Isovanhemmat

[Salme]

Ajattelin luoda tällaisenkin ketjun. Miten isovanhemmat ovat ottaneet lapsenlapsen vastaan yms...

Minun vanhemmilleni meidän tyttönen on ensimmäinen lapsenlapsi ja kuten arvata saattaa, mummo ja pappa ovat molemmat olleet ihan haltioissaan heti ensimetreistä asti. Isän puolen isovanhemmilla oli jo useampi lapsenlapsi ennestään joten tämä ei ole niin uutta ja ihmeellistä, mutta toki iloisia ovat olleet uudesta tulokkaasta.

Tyttö oli kaksi viikkoa sitten ekaa kertaa mummon hoivissa pari tuntia ja viime yönä sitten ensimmäistä kertaa yökylässä. Hienosti oli mennyt ja kivaa oli ollut ja neiti oli nukkunut viime aikoihin nähden suorastaan ennätykselliset yöunet, 10 tuntia yhdellä välisyötöllä!!! Itse olen valvonut neidin kanssa puolille öin, mummo oli saanut yöunille jo iltakymmeneltä. Vähän piti vinkkejä kysellä miten moinen onnistui...

Oli puhetta, että neiti voisi säännöllisin väliajoin käydä yökylässä. Itse olin pienenä aika usein isovanhempien luona yökylässä ja siellä oli aina hauskaa, hienoa jos omakin lapsi saa viettää paljon aikaa isovanhempien kanssa. :)

 

[Tumelo]

Meidän esikoispoika on seka mieheni vanhempien, että omien vanhempieni ensimmäinen lapsen lapsi. Myös heidän vanhemmilleen tämä on ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, joten tulokas on TODELLA suosittu. On kyllä saanut muutamaa kuukautta nuoremman serkun mieheni puolelta, joten ei ole enää ainoa lapsenlapsenlapsi.. :D

Hyperaktiiviset mummot haluavat hoitaa koko ajan ja ostelevat kaikenlaista tavaraa, vaatteita, vaippoja ym.. Muksu on joka viikonloppu ainakin yhden yön mummolassa kylässä, enemmän minun vanhemmillani. Joskus saattaa olla yhden yön toisessa mummolassa ja seuraavan yön toisessa. Eli kiinnostusta riittää. Veljeni ja mieheni siskot ovat ottaneet muksumme erittäin hyvin vastaan ja ovat aina innoissaan leikkimässä ja paijjaamassa. :)

Vierastamista ja yökylässä olemisen vaikeutta yritetään välttää sillä, että muksu tottuu pienestä pitäen muihinkin kuin vain vanhempiinsa ja myös uusiin ympäristöihin.

Tänään oltiin synttärikahveilla mieheni sedällä ja vieraiden ihmisten paljous sai muksun aivan suunniltaan.. Itki vaikka kuinka kauan kun on vieras paikka ja aivan vieraat ihmiset.. Onneksi sitten alkujärkytyksen jälkeen malttoi katsella ympärilleen rauhassa.. :)

 

[Littlered]

Myos minun vanhemmille meidan poika on eka lapsenlapi, joten poika on heille tosi tosi tarkea. Olen joutunut jo hieman toppuuttelemaan omaa aitiani kaikkien hankintojen suhteen, mummilla kun on tapana ostella kaikenlaista kun sattui "ohimennen" nakemaan.
Isin vanhemmille poika on jo viides lapsenlapsi. Tiedan, etta anoppi sotkeutuu armotta omien tyttariensa lastenkasvatukseen, mutta meidat on aina annettu olla rauhassa.
Molempia isovanhempia poika on nahnyt vain kerran. Paitsi meidan mummin kanssa poika "juttelee" skypessa harva se paiva. Nyt kun olen mammalomalla niin on enempi aikaa pitaa yhteyttakin. Uskon ja luulen, etta vauva jopa tunnistaa mumminsa, vaikka se onkin vain siina lapparin naytolla. :)

 

[herne]

Minun vanhemmilleni poika on toinen lapsenlapsi (ensimmäinen on jo kouluikäinen) ja anopille ensimmäinen, joten intoa riittää täälläkin :) Tuntien vanhempani ja anopin en kyllä muuta odottanutkaan, olisin ollut aika yllättynyt, jos he eivät olisi olleet innoissaan. Välit meillä on kunnossa molempiin suuntiin, vaikka anopin neuvoista välillä täällä napisenkin

Isomummoja meillä on lisäksi minun puoleltani kaksin kappalein, he ovat jo ysikymppisiä eikä poika ollut kummallekaan ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, mutta kummasti molemmat saivat lisää virtaa ja elämäniloa vauvauutisista ja uudesta tulokkaasta.

 

[Salme]

Meillä on minun puoleltani isopappa ja isomummo, jälkimmäinen tosin niin dementoitunut ettei tunne enää juuri ketään ja asuu palvelutalossa. Jouluna oli äärettömän hauskaa seurata kun isopappa seurusteli lapsenlapsenlapsen kanssa, tuntui olevan ihan täydellinen yhteisymmärrys kun haastelivat keskenään. :) Minun isäni eli pappa näkee neitiä vähän harvemmin kuin mummo (vanhempani ovat siis eronneet), mutta soittelee usein mitä neidille kuuluu. Isän puolen isovanhempia nähdään harvemmin välimatkan vuoksi, mutta puhelimessa kertoillaan kuulumisia.

 

[Latteäiti]

Meillä on isovanhempia vaikka muille jakaa... Molempien vanhemmat ovat eronneet, ja kaikilla paitsi anopilla on uusi puoliso. Minä en ole halunnut tehdä eroa siihen kuka on "oikea" ja kuka "puolikas". Veljeni halusi aikoinaan näin tehdä, ja sai vaan turhaa pahaa mieltä aikaiseksi. Lapset eivät ymmärrä, ja nämä puolisot ovat kuitenkin aktiivisesti heidän elämässään mukana, osa enemmän kuin ne biologiset.

Meidän neiti ei ole kenellekään ensimmäinen lapsenlapsi, minun vanhemmillani on neljä ja miehen vanhemmilla kolme "vunukkaa", kuten niitä meillä kutsutaan, kun meidän molempien suku on Karjalasta. Kaikki ovat kuitenkin olleet varsin innoissaan tulokkaasta, miehen puolella nuorin serkku meni syksyllä kouluun, joten hetkeen ei ole sillä puolella vauvaa ollut.

Mun anoppi on varmaan paras mitä voi toivoa. :) Hän on aina valmis auttamaan, mutta ei koskaan puutu meidän asioihin. Joskus olen kysynyt neuvoa tai mielipidettä, ja silloin saan reilun vastauksen, mutta kysymättä hän ei ala neuvomaan. Anoppi asuu nyt samassa kaupungissa aika lähellä, ja on paljon lapsen elämässä mukana. Välillä kärryttelen anopin luo kahville, kun päivällä tulee tylsää ja hän saattaa poiketa kaupunkireissulla meitä moikkaamassa. Minulle on iso apu jo siitä, että tarvittaessa on aikuinen ihminen, jonka kanssa puhua, varsinkin, kun mies joutuu välillä käymään työmatkoilla. Oman äidin kanssa on sitten pidempi historia ja siksi vaikeampi suhde. Se on ihana ihminen ja rakas, mutta en silti voisi muuttaa samaan kaupunkiin. Oma äiti on se, jonka kanssa hermot voivat palaa ja jonka neuvot saavat raivon partaalle. Onneksi hän ei niitä nyt kovin usein jakele. Meidän suhde on myös parantunut vauvan myötä, itse olen alkanut myös ymmärtää häntä eri tavalla. Ei tämä äitiys niin helppoa olekaan! Ja tytölle hän on aivan ihana isoäiti.

Isoisät ovat sitten vähän vähemmän kuvioissa. Minulla ei ole omaan isääni niin läheistä suhdetta kuin toivoisin, mikä juontaa juurensa omien vanhempieni eroon. Isäni on aivan huippu tyyppi ja mahtava isoisä, mutta yksinkertaisesti emme näe tarpeeksi usein. Yritän panostaa tähän, mutta meidän reissaaminen ei ole ihan niin helppoa, kun emme omista autoa ja suoraa junayhtettä ei ole. Miehen isä taas asuu ulkomailla, joten häntä nähdään siitäkin syystä vielä vähemmän.

 

[Jasmin7]

Mieheni puolelta suvussa vauvoja jo on, joten osaavat ottaa rennosti vauvojen suhteen. Auttavat mielellään ja ostelevat silloin tällöin pikkuselle leluja ja vaatteita, tykkäävät ottaa hoitoon, mutta ottavat tarpeeksi etäisyyttä neuvojensa kanssa. MUTTA auta armias omaa äitiäni! Hänen ensimmäinen lapsenlapsensa ja tämä mummi aivan myyty. Noh kivahan se pojalle on, kun on tuollainen yltiöinnostunut mummi. Hänelle maailman rakkainen olento syntynyt sukuun, jolle pitää vain olla parasta koko ajan ja aina ja kaikkialla, hänen rakkaimmalle kullannupulle! Nyt on kyllä tällä mutsilla alkanut vähän hermot mennä mummin miljoonien kasvatusoppien, lapsenhoito-ohjeiden ja neuvojen kanssa. Kuinka pitäisi imettää (tissistä, mikä ei minulta onnistu) vuoden ikään asti, korvikkeita ei missään nimessä, millaista ruokavaliota minun pitäisi noudattaa, kuinka lapselle pitää puhua, mitä leikkejä/ohjelmaa/musiikkia hänelle järjestään, jotta kehittyy hyvin, kuinka paljon ulkoilla ja missä, mitä kiinteitä ensimmäisenä tarjota ja koska, millaiseen tarhaan/kouluun hänet pitäisi laittaa, mitä hänen pitäisi ainakin ehdottomasti harrastaa ja eri ikävuosina jne jne! Siis mun ihanasta äidistä on tullut kunnon vauvatyranni! Menee hermot prkl ja sanoin hänelle tänään, että nyt saa riittää tuo ylenpalttinen neuvojen jakaminen. Niin ärsyttävää! Muutenkin tuntuu siltä, että on riittämätön ja tekee liian vähän ja aika ajoin painii huonon omatunnon kanssa, kun ei vaan yksinkertaisesti pysty antamaan kaikkea omaa aikaa ja energiaa lapselle. Itsehän olen kasvanut erittäin rennossa, ei-suorituskeskeisessä lapsenkasvatusympäristössä ja äitini on ottanut todella lungisti mun kanssa eikä todellakaan panikoinut kaikkien ohjelmanumeroiden ja lapsenkasvatusoppien kanssa. Ja ihan kelpo kansalainen musta on tullut, josta oma rakas nykyinen vauvatyranniäitini on vielä erittäin ylpeä. Mutta mun pitäisi nyt vuorokauden ympäri suorittaa kaiken maailman kasvatus oppeja. Voi jeesus sentään, mitä tuo isovanhemmuus joissakin saa aikaiseksi!

 

[Salme]

Kuten eilen kirjoittelin tuonne nukkumisketjuun, mummon ansioksi voidaan laittaa rytmi joka viimein saatiin. Minä olin nukuttanut tyttöä imettämällä yöhön asti ja jos älähti sängyssään, aloitin alusta. Mummo oli illalla syöttänyt ja vienyt makuupussiin, tutti suuhun ja hyvää yötä, ja tyttö oli nukahtanut. Itse siis halusin välttää öistä huutokonserttia ja siksi koitin minimoida ne mahdolliset huudot ottamalla kiireesti syliin. Mummo ei mahdollisesta huudosta stressannut ja kokeili josko tyttö nukahtaisi itsekseen, ja niin vain oli nukahtanut! Mummon luona oli neiti myös päässyt ottamaan ilmakylpyjä. Kotona en ollut niitä juuri antanut kuin hetken vaipan vaihdon yhteydessä, kun olen miettinyt onko meillä liian viileä ja alkaako neitiä palella. No, ilmakylvyt on neidistä niin ihania, että vaipan laitto aiheuttaa suorastaan vastalauseen. Mummon luona myöskin viihdytään lattialla viltin päällä ihan älyttömän hyvin ja myöskin älyttömän pitkään.
Pappa hyppyytti neitiä sylissä ja sen jälkeen sylissä on hypitty joka ikinen kerta. Voi sitä riemua! :)