Itkuherkkyys synnytyksen jälkeen

[Pinkkihirmu]

Hellou!

Tällä kertaa minä kyselen äideiltä tästä asiasta. :angelic: Nimittäin minusta on tullut aivan järkyttävän itkuherkkä synnytyksen jälkeen!! Stressaan ihan kaikesta mahdollisesta ja saan aikaan kyyneleet silmiin milloin mistäkin aiheesta.

Milloin tämä menee oikeasti överiksi?

Synnytyksestä on nyt kuukausi aikaa ja ehkä kahtena päivänä EN ole itkenyt. On itkettänyt ilosta, rakkaudesta, peloista, stressistä, väsymyksestä, turhautumisesta, milloin mistäkin syystä.

Minun vauvani on edelleen keskolassa, käydään siellä toisesta kaupungista ma-la bussilla, herään klo 4: 30 lypsylle sairaalassa ollaan klo 7:15 jolloin uusi lypsy ja vauvan hoidot alkaa (se ihana osuus), päivän mittaan on 3h välein hoidot ja niissä väleissä lypsyt ja imetykset (pikkuinen keskonen vasta opettelee syömään tissiä) & kenguruhoidot yms. Kotiin lähdetään joskus kuuden aikoihin illalla jonka jälkeen lypsyt toki jatkuvat myöhäisiltaan kotona. Seuraavana päivänä sama alusta.

Tuo on siis meidän normiarki ollut nyt kuukauden, todennäköisesti vielä on toisenkin.

Ei ole valittamista kyllä missään, Pikkuisesta pidetään niin valtaisan hyvä huoli sairaalassa ja yötäkin me vanhemmat saadaan olla.

Jotenkas mistä ihmeestä kaikki tämä itkuisuus tulee! Välillä ihan nolottaa.. Osa lienee selittyy hormoneilla, missä vaiheessa ollaan synnytyksenjälkeisen masennuksen vesillä? Olen jo kieltäytynyt sairastumasta enää minkään sortin masennukseen!

"En kestä ajatusta että pikkuinen muuttaa joskus pois kotoa, miten uskallan päästää häntä päiväkotiin tai kouluun, ei kai häntä kiusata siellä, ei kai hän joskus vaan masennu tai sairastu tyyliin anoreksiaan...Miten uskallan päästää hänet joskus yksin liikenteeseen, voih, toivottavasti hän ei tee nuorena niitä asioita mitä minä tein!! Miten suojelen vauvaa maailman pahuudelta? Voisin pakata vauvan ja miehen matkalaukkuun ja muuttaa vuorille!" Jne jne kun toinen on tuskin kuukauden ikäinen!!:angelic:

Lisäksi minua pelottaa pöpöt, bakteerit ja virukset. Niitä vaanii kaikkialla, pikkuista ei ole vielä rokotettu ja hän on niin pieni että voi kuolla flunssaan.. Voi hyvänen aika että olen sydän sykkyrällä! Olo tuntuu superstressaantuneelta ja voi minun miesparkaa kun joutuu kuuntelemaan näitä minun neurooseja! :,O "Rakas, nyt pikkuisen unilelu koski kännykkään. Nyt se lelu pitää pestä kuudessakympissä." "Rakas, pikkuisen peitto ei saa koskea meidän sukkiin! Kuvittele mitä hirveitä pöpöjä niissä elää!"

Voi luoja.. En ole eläissäni murehtinut näin jumalattoman paljon ja tuntuu että vielä vähän ehkäpä turhistakin asioista..

Ja itku, itkettää kun vauva katsoo silmiin (vaikkei hän vielä edes näe nenäänsä pidemmälle), itkettää Varpunen Jouluaamuna, itkettää kun vauvassa roikkuu niin monta johtoa ja letkua, itkettää kun tissi on niin iso ja hankala ja vauva on niin pieni..

Voi hyvänen aika, sanon minä! Olenko minä tullut hulluksi!? :)

 

[Uusperhesatu]

Mä olen ollut itkuherkkä useamman viikon jokaisen synnytyksen jälkeen - vaikka mulla on ollut aina suht normaali tilanne (mitä nyt esikoinen vietti ensimmäiset päivänsä teholla, mutta sen jälkeen oli ihan ok). Joten sinun tilanteessasi sanoisin, että on varmasti ihan normaalia. Siis sinullahan on ihan tosi paljon huolta ja stressiä, joten kaikki se varmasti vaikuttaa tunne-elämään hormonien ohella. Toki kannattaa hakeutua juttelemaan johonkin jos itsestä siltä tuntuu - siitä voi olla apua, vaikka herkkyytesi ymmärrettävää ja normaalia olisikin.

 

[Yölento]

Ihan normaalilta kuulostaa. Esikoisesta itkin joka syystä ja ilman syytä kaksi kuukautta. Kannattaa silti herkästi pyytää keskusteluapua, jotta huoli helpottaa, kun hormonitasot tasaantuvat.

 

[Vargynja]

Kuulostaa ihan normaalilta. Minäkin itkin synnytyksen jälkeen jonkin aikaa lähes mistä hyvänsä. Lisäksi sinun tilanne on nyt oikeasti todella stressaava, kun on huoli pienestä ja arki ihan erilaista kuin tavallisesti. Kannattaa kuitenkin minustakin miettiä keskusteluavun pyytämistä että pääsee purkamaan huolta eikä se lopulta käänny masennukseksi. Koita myös olla itsellesi armollinen. Vaikka päätit olla masentunut et ole epäonnistunut, jos masennutkin. Niin vain voi käydä, jos on raskasta. Ihan kaikille. Silloin parasta mitä voi tehdä on myöntää se itselleen ja pyytää apua. Sekään ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Voimia! Ehkä voit myös jutella kätilöiden kanssa siitä kuinka herkästi vauva sairastuu niin ei tule ehkä stressattua pöpöistä liikaa.

 

[Suski75]

Jos tuntuu, että on kovin stressaantunut, niin kyllä sitä kannattaa lähteä purkamaan ennen kuin se menee pahemmaksi. Olet kovilla sekä fyysisesti että psyykkisesti, eikä keskolassa laukkaaminen ole "normaalia" elämää, johon automaattisesti pitäisi jaksaminen riittää. Sinulla on lupa väsyä ja saada apua senkin miettimiseen, miten tuota voisi helpottaa, niin että sinäkin jaksat. Keskolassa saa myös luovutettua äidinmaitoa, joten voi myös miettiä, voisiko tuota pumppausta vähentää, jotta saisit nukuttua enemmän.

 

[omppu15]

Aivan normaaleja ajatuksia vastasyntyneen äidiltä. Tahtoo huolehtia vauvastaan ja pitää sitä lähellä. Kaikki tunteet ihan vierekkäin ja vaihdellen laidasta laitaan. Itkuherkkyys päällimmäisenä. Ole itsellesi armollinen, puhu omista tunteista ja ajatuksista avoimesti miehellesi ja hoitohenkilökunnalle. Kukaan ei voi eikä osaa lukea toisten ajatuksia eikä tuntemuksia, vaikka olisi tuntenut toisen kuin pitkään.
Suurensuuri halaus teille sinne!

 

[hannaka]

Mulla kesti esikoisen jälkeen noin kuukauden ennenkuin tasoittu. Pahin Olin ku aloin itkemään koska mies lähti kauppaan.. Nyt toisen kohdalla Osasin onneksi varautua jo siihen, eikä se ollut yhtään niin paha kuin ekan kohdalla :)

 

[Kaarin]

Sinulla on Pinkkihirmu melkoisen stressaava tilanne päällä koko ajan, ja kuten täällä jo muut kommentoivatkin, niin puhu tästä kaikesta, se auttaa! Ei ole mitenkään ihme, että olet itkuherkkä! Hormonitkin vaikuttavat ilman muuta.

Itse olin monta kuukautta synnytyksen jälkeen itkuherkkä, nyt kun poika on 1v3kk niin se itkuherkkyys on ehkä hiukan helpottanut, mutta välillä tulee silti itku siitä sun tästä asiasta, monesti onnentunteen vuoksi, joskus riittää, että katson imettäessä tätä meidän pientä ihmettä siinä sylissä tuhisemassa. Joskus toki myös itkien ahdistuksen ja surun vuoksi, milloin mistäkin syystä. En ole koskaan kuitenkaan kokenut olevani masentunut, joten ehkä olen vain jäänyt herkäksi synnytyksen jälkeen.

Hurjasti tsemppiä teille Pinkkihirmu!