Kyfi9192530
Vasta-alkaja
Hei! En ole varmasti ainoa jolla miehellä ei kiinnosta raskaus ollenkaan. Elikkäs ollaan n 3 vuotta oltu yhdessä ja ollaan kauan yritetty tulla raskaaksi ja nyt se toukokuussa sitten tapahtui.Toivotttu on ja minä ainaki innoissaan olen ja niin luulin isänki olevan, toisin kuitenki kävi. Tuntuu että olen yksin joutunut kaiken kokemaan ja kestämään, vähätteli minun pahoinvointeja ja muutenki huonoja oloja alussa.
Vasta n. 3viikkoa sitten ihmettelin miksi selkä ja alavatsa on kamalan kipiät ja vessassa pitää jatkuvasti käydä. Odotin että kivut menevät ohi muttei menneet yhtenä aamuna kävin lääkärillä ja se totesi ettei ole mitään vakavaa että se liittyy tähän raskauteen, no ilta tuli ja kivut koveni, en pystynyt enään olemaan ja oli pakko lähtiä sairaalaan siellä totesi että ole virtatientulehdus. Lääkkeet ja antibiootti kuurin sain ja vaikutti muutamassa päivässä.. hyvä niin.. tuonki jouduin kokemaan yksin nimittäin lapsen isä oli silloin muutaman päivän ryyppy reissulla ja kun sanoin isälle että jouduin käymään sairaalassa niin väitti että keksin omiani ja valehtelen. Nimittäin lapsen isä on kova ottamaan viikonloppusin ja välissä viikollaki alkoholia ja sillon aina minut haukkuu huoraksi sun muuksi..ja aina kun vauva potkii tai jotain liikettä sanon että on ollu niin siitä hälle sanon niin eipä se kovin reagoi ja pitää sen käsi tai sanoa että laittaa pään mahan päälle että kun äsken potkas niin siinä se pienen hetken on ja jos ei heti mitään tunne niin se antaa olla. Eikä koskaan kysy miten voin tai mitään muutakaan.. on niinku sitä ei tuolla olisikaan.. silti sanoo että haluaa sen ja näin mutta silti nuin käyttäytyy ettei tuo sen sanominen tunnu todelta eikä siihen voi uskoa.harmittaa että yksin joudun kaiken kestämään ja kokemaan ja tuo sen käyttäytyminen harmittaa aina..ja kun perjantai koitaa olen jo vähän pahalla päällä koska tiedän sen ja seki tietää millä minut saa ärsytettyä ja tietää kun ärsyynnyn niin heitän sen kartanolle. kaikki tuntuu olevan tärkeämpää kuin minä, viikonloput kulkee tuolla kavereitten kans ryyppäämässä sen koko viikonlopun.Ja nyt syys kuussa se on luvannu otttaa ihon alle semmosen kapselin ettei voi juua. Muuten rakastan sitä ja haluan olla sen kanssa ja näin ja niin seki minun kans tiedän sen mutta voiko toisaalta sen puheisiin uskoa kerta tuommosta joka viikonloppu tekee ja se sen tietää etten siitä hommasta tykkää ja tekee silti. ja silti aina tuota katon ja otan sen niinsanotusti takasi. monesti miettiny mielessä että lopetan tuommosen kans olemisen jne mutten pysty.
toivoisin ulkopuolisen näkökantaa tähän että miksi ihminen nuin käyttäytyy kaikesta huolimatta kun on kaikki mitä se on halunnu ja tulossa se toivottu..
Vasta n. 3viikkoa sitten ihmettelin miksi selkä ja alavatsa on kamalan kipiät ja vessassa pitää jatkuvasti käydä. Odotin että kivut menevät ohi muttei menneet yhtenä aamuna kävin lääkärillä ja se totesi ettei ole mitään vakavaa että se liittyy tähän raskauteen, no ilta tuli ja kivut koveni, en pystynyt enään olemaan ja oli pakko lähtiä sairaalaan siellä totesi että ole virtatientulehdus. Lääkkeet ja antibiootti kuurin sain ja vaikutti muutamassa päivässä.. hyvä niin.. tuonki jouduin kokemaan yksin nimittäin lapsen isä oli silloin muutaman päivän ryyppy reissulla ja kun sanoin isälle että jouduin käymään sairaalassa niin väitti että keksin omiani ja valehtelen. Nimittäin lapsen isä on kova ottamaan viikonloppusin ja välissä viikollaki alkoholia ja sillon aina minut haukkuu huoraksi sun muuksi..ja aina kun vauva potkii tai jotain liikettä sanon että on ollu niin siitä hälle sanon niin eipä se kovin reagoi ja pitää sen käsi tai sanoa että laittaa pään mahan päälle että kun äsken potkas niin siinä se pienen hetken on ja jos ei heti mitään tunne niin se antaa olla. Eikä koskaan kysy miten voin tai mitään muutakaan.. on niinku sitä ei tuolla olisikaan.. silti sanoo että haluaa sen ja näin mutta silti nuin käyttäytyy ettei tuo sen sanominen tunnu todelta eikä siihen voi uskoa.harmittaa että yksin joudun kaiken kestämään ja kokemaan ja tuo sen käyttäytyminen harmittaa aina..ja kun perjantai koitaa olen jo vähän pahalla päällä koska tiedän sen ja seki tietää millä minut saa ärsytettyä ja tietää kun ärsyynnyn niin heitän sen kartanolle. kaikki tuntuu olevan tärkeämpää kuin minä, viikonloput kulkee tuolla kavereitten kans ryyppäämässä sen koko viikonlopun.Ja nyt syys kuussa se on luvannu otttaa ihon alle semmosen kapselin ettei voi juua. Muuten rakastan sitä ja haluan olla sen kanssa ja näin ja niin seki minun kans tiedän sen mutta voiko toisaalta sen puheisiin uskoa kerta tuommosta joka viikonloppu tekee ja se sen tietää etten siitä hommasta tykkää ja tekee silti. ja silti aina tuota katon ja otan sen niinsanotusti takasi. monesti miettiny mielessä että lopetan tuommosen kans olemisen jne mutten pysty.
toivoisin ulkopuolisen näkökantaa tähän että miksi ihminen nuin käyttäytyy kaikesta huolimatta kun on kaikki mitä se on halunnu ja tulossa se toivottu..
