Itse tehdyt vauvanvaatteet

syllogismi

Jostain jotain jo tietävä
Pakkaan just tulevaa muuttoa varten ja siis tämä villalankojen määrä on. Järkyttävä 🤦🏻‍♀️ Neuloin aika ahkerastikin aiemmin, mutta nyt pari-kolme viime vuotta on mennyt ilman että ois edes yhtä sukkaparia valmistunut, ja kuten tässä harrastuksessa ehkä yleisestikin tuppaa käymään, on lankoja aika paljon enemmän kuin menekkiä niille. (En sentään oo enää lisää ostellut sen jälkeen kun neulominen loppui, mutta kuitenkin.)

Siispä nyt jo hyvissä ajoin tässä ketju kässäilijöille! Kunhan muutosta selviän aion kaivaa kaikki mahdolliset ohjeet esiin ja panna puikot töihin 😊
 
Viimeksi nauloin villahaalarin merinovillasta ja villasukkapöksyjä kestovaippojen kanssa pidettäväksi. Ehkä voisi ajoittaa jonkin sopivankokoisen villavaatteen, kun syksy alkaa viilentyä. 🤔

Enemmän olen tosin haaveillut bodyjen ompelusta. Mulla on lankojen lisäksi huoli lastenvaatekankaista, joita on varastossa vinot pinot ja lapset on jo kasvaneet kuoseista yli 🙈
 
Viimeksi nauloin villahaalarin merinovillasta ja villasukkapöksyjä kestovaippojen kanssa pidettäväksi. Ehkä voisi ajoittaa jonkin sopivankokoisen villavaatteen, kun syksy alkaa viilentyä. 🤔

Enemmän olen tosin haaveillut bodyjen ompelusta. Mulla on lankojen lisäksi huoli lastenvaatekankaista, joita on varastossa vinot pinot ja lapset on jo kasvaneet kuoseista yli 🙈
Mä epäilen vahvasti että mä tulen äidiltäni aikanaan perimään läjän lastenvaatekankaita, jos hän ei jollain ihmeen ilveellä onnistu niitä lapsenlapsiin käyttämään 🤣
 
Mulla on haaveena virkata joku söpö peitto, mutta ei oo vielä tullut vastaan sellaista ohjetta tai kuosia, joka ois Se Oikea. Kutkuttais kyllä alkaa jotain värkätä, mun mielestä käsitöiden tekeminen vauvalle ois mukava tapa kuluttaa aikaa (ja vielä hyödyllisesti!) ja ehkä jotenkin konkretisoida raskautta itselle. Ehkä teen jotkut sukat tai töppöset ensi alkuun ☺️
 
Oi ihana ketju! Jos on hyviä julkisia/ilmaisia ohjeita tiedossa, niin ehdotuksia otetaan vastaan. Joku villahaalari tmv ois aivan ihana kevättalven käsityöprojekti

Ai niin ja sitten oon vuosikausia halunnut kokeilla pehmolelun virkkaamista. Tätä ennen en vaan ole tiennyt, mitä tekisin niille pehmoleluille. Mutta nyt tietäisin 🥰
 
Muokattu viimeksi:
Hobbii sivuilta löytyy paljon ohjeita virkkaamiseen ja on ilmaisia. Suosittelen katsomaan😊 mie virkannu pehmoleluja ja nyt oon virkkaamassa mattoa. Seuraava projekti on sitten vauvalle jotakin🤭
 
Aion tehdä tällekin vauvalle tilkkupeiton niin kuin tein esikoiselle ja kaikille lähipiiriin syntyneillle lapsille tähän mennessä (esikoisen peitto onkin sattumoisin mun profiilikuvassa). Lisäksi haluaisin neuloa ainakin jonkin vaatteen. Esikoiselle tein pari villatakkia niin ehkä jotain samansuuntaista tälle pienelle. Sukat voisi olla myös kiva tehdä.
 

Tämän haalarin näin kerran erään tutun vauvalla ja ihastuin siihen niin, että neuloin samanlaisen. Muistaakseni jatkoin selkään vähän ekstraa ohjeeseen verrattua (minulla oli jo sovitusmahdollisuus) mutta muuten ohje toimi hyvin. Tuo neulekuvio oli helppo ja kaunis. 💙
 
@Ranatar Kävin katsomassa ohjeen ja se näyttää silmääni ydinfysiikalta 😅 En tajua miten joku voi osata neuloa 🤯🤯 Mulle se on aivan hepreaa vaikka olen omasta mielestä aika älykäs muuten. Hatunnosto kaikille neulojille!! 😍😍🤯😅👏👏
 
Takaisin
Top