Isovanhemmat ja vauva
- Ketjun aloittaja Miramaria
- Aloituspäivämäärä
malin
Vauhtiin päässyt keskustelija
miehen puolelta ei apua heru kun sen vanhemat on sellases kunnos et ei ees uskalla pidella vauvaa sylissä eikä miehen sisko sovellu lastenhoitajaks vaikka onki 32 mutta mulla on onneks yli innokas mutsi joka mielellään hoitaa meiän pientä poikaa aina kuha on kotona...
meillä on kolme koiraa ja aina välillä meis on ylitöissä että koirat jää mun hoidettavaks eikä niit voi vaunujen kaa ulkoiluttaa joten soitto mun mutsille ni se tulee hoitaa..
on siinäki toki huonot puolensa kun on ite kasvattanu 6 lasta niin luulee tietävänsä parhaiten juuri imetyksestä vaikkei ite oo imettäny yhtäkää lasta pidempää ku kuukauden tai sitte kasvatuksesta ja muista ruuista... jo kahen kuukauden ikäsenä poika maisteli mangososetta ku mun mutsi oli nopee käänteissään ja syötti sille samalla ku teki kakkua mihin sitä sosetta oli menossa...
meillä on kolme koiraa ja aina välillä meis on ylitöissä että koirat jää mun hoidettavaks eikä niit voi vaunujen kaa ulkoiluttaa joten soitto mun mutsille ni se tulee hoitaa..
on siinäki toki huonot puolensa kun on ite kasvattanu 6 lasta niin luulee tietävänsä parhaiten juuri imetyksestä vaikkei ite oo imettäny yhtäkää lasta pidempää ku kuukauden tai sitte kasvatuksesta ja muista ruuista... jo kahen kuukauden ikäsenä poika maisteli mangososetta ku mun mutsi oli nopee käänteissään ja syötti sille samalla ku teki kakkua mihin sitä sosetta oli menossa...
Mä en aina tiedä pitäisikö sillon itkeä vai nauraa, kun tulee puheeksi isovanhemmat.
Meillä on jo kaksi lasta, 6- ja 2,5-vuotiaat, kolmas syntyy maaliskuussa. Mun omat vanhemmat eivät ole juurikaan tekemisissä mun lasten kanssa - oma äitini on tavannut lapseni vain kerran yksissä häissä, isäni taas jopa kaksi kertaa. Äitiäni en päästä metriä lähemmäs lapsiani ilman, että itse olen aivan lapsen vieressä, isäni kanssa olen päästänyt silloin 5-vuotiaan esikoiseni koiraa lenkittämään (isän koira, ei meidän). Se, että jättäisin lapseni jommalle kummalle vanhemmistani hoitoon, on aivan absurdi ajatuskin mulle - ei tule tapahtumaan. Aktiivisesti en pidä yhteyttä kumpaankaan vanhempaani, vaan yhteydenpito tapahtuu aina heidän puoleltaan. Molemmat vanhempani ovat alkoholisteja, joskin isäni kykenee halutessaan olemaan pitkiäkin aikoja selvänä. Äidilläni on vakaa aikomus juoda itsensä hengiltä.
Mieheni vanhemmista taas hänen isänsä on vuosia sitten tehdyn selkäleikkauksen takia jäänyt tänä vuonna lopultakin työkyvyttömyyseläkkeelle, joten eipä ole hänkään juurikaan meidän lapsiamme hoitanut. Hänen luonaan kyläilemme kyllä pari kertaa vuodessa noin viikon kerrallaan, ja hänkin on joskus ottanut esikoista koiraa lenkittämään. Hoitoon en lapsia voisi hänelle jättää, koska esim. lapsen nostaminen ei häneltä onnistu. Ei myöskään vaipanvaihto tms. Mutta hän ei itse ole syypää tilanteeseen, vaan nimenomaan se vähän pieleen mennyt selkäleikkaus.
Mieheni äiti taas... no, hän on mukava ihminen, joka ihan ilmiselvästi haluaa olla tekemisissä lastenlastensa kanssa, varsinkin esikoisen kanssa. Hän ottaisi esikoista mielellään luokseen parin päivän kyläilyille ja niin edelleen, mutta ongelmansa sitä on tässäkin suhteessa. Kun hän aikoinaan kuuli tulevansa isoäidiksi, hänen ensireaktionsa oli, ettei hän ole valmis mummoksi. Minä kun tokaisin tähän, että en kai minä häneltä rupea lupia kyselemään siihen, koska saan tulla raskaaksi ja koska en, olin jonkun aikaa se hirviöminiä, joka pilasi hänen poikansa elämän. Esikoisen syntymän myötä tämä asetelma hälveni, mutta edelleen anopilla tuntuu olevan kuullun ymmärtämisen vaikeuksia nimenomaan minun suhteeni. On toki myös poikansa suhteen, mutta pojallaan kun ei ole edes tarpeeksi kanttia sanoa äidilleen mitään, joten tämä kohdistuu etupäässä minuun. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka, mutta yksi parhaista esimerkeistä on viime kesältä, kun kyläilimme hänen luonaan. Mies ja lapset menivät edeltä, koska mun piti jäädä vielä töihin. Arvasin toki jo etukäteen, että jotakin siellä tapahtuu mun "selän takana", mutta siitä huolimatta otti päähän, kun lopulta pitkän työpäivän jälkeen pääsin anopin luokse. Ensimmäinen asia, jonka esikoinen mulle kuulutti, oli, että "mummu osti meille juotavia jogurtteja!" Eihän tässä muuten mitään ongelmaa, mutta kun molemmat meidän lapsista kärsii sen verran rajusta laktoosi-intoleranssista, etteivät he aina siedä edes niitä laktoosittomia tuotteita, vaan esim. laktoosittomat kermat yms. aiheuttavat yhtä lailla ripulia kuin tavallisetkin maitotuotteet. Anoppi on tästä hyvin tietoinen, ja kun tilanteen kuultuani käännyin katsomaan häntä, hän selitti silmät pyöreinä, että "kun ne sisältää sellasta bakteeria, joka on hyväksi ruuansulatukselle". Minä totesin tähän, että kiitos niiden jogurttien, ei taida olla meillä ruuansulatuksen kanssa ongelmia lähipäivinä, ja kysyin sitten mieheltä, joko ripulit on alkaneet. Mies totesi, että nuoremmalla on, isommalla ei kai vielä. No, seuraavana päivänä mentiin koko porukalla huvipuistoon, ja koska tiesin tilanteen, pakkasin esikoiselle useammat kappaleet vaihtovaatteita mukaan (onneksi oli kesä!), ja kun ripulointi huvipuistossa alkoi, lykkäsin vaihtovaatekassin anopille ja totesin, että kannattaa pysytellä kartalla siitä, missä on lähin vessa, ja että tähän asti minä olen hoitanut nämä hänen aikaansaamansa ripulipaskat, mutta tänään hän voi itse kokeilla sitä autuutta.
Kotimatkalle lähtiessämme anoppi tavallaan pyysi anteeksi toteamalla, ettei hän mitään pahaa tarkoita, ja minä totesin siihen, että tiedän kyllä sen, mutta hänkin voisi jatkossa ajatella, etten minäkään ilkeyttäni hankalaksi heittäydy. Tämän kohtauksen jälkeen ei olekaan anopin kanssa oltu kontaktissa kuin puhelimitse välimatkojen takia, mutta eiköhän tässä taas ennen pitkää syksyn aikana sekin ilo tule vastaan. Toisaalta on ihanaa, että hän tahtoo olla osana lastenlasten elämää (vaikka tuo toinen jääkin vähemmälle huomiolle), mutta toisaalta tämäkin on tosi rasittavaa, ettei hän voi edes sen vertaa kunnioittaa minun sanaani, että toimisi sen mukaan.
Meillä on jo kaksi lasta, 6- ja 2,5-vuotiaat, kolmas syntyy maaliskuussa. Mun omat vanhemmat eivät ole juurikaan tekemisissä mun lasten kanssa - oma äitini on tavannut lapseni vain kerran yksissä häissä, isäni taas jopa kaksi kertaa. Äitiäni en päästä metriä lähemmäs lapsiani ilman, että itse olen aivan lapsen vieressä, isäni kanssa olen päästänyt silloin 5-vuotiaan esikoiseni koiraa lenkittämään (isän koira, ei meidän). Se, että jättäisin lapseni jommalle kummalle vanhemmistani hoitoon, on aivan absurdi ajatuskin mulle - ei tule tapahtumaan. Aktiivisesti en pidä yhteyttä kumpaankaan vanhempaani, vaan yhteydenpito tapahtuu aina heidän puoleltaan. Molemmat vanhempani ovat alkoholisteja, joskin isäni kykenee halutessaan olemaan pitkiäkin aikoja selvänä. Äidilläni on vakaa aikomus juoda itsensä hengiltä.
Mieheni vanhemmista taas hänen isänsä on vuosia sitten tehdyn selkäleikkauksen takia jäänyt tänä vuonna lopultakin työkyvyttömyyseläkkeelle, joten eipä ole hänkään juurikaan meidän lapsiamme hoitanut. Hänen luonaan kyläilemme kyllä pari kertaa vuodessa noin viikon kerrallaan, ja hänkin on joskus ottanut esikoista koiraa lenkittämään. Hoitoon en lapsia voisi hänelle jättää, koska esim. lapsen nostaminen ei häneltä onnistu. Ei myöskään vaipanvaihto tms. Mutta hän ei itse ole syypää tilanteeseen, vaan nimenomaan se vähän pieleen mennyt selkäleikkaus.
Mieheni äiti taas... no, hän on mukava ihminen, joka ihan ilmiselvästi haluaa olla tekemisissä lastenlastensa kanssa, varsinkin esikoisen kanssa. Hän ottaisi esikoista mielellään luokseen parin päivän kyläilyille ja niin edelleen, mutta ongelmansa sitä on tässäkin suhteessa. Kun hän aikoinaan kuuli tulevansa isoäidiksi, hänen ensireaktionsa oli, ettei hän ole valmis mummoksi. Minä kun tokaisin tähän, että en kai minä häneltä rupea lupia kyselemään siihen, koska saan tulla raskaaksi ja koska en, olin jonkun aikaa se hirviöminiä, joka pilasi hänen poikansa elämän. Esikoisen syntymän myötä tämä asetelma hälveni, mutta edelleen anopilla tuntuu olevan kuullun ymmärtämisen vaikeuksia nimenomaan minun suhteeni. On toki myös poikansa suhteen, mutta pojallaan kun ei ole edes tarpeeksi kanttia sanoa äidilleen mitään, joten tämä kohdistuu etupäässä minuun. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka, mutta yksi parhaista esimerkeistä on viime kesältä, kun kyläilimme hänen luonaan. Mies ja lapset menivät edeltä, koska mun piti jäädä vielä töihin. Arvasin toki jo etukäteen, että jotakin siellä tapahtuu mun "selän takana", mutta siitä huolimatta otti päähän, kun lopulta pitkän työpäivän jälkeen pääsin anopin luokse. Ensimmäinen asia, jonka esikoinen mulle kuulutti, oli, että "mummu osti meille juotavia jogurtteja!" Eihän tässä muuten mitään ongelmaa, mutta kun molemmat meidän lapsista kärsii sen verran rajusta laktoosi-intoleranssista, etteivät he aina siedä edes niitä laktoosittomia tuotteita, vaan esim. laktoosittomat kermat yms. aiheuttavat yhtä lailla ripulia kuin tavallisetkin maitotuotteet. Anoppi on tästä hyvin tietoinen, ja kun tilanteen kuultuani käännyin katsomaan häntä, hän selitti silmät pyöreinä, että "kun ne sisältää sellasta bakteeria, joka on hyväksi ruuansulatukselle". Minä totesin tähän, että kiitos niiden jogurttien, ei taida olla meillä ruuansulatuksen kanssa ongelmia lähipäivinä, ja kysyin sitten mieheltä, joko ripulit on alkaneet. Mies totesi, että nuoremmalla on, isommalla ei kai vielä. No, seuraavana päivänä mentiin koko porukalla huvipuistoon, ja koska tiesin tilanteen, pakkasin esikoiselle useammat kappaleet vaihtovaatteita mukaan (onneksi oli kesä!), ja kun ripulointi huvipuistossa alkoi, lykkäsin vaihtovaatekassin anopille ja totesin, että kannattaa pysytellä kartalla siitä, missä on lähin vessa, ja että tähän asti minä olen hoitanut nämä hänen aikaansaamansa ripulipaskat, mutta tänään hän voi itse kokeilla sitä autuutta.
Kotimatkalle lähtiessämme anoppi tavallaan pyysi anteeksi toteamalla, ettei hän mitään pahaa tarkoita, ja minä totesin siihen, että tiedän kyllä sen, mutta hänkin voisi jatkossa ajatella, etten minäkään ilkeyttäni hankalaksi heittäydy. Tämän kohtauksen jälkeen ei olekaan anopin kanssa oltu kontaktissa kuin puhelimitse välimatkojen takia, mutta eiköhän tässä taas ennen pitkää syksyn aikana sekin ilo tule vastaan. Toisaalta on ihanaa, että hän tahtoo olla osana lastenlasten elämää (vaikka tuo toinen jääkin vähemmälle huomiolle), mutta toisaalta tämäkin on tosi rasittavaa, ettei hän voi edes sen vertaa kunnioittaa minun sanaani, että toimisi sen mukaan.
della_79
Asioista perillä oleva
mun äiti on alkoholisti ja narsisti enkä luota häneen pätkääkään. hänellä on ihan hyviä aikomuksia varmaan lapsenlapsensa suhteen, mutta en voi koskaan hyvällä omatunnolla ja luottamuksella jättää mun lasta/lapsia hänen hoitoonsa, vaan mun täytyy olla vieressä. äiti on luvannut olla ottamatta alkoholia, jos lapsia menee hänen luo, mutta jos hän ei pysty siihen muunakaan aikana, niin tuskin kenenkään lapsenkaan aikana. toi narsistinen puoli puolestaan näkyy hänessä sellaisena minäminäminä-juttuna ja sairaalloisena ripustautumisena tällä erää muhun ja siskooni enkä todellakaan halua sellaista mun lapselle.
mun isä ja hänen vaimonsa ei ole ollenkaan lapsi-ihmisiä eikä heillä ole yhteisiä lapsia.eli mun isästäkään ei oo hoitamaan pientä lasta. hänen vaimonsa suhtautuminen muhun ja siskooni vaihtelee voimakkaasti ystävällisyydestä kiukutteluun, ja luulen, että ensimmäinen isäni lapsenlapsi joutuisi kokemaan samaa.
mun miehen isä on kuollut v. 2008. anoppini seurustelee nykyään ns. tuurijuopon miehen kanssa, joka on onnistunut vetämään hyvät perseet joka kerta, kun ollaan oltu viettämässä aikaa yhdessä. mä en halua mun lapsen joutuvan näkemään mitään sellaista. mun anoppi voisi yksinään pärjätä lapsen kanssa, onhan hän hoitanut neljää nykyistäkin lastenlastaan, mutta mikäli ilmenee, että anoppi kävelee mun yli kasvatusasioissa, voi olla aika hiljaista ton itsenäisen lapsenhoidon suhteen.tähän asti on jouduttu välillä säätämään anopin kanssa meillä asuvan mieheni 8v. pojan kasvatusasioissa, koska anoppi tunkee nokkansa mielellään niihinkin ja sallii pojalle ihan kaiken, mukaanluettuna sikamaiset käytöstavat.
kaikki ovat kuitenkin olleet ihan innoissaan vauvauutisista, joskin mun isä ei oikein osaa suhtautua asiaan, vaan pyrkii vaihtamaan puheenaiheen koiriin.
mun isä ja hänen vaimonsa ei ole ollenkaan lapsi-ihmisiä eikä heillä ole yhteisiä lapsia.eli mun isästäkään ei oo hoitamaan pientä lasta. hänen vaimonsa suhtautuminen muhun ja siskooni vaihtelee voimakkaasti ystävällisyydestä kiukutteluun, ja luulen, että ensimmäinen isäni lapsenlapsi joutuisi kokemaan samaa.
mun miehen isä on kuollut v. 2008. anoppini seurustelee nykyään ns. tuurijuopon miehen kanssa, joka on onnistunut vetämään hyvät perseet joka kerta, kun ollaan oltu viettämässä aikaa yhdessä. mä en halua mun lapsen joutuvan näkemään mitään sellaista. mun anoppi voisi yksinään pärjätä lapsen kanssa, onhan hän hoitanut neljää nykyistäkin lastenlastaan, mutta mikäli ilmenee, että anoppi kävelee mun yli kasvatusasioissa, voi olla aika hiljaista ton itsenäisen lapsenhoidon suhteen.tähän asti on jouduttu välillä säätämään anopin kanssa meillä asuvan mieheni 8v. pojan kasvatusasioissa, koska anoppi tunkee nokkansa mielellään niihinkin ja sallii pojalle ihan kaiken, mukaanluettuna sikamaiset käytöstavat.
kaikki ovat kuitenkin olleet ihan innoissaan vauvauutisista, joskin mun isä ei oikein osaa suhtautua asiaan, vaan pyrkii vaihtamaan puheenaiheen koiriin.
Meillä kummatkin isovanhemmat olivat ihan tohkeissaan kun vauvauutiset kuulivat, kyseessä kummankin puolen ensimmäinen ja toinen lapsenlapsi :)
Lastenhoitoapua ei valitettavasti kummaltakaan puolelta vauva-aikana tippunut eikä siis kuopuksen kanssa myöskään. Sen verran isovanhemmat vauvaa arastelevat, eivät kuulemma muista miten sellaista hoidetaan :D
Isomman kanssa kyllä on isovanhemmista apua. Mulla tuli melkein mustasukkasuus viimeksi kun oltiin anoppilassa kylässä kun anoppi "omi" esikoisen tyystin itselleen ja puhui siitä kuin omastaan X) Omat vanhemmatkin ovat joitakin kertoja esikoista hoitaneet ja hoitoapua on luvassa myös pienemmän kanssa jahka sen ensin tissistä saa irti.
Onneksi kummatkin isovanhemmat kunnioittavat meidän perheen toimintatapoja = eivät tuputa omia näkemyksiään väkisin. Toki saattavat neuvoja antaa, etenkin kysyessä. Toimii mun mielestä hyvin niin.
Lastenhoitoapua ei valitettavasti kummaltakaan puolelta vauva-aikana tippunut eikä siis kuopuksen kanssa myöskään. Sen verran isovanhemmat vauvaa arastelevat, eivät kuulemma muista miten sellaista hoidetaan :D
Isomman kanssa kyllä on isovanhemmista apua. Mulla tuli melkein mustasukkasuus viimeksi kun oltiin anoppilassa kylässä kun anoppi "omi" esikoisen tyystin itselleen ja puhui siitä kuin omastaan X) Omat vanhemmatkin ovat joitakin kertoja esikoista hoitaneet ja hoitoapua on luvassa myös pienemmän kanssa jahka sen ensin tissistä saa irti.
Onneksi kummatkin isovanhemmat kunnioittavat meidän perheen toimintatapoja = eivät tuputa omia näkemyksiään väkisin. Toki saattavat neuvoja antaa, etenkin kysyessä. Toimii mun mielestä hyvin niin.
mayday
Näppärä viestien naputtelija
Täällä kanssa oli kaikki isovanhemmat onnessaan kun kuulivat että vauva on tulossa.
Noh, anoppi rupes kyllä heittelmään juttua siitä et miten rahapuoli riittää jne mutta eipä siitä välitetty :) Mun äiti pillahti itkuun kun paljastin uutisen (läväyttämällä kahvipöydässä ultrakuvan pöytään :D)
Mun vanhemmille tää meidän tytsy on jo kuudes lapsenlapsi mutta edellinen, siskonpoikani, täyttää parin kuukauden päästä jo 11 vee ni nytpä saavat taas totutella pieneen vauvaan :)
Anopille tää on kolmas ja appiukolle ensimmäinen :)
Anoppi ja appi asuvat kauempana että heistä ei sillee lastenhoitoapua saada mutta mun vanhemmat asuu samassa kaupungissa ja heistä kyllä apua on, rupesivat jo puhumaanki et millos he saa tytön hoitoon :D
Hyvä puoli kaikkien kohdalla on just se et ne ei tuputa neuvoja, antavat kyllä niitä jos kysytään mutta en oo kuullu vielä kertaakaan (enkä kuule) et miks sä noin teet tai et ei sitä noin tehdä vaan näin.
Noh, anoppi rupes kyllä heittelmään juttua siitä et miten rahapuoli riittää jne mutta eipä siitä välitetty :) Mun äiti pillahti itkuun kun paljastin uutisen (läväyttämällä kahvipöydässä ultrakuvan pöytään :D)
Mun vanhemmille tää meidän tytsy on jo kuudes lapsenlapsi mutta edellinen, siskonpoikani, täyttää parin kuukauden päästä jo 11 vee ni nytpä saavat taas totutella pieneen vauvaan :)
Anopille tää on kolmas ja appiukolle ensimmäinen :)
Anoppi ja appi asuvat kauempana että heistä ei sillee lastenhoitoapua saada mutta mun vanhemmat asuu samassa kaupungissa ja heistä kyllä apua on, rupesivat jo puhumaanki et millos he saa tytön hoitoon :D
Hyvä puoli kaikkien kohdalla on just se et ne ei tuputa neuvoja, antavat kyllä niitä jos kysytään mutta en oo kuullu vielä kertaakaan (enkä kuule) et miks sä noin teet tai et ei sitä noin tehdä vaan näin.
Dodomino
Vauhtiin päässyt keskustelija
Minun vanhemmat otti asian aika normaalisti, ei sen kummemmin, ei oikeen mitään ihmeellistä sanoneet. Onnellisia ja iloisia tottakai. :)
Nyt lapsen synnyttyä vanhempani, varsinkin äiti auttaneet todella paljon.
Lapsen isän äiti alkoi itkemään, ilosta siis kun sai kuulla.
Nyt on sitten siellä itkenyt kun ei nää lapsenlastaan. Eipä ole ite kyllä tullut kattomaankaan, ja tietääkseni en ole häntä kieltänyt. Ollaan siis erottu lapsen isän kanssa jo ennen kuin lapsi syntyi.
Aikaisemmin kun oltiin eroamassa raskausaikana siis ja minä muuttamassa pidemmälle oli hirveä itku siitä, että hän rakastaa sitä lasta, eikä halua, että muutan niin kauas jotta saa nähdä lasta.
Toisaalta ymmärrettävää, toisaalta rasittavaa. Saa nähdä mitä on vielä edessä..
Nyt lapsen synnyttyä vanhempani, varsinkin äiti auttaneet todella paljon.
Lapsen isän äiti alkoi itkemään, ilosta siis kun sai kuulla.
Nyt on sitten siellä itkenyt kun ei nää lapsenlastaan. Eipä ole ite kyllä tullut kattomaankaan, ja tietääkseni en ole häntä kieltänyt. Ollaan siis erottu lapsen isän kanssa jo ennen kuin lapsi syntyi.
Aikaisemmin kun oltiin eroamassa raskausaikana siis ja minä muuttamassa pidemmälle oli hirveä itku siitä, että hän rakastaa sitä lasta, eikä halua, että muutan niin kauas jotta saa nähdä lasta.
Toisaalta ymmärrettävää, toisaalta rasittavaa. Saa nähdä mitä on vielä edessä..
Margeliini
Puuhakas puhuja
Molemmat tulevat isoäidit alkoivat pillittää, kun kuulivat vauvauutiset. Toinen isoisistä ei ollut paikalla, vaan kuuli myöhemmin, mutta soitti kuitenkin ja onnitteli. Toinen taas onnitteli myös, mutta alkoi heti esitellä kuvia uudesta prätkästään, jonka oli keski-iänkriisissään mennyt ostamaan.
Raskausaikana ja juuri tytön synnyttyä tuntui, että hössötys oli ihan huipussaan, mutta on nyt jo laantumaan päin. Oma äitini kunnioittaa mun tapaani hoitaa ja kasvattaa lastani eikä ole tuputtamassa mitään näkemyksiä :) Miehen vanhemmat sitten... voi hyvää päivää! Riitahan siitä piti ensin saada aikaiseksi, ennen kuin tajusivat, että he ovat omat kolme lastaan jo kasvattaneet haluamallaan tavalla ja me kasvatamme nyt omamme niin kuin haluamme. Kerran siis anoppi meni vähän sooloilemaan tytön hoitamisessa, kun oltiin miehen kanssa leffassa. En kuitenkaan usko, että se toistuu. Ainakaan kovin pian ;)
Raskausaikana ja juuri tytön synnyttyä tuntui, että hössötys oli ihan huipussaan, mutta on nyt jo laantumaan päin. Oma äitini kunnioittaa mun tapaani hoitaa ja kasvattaa lastani eikä ole tuputtamassa mitään näkemyksiä :) Miehen vanhemmat sitten... voi hyvää päivää! Riitahan siitä piti ensin saada aikaiseksi, ennen kuin tajusivat, että he ovat omat kolme lastaan jo kasvattaneet haluamallaan tavalla ja me kasvatamme nyt omamme niin kuin haluamme. Kerran siis anoppi meni vähän sooloilemaan tytön hoitamisessa, kun oltiin miehen kanssa leffassa. En kuitenkaan usko, että se toistuu. Ainakaan kovin pian ;)
Isovanhemmat otti uutiset positiivisesti ja maltilla. Pappa kyllä vähän taisi herkistyä, kun kuuli saavansa ensimmäisen biologisen lapsenlapsen.
No nyt pappaa ei enää ole, eikä siis tiedä, että on jo kolmas biologinen lapsenlapsi tulossa.
Appivanhemmillani on jo 12 lastenlasta, tuloillaan oleva pikkuisemme on 13. Joten ei mitään uutta, mutta silti ovat iloisia puolestamme. :) vaikka anoppi jo välillä pyörittää silmiä, että voi voi teiän kanssa... :D
Ukki ja mummi pitää lapsiin aktiivisesti yhteyttä ja ovat hoitoapunakin tarvittaessa. Kiva juttu!
No nyt pappaa ei enää ole, eikä siis tiedä, että on jo kolmas biologinen lapsenlapsi tulossa. Appivanhemmillani on jo 12 lastenlasta, tuloillaan oleva pikkuisemme on 13. Joten ei mitään uutta, mutta silti ovat iloisia puolestamme. :) vaikka anoppi jo välillä pyörittää silmiä, että voi voi teiän kanssa... :D
Ukki ja mummi pitää lapsiin aktiivisesti yhteyttä ja ovat hoitoapunakin tarvittaessa. Kiva juttu!
Meillä miehen äiti totesi suunnilleen, että " no vihdoin viimein " ( oli siis jauhanut lasten tekemisestä jo vuosia ). Ei silti suostu mihinkään lastenhoidolliseen toimenpiteeseen, kuten syöttäminen ja vaipanvaihto. Miehen isä onnitteli kyllä, mutta on niin puuhakas, että eipä lapsenlapsia oikein heille ole koskaan voinut jättää.
Omat vanhempani olivat ja ovat edelleen tosi otettuja lapsenlapsestaan. Äitini otti jopa vuorotteluvapaata, jotta pääsi kunnolla mummoilemaan, ja isäni pistäytyy välillä huvikseen tyttöä katsomaan ja kehitystä ihastelemaan. Omien sanojensa mukaan kun ei omien lasten vauvavuodesta muista mitään. :)
Omat vanhempani olivat ja ovat edelleen tosi otettuja lapsenlapsestaan. Äitini otti jopa vuorotteluvapaata, jotta pääsi kunnolla mummoilemaan, ja isäni pistäytyy välillä huvikseen tyttöä katsomaan ja kehitystä ihastelemaan. Omien sanojensa mukaan kun ei omien lasten vauvavuodesta muista mitään. :)
Oma äiti ja isä olivat todella iloisia kun kuulivat esikon tulosta. Anoppi sen sijaan järkyttyi alkuunsa. Aikoinaan kun ilmoitettiin, että mennään naimisiin, niin anoppi ekana kysyi kauhuissaan, olenko raskaana. Anoppi on ihana ihminen, mitä nyt ei aina oikein mieti ennen kuin puhuu :D
Saa nähdä mitä nyt tuumaavat...
Saa nähdä mitä nyt tuumaavat...
Meillä isovanhemmat on ollut iloisia vauvauutisista. Tokasta kyllä anoppi kysy oliko vahinko vai tarkoituksella, mutta varmaan sen takia kun esikon odotus oli hirveetä ja olin sanonut ettei enää ja esikko on nyt alle vuoden vanha ja toinen tulossa :D mutta onnellisia ovat, et tulee toinenkin vauva :) ja esikoista ovat auttanut hoitaan ja on paljon tekemisissä molemmat isovanhemmat.
Omat vanhempani ottivat tiedon hiukan varauksella ja järkytyksellä vastaan, nyt ajansaatossa pöly on laskeutunut.
Miehen vanhemmat reagoivat alkuun hyvinkin positiivisesti. Anoppi kyllä kysyi, että oliko tarkoituksella vai vahinko, mutta ei mitenkään "pahalla sävyllä". :)
Miehen vanhemmat reagoivat alkuun hyvinkin positiivisesti. Anoppi kyllä kysyi, että oliko tarkoituksella vai vahinko, mutta ei mitenkään "pahalla sävyllä". :)
