Henkinen kuorma ja jaksaminen

[Napakettu-]

Mitenkä te muut hallitsette tätä henkistä kuormaa mitä lapsettomuus aiheuttaa?

Jotenkin tuntuu siltä, että tässä lapsettomuuskokemuksen aikana kaikki muu elämä on jumissa eikä elämä oikein edisty mihinkään suuntaan. En kyllä oikein tiedä miten elämän pitäisi edes edistyä. Lääkärit ja terapeutti on sitä mieltä, että pitäisi tehdä kaikenlaisia asioita mitkä tuo iloa elämään, mutta mitäs jos oikein minkään tekeminen ei kiinnosta? Asiat joista olen aiemmin nauttinut eivät tunnu innostavalta tai merkityksellisiltä.

Perus arki rullaa kuitenkin ihan hyvin. Töissä hommat etenee ja salitreeni kulkee omalla painollaan. Parisuhdekin on olosuhteisiin nähden ihan hyvässä kunnossa.

Hoitojen alkupuolella tuntui tietyllä tavalla helpottavalta, koska luomuilu ei ollut tuottanut tulosta ja asia siirtyi lääkäreiden käsiin. Lisäksi kuvittelin hedelmöityshoitojen olevan jonkinlainen hopealuoti minkä avulla saataisiin haluttu lopputulos. Nyt ollaan kuitenkin siirrytty käyttämään luovutettuja munasoluja eikä plussia siltikään näy. Tämä laskee fiilikset aika matalaksi. Pakkasessa on vielä kolme hyvälaatuista alkiota, mutta pitääkö tässä nyt kuitenkin alkaa valmistautumaan siihen että jäädään kaksistaan?

Kesäloma alkoi juuri ja nyt olis hyvää aikaa rentoutua, mutta ei oikein tunnu onnistuvan.

 

[Sinertävää]

Mulla on ihan SSRI-lääkkeet käytössä. Eivät pelkästään lapsettomuudesta, vaan on ollut muutakin. Syön niitä suhteellisen pienellä annoksella (50 mg nyt vs aiemmin masennukseen vuosia sitten 200 mg). Lääkkeet myös helpottaneet siihen lapsettomuuden aiheuttamaan pakkomielteisyyteen. Nyt välillä menee päiviä etten ajattele koko asiaa.
Tietenkin mulla hoidot hyvin alussa niin vähän eri juttu.

Lisäksi olen suunnitellut uusia projekteja ja lomareissuja sekä lukenut ihan vaan hömppäkirjoja piinapäivien aikana. Olen jotenkin yrittänyt hyväksyä etten voi vaikuttaa asiaan hittojakaan.

 

[Pilkki24]

Tuntuu tyhmältä vastata, kun ei olla samassa tilanteessa, mutta miun selviytymiskeino ihan kaikkeen on puhdas järkeily. Miulla on ollut toisinaan tapana jäädä vellomaan johonkin ikävään fiilikseen niin olen opetellut asioiden pilkkomisen ja järkeilyn. Saatan kysyä itseltäni, että mistä se tunne johtuu? Voinko asialle mitään? Jos voin niin teen, jos en niin ikäänkuin heitän sen toistaiseksi romukoppaan.

Itsellä on elämässä ihan toiseen asiaan liittyen meneillään vaikea tilanne mille en yksinkertaisesti jaksa tehdä enempää kuin olen jo tehnyt. Se asia pulpahtelee mieleen todella usein. Olen käynyt sitä paljon läpi läheisteni kanssa ja se on tietyllä tavalla nyt sellaisessa välitilassa. En voi sille enempää ja se on käsitelty. Tilanne voi muuttua, mutta voi olla, että se jää tälle tolalle. Joka tapauksessa se surettaa minua paljon ja olen tainnut vähän liikaakin vatvoa sitä. Olen alkanut aktiivisesti harjoitella siitä tunteesta ja asiasta irrottautumista.

Aina, kun se asia ja ikävä tunne pulpahtaa mieleeni niin mielessäni viskaan sen asian pois (kirjaimellisesti mielessäni otan sen käteeni ja rutistan kuin paperia ja viskaan mäkeen) ja keskityn vaikka luettelemaan aakkosia tai luettelemaan viisi ihaninta asiaa elämässäni tai mitä vaan. Yleensä jostain saa kiinni ja mukavampia ajatuksia ikävän asian tilalle.

Homma perustuu sen hyväksymiselle ettei voi asialle mitään joten ei kannata hukkua siihen suruun vaan tehdä aktiivisesti työtä, että pääsee irti haitallisesta ajatuskuviosta. Olen käyttänyt myös erilaisia meditointi- ja mielikuvaharjoituksia apuna, että saan mieltäni rauhoitettua ja keskityttyä hetkeen.

Väsyneenä nyt vähän polveileva viesti, mutta halusin kertoa omia tapojani käsitellä vaikeita tilanteita ja tunteita, jos vaikka samoista keinoista olisi siulle apua tässä asiassa.

Toivotaan kuitenkin, että hoidot vielä toisivat teille pienen syliin.

 

[Vanellus]

@Napakettu- oon pahoillani teidän tilanteesta

Meillä tilanne erilainen, mutta sain apua terapiasta. Lapsettomuuteen liittyvä kuormitus oli mulla lopulta syy hakeutua terapiaan, mutta elämänhistoriassa oli paljon muutakin, mikä kaipasi käsittelyä. Terapia muutti lopulta sen, miten suhtaudun itseeni, ja se muutti mun elämässä kaiken.

Itse olen kokenut tärkeimmäksi myötätunnon ja armollisuuden itseä kohtaan.

 

[Hulda Huoleton]

@Napakettu-

Paljon voimia, jos edelleen tilanne sama! Oon niin sanaton tän kommentin edessä, kun on kokenut masennuksen aikana alkaneen lapsettomuuden. Se hidasti masennuksesta toipumista, mutta koska oli pakko päästä eteenpäin elämässä, voin ylpeänä sanoa että olen tässä, edelleen lapseton - ja mikä ihmeellisintä - onnellinen. Lapsia tulemme todennäköisesti saamaan vielä, (ikää meillä puolison kanssa 22 ja 24) ja hoidot edessä vasta. emme ehkä heti kun olisimme halunneet ja ehkä emme sillä tavoin kun oltais haluttu, mutta ollaan avoimia elämälle, adoptio, sijaisvanhemmuus, kummina tai tätinä oleminen on hienoja asioita, joille voi myös antaa kaikkensa.

edellisen kommentoijan sanat sisäls tärkeitä asioita: itsemyötätunto, armollisuus. Lisäisin listaan: aktiivinen kiitollisuus. Mikä on elämässä hyvää näin? Se ajatus kasvaa, mitä ruokitaan. (Negatiiviset tunteet melkein huomaamatta, koska viidestä perustunteesta 4 on negatiivista, ja ilo ainoana positiivisempana sinnittelee mukana, siks kannattaa aktiviisesti kasvattaa iloa!)

Lähe lenkille tai ystävien luo, vaikka tuntuis ihan paskalta, liiku, naura, laula. läheisyydestä saa myös mielihyvähormoneita. Avoimuus läheisille ja sairausloma ajoissa, jos yhtään tuntuu liian kuormittuneelta. Avoimuus elämää kohtaan. Itellä on auttanut myös se ajatus, kun ahdistus tulee, että nyt on se hetki, kun tätä työstetään, nyt on henkisen kasvun aika. Sit käynyt sen läpi - mitä tunteita ahdistus sisältää, mistä se johtuu ja mitä voin sille tehdä. Jos voin, teen sen, jos en voi, lähetän ajatuksen mielessäni taivaalle lintuna lentämään, ja yritän aktiivisesti unohtaa ja keskittyä muuhun.

Paljon rakkautta ja voimia! Elämä on kuitenki ihmeellistä, ku sen taas huomaa.