ja kannattaa tosiaan ottaa omat pelot jo aikasemmin puheeksi neuvolassa, mutta muistutan myös että siellä synnyttämässäkin kun koko ajan vaan puhuu tuntemuksistaan niin kyllä se siitä. Itseä helpottaa usein jo se, että saan sanottua että pelottaa ja inhottaa. Mutta jos se ei auta, niin ainakin silti henkilökunta tietää olla huomaavaisempaa kohdallasi. Jaksan myös uskoa, että synnytyksen aikana tapahtuvat päätökset kivun ja toimenpiteiden välillä tulevat aika luonnostaan. Minä olen toipunut synnytyksestä tosi hyvin, mutta silti luotto omaan kroppaan on vähän hukassa. Myöskään sektio ei houkuttelisi jos tulisin uudelleen raskaaksi. Luotan kuitenkin hoitohenkilökuntaan ja heidän ammattitaitoonsa. Raskaus ja synnytys on myös siitä mukavia hommia, että vaikka ahdistaa, niin ne molemmat väkisinkin loppuvat aikanaan ja palkinto siitä kaikesta on maailman paras, se oma vauva. Ja sen eteen on kyllä valmis tekemään mitä vaan. Tästä tuli nyt tällainen kokemus, ajattelin että parempi kertoa realistisesti. Toki joku voi pärjätä synnytyksestä hyvinkin luonnollisesti, ja toisilla, niinkuin itselläni on sitten vähän enemmän sitä piikkiä ja toimenpidettä. Halusin kertoa kokemani, ihan vain jotta voisin sanoa että kyllä siitä selviää, se menee ohi! Ja jonkin verran niihin toimenpiteisiinkin turtuu. Mutta puhu, puhu ja puhu! Ja luota sinua hoitaviin ihmisiin ja siihen, että he tekevät kaiken sinun ja vauvan parhaaksi.

 

[Triokide]

Itse olen piikkikammoinen tai itseasiassa en ole niin pelokas kuin 4 vuotta sitten odottaessani ensimmäistä lastani. Menetin yöunet ja itkin neuvolassa kerta toisensa jälkeen jopa vain sormenpäästä otettavan veritipan vuoksi. Aluksi minua pistettiin samoilla neuloilla mitä vauvoja, niistä ei siis kuulu naksahdusta. Verikokeissa olen pyörtyä: äänet menee todella kauaksi vaikka vieressä puhuttaisiin, silmät ei pysy auki, olen kalpea ja huonovointinen, tuskanhiki enkä pysty toimimaan annettujen ohjeiden mukaan (minulle hoettiin että pidä silmät auki).

Ensimmäisessä synnytyksessä välttelin epiduraalia viimeiseen asti. Lopulta oli otettava, synnytys ei edennyt ja aikaa oli mennyt paljon (oli siinä ja siinä lähdetäänkö leikkuriin). Onneksi kipujen vuoksi uskalsin viimein ottaa sen epiduraalin. Se auttoi, olin kuin taivaassa sen jälkeen. Nukuin pienet päiväunet ilman kipuja ja herättyäni sai alkaa ponnistamaan. Ponnistus oli tosin vähän hankalaa, kun ei supistukset tuntunut. Katsoin näytöltä milloin supistaa ja ponnistin. Syntyi neiti kuitenkin 6 minuutin ponnistuksen jälkeen.

Toisessa synnytyksessä otin spiraalin. Supistukset olivat hurjempia kuin mitä ensimmäisessä synnytyksessä. Sitä halusi kivun pois vaikka pelotti, mutta tiesi että se auttaa.

Nyt odotan kolmatta. En menetä yöunia verikokeiden takia. En itke odotustilassa ennen verikoetta enkä sen ottamisen aikana. Minua jännittää ja olen levoton, mutta en pelkää yhtä paljon kuin aikaisemmin. Joka raskauden piikitykset tuntuvat toinen toistaan helpommilta. Nyt rv5+6 ja yhdessä verikokeessa on käyty, ensiviikolla uudestaan.

Sinä selviät.

 

[Vargynja]

En varsinaisesti pelkää verikokeita jne, mutta lohdutuksen sanana voin sanoa että siinä synnytyksessä on niin keskittynyt kaikkeen muuhun että sitä ei todennäköisesti ehdi/muista pelätä ihan niin paljoa neuloja ym. toimenpiteitä. Tsemppiä joka tapauksessa aloittajalle!

 

[Isintyttö]

Haluun antaa vähän toisenlaista näkökulmaa tähän asiaan:)

Itellä ei varsinaista neulakammoa ole, mutta esim verikokeissa en voi katsoa kun pistetään ja jotenkin koko ajatus, että selkääni työnnettäisiin synnytyksessä järjettömän kokonen neula, tuntui oksettavalta. Päätinkin siis jo hyvissä ajoin ennen esikoisen syntymää, että kivunlievitystä en halua, ainakaan niitä neulalla laitettavia. En halunnut muutenkaan miettiä koko synnytystä etukäteen, ajattelin sen vain lietsovan turhaa paniikkia itsessäni.

Sitten koitti SE päivä. Supistuksia seurailin kotona niin pitkään kun pystyin, katsoin koko päivän sängyssä Frendejä ja yritin olla ajattelematta kipua. Illalla mentiin sairaalaan ja olin vasta 1cm auki -silloin ajattelin että joudun ehkä kuitenkin sen piikin ottamaan. Mitään kivunlievitystä ei kuitenkaan vielä siinä vaiheessa ollut edes mahdollista saada. Sairaalan sängyllä vaivuin sitten "jonnekin pois tästä maailmasta", tässäkin vaiheessa pidin ajatukset pois synnytyksestä. 3 tuntia sairaalaan tulomme jälkeen tuli kätilö tarkistamaan tilanteen ja sanoikin että tuon 3 tunnin aikana on koko avautuminen tapahtunut ja nyt lähdetään ponnistamaan saliin. Siinä vaiheesaahan ei mitään kivunlievitystä enää ole edes saatavilla. 18 minuuttia myöhemmin sain syliini täydellisen tyttövauvani Enkä siis mitään keskosta synnyttänyt vaan ihan "normi-mittaisen" tyttelin.

Tällä tarinalla haluan tuoda esiin toista näkökulmaa -älä turhaan pelkää synnytystä etukäteen, ei se mitään auta että käytät koko raskausajan siihen paniikin lietsomiseen. Tottakai myönnän että eihän se synnytys mitään kivutonta ole, mutta siitä on mahdollisuus selvitä hengissä ja lopussa se kaikki palkitaan

Itse toista odotan, laskettuaika kahden viikon päästä, harmi että tällä kertaa synnytystä ei voi blogata mielestä, kun nyt tietää mitä tuleman pitää..

Kaikille tsemppiä koitokseen

 

[papupata23]

Minäkään en voi verikoetta otettaessa katsoa neulaa, katselen muualle. Mutta epiduraalia en halunnut ekassa synnytyksessä, koska en halua mitään piikkejä selkärankaan. Olin kotona mahdollisimman pitkään ja kun menin sairaalaan olin jo 5cm auki. Ja neljän tunnin päästä syntyi tyttö 3kg, päivä ennen laskettua. Uskon että epiduraali on hyvä mut itse en halunnut ja mielestäni meni aika nopeasti kaikki. Otin vain ilokaasun ja sekin teki pahan olon eikä oikein hyödyttänyt. Mutta olemme erilaisia.
Nyt kesäkuussa on laskettuaika seuraavalla enkä edelleenkään halua epiduraalia, tiedän että kivut on aika kovat ilman puudutuksia mut silti.
Älä pelkää synnytystä etukäteen. Ajattele sitä et se on vaan vähän aikaa se prosessi ja sit saat vauvan syliin. :)
Mutta jos pelkää synnytystä eikä pelko anna tilaa millekään muulle niin uskon että myös keisarinleikkaus saattaa olla mahdollinen.. En kyllä mene tuosta takuuseen. Juttele neuvolassa :)

 

[marrasmai]

En tiedä kuuluuko tämä nyt tähän ketjuun, kun en ole koskaan synnyttänyt elävää lasta, mutta piikkejä olen joutunut ottamaan sitäkin enemmän. Pelkäsin aiemmin kovastikin piikkejä ja usein tuli huono olo verikokeessa. Jouduttiin kuitenkin ivf-hoitoihin, ja muistan tokassa hoidossa itkeneeni kun mies lähti työmatkalle eikä voinutkaan piikittää mua. Pakko oli mulle kliseisesti se paras kannustin, ja nyt viiden hoidon, viiden äärimmäisen kivuliaan punktion ja lukuisten alkionsiirtojen jälkeen ei isommatkaan piikit tunnu enää missään.

En tiedä lohduttaako tämä nyt aloittajaa yhtään, mutta kaikkeen kyllä oikeasti tottuu, vaikka ei se mukavaksi missään vaiheessa muuttuisikaan.

 

[geep<3]

Suosittelen käymään juttelemassa näistä ajatuksista synnytyssairaalassa. Neuvolasta voidaan tehdä lähete synnytyspelkokeskustelua varten. Itse pelkäsin/pelkään neuloja ja kipua synnytyksessä. Sype-käynneistä oli hyötyä.

Synnytyksessä voit pyytää ilokaasun käyttöön pistämistä vaativien operaatioiden ajaksi. Se auttaa tosi paljon, vie kipua ja pelkoa pois :) ekassa synnytyksessä otin ilokaasua tipan ja epiduraalin laiton ajan. Tipan laitto ei tuntunut oikeastaan miltään. Epiduraalissa ainoastaan ihon puudutus kirveli, muuten oli kivuton toimenpide ilokaasuhuuruissa.
Mahdollista tippaa/verikoetta varten voit myös ottaa omat puudutelaastarit mukaan.

 

[SuviMinnu]

Minä en varsinaisesti jaa aloittajan pelkoja, toivottavasti tästä on silti hiukan apua.
Olen arjessa aika kipuherkkä. Silti jos ymmärrän miksi kipua on ja käsitän sen tarpeelliseksi, kivun kokemus muuttuu.
Minä en halunnut piikkejä enkä muitakaan mömmöjä, joten valmistauduin henkisesti kivuliaaseen kokemukseen. Synnyttäessäni huomasin, että kun olen aktiivisesti itse tekemässä joka supistuksen kanssa töitä vauvani syntymän eteen, ne myös sattuivat paljon vähemmän. Hengittelin ja hytkyttelin ja keinutin ja aktiivisesti kuvittelin avautumistani supistuksilla.
Olisiko sinun mahdollista omaksua ajatus, että sinä synnytät sen sijaan että synnytys on jotain mitä sinulle tapahtuu (tai jotain mitä sinulle tehdään)?

 

[Kirsikka5]

Itse olen myös piikkikammoinen ja ennen ensimmäistä synnytystä kauhistutti mahdollinen kanyylin ja epiduraalin laittaminen, koska olen myös otattanut verikokeet aina makuuasennossa kuten sinäkin. Olen myös kokenut keskenmenon, joten tiedän miltä supistukset ilman toivoakaan paremmasta kivunlievityksestä tuntuu. Uskon, että synnytystapahtuma tempaa sinutkin niin mukaansa, ettet ehdi kauhistelemaan piikityksiä. Itse en juuri edes huomannut kanyylin laittoa supistusten lomasta ja epiduraalinkaan laittaminen ei tuntunut miltään. Synnytyssupistukset puolestaan ovat siinä mielessä helpompia (ainakin henkisesti) verrattuna keskenmeno/keskeytyssupistuksiin, että synnytyksen yhteydessä on mahdollista saada monipuolista ja moninkertaisesti vahvempaa kivunlievitystä. Suosittelen kokeilemaan alkuun lämpöä, ilokaasua ja tens-laitetta. Tiedät kyllä synnytyksessä, jos nämä eivät riitä ja tarvitset puudutuksen. Voi myös helpottaa ajatella yhtä supistusta kerrallaan ja elää hetkessä. Oma synnytykseni kesti 19 h, joista 8 h kestin ilman puudutuksia. Vaikka synnytyksessä olikin joitakin ongelmia, odotan jo avoimin mielin ja mielenkiinnolla seuraavaa .