Huonekaverit synnytyssairaalassa

Suurimman osan ajasta samassa huoneessa oli - tai siis ei ollut - äiti, jonka vauva oli keskolassa. Näin häntä harvakseltaan, lähinnä illalla ja aamulla, ehkä ruoka-aikoina. Ihan hirveästi ei siinä juteltu. Edellisenä päivänä ennen kotiin pääsyä samaan huoneeseen tuli kolmas äiti, joka oli enemmän huoneessa ja puheliaampi. Kun siinä vaiheessa aloin jo hieman jaksaa oli ihan mukavakin jutella. Ei siis valittamista huonekavereissa.
 
Ihan kivoja, mukavia olivat. Tuntuu, että molemmilla kerroilla on tullut puhuttua syntyjä syviä muiden äitien kanssa, kaikilla varmasti tunteet herkillä tuossa kohtaa. Joitakin on jäänyt mieleen.

Esikoisen synnytyksessä huoneessamme oli äiti, joka asui Jokelassa. Hän kertoi, miten Jokelan ammuskelu oli vaikuttanut elämään siellä.

Toisen lapsen synnytyksen jäljeen ihmettelin kun yksi äiti oli vain omissa oloissaan eikä puhunut kenellekään. Sitten satuin kuulemaan kun hoitaja kävi hänen luonaan, hoitaja yritti suomeksi ja englanniksi, kumpaakaan hän ei ymmärtänyt. Seuraavalla yrityksellä oli puhelimen päässä tulkki, joka käänsi keskustelua. Hoitaja kertoi, että vauvalle tarvitsee ostaa korviketta. Siinä vaiheessa kävi ilmi, ettei perheessä ole yhtään lukutaitoista ihmistä, ja toisaalta hoitajalla ei ollut typerien imetysprotokollien takia lupa osoittaa mitään korviketta... että onkin kaikenmaailman turhia sääntöjä olemassa, tehdään vaikeasta elämästä vieläkin vaikeampaa. Tuossa kohtaa pitäisi olla lupa printata kuva korvikepaketista, jonka kanssa perhe pääsee kauppaan. Ja tosiaan, minusta olisi aika pelottavaa käydä synnyttämässä vauva paikassa, jossa kukaan ei puhu samaa kieltä, eikä etukäteen ole voinut mitään synnytyksestä lukeakaan, koska ei osaa lukea. Hyvä, kun välillä saa muistutuksen siitä, että meidän itsestään selvyyksinä pitämät asiat eivät olekaan itsestään selviä.
 
Suurin osa oli ihan kivoja ja normaaleja, mutta vieruspedin nuori nainen ja hänen miehensä, ei herrajeesus. Luulen ettei heille ollut voinut jäädä epäselväksi, miten paskana minä olen siinä verhon toisella puolen, sillä olin osastolla ilman vauvaa ja itkeskelin siellä useaan otteeseen, myös mun ja hoitajan keskustelut tuskin oli jääneet kuulematta ainakaan tältä nuorelta rouvalta. Eli he varmaan tiesivät mun kurjan tilanteen, mut silti heillä oli otsaa kovaan ääneen päivitellä mm. huonoa ruokaa (minusta aivan loistavaa), sitä, että pitää maksaa parkkimaksuja (siis hirveä kohtalo) ja sitä miten HEILLE ei heti anneta perhehuonetta, kun heillä on lapsi ennestään (no niin oli käsittääkseni kahdella muullakin huoneessa olleella äidillä). Siis puheet oli semmosia todella kiittämättömiä ja aivan joka asiasta keksittiin jotain valitettavaa. Heidän vauva oli ihana eikä itkenyt käytännössä yhtään, ymmärsin että synnytyskin oli mennyt hienosti. Mä siinä sydän murskana metrin päässä nielin kyyneleitä ja mietin, onko mun vauvalla sydänvika, kehitysvamma tai joku muu isompi juttu, koska siinä vaiheessa ei ollut varmaa ja syytin itseäni paskasti menneestä synnytyksestä. Ihmettelin eikö todella yhtään vois miettiä huonekaverin tunteita? Tulin myöhemmin siihen tulokseen et he tuskin itse ees tiedostivat omaa käytöstään.
 
Kummallakaan kertaa ei ollut huonetoveria. Ekalla kerralla saatiin perhehuone, joten periaatteessa mies oli huonetoveri :hilarious: Toisella kertaa oltiin vaan vauvan kanssa kahdestaan, kun mies ei saanut jäädä osastolle. Huone oli kahdelle äidille, mutta kun vauvan kanssa mentiin sinne, veivät hoitajat samalla toisen sängyn pois. En tiedä oliko koronajuttu vaiko jotain muuta.
 
Ihan kivoja, mukavia olivat. Tuntuu, että molemmilla kerroilla on tullut puhuttua syntyjä syviä muiden äitien kanssa, kaikilla varmasti tunteet herkillä tuossa kohtaa. Joitakin on jäänyt mieleen.

Esikoisen synnytyksessä huoneessamme oli äiti, joka asui Jokelassa. Hän kertoi, miten Jokelan ammuskelu oli vaikuttanut elämään siellä.

Toisen lapsen synnytyksen jäljeen ihmettelin kun yksi äiti oli vain omissa oloissaan eikä puhunut kenellekään. Sitten satuin kuulemaan kun hoitaja kävi hänen luonaan, hoitaja yritti suomeksi ja englanniksi, kumpaakaan hän ei ymmärtänyt. Seuraavalla yrityksellä oli puhelimen päässä tulkki, joka käänsi keskustelua. Hoitaja kertoi, että vauvalle tarvitsee ostaa korviketta. Siinä vaiheessa kävi ilmi, ettei perheessä ole yhtään lukutaitoista ihmistä, ja toisaalta hoitajalla ei ollut typerien imetysprotokollien takia lupa osoittaa mitään korviketta... että onkin kaikenmaailman turhia sääntöjä olemassa, tehdään vaikeasta elämästä vieläkin vaikeampaa. Tuossa kohtaa pitäisi olla lupa printata kuva korvikepaketista, jonka kanssa perhe pääsee kauppaan. Ja tosiaan, minusta olisi aika pelottavaa käydä synnyttämässä vauva paikassa, jossa kukaan ei puhu samaa kieltä, eikä etukäteen ole voinut mitään synnytyksestä lukeakaan, koska ei osaa lukea. Hyvä, kun välillä saa muistutuksen siitä, että meidän itsestään selvyyksinä pitämät asiat eivät olekaan itsestään selviä.
Nii no niiden maahanmuuttajien kannattais ehkä ensitöikseen hakeutua suomen kielen kurssille. Sen maan kieli on vaan opittava missä meinaa asua. Ei ole aina vaan meidän velvollisuus sopeutua tänne muuttavien ulkomaalaisten rajotteisiin. Eikös se sitten olisi resurssien tuhlausta että hoitajat kävisivät normi töiden ohella somalin, arabian, hindin, venäjän, kiinan yms kielien kurssit jotta voi hoitaa ihmisiä. Ehkä sairaaloissa vaan sitten pitäisi olla tulkit (tosin aika monelle kielelle). Mutta sekin maksaa.
 
Nii no niiden maahanmuuttajien kannattais ehkä ensitöikseen hakeutua suomen kielen kurssille. Sen maan kieli on vaan opittava missä meinaa asua. Ei ole aina vaan meidän velvollisuus sopeutua tänne muuttavien ulkomaalaisten rajotteisiin. Eikös se sitten olisi resurssien tuhlausta että hoitajat kävisivät normi töiden ohella somalin, arabian, hindin, venäjän, kiinan yms kielien kurssit jotta voi hoitaa ihmisiä. Ehkä sairaaloissa vaan sitten pitäisi olla tulkit (tosin aika monelle kielelle). Mutta sekin maksaa.
Minusta tuo puhelintulkkisysteemi olikin tosi hyvä juttu, ja maan kieli on syytä aina opetella, jos aikoo maassa asua. Todella kehnot lähtökohdat kuitenkin on, jos ei osaa kieliä eikä lukea, siinä ei tule itsenäisestäkään opiskelusta mitään, eikä Suomessa oikein pärjää ilman lukutaitoa. Lukutaidoton on täysin riippuvainen muista.
 
Ekasta perhehuone, enkä poistunut koko aikana sieltä, mies haki lisämaidot ja ruuat mulle.
Mä en puhunut jaetussa huoneessa huonevarerien kanssa. Tokasta en edes muista huonekavereista mitään, kolmosesta kuulin vain verhon takaa että heillä iso vauva ja sokereita seurattiin sen takia. Heillä myös vieraat pitivät koko ajan paljon meteliä tai puhui kovaan ääneen puhelimessa samat asiat jokaiselle soitettavalle. Onneksi en montaa tuntia ollut osastolla ja pääsin kotiin lepäämään.
 
Takaisin
Top