Ikää 13 kuukautta ja on kuin uhmaikäinen...

Mashnu

Mashnu

Keskustelujen kuninkuusravaaja
Helmikuunmammat 2015
Elomammat 2018
Alkaa olla tosi hämmentävää kun poika kiihtyy nollasta sataan mitä ihmeellisimmistä asioista ja alkaa itkupotkuraivarikohtaus ryyditettynä pään takomisella lattiaan... Eli on kuin uhmaikäinen. Niin ristiriitaisia ohjeita saanu että en tiiä miten toimia. Pitäis antaa näyttää tunteitaan mutta ei saa antaa satuttaa itseään ei mene meidän tilanteessa oikein käsi kädessä..

Kun raivarit iskee niin ei anna ottaa syliin vaan vetää ittensä ihan kaarelle ja huuto yltyy. Siinä ei paljo lohdutella sillo. Eikä tuo tunnu välittävän siitä että pään hakkaaminen tekee kipeetä kun on ehtinyt sen verran kajauttelemaan että on kuhmu/mustelmaa välillä otsassa ja silti jatkaa takomista.

On kyllä tempperamenttinen poika ja jos ei tapahdu nyt heti niin pään paukutus alkaa. Esim jos en samantien ole nostamassa pois pinnasängystä niin alkaa takomaan otsaansa sängyn laitaan. Käsittämätön tyyppi...
 
Meillä myös erittäin tempperamenttinen lapsi.

Otan aina syliin ja pidän päätä jalkojen välissä (käsillä tukien ja silittäen), jos tilanne näyttää sille, että pää paukahtaa kohta muualle. Se on lapsen suojelemista - vaikka hurjalle tuntuukin. Parempi pitää pää turvassa kuin antaa "lyödä" sitä muualle. Sattuu lasta vähemmän kun pidät sylissä, kuin se, että raivoissaan lyö päätään vaikka kaapin kulmaan. Lapsellani ikää saman verran (noin suunnilleen). Meillä kiihdytään 0-100 alle sekunnissa ettei osaa edes ennakoida aina, mistä suuttuu milloinkin ja samalla tavalla takaisin iloiseksi. Jos jokin on kivaa, on siinäkin "koko kroppa" täysillä mukana. Samoin jos suuttuu. Itse olen ajatellut, että se on vaan voimakas tahtoisen lapsen oman tahdon löytymistä.

Jos huomaan, että lapsi tekee selkeästi "kokeiluraivareita", yritän puhua ja ohjata mielenkiintoa muualle. Jos menee ihan mahdottomaksi, sitten turvaan ensisijaisesti lapsen fyysisen voinnin ja puhun koko ajan "rauhoittavasti". Henkistä puolta unohtamatta siis. Tärkeää on turvallinen ympäristö ja vanhemman aitoläsnäolo. Myönnän ettei ole aina helppoa olla rauhallinen ja myötätuntoinen vanhempi, jos toinen kiukkuaa paljon. Meillä toinenkin samanikäinen lapsi, mutta onneksi erittäin "rauhallista mallia" oleva. Joskaan meillä ei päätä tietoisesti hakata, vaan koko kroppa lähtee suuttumukseen että onnellisuuteen mukaan..Tiedä siitä, kumpi parempi :D Tsemppiä! :wink
 
Jännä ku pitää oikein hakea semmosia tilanteita joissa voi "mielensä pahoittaa" tai jopa kehittelee itse niitä että pääsee raivoamaan. Ollaan miehen kanssa molemmat ihan helisemässä ku joka päivä noita päänpaukutusraivareita on (ei kymmenen kertaa/pvä riitä edes). Oli päiväkodissakin tehny samaa.
 
Meillä taisi 11-13 kk iässä olla pahin vaihe. Nyt on hieman rauhoittunut jo, mutta edelleen hermostuu herkästi. Ei varsinaisesti hakkaa päätään enää, mutta kun koko vartalo tulistuu mukana niin kyllä aina johonkin osuu...Toivottavasti teilläkin alkaa vähän tasoittumaan! Omat hermot on välillä kovassa koetuksessa kyllä.. Onko Mashnu teidän lapsi muuten "vilkas"? Meillä on ja muutkin ovat sanoneet vilkkaudesta.
 
No kyllähän tuo koko ajan tohottaa jotain ja on erittäin kiinnostunu ympäristöstään, että aktiivinen lapsi on kyllä. Järjettömän kova oma tahto jo nyt niin mitähän se on tulevaisuudessa sitte... Todellaki toivon että nyt vähän jo rauhoittuis ku ei tossa touhussa oo tolkun häivää.
 
Meillä kans sellainen härkä että miettinyt miten uhmaiästä selviää kun on nyt jo oikein raivopää. Ikää kohta 1v. Noin 10kk ikäisestä eteenpäin alkoi oikein kunnolla raivoamaan kun ei jokin onnistu, puree, vetää itseään kaarelle, kaatuu vaan maahan rääkymään. Lähinnä kun ei saa jotain tehdä ja myös silloin kun joku ei onnistu. On ollut aina kovin oma tahtoinen jäärä. Aiemmin ajattelin että kiukkuaa jos hampaita on tulossa mutta ei ole ollut muita merkkejä että olis tulossa. Viimeiset hampaat tähän mennes tulivat tuolloin 10kk iässä. On vaan tullut niin isäänsä kun ei ole yhtää kärsivällisyyttä. :p
 
Meillä toinen kaksosista on myös aika herkkä suuttumaan ja moni asia on Iidan tappelua, kun ei jotain halua. Meillä ei vielä puhuta, eikä kävellä ja varmaan sekin turhauttaa lasta, kun ei omaa tahtoaan osaa ilmaista. Jotkut asiat sitten vain tehdään, vaikka lapsi miten laittaisi vastaan. Rattaisiin on pakko mennä istumaan, kun lähdetään kotiin leikkipuistosta, ilman vaatteita ei voi lähteä ulos, jos on kylmä ja potalla käynnin jälkeen laitetaan vaippa, vaikka nakuna olisi kivempaa. Tämä on vain taas joku vaihe ja menee kyllä ohi. Tärkeintä on, että lapsi hyväksytään ja häntä rakastetaan, vaikka näyttääkin tunteitaan ja tietysti huomioidaan ja ihaillaan paljon, kun toimii ilman raivoamista. :)
 
Kohta on ikää 1,5 vuotta ja onneksi rauhoittunut jonkin verran. Vahva tahto on edelleen, mutta elämää helpottaa se että osaa jo auttavasti kommunikoida ja antaa vastauksen peruskysymyksiin niin ei tarvii joka hepulista enää arpoa että mikä mättää :joyful:
 
Takaisin
Top