Ikävä Töihin!

[Ritzu]

Mulla tuli kauhea ikävä työelämään. Voi kumpa olisi ihanaa olla töissä.
Tää mammalomalla oleminen ja odottaminen alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Haluan töihin takaisin. Oma työpaikkani on kiva ja tykkään olla sielä. Työkaverit on ihania ja meillä on hyvä työilmapiiri.

Ja ennen lapsen syntymää ei mammalomalla saa tehdä yhtäkään työvuoroa. Sitten lapsen syntymän jälkeen saa tehdä töitäkin ja sunnuntai vuoroja voi tehdä huoletta ilman että se vaikuttaa äitiysrahoihin.

Minua ei ole näköjään luotu vaan kotona möllimiseen vaan tarvitsen töitä. Nyt ihmettelenkin suuresti miten jotkut ihmiset haluavat elää sossun tuloilla ja karttavat työelämää omasta halustaan. Ei tää jatkuvasti kotona oleminen voi olla kivaa.

Ehkäpä töihin paluu halu laantuu ku saan pikkuissen syliini ja alamme opettelemaan perhe elämää. Mutta silti uskon että hoitovapaalle saatan ehkä vähäksi aikaa jäädä mutta aika nopeasti haluan takaisin työelämään.

Onko muilla ikävä omaa työpaikkaa?

 

[Miramaria]

No mulla ei ollut yhtään ikävä pizzanpaistoon äitiyslomalla (tai muutenkaan ), mutta opiskelua en osannut lopettaa, joten tein tenttejä vielä pari viikkoa ennen synnytystä ja jatkoin etäopintoja äippälomallakin. Mäkin olen sellainen, etten vain osaa olla, ja vaikka toki vauvan kanssa on tekemistä, niin välillä pää kaipaa vähän aivojenkin käyttöä :)

Mutta en usko, että vauvan synnyttyä ihan heti kaipaat töihin, on ne niin lumoavia otuksia :)

 

[youngwoman]

Itse olin ekassa raskaudessa töissä rv35 asti. poika syntyi rv38+6 ja siinä välissä en kerinnyt kyllä kaipaamaan yhtään töihin. olin loppuraskaudessa tosi kipeä, ihan hirveän väsynyt ja vaivainen muutenkin että kyllä se loppuaika meni mulla ihan vaan maatessa ja nukkuessa sekä neuvolassa ja äippäpolilla ravatessa varmaan useemman kerran viikossa. lapsen synnyttyä yöunet oli tosi katkonaisia ekat kuukaudet joten ei siinä vauvan hoitamisen lisäksi kerinnyt juuri muuta ajattelemaan kun että saisi vähän unta. ja jos jaksoi ja sattui olemaan ylimääräistä aikaa niin kyllä kotitöitä riitti :) esikoinen taisi olla reilut 4kk kun aloin käymään silloin tällöin töissä. oli oikein mukava päästä välillä pois kotoa, useimmiten tein sunnuntaita joskus lauantaitakin niin että lapsen isä oli kotona pojan kanssa. kummasti piristi kyllä aina ne työpäivät mutta kyllä se oli myös raskasta hoitaa viikot vauvaa ja mennä viikonlopuksi töihin ja sitten taas alkoi uusi viikko ennen kun oli kerennyt levätä yhtään. 
kävin töissä aina välillä siihen asti kun esikoinen oli n. 7kk jolloin aloin odottaa toista lasta. sen jälkeen olen käynyt vain muutamia kertoja koska olen ollut melko huonovointinen ja kipeä. välillä on kyllä nyt ollut ikävä töihin mutta loppupeleissä en kuitenkaan tässä olotilassa jaksaisi töitä tehdä. kyllä sinne sitten vielä ehtii, nyt olen ihan onnellinen siitä että saan olla kotona lapsen ja kohta kahden kanssa. on tätä työtä tässäkin :)

 

[uppunen]

Ihmisiä on erillaisia. Ei kaikki "halua" elää sossun rahoilla. Jännä, miten aina tuo vedetään siihen, että viihtyy mielummin kotona omien lasten kanssa, kuin töissä...

Itse olen aina ollut ns. kotihiiri. Kyllä sitä tuli opiskeltuakin, ja oltua töissä, viettetty sosiaalista elämää baarissa ja sen ulkopuolella. Silti kotona on aina kiva olla, eikä parin viikon "kotiaresti" neljän seinän sisällä tee edes tiukkaa. Siksi tiedän, ettei tule olemaan laspen kanssa kotona olemisessa minkäänlaista ongelmaa, minut on luotu siihen :) Ja lapsesta asti on "unelma ammatti" ollut kotiäiti :)

 

[Ritzu]

Tarkoitin tuota sossun tuloilla eleilijöinä sellaisia jolla ei ole lapsia hoidettavana ja jotka vain möllivät kotona tekemättä mitään ja ei ole kiinnostusta mihinkään työhön.
Kyllä jokaisella terveellä työikäisellä ihmisellä pitäisi mielestäni olla työ tai opiskelupaikka eikä elää valtionrahoilla.
Mutta onhan se kotiäitikin "ammatti". Siihen asti ainekin kun lapset ovat alle kouluiän.

 

[jaa-na]

Itse olin ennen pojan syntymää kovin kiireinen töiden ja opiskelujen kanssa, joten kotona oleminen tuntui alkuun todella mukavalta vaihtelulta. Muutaman kuukauden jälkeen aloin kuitenkin pitkästyä kotona olemiseen. Varsinkin kun ei ole noita muita äitikavereita suuremmin siunaantunut, niin suurimman osan ajasta ollaan pikkumiehen kanssa kahdestaan.

Opintoihin palaan syksyllä ja odotan sitä innolla! :) Töitä yritän kesäksi löytää ihan jo taloudellista syistä, mutta myös oman jaksamiseni vuoksi. Pojan hoitoon laittaminen on varmasti aluksi kova pala, mutta luotan kyllä päiväkotien henkilökunnan ammattitaitoon. En aio tuntea syyllisyyttä siitä, jos poika menee noinkin nuorella iällä (9-10 kk) hoitoon, vaikka eräskin (lapseton!) kaverini on siitä minua ihanasti syyllistänyt.

Minusta on outoa, että juuri äidit ja naiset muutenkin tekevät usein hirveätä kahtiajakoa uraäitien ja kotiäitien välille, ja kummatkin osapuolet korostavat aina omaa paremmuuttaan toiseen nähden. Uraäidit ovat pahoja ja itsekeskeisiä naisia, joille perhe tulee vasta töiden jälkeen. Kotiäidit puolestaan niitä sossupummeja tai miehen siivellä eläjiä. Olisi hienoa, jos naiset voisivat olla solidaarisia tosiaan kohtaan, ja ymmärtää toisten valintoja. Itselläni esimerkiksi ei ole mitään sitä vastaan, että joku hoitaa lapsiaan kotonaan niin kauan kun huvittaa. Minusta siihen ei olisi, ja siksi toivoisin myös ymmärrystä omaa valintaani kohtaan.

Uskon, että joillekin mammoille tekee hyvää saada olla töissä tai opiskelemassa, joka näkyy erilaisena jaksamisena kotona muksujen kanssa. Toisille se taas on parempi saada itse viettää päivänsä lastensa kanssa. Jokaisen tehköön kuten haluaa, kunhan lapsien hyvinvointi ei kärsi siitä.

On myös inhottavaa, että yleisesti äitejä aina syyllistetään heidän valinnoistaan töiden ja perheen välillä, mutta isien ratkaisut ovat aina hyviä. Jos he ovat töissä, turvaavat he elannon perheelleen. Jos taas kotona, niin he ovat hellyyttäviä ja moderneja koti-isiä. Ollaan aika kaukana tasa-arvosta ajatusten ja asenteiden tasolla...

 

[jaa-na]

Ymmärrän sinua hyvin, minullakin on ikävä töihin (säännöllistä sosiaalista elämää yms.)

Ennen esikoisen syntymää rakastin työtäni ja elämääni muutenkin. Raskaus oli kuitenkin iloinen yllätys, ja mammaloma tuntui kivalta vaihtelulta. Kyllästyin kuitenkin muutamassa kuukaudessa yksitoikkoisuuteen.. Shoppailua yms. "hengailua" jaksaa aikansa, mutta aika tyhjäpäiseltä se alkoi lopulta tuntua.. odotin sitä päivää kun lapsi on 9 kk ja päivähoito alkaisi. Hoito alkoi todella hyvin ihanalla perhepäivähoitajalla, lapsi on näyttäny tykkäävän, ja kaikki on mennyt ihanasti, aloin hoitamaan opintojani loppuun ja sitten PUM, yllätysraskaus heti perään! Olin järkyttynyt. Alkujärkytyksen jälkeen sopeuduin asiaan, sovimme mieheni kanssa laittavamme mammaloman puoliksi, jotta en taas homehdu kotiin. NO hänpä onkin perunut puheensa pikkuhiljaa, eli minähän se olen joka kotiin jää. Olen ajoittain aika ahdistunut, ja miettinyt jopa mmitä muita vaihtoehtoja voisi olla kuin kotiin jääminen. Kuulin eräältä yrittäjäystävältäni, joka oli saanut kotiin jonkun tytön hoitamaan vauvaa, kun hän itse oli halunnut jo töihin. Taidan selvitellä asiaa...