Isohko kulmasohva vai kaksi sohvaa?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sohwia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Kumpi sohva

  • Kaksi erillistä sohvaa

    Äänet: 4 40.0%
  • Kulmasohva

    Äänet: 6 60.0%

  • Kaikki äänestäjät
    10

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Meillä ois sohvan hankinta edessä ja meidän olohuone on sen mallinen, että siihen mahtuisi aika iso kulmasohva, mutta myös kaksi erillistä sohvaa eli 2 hengen ja 3 hengen sohvat. Kumpi on parempi vaihtoehto?
 
Meillä on kaksi erillistä. En erityisesti pidä huonekalujen paikkojen vaihtamisesta, mutta aina se optio on hyvä olla. Lisäksi koen, että on helpompi siivota, kun jaksan yksin siirtää sohvia. Minulla on myös toisinaan tapana kaataa sohvat ja poistaa pölyt pohjasta. Joskus nuorempana ulkoilutin sohvia, mutta olen pyristellyt sitä taipumusta vastaan sen jälkeen, kun uuvuin kesken siivoamisen ja sohva oli siinä vaiheessa ulkona ja alkoi sataa vettä.
 
Meillä on olkkarissa iso kulmasohva. Ostettiin se kun tänne muutettiin, kun sellainen sopi täydellisesti. No, nyt 6 vuotta myöhemmin kun haaveillaan uusista huonekaluista sitten kun ei enää ole taaperoita niitä lähmäämässä, niin ollaan kallistumassa kahteen erilliseen sohvaan tai muuhun ratkaisuun. Vaikka kulmasohva on kiva ja kulmaus etenkin jokaisen lempipaikka, saa kahdesta erillisestä avaramman ja mukautuvamman. Plus tuo siivousnäkäkulma.
 
Meillä on iso kulmasohva (260x260) ja pois en vaihda. Pystyy jokainen pötköttämään kuten haluaa ja menee myös varavuoteesta. Helppo naksauttaa kolmeen osaan siivousta varten. Tämän teen vain 2 kertaa vuodessa, koska yksi valinta kriteeri oli myös se, että sohvan alta pääsee helposti imuroimaan viikkosiivouksessa. Pari kertaa vuodessa sitten puretaan kaikki tyynyt, imuroidaan, pyyhitään ja käydään läpi huolella. Päällikankaan valitsin myös niin että on helppohoitoinen kissojen ja lapsen kanssa.
 
Meillä oli kulmasohva, vaihdettiin kahteen erilliseen sohvaan. Tykkään enemmän näin, meillä huonekalut vaihtavat usein järjestystä, kahden sohvan kanssa on järjestelyvaihtoehtoja :grin
 
Meillä on kulmasohva. Se on kyllä tosi kiva, mutta kaipaisin vaihtelua. Sama sohva on ollut meidän yhteisessä kodissa jo viisi vuotta ja sitä ennen minun kodissa kolme vuotta.
 
Meillä nyt kulmasohva mutta uuteen taloon tulossa kaksi erillistä, kahden ja kolmen istuttavat.
 
Nyt on vain yksi 3-4 hengen istuttava tavallinen sohva, mutta kulmasohva on seuraava ostos. Todennäköisesti mustana tai ruskeana. Vierastan jotenkin ajatusta kahdesta sohvasta.
 
Takaisin
Top