Inhotava imetys

Haluaisin tietää onko kukaan muu samaa mieltä imetyksestä kuin minä...
Ennen tyttären syntymää mietin, että kuinka ihanaa onkaan imettää vauvaa ja suunnittelin imettäväni vähintään puolivuotta...totuus oli kuitenkin toinen.  En pitänyt imetyksestä yhtään. Aluksi ajattelin sen olevan kivuliasta, koska maito ei ollut kunnolla noussut, mutta imetettyäni jonkun aikaa huomasin sen olevan kivuliasta melkein kokoajan. Rintoja särki aivan vietävästi.  Kestin kokonaiset 5kk kunnes päätin lopettaa. Koko imetyksen ajan koin sen jotenkin vaivalloiseksikin.  Onneksi likka suhtautui asiaan hyvin ja vieroitus sujui vain muutamalla raivarilla.  Aluksi tuntui että olen huono äiti kun evään lapseltani tälläisen ihanuuden.  Tyttö rupesi kuitenkin nukkumaan 12,5h unia ja on muutenkin tyytyväinen. Ennen oli kärttyinen ja heräili muutaman kerran yössä. Lopetuksesta on nyt noin kuukausi eikä ole kaduttanut. Onko kellään samanlaisia kokemuksia asiasta? Tiedän monien paheksuvan tätä, mutta ei imetys kaikille sovi...Onko muita vai olenko ainoa?

 

Hei! Et varmasti ole ainoa jonka mielestä imetys ei ole maailman kivoin asia.

Mun mielestä se oli ensimmäiset neljä kuukautta ihan perseestä, vauva oli tissillä koko ajan! Aluksi avautuivat nänninpäät, käytin imetyskumeja pari kuukautta, tisseihin sattui ja vieläkin sattuu maidonnousu, vaikka tyttö on jo yli vuoden. Imettäminen kävi mun mielestä helpommaksi, kun imetyskerrat harvenivat neljän tunnin välisiksi, siinä neljän kuun ikäisenä.. Ymmärrän todellakin, jos tekee mieli luovuttaa. Ja sinähän sait imetettyä kokonaiset viisi kuukautta! Sehän on melkein täysimetyksen suositus :)

Mun mielestä tärkeintä on, että yrittää, mutta stressinpartaalle on itseään turha hampaat irvessä pistää!

 

Mä kanssa ajattelin aluks miten ihanaa imetys on. Sairaalassa ei kuitenkaan opastettu kunnolla imetystä ja monesti kysyin hoitajilta, että onko imuote hyvä, kun en itse näe. Vastakseksi sain aina että pojalla on tosi vahva imu, hyvin menee. No vahva imu oli juu, mutta imuote oli huono ja parin viikon imetyksen jälkeen sain itkun kanssa imettää. Kipu vihloi oikin selkärangassa asti. Päätin testata vielä rintakumeja, ennenkuin lopetan imetyksen, ja ne kumit auttoikin. Se kumi meni ensimmäistä kertaa pojalla kitalakeen asti, minne rinnanpään olisi pitänyt mennä, ja sen kumin avulla poika oppi oikean imuotteen. Niinpä jatkoin imetystä 8 kuukauteen asti.

 

Ompa ihana kuulla realistisia kokemuksia imetyksestä. Itselleni esikoinen tulossa ja jo nyt tressaan imetystä. Äitini ei voinut imettää ketään meistä lapsista. Maitoa ei tullut ja nännit on sisäänpäin kääntyneet(kuten minulla). Siskoni sinnikkäästi yritti kolmekuukautta nännit ihan veressä. Lopetti sitten.
Itselläni nännit myös useimmiten sisäänpäin kääntyneet ja veikkaan että samoja ongelmia tulee kuin omalla äidilläni ja siskollani.
Itse olen sen aina hyväksynyt  etten voi todennäköisest imettää mutta nyt kun olen omasta raskaudestani puhunut olen jotenkin ahdistunut siitä että on naisen mitta kuinka kauan imettää.Pakko vauvan hoidossa on olla muutakin ihanaa kuin imettäminen. Kyllähän se läheisyys muutenkin syntyy!!!!!!
 
"Ja kun se laihduttaakin ihanasti!!!!"

Onko teillä muilla pienet nännit? Ja kääntyykö ne joskus sisäänpäin?
Minun suvussani yleistä.

 

Älä imetä jos on inhotavaa,opiskele vaika se aika 

 

Muakin pelotti (ja vähän inhottikin) imetys ennenko lapsi synty. Mutta heti kun lapsi synnytyksen jälkeen annettiin viereen, pieni hamusi nännin suuhun, imi tyytyväisenä ja pim. imetys tuntuikin heti luonnolliselta :) Mutta ei TODELLAKAAN ihanalta. Sattu maan perkeleesti monta kuukautta ja tissit olivat verillä, sairaalassa sanottiin että rintakumeja ei missään nimessä kannata koittaa. Mutta minä imetin rintakumilla kaksi kuukautta, nännit paranivat ja tottuivat ja nyt imetän yli vuoden ikäistä ilman kumia. Että näinkin voi käydä :)

Mutta ymmärrän todella, jos imetys ei onnistu niin ei onnistu. Ei kannata vetää itseään piippuun imettämisen takia. Lapsi saa ravintoa ja läheisyyttä muutenkin. Jos en olisi nännikumeihin tutustunut, olisi meilläkin imetys jäänyt alkuunsa. Mut on se kätevää varsinkin kesäisin, kun on ruoka aina valmiina vauvalle ;)

 

[lumituisku]

Itse en ehtinyt ottaa selvää imetyksestä ennen lapsen syntymää. Luulin että kyllä synnärillä sitten opetetaan. Ihan niin ei kuitenkaan käynyt... Vauvani oli muka niin pieni ja maitoakaan ei muka tullut synnärillä joten vauva sai pullosta ruokaa. Kotiuduin niin että minulla oli hatara kuva oikeasta imuotteesta ja rintakumin käytöstä. Kotona sitten imetin kumilla kipua tuli silti. Itse sitten otin vihdoin selvää kuinka pitää imettää. Nyt kaksi kuukautta imettäneenä mielipide imetyksestä vaihtelee. Välillä olen lopettamassa koko touhun kun päivät kuluu imettäessä, mutta ajatus siitä että olenko huono äiti jos lopetan jo nyt imettämisen.. Tietenkään noin ei ole ja parempina päivinä olen valmis imettämään puoli vuotta :) Olen kuitenkin koittanut olla ressaamatta koko touhusta, imetys on ok ja kestää niin kauan kun vauva saa mahansa täyteen :)

 

[brainfreeze]

Munkin oli pakko tulla kertomaan oma mielipiteeni imetyksestä.

Jo raskausaikana koin koko ajatuksen vastenmielisenä, sanoin siitä neuvolassakin ja ainut vastaus oli että kyllä se siitä kun vaan sitten aloitat imettämisen. Laitoksella ei edes kysytty mun mielipidettä kun vauva tuupattiin rinnalle, ja synnyttäneiden osastollakaan en uskaltanut sanoa etten halua tehdä sitä. Hoitajia marssi jatkuvasti huoneeseen ja asettelivat lasta mun rinnalle, eikä meinannut onnistua sitten millään. Vasta toisena päivänä sain KERRAN aseteltua lapsen niin että se imi. Mä vihasin koko toimitusta niiiiin paljon, nännit meni rikki jo ensimmäisenä iltana, rintakumi tuotiin vasta seuraavana päivänä kokeiltavaksi. Sen avulla onnistuin jotenkuten imettämään, mutta suuren itkun jälkeen. Mulla ei sitten maito edes riittänyt, lapsi oli rinnalla kolme tuntia putkeen, nukkui pari tuntia ja taas kolme tuntia rinnalla, mutta ei silti saanut painoa. Jo kahden viikon jälkeen käskettiin aloittaa lisämaito, ja sitkutin sitten lisämaidon ja rinnan kanssa sen kolme viikkoa. En uskaltanut lopettaa imetystä, kun pelkäsin että neuvolassa leimaavat mut huonoksi äidiksi. Lopulta lopetin imettämisen seinään viiden viikon jälkeen, kun en kestänyt enää pojan rintaraivareita. Koin rinnan tarjoamisen lähinnä kiusaamiseksi, kun pullosta poika sai heti nälän selätettyä, toisin kuin rinnasta jota imi ja imi eikä silti saanut mitään vatsaan asti.

En kadu yhtään että lopetin imettämisen noinkin pian. Monesti sanotaan että alku on hankala, ja kyllä se siitä luonnistuu kun vaan jaksaa yrittää. Ehkä niin, mutta mun kohdalla se ei vaan onnistunut. Ja jos mä joskus toisen lapsen saan, aion kyllä kokeilla imettämistä jos se luonnistuisi paremmin, mutta stressiä en aio asiasta ottaa, jos ei onnistu, ei onnistu! Hyvin on meidän lapsi kasvanut korvikkeellakin, ja varmasti saa yhtä paljon läheisyyttä kuin imetettäväkin lapsi. Sylitellään tosi paljon pojan kanssa, ja maidot juodaan aina sylistä päin.

 

[brainfreeze]

Kyllä vain! Imetyksestä ja lähinnä sen mahdollisesta epämukavuudesta ja kivusta ei puhuta juurikaan mitään, varsinkaan neuvolassa tai synn.vuodeosastolla. Itselläni kävi ensikoiseni kanssa niin, että maito ei koskaan kunnolla noussut vaan määrät olivat parhaimmillaan (vielä 2-3vko synnytyksen jälkeen) n.100ml vuorokaudessa kun pumppasin säännöllisesti 4 tunnin välein ja välillä poika oli rinnallakin, josta tosin hän sai vaan tolkuttomat raivarit joka kerta, kun mitään ei herunut (ja sai siis lisämaitoa n.700ml omani lisäksi, kiitos äidinmaidonkorvikkeiden). Osastolla ollessamme imetystä harjoiteltiin ja se lähti hyvin sujumaan, pojalla oli hyvä imu ja ote, maito vain puuttui, ja tätäpä ei sitten pahemmin huomioitu hnekilökunnan puolesta. Lapsi ei saanut mahaansa täyteen edes 3 tunnin imetyksen aikana, joten käytännössä hän roikkui rinnassa n.20h vuorokaudesta saamatta tarpeekseen ja tehden minusta yliväsyneen ja itkuisen hermokimpun, sen lisäksi nännit olivat siinä kunnossa että hoitosalvan laitto niihin toi kyyneleet silmiin. Tuntui että pitäisi hakea suurinpiirtein kelan kautta hakemuksella lisämaitoa vauvalle joka rääkyi yöllä nälkäänsä ja ystävällinen kätilö siinä pyöritteli silmiä että kun maidon nousu menee pieleen kun opettaa lapsen tuttiin... Silloin odotin kuin kuuta nousevaa että pääsisimme kotiin, en siksi että aikani olisi käynyt pitkäksi tai olisi ollut ikävä kotiin, vaan että lapselle saataisiin ruokaa, vaikkakin sitten korviketta. Joillain maito nousee, joillain ei, itse kuulun ilmeisesti siihen sakkiin jolle ei nouse. On surkuhupaisaa miten imetystä pidetään itsestäänselvyytenä, siitä kysellään ja oletetaan että tottakai jokainen äiti imettää, sitten kun sanoo että ei, en imetä, ei tule maitoa, niin siihen yleensä vastataan vähemmän innokkaasti että "jaajaa.." jota seuraa hetken vaikea hiljaisuus :D Ja tottakai se äidinmaito on parasta mahdollista, mutta aina ei mene kuten Strömsössä. Nyt poju on kahden kuukauden, kasvanut ja kehittynyt oikein mallikkaasti, nukkuu 10-12h yöunet ja 3-4h päiväunet, nauravainen, rauhallinen ja tarkkaavainen kaveri vaikka hän ei koskaan ole saanut kunnolla kokea "imetyksen ihanuutta". Kaikki ollaan pysytty terveinä ja omat "raskauskilot" lähteneet ilman sen kummempia treenaamisia. Imetys on siis hyvä ja helppo juttu jos se sujuu ja onnistuu ja maitoa tulee, jos ei, niin omasta mielestäni sillä saa aikaan vaan turhaa stressiä, itkua ja huonoa omaatuntoa juuri siihen tärkeään aikaan, jolloin pitäisi nauttia uudesta perheenjäsenestä ja levätä/palautua synnytyksestä eikä stressata loppujenlopuksi hieman epäolennaisesta (omasta mielestäni) seikasta. Tsemppiä siis kaikille kohtalontovereille tässä imetyskeskeisessä äitiydessä :D Imetys ei ole ollenkaan pakollista ja imettämättä jättämisestä ei joudu vankilaan, lapsesi ei mene pilalle jos hän kasvaa korvikemaidon voimin ja kehosi kyllä tervehtyy/palautuu synnytyksestä. Tärkeintä ei ole imetys ja sen sujuminen, vaan läheisyys ja syli. Jos vielä toinen lapsi joskus ilmoittaa tulostaan, tietenkin yritän imettää ja saada maitoa nousemaan, mutta huomattavasti vähemmällä itkulla ja stressillä ja sillä pahimmalla eli _turhalla_ huonolla omalla tunnolla. Onneksi olkoon kaikille tuoreille ja tuleville vanhemmille lapsukaisesta, kun hän menee kouluun niin kyllä siellä perustietolomakkeissa kysellään ihan muita asioita kuin että saiko lapsi rintamaitoa vai äidinmaidonkorviketta, eli muistakaa keskittyä olennaiseen! ;)