Hyvin tutulta kuulostaa tunteet. Masennus, toivottomuus, epäusko, kärsimätön odotus... mutta tsemppaan vielä suhtautumaan positiivisesti letroihin ja insseihin, koska ne voi ihan hyvin riittää jos on pco:takin väläytelty! Ovulaation ja munasolujen pieni lääkkeellinen parannus voi olla just hyvä hoito silloin :)
Itsellä alkaa jo usko vähän insseihin ja ovulaation induktioihin loppua, niin enää ei niin toiveikkaana odota lopputulosta, mutta erityisesti ekoissa lääkkeellisissä kierroissa, ja uusien lääkkeiden myötä toiveet nousivat. Olihan silloin aina ns parhaimmat tsäänssit onnistua mitä ikinä aikaisemmin. Eli aika kova pettymys oli tietenkin sitten menkkojen alku.
Mutta olen onneksi myös oppinut että hormonitasojen taas noustessa fiiliskin pikkuhiljaa usein paranee, eli ne muutamat päivät on aina pahimmat, usein just ennen menkkojen alkua ja kp1 suurinpiirtein. Sitten elämä pikkuhiljaa aina voittaa. Toki tarkoituksella yritän aina keskittyä johonkin kivaan suunnitelmaan/tekemiseen mitä on tulossa tai suunnittelen menkkojen alkupäiville jonkun viini-maistelun/treffiviikonlopun/tyttöjen illan.
