Hyvinvointi ja liikunta raskausaikana

Himmeli2.0

Puuhakas puhuja
Heinäkuiset 2022
Siinäpä se tulikin jo, eli miten olette pitäneet itsestänne ja jaksamisestanne huolta, meinaako kukaan muuttaa mitään aiempia tottumuksia ja missä vaiheessa raskautta? :)
 
Jatkan tähän heti perään, että itse huomaan unohtaneeni itseni esikoisen jälkeen, sen sijaan olen käyttänyt tarmoni töihin ja muihin. :rolleyes: Olen pikkuhiljaa herätellyt kehonpainon avuin tehtäviä kotijumppia ja venyttelyitä. Ulkoiltua tulee myös jonkun verran. Jospa sitä uudenvuodenlupauksen sijaan asettaisin pienen haasteen itselleni; pyri tekemään joka päivä jotain, josta tulee hyvä olo. Edes kymmenen minuuttia. Oli se sitten ulkoilua, jumppaa, venyttelyä, joogaa, hieronta, jalkakylpy, kokkaushetki tmv.

:anyone: Beating Heart
 
Mä aloin tuossa pari kk sitten käymään hölkkäämässä ratsastuksen lisäksi, ja molemmat on kyllä sellaisia ettei pysty läpi raskauden näitä harrastamaan. Ekan kolmanneksen meinaan kuitenkin ihan normaalisti näitä harrastaa, oman jaksamisen mukaan. Jos sitten muuten sais pidettyä kuntoa yllä kävelyillä ja kotijumpalla.
 
Mä just hetki sitten peruin kuntosali jäsenyyden. Aikaa eikä jaksamista ole enää töiden jälkeen lähteä salille. Lenkkeilyä yritän aina jaksamisen mukaan harrastaa. Toivottavasti innostuisin tekemään jotain pieniä kotijumppia vielä täs kun vointi antaa myöten.
 
Pelaan jalkapalloa, parit treenit nyt olen skipannut huonovointisuuden takia. Sykkeet on olleet vähäisestä rasituksesta todella korkeat, en tiedä johtuuko raskaudesta, vai kovasta stressistä ja paineesta jota nyt lähiviikkoina on ollut.
Lajissa on riskinsä, tulee kontaktia ja kaatumisia, en tiedä milloin olisi syytä lopettaa..?
 
Mie oon käyny salilla ja pumpissa mut ainaki vähä aikaa otan taukoa. Tai salilla sit kevyemmin. Jatkaa aioin kyllä ja toivottavasti pystyn pitkään. Viime raskaudessa en juuri tehny mitään muuta kun pitkiä kävelylenkkejä ni haluun nyt pitää kunnosta huolta.
 
Ehin just aloittamaan salitreenit noin kuukaus sitten uudestaan ja nyt sitten plussaus on tuonut niin jäätävän väsymyksen ja huonon olon ettei treenaaminen ole kiinnostanut. Toivottavasti ekan kolmanneksen jälkeen helpottaa!

Esikoinen pitää kyllä muuten aktiivisena ja päivässä tulee helposti se 20 000 askelta. Esikoisesta liikuim myös aika varovasti ja se kostautui loppuraskaudessa selkä- ja lonkkakipuina. Yritän tässä raskaudessa pysyä aktiivisempana.
 
Mä oon liikkunut etovasta olost huolimatta. Oon käynyt salilla ja juossut. Ei haluta lähteä, eikä nautinnollisinta, mutta uskon et lopulta tekee hyvää.
 
Tänään menen salille reilu viikon tauon jälkeen :) jatkan salilla käymistä omien tuntemuksien mukaan ja käyn kävelylenkeillä. Lisäksi venyttelen ainakin kerran viikossa.
 
Mä oon treenannut crossfit-hommia koko syksyn ja harmittaa, että niihin tulee pitkä tauko ensi vuonna. Treenit on aika kovia ja luulen, etten enää kauaa pysy mukana, mutta yritän vielä jonkin aikaa käydä ohjatuilla treeneillä ja sitten ehkä omatoimisempaa jumppailua kun hypyt ja isot painot tai sykettä nostava treeni ei enää onnistu. Myös liikkuvuutta olisi hyvä nyt jaksaa treenata ja pitää huolta selästä.
 
mua harmittaa juoksun pois jääminen jossain vaiheessa. esikoisesta pystyin juoksemaan noin raskauden puoliväliin, saa nähdä miten nyt käy kun on jo valmiiks enemmän vaivoja ilman raskauttakin.
 
Väsymys ja uniongelmat on vaivanneet sen verran pahasti että raskaampaa liikuntaa ei ole nyt juurikaan viittinyt harrastaa. Ratsastus ja juoksu taitaa tippua jossain välissä pois, salikortin ehdin juuri ennen raskautta katkaista, nyt mietin olisiko kuitenkin syytä aloittaa uusiks kun voi kevyemminkin siellä jumppailla.

Avantouinnista yritin googlailla, oon aikaisemmin harrastanut ja se olis varmasti tähän stressiin ja uniongelmiin vaikuttanut positiivisesti, mutta vähän ristiriitaista tietoa löytyi. Neuvolan täti sanoi kyllä eilen että ehkä ei suosittelisi.. Onko kellään kokemuksia/ajatuksia tästä?
 
Ensin oli pahoinvointi ja väsymys, nyt liitoskivut ja muut ihme kolotukset kun kävelee/liikkuu enemmän. Jalkoihin rupee yks kauppareissu jo sattumaan hitokseen.. Kumpa noi lumet sulais ja pääsisi käyttämään hyviä lenkkareita niin lenkille olis kiva lähteä!
 
Takaisin
Top