HormooniHelvetti.....

M

Mammuska84

Vasta-alkaja
[font="trebuchet ms"]Odotan toista lastani nyt (30+1) ja olen suorastaan kauhistunut tätä hormoonihelvettiä mitä tämä toinen raskaus on tuonut tullessaan...
Menimme mieheni kanssa naimisiin tämän raskauden aikana,joka tietenkin osallaan lisäsi ahditusta kaikkine häästresseineen..Ja jotenkin olen huomannut tämän raskauden aikana että olen alkanu kaivamaan ja nostamaan pinnalla mieheni huonoja puolia .En edes näe niitä hyviä puolia enään.Enkä liioin tunne itseänikään itsekseni...

Hermot menee sekunnissa ,mutta sitten taas kestän tyttäreni(4v.) kiukuttelut ja temput paljon iisimmin kuin ennen...Kiukku siis "purkautuu" mieheen..

Onko teillä muilla ollut samankailtaista henkistä helvettiä raskauden aikan?? Helpotaahana tämä kun lapsi syntyy?[:-]
 
Vähän samoissa fiiliksissä täällä. Mies on oikeasti aivan ihana, mutta hänen pikku virheensä, ottaa mua taas tällä hetkellä kohtuuttomasti pattiin. Miksi ihminen ei voi olla tyytyväinen, vaan haluaa jotain lisää? (esim. haluaisin jotain kukka tms.
piristämisiä, kun olen sl:lla ennenaikaisten suppareiden vuoksi, tai hierontaa kun selkä ja hartiat vaivaavat) Mies on tosi
työllistetty ja ymmärrän ettei enää jaksa kaikkien töiden jälkeen. Mutta ei auta, mä toivoisin vähän hemmottelua, ja
extra-huomioimista.. Ja mietin jo, ettei mies varmastikaan tajua edes kukkia mulle ostaa kun lapsi on maailmaan puskettu,
ja tulen siitä pettymään, vaikka kuinka itseäni nyt siihen henkisesti valmistan.

Hermot menee mullakin tosi helposti, ja teini-ikäiset lapseni ihmettelevät mua...

Mua jotenkin pelottaa tuleva. Ehkä siksikin että edellisessä suhteessa, josta teinit ovat, mua petettiin ja mut
hylättiin lasten ilmaannuttuna. Hän huomasi vain lapset, mulla ei ollut enää mitään merkitystä.  Pelkään että tää kuvio
tulee toistumaan. Vaikka mies on aivan erilainen, ja lähtökohdat aivan erilaiset. Silti en pystyn järkeilemään tätä pelkoa
pois. Pelkään että tulen taas pettymään, että elämä pettää..
 
Jotenkin kamalan ahistavia tälläiset fiilikset..
Mä ainakin vaan odotan että Vauva syntyis ja kaikki ois hyvin.

Kuulostaa aika tutulta...
 
Mulla ekaa lasta vasta teen mutta alussa ehkä 10-18 viikoilla en voinu sietää miestä ollenkaan! Siis sen ei tarvinnu kuin kattoa mua niin ärähin jo! Se nyt on onneksi mennyt ohi ja olo kohtalaisen normaali, ellei jopa suopeampi kuin normaalisti [:D] Olin ihan viittä vaille heittämässä sitä jo pellolle sillon (ei asuttu sillon yhdessä virallisesti niin helppoa..) Meilläkin sillon asunto kauppa/muutto stressi lisä.. Mutta kyllä uskaltaisin teinä luottaa siihen että se helpottaa kun ylimääräset hormoonit menee pois. En sit tiiä miten itelläkin nousee tuo hormooni taso taas tässä loppua kohden..[&:] Kannattaa varmaan niinä harvinaisina hyvinä hetkinä sanoa että koita ymmärtää en voi oikein asialle mitään mutta en tälläiseksi jää (toivottavasti [:D])
 
Mulla oli alkuraskaudessa tosi heikot hermot, mut se ei haitannu oikeestaan niin paljon kun se et nyt loppuraskaudessa vaan itkeskelen ties mille... kuten esim aina kun matkan varrella ajaessa on kuollut eläin motarin varrella:D sitten tulee mieleen omat marsut ja jotenkin niiden puolesta paha olo jne jne jne..  hauskaa tää on siks että myöhemmin,ihan minuuteista tunteihin mä tajuan että oon ylireagoinut huolella:D..
Ottaisin silti mieluummin ne heikommat hermot jos saisin valita.
 
Mulla oli alkuraskaudessa hermot tosi tiukalla. Mies sai kyllä tuntea sen. Itku tuli pienestäkin asiasta tai sitten huutoa tuli et naapuritkin kuuli varmasti. Syyt itkuun/huutamiseen oli tosi pieniä. Onneksi nyt on helpottanut. Itku tulee helpommin, tunne herkät kohtaukset esim. telkkarissa avaa kyynelkanavat aika nopeasti[;)] Välillä hävettää jos on vieraita kylässä, niin toinen rupeaa itkemään. Voi vaan lohduttaa raskauden tuomia"vaivoja" Nyt on myös rakkaus miestä kohtaan pulpahdellut[:)][:)] Välillä huomaan seuraavani miestä hymyssä suin[:)][:)] Onneksi välillä näinkin päin[:)]






 
Kiitos teille kaikille jotka ootte jaksaneet lukea tuon "marmatuksen" ja kertoneet omia "marmatuksia" ....Ihanaa (jos näin nyt voi/saa sanoa) että muillakin on samanlaisia tuntemuksia.

- Ehkä näitä vielä hymyillen mietitään kun alkaa hormoonit tasaantuu...[:)]
 
Joo samaa mietin, on "kiva" että on muita samassa tilanteessa olevia..
Itsellä se vain jatkuu ja lisää saan vettä myllyyn miehen pienistä "lipsahduksista"..
kun ei tajua mitä mulle ei kannattaisi sanoa. Ainakaan tässä tilanteessa ja tilassa.

Mutta, ei auta kuin toivoa tosiaan, että tää menee ohi, ja joskus sille voisi
jopa hymyillä, jos ei ihan nauruun saakka pysty.

Tsemppiä koetuksiin!
 
Minä myös olen äkkäillyt mitä pienimmistä ja turhimmista asioista..mitä väsyneempi ja nälkäisempi, sen räjähdysherkempi [:@]
Mies on onneksi oppinut elämään jo tempperamenttini kanssa, vaikka räjähdysherkkyys on lisääntynyt suuresti raskauden myötä.

Oikeastikin mieheni on minusta aivan malliesimerkki ja jaksan hehkuttaa hänen kärsivällisyyttään. Siinä minä huudan ja kiukkuan pitkän työpäivän jälkeen jostakin ihan typerästä ja mies käskee minut vaan istumaan keittiön pöytään odottomaan, hän tekee kyllä minulle ruokaa... Ja sitten kun vähänaikaa siinä olen istunut, alkaa hävettämään mokoma raivonpuuska ja sitten itketään kun minä raivoan hänelle ihan turhasta.[:(]

Sitten itketään vielä lisää kun tajuaa miten ihanan miehen olen onnistunut saamaan, ja hetken kuluttua itken ja nauran hysteerisenä yhtäaikaa kun rupeaa huvittamaan omat mielenailahtelut joita ei voi välillä lainkaan kontrolloida [:D][:D]
 
Takaisin
Top