Imetysstressi

della_79

della_79

Asioista perillä oleva
onko teillä muilla ollut stressiä imetyksen suhteen? munhan ei pitänyt aiheesta stressata ollenkaan ja antaa olla, jollei maitoa tule riittävästi, mutta toisinpa kävi.

kaikki alkoi mun mielestä jo synnytyksen jälkeen, kun siirryin lapsivuodeosastolle ja vauva oli valvontaosastolla. jotenkin sairaalassa kaikki pyörii maidon ja imetyksen ympärillä ja kateellisena mä katselin, kun muut äidit sai maitoa tulemaan pumppaamalla ja mä taistelin onnettomien tippojen kanssa. sit kun sain maitoa tulemaan pumppaamalla, se ei riittänytkään vielä mihinkään, vaan otin vauvalle myös luovutusmaitoa. jotenkin mä varmaan järkeilin päässäni fiksusti, että mun maito on parempaa kuin luovutettu ja pakko saada maitoa tulemaan enemmän.

kotiinpaluun jälkeen maitostressi on jatkunut ja alkuun yritin pumppailla maitoa aina, kun vauva on isänsä valvovan silmän alla tai nukkuu. no, en mä enää ehdi pumppaamaankaan, tuo tyttö harrastaa tankkaamista ja koska en edelleenkään saa paljoa maitoa tulemaan, annamme korviketta lisäksi. terkkari kävi viime viikolla ja suositteli korvikkeen vähentämistä. no, ollaan vähennetty, mutta lopputuloksena vauvan paino laski ja syöttökerrat lisääntyivät sekä päivällä että yöllä. ja mulle tuli rintatulehdus, ei ton terkkarin sanomisten jälkeen, vaan oireet oli ilmassa jo sen käynnin aikana, en vaan niitä itse heti tunnistanut, vaan kävin päivystyksessä hakee antibiootit ja siellä sain diagnoosin.

nyt sitten annan vauvalle myös kipeää tissiä niin paljon kuin juo ja tissikipu stressaa vielä enemmän. toinen tissi on terveenä, mutta ei tuota läheskään niin paljoa kuin tuo sairas, joten lopputulos on rintaraivarit vetävä pikkuinen. eilen Lastenklinikalla (vauva alkoi pulauttelee veripaakkuja, ja kiidätettiin hänet eka terveysasemalle ja sitten Lastenklinikalle tutkimuksiin, ja selvisi, että veri ei ole peräisin vauvasta, vaan johtuu rintatulehduksesta eikä tulehtuneen rinnan "tyhjentäminen vauvalla" ole vauvalle vaarallista) kysyin neuvoa "ihan oikealta lääkäriltä", joka kehotti jatkamaan korvikkeen käyttöä, jos vauva on imetyksen jälkeen nälkäinen. toi lääkäri oli muuten eka, joka ei (mun mielestä) alkanut avautumaan imetyksestä, vaan totesi, että terkkarin ajatuksena varmaan oli, että mun rintamaito alkaisi lisääntyä ja korviketta tarvittaisiin vähemmän, mutta niin ei vaan aina käy. täytyy sanoa, että paras neuvo ikinä (tai siis vauvan synnyttyä) ja eka, joka ei saanut mua tuntemaan järjetöntä syyllisyyttä siitä, ettei mun maito riitä.

eilen vielä itkeskelin kotona sitä, etten pystykään täysimettämään mun vauvaa, ja mies lohdutti, että yhtenä päämääränä voi pitää sitä, että maito riittäisi yöllä, ettei tarvisi nousta lämmittämään korviketta. toisekseen mun mies alkaa olla jo mua kypsempi imetysvouhotukseen ja aikoi sanoa suorat sanat seuraavalle henkilölle, joka siitä meille avautuu. tänään mulla on jo parempi päivä, ja annoin surutta Nania vauvalle heti, kun tisseistä loppui maito. 

mulla oli kyl halua saada täysimetettyä, mutta kaikki ei mee aina yhtä hyvin kuin Strömsössä. päätettiin eilen mennä näillä maidoilla, mitä tulee ja mitä saa korvikkeena kaupasta, joten yritän nyt olla stressaamatta maidontuotannon lisäämisen suhteen. sensijaan koitan nukkua samaan aikaan vauvan kanssa ja koittaa jaksaa itse paremmin.
 
Moi,

Mulla oli hieman samantyyppinen tilanne pari ekaa viikkoa: oltiin 5 päivää naistenklinikalla, jossa epätoivoisesti 3 ekaa päivää yritin imettää (aina 2-3h kerrallaan...) hoitajien tsempatessa, että "kyllä se maito riittää, imetät vaan". Yksi yö sitten 5 tunnin itkujen jälkeen pyysin neuvottomana kätilöä neuvomaan ja hän oli ensimmäinen henkilö, joka totesi mutkattomasti, että "no minäpä tuon teille korviketta että saatte kaikki nukkua". Ah, sitä auvoutta! Lapsen paino tippui noiden 3 päivän aikana niin, että jouduttiin viettämään 2 ylimääräistä päivää osastolla (sitä korviketta antaen...). SOvittiin sitten hoitajien kanssa, että imetän aina 30minuuttia lasta rinnasta ja sitten annetaan korviketta kunnes on kylläinen. Tällä mentiin sitten seuraavakin viikko ja viimein saatiin paino nousemaan. Tuo sitkeä imetys auttoi myös siihen, että maito alkoi vähitellen nousta ja varmaan tuossa 2 viikon jälkeen onnistuttiin jättämään korvikkeet pois. MIssään vaiheessa mulla ei maito "noussut" eikä rinnat vieläkään tunnu mitenkään täysiltä/tyhjiltä, mutta lapsi on kasvanut ja on tyytyväinen. Ja maitoa riittää pulautteluun asti..
Kertaakaan en ole onnistunut lypsämään maitoa kuin ihan muutaman millin. Tämän vuoksi todettiin miehen kanssa, että jos se ei helpotu, niin sitten aina kun hän jää lapsen kanssa kahden, annetaan korviketta. Kai sitä lypsyäkin voisi kokeilla, nyt vaan vielä tuntuu että se, että lapsi on 2-3 tunnin välein syömässä ja seurustelee/torkkuu ne väliajat, niin en yksinkertaisesti jaksa stressata siitä maitomäärän lisäämisestä.
Mielestäni miehesi idea siitä, että tavoitteena tuo yömaidon riittäminen on tosi hyvä - sen kautta mekin aloitettiin. Ilmeisesti yösyötöt jotenkin erityisesti lisäävät maidontuotantoa, joten tsemppiä sen kanssa. Itse tankkasin tytön illalla korvikkeella ja sitten yöllä annoin pelkkää tissiä - jos maito riitti.
En tiedä oliko huuhaata vai auttoiko asiaa, mutta toisella viikolla aloitin jokaisen aamun alkoholittomalla oluella - olut kuulemma lisää maidontuotantoa. Tiedä sitten auttoiko, mutta ainakin mulla tuli sit maitoa toisen viikon jälkeen.. ja onhan se aika hauskaa juoda kaljaa aamulla :-)
Tsemppiä sulle - ja anna noiden imetysnatsien olla. Tärkeintä on, että sinä ja vauva voitte hyvin- eikä stressaus ainakaan helpota asiaa.
 
Tulen tuolta heinäkuisista kertomaan omia kokemuksiani, koska itsellä on imetys ollut kaikkea muuta, kuin mukavaa.

Ensinnäkin maidon nousu kestää synnytyksen jälkeen itselläni parisen viikkoa, niin kauan olen joutunut antamaan korviketta myös, olen imettänyt ja imettänyt kipeillä tisseillä, tuntuu että sairaalassa eivät tajua että kaikilla maito ei noin vain nouse.

Eli esikoisen kanssa neljä rintatulehdusta jotka vähenivät maidontulon lähes kokonaan, myöhemmin ajattelin syyksi että tyttö oli niin pieniruokainen että olisi pitänyt pumpata, en vain ekalla kerralla sitä tajunnut.

Toisella kerralla poika olisi vain nukkunut, imenyt, nukkunut, olisi ollut tissillä 24h/vrk, oli sammasta ja sitten lopetti imemisen kokonaan, kotona oli myös esikoinen jota piti hoitaa. No, siinä meni seuraavat 4kk pumpatessa, pumppasin 8-9 kertaa päivässä, yöllä parisen kertaa, unet oli minimaalisia kun öisin pesin pullot ja pumput, pumppasin vartin per tissi. Maitoa on kummankin kohdalla tullut riittävästi sitten parin viikon jälkeen.

Nyt kolmannen kohdalla en todellakaan aio tuohon pumppausrumbaan jos imetys ei syystä tai toisesta onnistu, minulle on tärkeää että lapsi sai maitoani ja siksi pumppasin sitä, vaikka neuvolasta sanoivat kuukauden jälkeen että voisi lopettaa, koska päivisinkin pitää jaksaa.

Harmitti muiden kommentit imetyksen autuudesta ja kuinka lasta pitää täysimettää niin ja niin kauan, se vain ei kaikilta onnistu ja sairaalassa se pitäisi ottaa huomioon ja antaa lisämaitoa jos äiti kokee että maitoa ei vain yksinkertaisesti tule, vaikka vauva roikkuu tississä lähes kokoaika.
 
Meillä alko imetys todella nihkeäästi. En saanut muutenkaan kättärillä nukuttua ja imetys ei meinannut millään onnistua, poika ei saanut otetta ja rintaa oli minusta tyrkytettävä liian rajusti. Hoitajat sitten repi nänniä ja törkki pojan suuhun. Sitten ilmeni se kova kellastuminen ja silloin on supersyynissä sen syömisen kanssa. Mulle toitotettiin että KAHDEKSAN kertaa vähintään on syötävä ja vaihdeltava rintoja useaan kertaan syötön aikana. Se oli kauheeta, just kun vauva oli saanut imuotteen niin alkoi jo miettimään että kohta pitää vaihtaa rintaa ja taas huuto kun ei imuote onnistu. Rinnat meni tosi vähän rikki ja maitoa tuli hyvin.

Nyt ongelmana on tää yltiöpäinen maidon tulo. Ei ole hyvä näinkään päin. Poika meinaa joka kerta hukkua maitoon ja sitä on joka puolella. Molemmat rinnat suihkuaa niin että ollaan molemmat ihan maidossa ja mikä hirveintä, poika köhii ja saa sitten rintaraivarin, jota saa tyynnytellä edelleenkin maidon suihkutessa :/ Mä olen lypsänyt pakkaseen mutta rinnat reagoi joka kerta kun poika tulee rinnalle, joku siinä pienen imussa on sellanen mikä ylistimuloi mun maidon tuloa. Moneen kertaan olen jo miehelle sanonut etten mä enää suostu tähän ja vaihdetaan kokonaan pulloruokintaan mutta kuitenkin se hetki kun maidontulo vähän ehtyy ja syöminen rinnalla onnistuu niin että pikkunen tuhisee tyytyväisenä saa mut jatkamaan yrittämistä ja löytämään ratkaisun. Nyt oon tehnyt niin että syötän yhden päivän yhtä rintaa ja pumppaan toista ja seuraavana päivänä vaihdan, sillä saanut vähän hallittua sit maitosuihkua. Neuvolassahan mut tuomittiin heti kun ilmoitin etten välttämättä jatka rintaruokintaa jos jatkuu samanlaisena. Minusta ruokinnan ei pidä olla stressaavaa, jos maitoa ei tule niin luojan lykkynä kaupat on täynnä korviketta :) tärkeintä on kaikkien hyvinvointi ja se että kaikilla on masut täynnä <3

Tsemppiä kaikkille ja ihania ruokahetkiä tissillä, pullolla ja kaikilla maidoilla <3
 
Mullahan ei toi maito noussu ollenkaan, alkuun ei tullu mitään ja toi ei sieltä mitään saanu ja sit joutuki lastenosastolle matalien sokerien takiin sokeritippaan ja siin kohtaa tost tuli punanen vaate mulle koko imettämisestä, päätin niiden päivien aikana ku toi siellä osastolla oli ja ne siellä korviketta sille pullosta syötti ja hyvin maistu ja sokerit nousi että haluun turvata sille lapselle sen ravinnon oli se sitte pullosta tai tissistä ja tein sen päätöksen että mennään korvikkeella ja pullolla kotonakin, yritin sitte vielä sit kuitenki imettää mutta ei mulla maitoa noussu eikä tullu edes mitään tippoja ja ne anto sitte suoraan ne pilleritki että ei se pääsis sitte myöhemminkään nousemaan. Mielstäni tein oikean päätöksen, koska sain itelleni mielen rauhan ja oliks yks stressin aihe vähemmän. :)
 
tuttuja juttuja teilläkin ja kiva kuulla, etten oo yksin!

mulla oli tosiaan samanlaista heti alkuun Naistenklinikalla, että ensi-imetys meni jo päin sitäjotaki, vauva kahmaisi nännin väärin suuhun, nännin iho meni rikki ja toinen imetys meni jo vähän paremmin ja sit oliki hoitaja kimpussa riuhtomassa nännistä lähes hullunkiiltosilmissä, että hyvin täältä tulee ja katso, ja survomassa nänniä vauvan suuhun. mun ongelma on, että nännit on keskenään täysin erilaiset, vasen on pieni ja menee just oikealla otteella vauvan suuhun, oikea on laakea ja imuotteen hakeminen tekee toisinaan kipeää. sain maidon nousemaan kovan työn kautta ja sit kuitenkin mun vauvasta tuli valvontaosastolla pullo- ja letkuvauva, jolla on tekemistä sen kanssa, että ottaa oikean imuotteen (missä ollaan nyttemmin onnistuttukin) ja mä jouduin siellä osastolla kouluttamaan vauvaa, joka huusi, kirkui ja tappeli kaikin voimin vastaan ekat kaksi päivää, kun koitin imettää. en voinut hoitaa imetystä tosta syystä ollenkaan huoneessa, vaan mun piti mennä hoitamaan sota erilliseen maitohuoneeseen, että huonekaverit saa nukuttua ja mä en stressaannu enemmälti.

loppupelissä oon tullut siihen tulokseen, että imettäminen on yliarvostettua ja lapsista tulee kyllä ihan terveitä ja hyvinvoivia myös korvikkeilla. oletan omalla kohdalla, että vauva varmaan saa jotakin imetyksen yhteydessä (eikä hän oikein multa pulloa huolikaan, vaan pyytää tissiä, kun yritän jatkaa syöttöä korvikkeella tissien muututtua teepusseiksi, mieheltä menee korvike) ja loput otetaan sit korvikkeesta. vauva on oikein tyytyväinen eikä enemmälti huuda imetyksenkään jälkeen nälkäänsä, joten kuvittelen ainakin, että jotain sieltä siis tulee.

noi fanaattisimmat kätilöt ja sairaanhoitajat varmaan tarvitsisi jonkun muistutuksen/päivityksen koulutukseensa, että on myös niitä, joilla maito ei nouse ollenkaan/kovinkaan helposti yrityksistä huolimatta ja ettei se tarkoita, että vauvasta huolehditaan huonommin, jos imetys ei onnistukaan ja vauvalle annetaan korviketta.
 
Mie kohtasin silloin esikon aikana synnärillä parikin tuollaista hoitsua, jotka ei rintakumia hyväksyneet ollenkaan, ja väkisin työntivät rintaa vauvan suuhun ja avasivat vauvan suuta, et saisi kunnon otteen otettua. Jäi jotenkin kammo niistä tädeistä! Meillähän ei esikko siis koskaan oppinu syömään ilman rintakumia, kun ei saanut otetta miun rinnoista. Onneksi kotona, ei kukaan täti tullu asiasta napisemaan ja sain imettää rintakumin avulla ihan rauhassa.. Muutenkin esikon kanssa imetys oli aikamoista taistelua, kun tyttö sai aina kesken ruokailun kaameita rintaraivareita (ainoa jolloin raivareita ei tullut, oli yöaika..). Olin välillä ihan uupunut koko imetykseen, mutta kovapäinen kun pitää olla, niin periksi ei annettu, vaikka välillä sit joka imetyskerta oli pelkkää itkua niin miun sekä vauvankin osalta.  Välillä sit oli pakko vaan lypsää maito rinnoista pulloon jotta sai ees yhden syötön tehtyä rauhassa..

Nyt tän tokan kanssa käytettiin aluksi kumia, mutta nyt ollaan päästy kumeista kokonaan eroon ja poika syö hyvällä ruokahalulla ja hyvällä otteella molemmista rinnoista. Ei oo raivareita, muuten kun hetken loukkaantumisitku siinä vaiheessa kun rinnat alkavat herua ja maitoa tulee yhtäkkiä kovalla vauhdilla. Muuten syötöt sujuu tosi ihanan rennosti, joka on ihan uutta miulle!? :O
 
Ekana yönä sairaalassa mulle kun yökkö toi vauvan siihen rinnalle ja sitten kokeiltiin syöttää, eihän siitä mitää tullut ja yököllä kamala kiire niin toi mulle rintakumin vaan ja sano että syötä sillä. No sen jälkeen sitten kukaa ei maininnutkaan siitä että voisi miettiä rintakumin pois ottoa ja siellä kanssa sanottiin että vauvan pitää syödä ainakin kahdeksan kertaa päivässä päläpäläpälä. Meillä saattoi olla 4-5 tunnin väli syötössä kun vauva nukkui ja sitten söi tyytyväisenä masun täyteen ja jatkoi unia. En nähnty itse siinä mitään ongelmaa, kyllä se heräsi syömään ja söikin sitten ihan urakalla kerralla aina. No kotiin sitte tultii ni tajusin ittekkin miettiä sitä rintakumin pois ottoa ja alettiin kotona harjoittelemaan kaikessa rauhassa ja nyt menty kaks viikkoa täysin ilman rintakumia. Vieraita kun on niin annan suosiolla korviketta kun mua ressaa kamalasti lähteä imettämään kun on vieraita ja vielä kun tyttö saattaa joskus siinä sen puol tuntiakin olla. Ja itselle ei henk.koht ole ongelmaa antaa korviketta sillointällöin kun kuitenkin pääasiassa syö rinnalta. Ja jotkuthan juuri syövät pelkkää korviketta :) Ja nyt tämä että tyttö syö korviketta hyvillä mielin tekee sen että minä pääsen läheen parturiin ja akupunktioonkin täs näin nyt ja mies saa syötettyä tyttöä. ja on se miehellekkin tullut tärkeäksi kun saa joskus syöttää pientä :)
 
Voi hyvät immeiset! Älkää ottako imetyksestä stressiä (helpommin sanottu kuin tehty). Se onnistuu tai ei onnistu ja vauva kasvaa ihan hyvin korvikkeellakin. Äitiys on paljon muutakin kuin imettämistä :)

Mulla ei imetys onnistunut. En tiedä vieläkään siihen syytä. Todennäköisesti se johtuu kaikista niistä vastoinkäymisistä, joita koettiin alussa tytön kanssa; maito nousi pirun hitaasti ja tyttö oli nälkäinen, tytöllä tosi kova imu ja mun tissit koko ajan rikki -> tarvitiin lisämaitoa, mutta paino laski silti paljon -> pullorumba jatkui kotona -> rinnat sai vähemmän ärsykettä -> oma maito ei riittänyt -> korviketta taas. Sitten sairastuin kohtutulehdukseen ja olin korkeassa kuumeessa ja niin väsynyt, etten jaksanut sitä imetystaistelua -> korviketta taas vauvalle. Imetys sattui alusta asti, mutta jossain vaiheessa kipu paheni ja sitä viiltävää kipua tuntui kokoa ajan imetysten välilläkin. Yritin nettisivuja kahlailla silmät ristissä valvomisesta (vaikka olis pitänyt tajuta nukkua, silloin kun siihen oli mahdollisuus) ja etsiä tietoa miten saisin imetyksen onnistumaan. Imetystuki ry:n sivuja lukiessani itkin monet kerrat, kun siellä dissattiin korvikkeita ja kerrottiin mihin kaikkiin sairauksiin korvikkeilla on yhteys jne. Kaikkialla hoettiin, että kyllä se oma maito riittä, se on vauvalle parasta, kyllä se imetys onnistuu, kun vaan kovasti yrittää! :( Ja arvatkaa vaan tuntuiko pahalta? Minähän yritin, mutta ei se onnistunut! Tunsin itseni huonoksi äidiksi.

Tuosta kaikesta on nyt 8 kk aikaa. Voi kun olisin ollut vähän armeliaampi itselleni silloin. Onneksi mun ihana mieheni käski lopettaa sen imetystaistelun parin viikon jälkeen. Se lopetuspäätös on ollut yksi fiksuimmista päätöksistäni. Ei mulla olis resurssit silloin riittänyt jatkamaan. Kyllä vauva ansaitsee levänneen äidin. Hyvin on tyttö kasvanut korvikkeella ja on terve :) Mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla olen valmis kokeilemaan imetystä uudestaan ja toki toivon, että se onnistuu, mutta en ota asiasta stressiä (juu, katotaan vaan ;). Ja jos seuraava vauva omaa samanlaisen imutehon kuin tuo esikoinen, niin en todellakaan aio tehdä niin kuin sairaalassa käskettiin eli koko ajan tissiä vauvan suuhun, niin että toinen nukkuukin tissi suussa. Juu, en todellakaan aio toista kertaa olla huvitutti. Ihmekään jos tissit on verellä koko ajan, kun eivät saa levätä.

Mä ymmärrän, että tuossa alussa kaikki pyörii aika lailla sen imetyksen ympärillä ja kyllähän siitä paljon jopa vouhotetaan. Mutta ei se kaikilta onnistu ja siitä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä eikä itseään huonoksi äidiksi. Surut täytyy surra pois, niin mäkin tein kun jouduin pettymään. Mutta jossain vaiheessa se onneksi helpotti :) Tsemppiä kaikille samassa veneessä oleville!
 
Ja mulle ei oo kyl kertaakaan tullut huonoa omatuntoa siitä etten pystynytkään imettämään tai en ole kertaakaan tuntenu itteeni huonoks äidiks vaikka en pysty imettämään. Asenne kysymyksiä. Ja tosiaan ihan turha stressin aihe ja lapsi todellakin ansaitsee levänneen äidin.
 
Mä oon myös monet itkut tirauttanut imetyksen kanssa, vaikka ei ole ollut mitään suuria ongelmia. Poika on nyt viisi ja puoli viikkoa vanha ja joka päivä on vaikeuksia.

Poika alkoi heti syntymän jälkeen tiistaiaamuna imeä oikealla otteella ja sittenhän tissiteltiin koko aika, varsinkin yöt sairaalassa. Torstaina päästiin kotiin lisämaito-ohjeilla, kun maitoa ei vielä tullut. Sairaalassa oli hirveää, en tiennyt imetyksestä mitään, ja kukaan ei kunnolla kertonut kuinka paljon ja kuinka usein tulee imettää. Kätilöitä oli tosi monta ja niillä tuntui olevan älytön kiire koko ajan. Imetin sitten superväsyneenä yöt läpeensä. Yhtenä päivänä olin nälissäni monta tuntia kun kätilö piti tärkeämpänä imettämistä kuin syömistä. Ja yksi kätilö ei uskonut, että poika osaa imee ja tunki nukkuvan lapsen suuhun väkisin tissiä. Aloin vihaamaan imettämistä.

Kotona sitten imettely jatkui yöt ja päivät. Lauantaiaamuna koko yön imetyksen päälle päätin antaa tutin, koska tissit olivat haavoilla ja väsytti niin paljon. Ja yhtäkkiä tuli hiljaisuus taloon ja poika imi tyytyväisenä tuttia. Launataipäivän olin imetyslakossa, koska pää ei olisi kestänyt enempää. Vihdoin illalla alkoi tissit valumaan maitoa ja aloin taas imettämään. Alkoi näkymään valoa tunnelin päässä. Sunnuntaina lopetin lisämaidon antamisen.

Maanantaina neuvolatäti kävi punnitsemassa pojan meillä kotona ja paino oli lähtenyt nousuun. Katsoi imetyksen sujumista ja silloin se sujui ihan hyvin ja nopeasti (15 min). Kertoi, että 45 minuuttia on maksimi imetyskerralle ja sitten tissi taitaa olla pelkkää tuttia. Helpotti ja tuli itsevarmempi olo. Mutta ehkä muutamaksi päiväksi. Päivisin imetyskerrat sujuu lähes hyvin ja tehokkaasti, mutta illat ja yöt, huoh. Kahden viikon neuvolassa paino oli noussut hyvin ja imetysnäyte taas onnistui hyvin. Seuraavat pari viikkoa meni ihan siedettävästi vaikka oli pari kauheaa tehoimuiltaa, kahdeksan tunnin ja viiden tunnin putki tissillä. Niistä selvisi kun tiesi, että se on ohimenevää.

Viimeisin takapakki tuli kuukauden neuvolassa, kun paino oli noussut vain 100 grammaa kahdessa viikossa vaikka olin imettänyt niin ahkerasti (syntyessään 3500 g ja 4-viikkoisena 3900g). Ihan heti se ei alkanut minua haittaamaan, kun ei ole vielä hälyyttävää. Mutta kyllä tässä alkaa ärsyttää, kun on niin paljon yrittänyt. Neuvolan jälkeen olen yrittänyt vielä enemmän. Pyhitän illat 17-22 pelkälle imettämiselle ja muihin imetyskertoihin valmistaudun henkisesti tunnin operaatioon kaikkine röyhtäyksineen ja vatsavaivoineen. Välillä sujuu hyvin ja välillä on yhtä painajaista. Esimerkiksi poika imee tissiä viisi minuuttia, pitää kymmenen minuutin tauon ja taas viiden minuutin imut. Jatkuu pitkään. Tai sitten imetään tissiä tunti ja ollaan tyytyväisiä ja vartin kuluttua taas tahtoo lisää tissiä. Maitoa pitäisi tulla ihan hyvin (ainakin joka kerta neuvolassa), ei kuitenkaan enää valumalla. Kakkaa ja pissaakin on ollut melkein joka vaipassa, tosin kakan määrä on ehkä hieman vähentynyt parin viikon aikana. Mutta kyllä tässä alkaa usko mennä itseensä.

Eilen annoin korviketta desin verran ja se meni todella nopeasti alas ja poika nukahti samantien usean tunnin päiväunille. Se oli niin helppoa ja nopeaa, että alan kyllä vakavasti miettimään korvikkeeseen siirtymistä. Varsinkin, jos ensi neuvolassa ei ole paino noussut tarpeeksi. Mä olen niin hukassa tän jutun kanssa, kaikkialla on niin eri neuvoja imetykseen. Mikä on tarpeeksi, milloin tissi on tutti, mikä on oikeanlainen imurytmi jne. Jokainen imetyskerta alkaa nykyisin hirveällä stressillä, että mitäköhän tästä kerrasta tulee, että jo varmaan senkin takia tää on niin kaoottista.

Ja miten paljon ulkopuolelta tulee painostusta imetykseen! Osa silkkaa sovinismia. Paha mieli ja tunnen huonoksi äidiksi itseni. Haluaisin imettää terveyshyötyjen vuoksi, mutta jos tällaisena jatkuu, niin minun ja koko perheen henkinen hyvinvointi menee porkkana-allergian edelle.
 
Hei ihanat kanssasisaret ja mammat!

Sanon tämän nyt ketään loukkaamatta.... Jokainen meistä on erilainen, toinen stressaa imettämisestä, toinen ei. Toinen luovuttaa leikin nopeammin, toinen haluaa taistella viimeseen asti. Toinen on huolissaan pienemmästäkin, toista taas ei hetkauta ihan pienet asiat..

Haluan kyllä tukea niitä jotka haluaa taistella imettämisen kanssa vaikka helpompi varmaan olisikin vaan luovuttaa. Itse stressasin tuossa pari viikkoa sitten ja sanoin moneen otteeseen miehelle, omalle äidille, itsellenikin että vähällä en tätä taistelua luovuta, kokeilen kyllä kaikki keinot ennenkuin lopetan imettämisen. Vaikka tiedän että vauva kasvaisi samanlailla korvikkeella ja hänestä tulisi yhtä terve kuin rintaruokinnalla mutta itselle imettäminen on todella tärkeää ja tuntuu että tärkeämpää kuin esikoisen kanssa. Mulla oli siis se aivan kamala haava toisessa nännissä joka aiheutti tulehdusta joka toiselle päivälle ja sitten luovutin ja aloin pumpata kipeetä rintaa ja imetin vain toisesta, sitä taisi kestää viisi päivää...Se oli itselle semmosta taistelua kun pumpulla maitoa ei tullut, käsin täytyi pumpata, rinta oli hel*etin kipeä sen kaikki viisi päivää, toinen tissi huuti apua kun oli hellänä siitä jatkuvasta imettämisestä mutta näin jälkikäteen voin sanoa että onneksi en luovuttanut!

En myöskään soimaa äitejä, jotka luovuttavat imettämisen suhteen nopeastikin, riippuu ihan ihmisestä miten paljon haluaa asian kanssa taistella ja paljonko on valmis antamaan aikaa sille ongelmalle.. Tietysti jos itse alkaa olla todella väsynyt ja koko perhe kärsii siitä, toki sillon kannattaa nopeastikin luovuttaa ja ajatella muitakin.

Siitä olen hiukan eri mieltä että turha stressin aihe, minusta ainakin todella tärkeä aihe, ei stressille vaan vauvalle ja äidille. Ja valitettavasti moneen asiaan se stressi tulee vaan kaupan päälle niinkuin tähän imetykseen. Esim. Minä olen lähiaikoina stressannut sitä kun en esikoista imettänyt "tarpeeksi" kauaa omasta mielestäni..

Toivottavasti jokainen mamma joka taistelee esim. tämän imetyksen kanssa, kuuntelee omaa päätään ja sydäntään mikä on itselle parhaaksi.
 
Hyvin kirjoitettu Hemppa! Oon samoilla linjoilla..

Esikon kanssa imetys oli yhtä taistelua rintaraivareita saavan vauvan kanssa, mutta siltikään ei pää antanu millään periksi siihen et oisin luovuttanu.. Mietin sitäkin vaihtoehtoa jo ennenkuin esikko oli 1kk, koska jokainen imetyskerta oli ahistavaa.. Olin väsyny ja tuskastunu. Usein vaan itkin ja imetin. Silti ei vaan pää antanu periksi luovuttamiselle.. Sit kun esikko oli 3kk loppui toisesta rinnasta maito, koska esikko ei suostunut siitä imemään enää eli veti päälle rintalakon, enkä saanut sitä pumpulla kunnolla tyhjennettyä.. Silloin annoin periksi osittaisimetykselle ja sitä jatkettiin sit yhden rinnan voimin siihen asti et esikko oli 5kk, kunnes kieltäytyi siitäkin rinnasta.. :O Tuskien taival oli ohi, mutta olin saanut edes sen 5kk imetettyä esikkoa..

No tän pojan kanssa ajattelin raskausaikana, et en ala taistelemaan enää, et suosiolla annan korviketta, mut kuinkas kävikään!? Poika kun oli syntynyt, niin kummasti ne ajatukset muuttui, ja yhtäkkiä halusinkin imettää enkä halunnut taaskaan antaa periksi. Ja kun poika joutui synnärillä lastenosastolle ja sai pelkkää pullomaitoa, enkä päässyt imetystä edes kokeilemaan vasta kun poika oli 3vrk vanha, niin pelkäsin todella, et imetys ei nyt onnistu alkuunkaan. Onneksi maito kuitenkin nousi hyvin ja päästiin hommaa treenaamaan. Nyt imetykset ei oo ollu samanlaista taistelua. Ainoa minkä kanssa tuskastelin muutaman viikon oli yöimetykset, kun poika söi sen 5-6 kertaa yössä. Tuolloin ajattelin muutamasti et kohta kyl luovutan, mutta ei! Ei anna pää periksi ei niin millään! Nyt muutaman yön ajan poika on syönyt sen 2-3 kertaa, joten helpottaa sen puolesta!

Itse tosiaan en pidä pahana sitä että annetaan vauvoille vain korviketta ja olen sitä mieltä että jokainen tekee tyylillään! Ei kannata ajaa itseään loppuun turhaan! Olen vain huomannut että itseäni kohtaan, ei näköjään pädekään samat jutut, mitä muille ajattelen hyvänä. :O Haluan imettää. Taistelen ja stressaan sen takia, jotta se onnistuisi. En voi sille minkään.. Kova pää mikä kova pää! :D
 
Meilläkin on parit itkut itketty imetykseen liittyen. Alusta asti siihen liittyi hirveät paineet koska tytön sokeriarvot heitteli imetyskerrasta riippuen ja sitä mitattiin ehkä joka kolmannen imetyskerran jälkeen. Meille vielä sanottiin että tarvitaan kolme "hyvää" arvoa peräkkäin ennen kuin voidaan edes miettiä kotiinlähtöä sairaalasta kun tytöllä oli niin alhainen syntymäpaino. Vaikka tein kaiken joka kerta samoin, eli imetin 30 minuuttia ja sen perään lisämaitoa suuhun ruiskulla niin aina viimeistän sen toisen hyvän arvon jälkeen se viimeinen mittaus pilas kaiken. En muutenkaan saanut nukuttua sairaalassa oikeastaan yhtään, sitten vielä stressasin kun piti imettää kolmen tunnin välein ja niihin liittyi hirveät suorituspaineet. Yhtenä yönä soitin itkien miehelle sairaalan vessasta ettei me vielä päästäkään kotiin seuraavana päivänä koska tytön sokeriarvot oli taas laskussa. Kun vihdoinkin päästiin kotiin niin piti käydä neuvolassa painokontrolllissa kaksi kertaa viikossa ja neuvolatäti painosti että lisämaidosta ja rintakumista pitäisi päästä eroon. Sairaalassa se rintakumi tosiaan annettiin heti ja sanottiin että ilman tuota et tule onnistumaan imetyksessä, eikä sitten edes yritetty näyttää mitään oikeata imuotetta ilman sitä kumia. Onnistuin onneksi vähentämään lisämaidon antoa ja jossain vaiheessa jo ajattelin että imetyshän sujuukin hyvin, kunnes huomasin että meidän neiti haluaakin nyt syödä ihan koko ajan. Nukkumisesta ei meillä ole ikinä oikein tykätty mutta nykyään nukahdetaan syödessä rinnalle, josta herätään usein noin vartin päästä. Max tunnin tai pari voi nukkua, kunnes taas alkaa huutamaan, ihan sama onko päivä tai yö. Vauvalla muutenkin hirveät kaasuongelmat, taitaa olla Gazpromin pahin kilpailija, niin neuvolassa (taas) painostettiin että ei saisi syöttää niin tiheään tahtiin. Ehdin jo itkeä yhden illan että oma maito ei vaan taida riittää että pitää siirtyä korvikkeisiin. Seuraavana päivänä huomattiin että vauva toimii korvikkeiden kanssa ihan samalla tavalla, eli syö kunnes ei jaksa/pysty syömään yhtään lisää ja kuitenkin haluaa syödä uudestaan hetken päästä. Eli nyt mennään imetyksellä ja korvikkeella lisänä silloin kun vauva saa rintaraivareita kun maito ei tule rinnasta tarpeeksi nopeasti suuhun. Tiedän että vauva ei itke koko ajan nälkäänsä vaan voi olla myös väsymyksestä johtuvaa itkua, mutta minkäs teet kun ainoa keino hiljentää toinen on laittaa tissi/tuttipullo suuhun. On vielä valitettavasti saanut luonteensa espanjalaiselta isiltään ja kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, eli ei yhtään varoittele vaan huutaa heti kuin palosiireni jos joku vaan vähänkin häiritsee häntä. Nyt tytöllä on ikää jo 2,5 kuukautta eli odotetaan innolla sitä kolmen kuukauden maagista rajaaa ja helpompia aikoja :) Muuten istun suurimman osan päivästä rinta vauvan suussa ja surffailen netissä, tässä vaiheessa jo harmittaa aika paljon ettei meillä ole sitä telkkaria...  
 
meillä myös tissi toimii rauhoitus- ja nukahtamiskeinona, vauva imee sitä hiljakseen ja nukahtaa sit joko tissi suussa tai poskella tai pään alla tyynynä. emmä oo siitä mitään stressiä ottanut, selviän itse helpommalla, kun annan tehdä niin ja päästään molemmat nopeammin uneen. lisäksi vauva rauhoittuu tuolla tavoin nopeammin ja mulle tissi suussa-systeemi on inhimillisempi kuin vaihtoehto b eli vauva potkii ja mätkii mua vatsaan ja kaivaa jalkansa mun napaan. tänään kävi viimeksi mielessä kapaloida vauva peittoonsa, mutta tissirauhoitus on helpompi ja nopeampi, joten valitsin sen ja saatiin nukuttua joku tunti.

meidän vauva on perinyt molempien vanhempiensa "kiihdyn nollasta sataan"-temperamentin, ja pisti naurattamaan sairaalassa, kun hoitajat siunaili vauvan raivoamista, kun "me vanhemmat ollaan kuulemma niin rauhallisia" :)
 
Tässä mun tarinaa imettämisestä ja sen epäonnistumisesta:

Mulle ei sairaalassa juurikaan kerrottu mitään imettämisestä. Kun pyysin apua, hoitajat vain kiskoivat ja vääntelivät mun nänniä ja tukkivat sitä vauvan suuhun, sen jälkeen vääntelivät vauvaa ja kun vauva alkoi imeä, mä olin ihan kummallisessa asennossa enkä uskaltanut liikkua ettei vauva lopeta imemistä. Mä en kertakaikkiaan osannut laittaa poikaa rinnalle, ja olinkin ihan stressaantunut sairaalassa, joka kerta kun vauva oli nälkäinen, jouduin soittaa hoitajan paikalle. Mua ei opetettu, eikä näytetty mitään muuta imetysasentoakaan kuin makuulta imettäminen. Vauva ei aluksi saanut kunnon otetta mun rinnoista, joten mulle tuotiin rintakumi. Sillä imettäminen onnistuikin ihan hyvin, ja jatkettiin samalla lailla kotonakin. Hoitajan kotikäynnin jälkeen alkaskin varsinainen taistelu, kun pojan paino oli vaan tippunut. Mulla ei kertakaikkiaan maito piisannut, vaikka mentiin lapsentahtisella imetyksellä, ja poika saattoi olla tauotta rinnalla sen kolme, neljäkin tuntia. Koko ajan imien. Yöt oli pahimpia, kun poika saattoi imeä kaksikin tuntia kerrallaan. Ainut imetysasento jonka onnistuin ottaa, oli istualtaan imettäminen, mikä taas aiheutti mulle tuskaa tikkien takia. Istupa siinä takapuoles päällä 10 tuntia vuorokaudesta. Ja kun paino ei noussut, käskettiin antaa korviketta joka imetyksen jälkeen, ja sanottiin että jos vauva imee yli puoli tuntia, pitää se tissiä vaan tuttina, eikä saa varsinaisesti ravintoa siitä enää. Aloitin siis hoitajan ohjeden mukaan aina ensin imettämällä noin 20 minuuttia per rinta ja sitten vastiketta niin paljon kuin vauva vaan huoli. Ja paino lähti nousuun. Tämän jälkeen tosin poika alkoi saada raivareita rinnalla, kun maito tulikin helpommin pullosta kuin tissistä.
 
Aloin stressata jokaista imetyskertaa erikseen, ja mua ahdisti hirveästi ajatuskin imettämisestä. Ajattelin olevani epäonnistunut äiti. Mua itketti joka kerta kun huomasin että taas pitää kiusata poikaa tissillä ennen kuin saan antaa vastiketta. Neuvolasta annettiin ymmärtää että ei ole edes vaihtoehto että lopettaisin kokonaan imettämisen, joka paikasta vaaan paasattiin kuinka mun pitäis jatkaa imettämistä ja että kyllä se maito riittää. No ei riittänyt.

Lopulta mentiin siihen vaiheeseen että äiti ja poika molemmat itki kun yritettiin imettää. Yritin poikaa rinnalle joka imetyksen alussa helposti tunninkin, sitten kun imeminen alkoi, aloin jo stressata kelloon vilkuilemalla että 20 minuutin päästä joudun taas irrottaa pojan ja vaihtaa rintaa, ja taas itketään. Sitten tuli se päivä kun poika kieltäytyi täysin rinnasta. Yritin ja yritin, itkettiin molemmin, annoin välillä vastiketta että poika saa jotain vatsaansa. Ja taas yritin rinnalle. Eikä kertakaikkiaan onnistunut. Ehdin siis imettää edes osittain kuukauden ja yhden viikon.

Nyt ollaan menty kohta viikko pelkällä  vastikkeella, eikä rinnoissa ole ollut kertaakaan sellaista oloa että maito kerääntyisi niihin, tai että olisi niitä paukuroita rinnoissa. Rinnat ei oo pinkeet, eikä liivinsuojat edes kastu päivän aikana. Mulla kertakaikkiaan siis loppui tuotanto ennen kuin ehti edes lähteä käyntiinkään.

Mä olen ainakin  onnellisempi nyt kun mennään vastikkeilla, ainakin tiedän että poika saa tarpeeksi ravintoa. Ja kieltäydyn pitämästä itseäni luovuttajana tai huonona äitinä joka haluaa vain päästä helpolla vastikkeineen ja pulloineen. Nyt on tyytyväisiä sekä äiti että poika, ja se on varmaankin tärkeintä! Äitikin jaksaa nyt paremmin keskittyä lapseen, kun saa öisin nukkua sen sijaan että huudattaa pikkuista rinnalla tuntikaupalla :)
 
Täällä imetys tuottaa myös stressiä... :/
Sairaalassa suurin osa hoitajista oli todella avuliaita ja olin hyvin toiveikas imetyksen suhteen. Toiveissa oli imettää ainakin puoli vuotta. Toisena yönä sairaalassa hoitajat painottivat että tämä on sellainen yö että voit joutua imettämään koko yön. Kun vauva oli neljä tuntia ollut rinnalla, kysyin onko tämä todella tarkoitus. Tässä vaiheessa hoitaja oli vaihtunut ja hän sanoi että ei, otan vauvan hetkeksi toiseen huoneeseen jotta saan nukuttua. Seuraavana iltana kysyin kuinka tulee toimia jos sama toistuu ja hän sanoi taas että vauva on pidettävä rinnalla koko ajan, eikä saa antaa vauvan nukahtaa. (?!) Mies joutui täksi yöksi menemään kotiin koiran luokse, joten taas kolmeen asti yöllä yritin imettää, ennenkuin sama ystävällinen hoitaja haki vauvan toimistoonsa nukkumaan.(ja siellä oli kuulemma nukahtanut heti) Vielä tähän päälle mies kiukutteli kun ei pysty pitämään vauvaa sylissä kun on vaan koko ajan rinnalla, no niinpä! Kun päästiin kotiin ja kerroin kokemuksesta perheenjäsenelleni, hän sanoi että ehkä sulta ei tule tarpeeksi maitoa, käy ostamassa korviketta. En olisi millään halunnut, sillä edelleen olin toiveikas! Parin päivän suostuttelun jälkeen hankittiin korviketta. Mieskin innostui sitten tästä kun vauva tulee täyteen ja nukahtaa helpommin. Yritin saada maitoa nousemaan pumppamalla elektronisella pumpulla, mutta missään vaiheessa maito ei kunnolla noussu. Yleensä tunnin imetyksen jälkeen annetaan korviketta.
Nyt on alkanu tulemaan ongelmia imetysotteen kanssa. Tuntuu ettei vauva saa pidettyä rintaa suussa ja hapuilee sitä vaikka se olisi jo suussa. Neuvolassa sanoivat että hän on varmaan jo niin tottunut pulloon. Harmittaa etten vaan sinnikkäästi yrittäny ilman korviketta! Ja kun tämä on ensimmäinen lapsi, teen niin helposti mitä muut sanovat. Tämä on hyvin herkkä asia minulle, itkuksi on mennyt viime illat. :(
Musta pelkän korvikkeen antamisella ei oo mitään pahaa, mutta kun haaveissa oli täysimetys ja odotin sitä kovasti. Osittainimetys menisi myös, mutta kun tosiaan valvotaan monta tuntia rinnalla ja kuitenkin lopulta joudun antamaan korviketta. Tuntuu niin turhauttavalta!
Ihana että sain purkautua tänne! Niinkuin joku aikaisemmin kirjoittikin, tämä on myös minulle henkireikä tämä ryhmä! Täällä ei tarvitse pelätä että joku tuomitsisi.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top