Hormonit, valtava ahdistus ja ärtyneisyys

[Tessuli]

Pakko nyt kirjoittaa tänne, en tiedä kelle muulle nyt puhuisin... rv 10+5 menossa, luulin ensin että selvisin ilman mitään sen kummempia hormoni hyrräilyjä sillä aiemmin olin onnellinen ja tasapainoisen oloinen kaikinpuolin. mutta mulle on alkanut nyt viikon sisään ilmaantua aivan järkyttävää pahaa oloa, olen todella herkkänä ja allapäin ja masentunut ja energiat nollissa, epäilen omaa kykyäni tulla äidiksi ja aiheutan ongelmia parisuhteessa joka päivä...Tuntuu hetkittäin 100% todelta että en sovikaan äidiksi ja tämä elämänpolku ei kuulu minulle ja ihana mieheni ansaitsisi jonkun muun ja pelkään että hänkin "tajuaisi" sen mukamas ja sitten löytäisikin jonkun paremman ja tasapainoisemman. Itsetuntoni on jotenkin pudonnut aivan pohjaan. Aivan hirveä olo. Itkenyt taas monta tuntia ja lähinnä nukkunut koko päivän. Ja hirveät omantunnon tuskatkin siitä etten iloitse tästä raskaudesta. Ehkä tällä pimeällä vuodenajallakin on oma osansa.
Onko tämä enää "normaalia"? Ajattelin huomenna soittaa neuvolaan tai jonnekin ja kysyä ammattilaiselta juttelu apua myös. Mutta oletteko muut kokeneet minkäänlaisia voimakkaita negatiivisia tunteita/masentuneisuutta/ itsetunnon laskua alkuraskaudessa? Tai onko kokemusta että se olisi myös myöhemmin helpottanut?
Tämä on myös ensimmäinen raskauteni joka alkoi yllättäen ja minun tukiverkostoni ei ole kovin iso eikä lähipiirissä kellään ole lapsia, eli myös hyvin yksinäinen olo.

 

[jenna_]

Jep, kuulostaa tutulta. Tuntuu että päivät vaan lipuu ohitse tekemättä mitään, kun ei oo energiaa tai ei vaan tippaakaan huvita. Ei mikään ihmekään että masentaa, kun ei saa aikaseks tehtyä mitään itselleen mielekkäitä asioita. Mun puoliso myös eilen avautui mulle siitä, miten vaikeeksi se on kokenut olemisen mun kanssa viime aikoina. Se oli ihan hyvä herätys itselle, että vaikka kuinka on paha olo ja kiukuttaa, niin mä oon aikuinen ja pystyn kyllä olla purkamatta sitä muihin. Luulen kyllä että tällä vuodenajalla on myös osansa tässä.

Odotan itsekin esikoista niin myös mulle kaikki on uutta, mut käsittääkseni kaikki epäilyt ja ahdistuksen on tosi yleisiä tuntemuksia. Antaa niiden vaan tulla ja mennä. Ja keskusteluapu on varmasti hyvä juttu, ajattelin itsekin puhua näistä fiiliksistä seuraavassa neuvolassa. Tsemppiä :)

 

[Jopoliini]

Tuttuja tuntemuksia, tosin satunnaisesti alkuraskauden aikaan. Hormonit pistää kropan ja pään sekaisin. Ole itsellesi armollinen, itsellä ainakin helpotti myöhemmin mutta oli sellainen jakso parin viikon ajan että oli just ihan irrationaalisia pelkoja ja huono itsetunto ja kaikki meni tosi lujaa tunteisiin. Ja itseasiassa mun elämäni ensimmäinen ja viimeinen terolut-kuuri aiheutti samanlaista. Vihasin sitä millaiseksi ne mut teki, olin tosi raskas puoliso.

Koita jaksaa uskoa itseesi

 

[Aaltokukka]

Pakko nyt kirjoittaa tänne, en tiedä kelle muulle nyt puhuisin... rv 10+5 menossa, luulin ensin että selvisin ilman mitään sen kummempia hormoni hyrräilyjä sillä aiemmin olin onnellinen ja tasapainoisen oloinen kaikinpuolin. mutta mulle on alkanut nyt viikon sisään ilmaantua aivan järkyttävää pahaa oloa, olen todella herkkänä ja allapäin ja masentunut ja energiat nollissa, epäilen omaa kykyäni tulla äidiksi ja aiheutan ongelmia parisuhteessa joka päivä...Tuntuu hetkittäin 100% todelta että en sovikaan äidiksi ja tämä elämänpolku ei kuulu minulle ja ihana mieheni ansaitsisi jonkun muun ja pelkään että hänkin "tajuaisi" sen mukamas ja sitten löytäisikin jonkun paremman ja tasapainoisemman. Itsetuntoni on jotenkin pudonnut aivan pohjaan. Aivan hirveä olo. Itkenyt taas monta tuntia ja lähinnä nukkunut koko päivän. Ja hirveät omantunnon tuskatkin siitä etten iloitse tästä raskaudesta. Ehkä tällä pimeällä vuodenajallakin on oma osansa.
Onko tämä enää "normaalia"? Ajattelin huomenna soittaa neuvolaan tai jonnekin ja kysyä ammattilaiselta juttelu apua myös. Mutta oletteko muut kokeneet minkäänlaisia voimakkaita negatiivisia tunteita/masentuneisuutta/ itsetunnon laskua alkuraskaudessa? Tai onko kokemusta että se olisi myös myöhemmin helpottanut?
Tämä on myös ensimmäinen raskauteni joka alkoi yllättäen ja minun tukiverkostoni ei ole kovin iso eikä lähipiirissä kellään ole lapsia, eli myös hyvin yksinäinen olo.

Mä olin noilla viikoilla "valmiiksi/kokoajan" ärtynyt aivan kaikkeen, myös töissä ja aivan normi jutuista. Piti purra tosi usein poskea, jottei sammakot olisi suusta ulos pomppineet. Pikkuhiljaa se ärripurri-olo onneksi helpotti ja muutuin takaisin ihmiseksi.
Totaali väsymys tai pikemminkin mielenkiinnottomuus moniin asioihin on väistynyt keskustelujen myötä, neuvola on ollut siinä suureksi avuksi. Syksy yleensä mulle vuoden paras aika, nyt oli kyllä aivan toisin. Onneksi kevät on jo noin lähellä, ilokseni huomasin moottoripyöränäyttelyn ilmoituksia jossakin näkyvän! Mootttoripyörät katukuvassa tuo kesän...
Tsemppiä sun raskausmaratoonille!

 

[salmiakki-]

Jep, samoja fiiliksiä täällä. Esimerkiksi töissä olen ottanut ihan ihmeellisiä kierroksia pienistäkin vastoinkäymisistä ja kotona itkeskellyt ties mitä. Toivottavasti menisi hiljalleen ohitse, on tosi väsyttävää tämä hormonihuuruilu.

Nyt kun sanoit @Jopoliini, myös mulla oli reilu vuosi sitten Terolut-kuurin yhteydessä samanlaista. Se on ainoa kerta, kun olen riidan yhteydessä harkinnut eroa. En edes muista riidan aihetta, muistan vaan pelästyneeni itsekin reaktioni voimakkuutta. Onneksi ei erottu silloin ja toistaiseksi parisuhde on kestänyt raskaudenkin.

 

[vauvakuume ♡]

Mulla oli viimeisimmässä raskaudessa sellaiset mega veetutukset, ettei tosikaan. KAIKKI siis KAIKKI ärsytti enemmän kun ikinä olis saanut. Eniten muut ihmiset, myös läheiset. Kuulostaa siis tosiaan ihanien hormoonien tekemiltä tepposilta. Olo toivottavasti tasoittuu pian Et ole ainoa Jaksamista kuitenkin kovasti, se on ihan sieltäitsestään kun kaikki on vaan yksinkertaisesti ihan paskaa vaikka kaikki onkin ihan hyvin.

 

[Tessuli]

Voi kiiitos paljon kommenteista lohduttavaa lukea muidenkin kokemuksia. Tänään onneks vähän tasaisemmat aallot niin saa mieli palautua... Tsemppiä paljon myös kaikille teille:)

 

[ErakkoRusakko]

Ensimmäinen raskausoireeni oli raivo ja mielialojen heilahtelu. Ja nimenomaan kaikki ärsytti aivan suunnattomasti. Puoliso parka kävelee edelleen munankuorilla.

Lisäksi yllätysraskaus aiheutti suoranaista kieltämisen tilassa elämistä ("denial"). En halunnut edes ajatella koko asiaa, koska koko ajan vain pelkäsin menetystä ja oman maailman ja mielenterveyden murskaantumista.

Vasta nyt tokalla kolmanneksella helpottaa vähän. Edelleen ahdistaa ja pelottaa koko ajan, mutta muuten mielialat tasaantuneet.

Toivottavasti Tessuli sinunkin aaltosi ovat alkaneet liplatella rauhallisemmin

 

[Aakkoset]

Itselläni plussa oli alussa järkytys, vaikka raskaus oli hyvin toivottu. Mutta juuri se menetyksen pelko ja kaikki ne ajatukset, suru ym mitä keväinen keskenmeno aiheutti tuli uudelleen pintaan. Päivittäin ajattelin keskenmenoa ja melkeen pakinomaisesti tarkistin jokaisen vessakäynnin jälkeen, ettei vaan ollut merkkejä keskenmenosta. Tarkastelin myös kehon tuntemuksia ja merkkejä raskaudesta. Heti jos puuttui jokin oire, niin olin varma, että jotain on vialla.

Keskustelin asiasta neuvolassa ja sieltä nyt ei kauheasti mitään apua saanut. Pohdiskelin varhaisultraan menoa ja lopulta päätin, että oman mielenterveyden vuoksi oli varattava aika. Ultrassa asiat oli kunnossa, joka antoi varmuutta raskaudesta. Mutta vain hetkeksi aikaa. Nt-ultran tulosten jälkeen olen alkanut huomaamaan, että pelko keskenmenosta on alkanut hellittämään. En enään mieti saavani keskenmenoa useinkaan. Yritän elää päivän kerrallaan.

 

[jenna_]

Itselläni plussa oli alussa järkytys, vaikka raskaus oli hyvin toivottu. Mutta juuri se menetyksen pelko ja kaikki ne ajatukset, suru ym mitä keväinen keskenmeno aiheutti tuli uudelleen pintaan. Päivittäin ajattelin keskenmenoa ja melkeen pakinomaisesti tarkistin jokaisen vessakäynnin jälkeen, ettei vaan ollut merkkejä keskenmenosta. Tarkastelin myös kehon tuntemuksia ja merkkejä raskaudesta. Heti jos puuttui jokin oire, niin olin varma, että jotain on vialla.

Keskustelin asiasta neuvolassa ja sieltä nyt ei kauheasti mitään apua saanut. Pohdiskelin varhaisultraan menoa ja lopulta päätin, että oman mielenterveyden vuoksi oli varattava aika. Ultrassa asiat oli kunnossa, joka antoi varmuutta raskaudesta. Mutta vain hetkeksi aikaa. Nt-ultran tulosten jälkeen olen alkanut huomaamaan, että pelko keskenmenosta on alkanut hellittämään. En enään mieti saavani keskenmenoa useinkaan. Yritän elää päivän kerrallaan.

Kuulostaa niin tutulta. Mulla vaan alkoi uusi raskaus heti keskenmenon jälkeen, joten varmasti jäi paljon fiiliksiä käsittelemättä.

Mulla tuli pientä verenvuotoa joskus rv 9, joka totta kai alkoi huolestuttaa aluksi ihan valtavasti. Vuoto oli vaan tosi erilaista eikä jatkunut samalla tavalla kuin keskenmeno, niin jotenkin rauhoitun ja olin aika varma, ettei se ollut keskenmeno kuitenkaan. En edes soittanut neuvolaan tai naistenklinikan päivystykseen. Eilen kun juteltiin tästä just raskaana olleen kaverin kanssa, hän vaan totesi, että ei olis pystynyt olemaan yhtä tyynenä asiasta. Musta tuntuu, että koska olin kokenut sen keskenmenon, mulla oli jotain mihin verrata (vaikka tottakai keskenmenokin voi oirehtia vaikka minkälaisella vuodolla). Tuli kyllä ihan konkreettisesti huomattua, että kaikesta ikävyydestään huolimatta keskenmenostakin selvittiin kokemusta rikkaampana, joka "autto" mua sitten uudessa raskaudessa. NT-ultra jännitti kyllä ihan älyttömän paljon (niin kuin varmasti kaikkia). Mutta sama juttu mullakin, että sen jälkeen on ollut luottavaisempi fiilis :)

 

[Aakkoset]

Kuulostaa niin tutulta. Mulla vaan alkoi uusi raskaus heti keskenmenon jälkeen, joten varmasti jäi paljon fiiliksiä käsittelemättä.

Mulla tuli pientä verenvuotoa joskus rv 9, joka totta kai alkoi huolestuttaa aluksi ihan valtavasti. Vuoto oli vaan tosi erilaista eikä jatkunut samalla tavalla kuin keskenmeno, niin jotenkin rauhoitun ja olin aika varma, ettei se ollut keskenmeno kuitenkaan. En edes soittanut neuvolaan tai naistenklinikan päivystykseen. Eilen kun juteltiin tästä just raskaana olleen kaverin kanssa, hän vaan totesi, että ei olis pystynyt olemaan yhtä tyynenä asiasta. Musta tuntuu, että koska olin kokenut sen keskenmenon, mulla oli jotain mihin verrata (vaikka tottakai keskenmenokin voi oirehtia vaikka minkälaisella vuodolla). Tuli kyllä ihan konkreettisesti huomattua, että kaikesta ikävyydestään huolimatta keskenmenostakin selvittiin kokemusta rikkaampana, joka "autto" mua sitten uudessa raskaudessa. NT-ultra jännitti kyllä ihan älyttömän paljon (niin kuin varmasti kaikkia). Mutta sama juttu mullakin, että sen jälkeen on ollut luottavaisempi fiilis :)

Mulla oli oireeton keskenmeno, joka oli keskeytynyt keskenmeno. Nt-ultrassa tämä ilmeni. Joten se oli todella suuri shokki. Varsinkin kun ultrasta laitettiin kotiin lääkkeiden ja ohjeiden kanssa kohdun tyhjennystä varten. Sain muutaman päivän sairaslomaa. Vieläkin koen tämän tavan aika kylmäkiskoiseksi. Siinä ei yhtään huomioida henkistä hyvinvointia.

Meillä nappasi uudelleen 4. Kierrolla, joten ei mitenkään pitkä aika mennyt. Mutta tuntui tietenkin itselle tällöin todella pitkältä ajalta. Me käytiin puolison kanssa asiaa todella paljon läpi ja se oikeastaan lähensi meitä vieläkin enemmän

Jos minulla alkaisi vuotoa tässä raskaudessa niin olisin niin paniikissa ja soittamassa neuvolaan Nyt jo hermostuttaa pitkittynyt flunssa

 

[jenna_]

Mulla oli oireeton keskenmeno, joka oli keskeytynyt keskenmeno. Nt-ultrassa tämä ilmeni. Joten se oli todella suuri shokki. Varsinkin kun ultrasta laitettiin kotiin lääkkeiden ja ohjeiden kanssa kohdun tyhjennystä varten. Sain muutaman päivän sairaslomaa. Vieläkin koen tämän tavan aika kylmäkiskoiseksi. Siinä ei yhtään huomioida henkistä hyvinvointia.

Meillä nappasi uudelleen 4. Kierrolla, joten ei mitenkään pitkä aika mennyt. Mutta tuntui tietenkin itselle tällöin todella pitkältä ajalta. Me käytiin puolison kanssa asiaa todella paljon läpi ja se oikeastaan lähensi meitä vieläkin enemmän

Jos minulla alkaisi vuotoa tässä raskaudessa niin olisin niin paniikissa ja soittamassa neuvolaan Nyt jo hermostuttaa pitkittynyt flunssa

Toi NT-ultrassa havaittu kkm on kyllä varmasti ollut ihan kauhea shokki, ja voin vaan kuvitella miten paljon se on tuonut huolta mukanaan uuteen raskauteen. Mut huippua et ootte saaneet käytyä asiaa läpi ja se on lähentänyt teitä. :) ja kyllähän toi toimintatapa kuulostaa tosi kylmältä. NT-ultran aikaan on kuitenkin jo hyvän aikaa ehtinyt totutella ajatukseen raskaudesta ja miettiä tulevaa.

 

[Aakkoset]

Toi NT-ultrassa havaittu kkm on kyllä varmasti ollut ihan kauhea shokki, ja voin vaan kuvitella miten paljon se on tuonut huolta mukanaan uuteen raskauteen. Mut huippua et ootte saaneet käytyä asiaa läpi ja se on lähentänyt teitä. :) ja kyllähän toi toimintatapa kuulostaa tosi kylmältä. NT-ultran aikaan on kuitenkin jo hyvän aikaa ehtinyt totutella ajatukseen raskaudesta ja miettiä tulevaa.

Se on kyllä asia mitä pitäisi kehittää, kun kyllähän siitä jää surua. Itse hain työterveystä sairaslomaa pidemmäksi aikaa. Sillä en kokenut pystyväni tekemään töitä. Olin ensimmäiset kohduntyhjennyksen jälkeen hyvin itkuinen. Ei töiden teosta olisi tullut mitään sellaisessa sekavassa mielentilassa.

Neuvolasta tarjottiin tarvittaessa keskusteluapua. Mutta jotenkin en osannut ottaa sitä vastaan. Kun kaikki raskauteen liittyvä aiheutti vaan itkua. Jotenkin olisi pitänyt heti ultrassa saada aika keskustelulle. Jotta siitä ei osaisi edes kieltäytyä. Koska me kaikki reagoidaan eri tavalla. Niin saisi heti apua kysymättä