Hemmottellaan itseämme.. :)

aur1nko

Oman äänensä löytänyt
Ajattelin että olis kiva koota tähän ketjuun kaikenlaisia kauneus, hemmottelu ja rentoutus vinkkejä näihin päiviin ja tulevia mammalomia varten. Vaikkapa kotitekoisia kasvonaamio ohjeita ja erilaisia tapojanne rentoutua. Myös ihania makuhermoja helliviä ruoka vinkkejä.. :grin Kaikilla ei ole välttämättä paljonkaan omaa aikaa, kun on jo ennestään lapsia ja kaikenlaista muutakin puuhaa voi olla. Yritetään silti nauttia ja hemmotella itseämme nyt ja viimeistään ainakin sitten mammaloman aikaan.

Meillä mies antaa vähintään kerran viikossa minulle hierontaa. Minä myös yritän kerran viikossa hieroa miestäni, jos eivät ranne säryt vaivaa. Laitetaan aina kookosöljyä niskaan/selkään ennen hierontaa.

Kasvonaamioita tykkään tehdä itse. Luomu hunajaa, luomu sitruunaa ja puhdas+ kollageeni seerumia pari pisaraa, sekoitan yhteen ja laitan kasvoille jonkun ohjelman ajaksi.

Yöksi hiuksiin kookosöljyä (tai muita öljyjä kuten camelinaöljyä tai oliiviöljyä) ja kiedon pyyhkeen ympärille. Aamulla normaalisti suihkussa pesen hiukset.

Suihkussa ihon pesun jälkeen hieron kookosöljyä jokapuolelle vartaloon.Sitten vähän viileämmällä vedellä loppuhuuhtelu. Imeytyy hyvin ja ei jätä niin öljyistä tunnetta kuin normaalisti. Ihosta tulee ihanan pehmoinen. :joyful:

Mun hemmottelu juoma on kahvi. Siitä on tullut sellanen himojuoma, mutta en viitsi juoda kuin yhden (ison) kupin per päivä ja ostin myös vaihteluksi ihan kofeiinitontakin. Ei siis ihan tavallinen kahvi, että kahvi ja maito vaan sekaisin. Laitan soijamaitoa/mantelimaitoa sellaiseen Ikean isoon kuumuutta kestävään lasiin ja lämmitän n. 20 sekkaa mikrossa. Sitten vaahdotan sitä, ihan vaan Tigerista ostamallani 3e maidonvaahdottimella. Laitan myös välillä kookossokeria maidon sekaan niin maitovaahdosta tulee makeampaa. Sitten kaadan kahvin joukkoon. Lisään sekaan kookosöjyä ja sekoitan vielä vaahdottimella. Vielä saatan lisätä vaikka vaniljamaustetta, kanelia...jne jne mitä tekeekään mieleni. :love2

Olen myös raskauden aikana hemmotellut itseäni ostamalla uusia ihania alusvaatteitta. Onkin jo tullut ostettua ainakin joka kuukausi uusia..:grin
 
Täälläkin mies hieroo kerran viikossa :) sen lisäksi Kuuntelen YouTubesta rentoutusnauhotteita pari kertaa viikossa, kun on tota ressiä välissä :) jalat ja kädet hoidan kans itte iteltä kerran kuukaudessa, mutta nyt alkaa masu olla jo eessä :D itse tehdyistä kasvonaamioista tuli mieleen kun olin työssäoppimassa luomuhoitolassa niin käytettiin paljon luomujugurttia, marjoja ja juoksevaa hunajaa. Tyrni,vadelma ja Hilla varsinkin hyviä marjoja naamioihin. Kovemmalla hunajalla kuorittiin taasen kasvot. Pehmitettiin Eka lusikalla kulhossa juoksevammaksi ja sitten iholle ja painettiin ja nostettiin. Ja kyllä kirkastu iho!
Vapaa ajan viettona Mulla ollut lemppari leffassa käyminen miehen kanssa. Saa samalla vähän yhteistäkin aikaa :)
 
Minä olen haaveillut meneväni mammaloman alettua jalkahoitoon. Sais kauniit kynnet jne. eikä tarviis miettiä jalkoja enempää loppuajasta. Yleensä hoidan itse, mutta voi olla lopussa vähän hankalaa. Schollin paristokäyttöinen raspi on hyvä!
Tällä viikolla olen menossa kasvohoito jee! (Yleensä käyn kasvohoidossa n. 5 vuoden välein, joten ei ole ihan arkipäivää). Kasvojen iho on nyt niin järkyttävän kuiva, että tarttee jotain apuja.

Olen haaveillut myös jostain rentouttavasta hieronnasta, jossa osattaisiin ottaa raskaus huomioon.

Kotona tulee tehtyä perushoidot iholle ja siihen se jää, ei ole jotenkin aikaa. Muutenkin joudun taistelemaan atooppisen ihon kanssa ja rasvaaminen on enempi pakkoa kuin hemmottelua. Mineraalisuolalla otan välillä "kylpyjä" saunassa, se rauhoittaa ärtynyttä ihoa.
 
Täällä mies-parka joutuu hieromaan vähintään joka toinen päivä kun alaselkä, pohkeet, yläpakarat, hartiat ym. menevät vuorotellen jumiin. Kertaakaan se ei oo onneks valittanut vielä, ihana mies.
 
Täällä ei hemmotella itseään millään...olipas masentava vastaus. Tai no ehkä sillä hemmottelen, et töiden jälkeen vaan makaan kuolleena sängyssä tai sohvan nurkassa.
 
Sama ku Tomulla. En oikein osaa hemmotella itseäni. Ennen raskautumista saatoin illalla ottaa lasillisen hyvää punaviiniä illan päätteeksi, kun laps on nukkumassa ja päivän hommat tehty. Nyt en tee sitäkään, makaan puolikuolleena sohvalla illalla. Ehkä hemmotteluksi voi laskea sen, kun viikonloppuna seurasin mielihaluani ja leivoin marmoritortun.. ja söin sen kilpaillen paloista muksun ja miehen kanssa.
 
Oon alkanut kiinnittää ulkonäköön enemmän huomiota, niin etten mieti, millainen valas olen. Mä sain hankittua nättejä äitiysvaatteita ja oon alkanut laittaa hiuksia enemmän. Kynnet on lakattuna joka päivä. Odotan Stockan Hulluja päiviä: aion ostaa shampoota ja meikkejä ja pojalle sekä tulevalle vauvalle vaatteita. Iltaisin rasvaan itseni huolella ja laitan silmänympärysvoidetta (aloitin pari kk sitten, ja pari pientä kurtistusuurretta kulmakarvojen välissä on jo hävinnyt kokonaan, jee!).

Lisäksi syön ja juon ihania juttuja, kun tekee mieli tai keksin jotain kivaa. Pääsiäisenä tein ihanan hedelmäsalaatin, johon raaskin ostaa tuoreita mansikoita, passionia yms. Viime viikonloppuna tein saunajuomaksi kivennäisvettä, johon leikkasin sitruuunalohkoja ja lisäsin tuoretta minttua ja jäitä. Tällaisista pienistä asioista tulee hyvä mieli, ja se hyvä mieli näkyy varmaan ulospäin myös. En kuitenkaan koe hehkuvani, ehkä siksi kompensoinkin :wink.
 
Mäkään en oikein osaa hemmotella itteäni, ainakaan sellasilla tavoilla, mitkä yleensä miellettään hemmotteluks. Mua ei oikeen ylipäätään kiinnosta mikään laittautuminen tai kosmetiikan kanssa pelailu, mut hierontaan kyl lähtisin millon vaan. Mies kyllä hierookin aina pyytäessä, mistä olen kiitollinen. Mut ehkä eniten tyydytystä saan sellasesta omasta puuhailusta: ompelusta, kirjottamisesta, neulomisesta, ristikoiden tekemisestä, jopa ihan kotitöistä. Ylipäätään se, et saan joskus hetken olla ihan yksin ja päättää, mitä teen tai oon tekemättä. Päivät noin muuten on niin hektisiä kouluhommien ja esikoisen kanssa, et aina ei vaan löydy aikaa itelle.
 
Itse suunnittelin että kun jään äitiyslomalle niin kävisin ottamassa jotkut luonnolliset rakennekynnet kun olen niistä niin haaveillut ja ammatin puolesta en ole voinut ennen ottaa :) tiedän että asia jakaa mielipiteitä ja moni kokee tuollaiset asiat pinnallisina/turhina mutta se on mun hemmotteluni tälle odotusajalle :) en tosin aio huoltaa kynsiä enää kun vauva syntyy koska olisivat ehkä vähän epäkäytännölliset mutta siihen saakka nautin täysin siemauksin :happy:
 
Mä hemmottelin itseäni kun löysin uuden miehen, joka ymmärtää naistenkin päälle :) Mä en itse juurikaan itseeni panosta, ns. luonnonlapsi, enkä oikeen kerkeäkään (tai jaksa) kun tuo tättähäärä vie päivän energiat, mutta kun on ihana mies. Se huomaa kun on huono olla, vie lapsen ulos, kokkaa, silittelee, halaa, tekee ruokaa, joskus voitelee leivätkin mulle aamulla valmiiksi ihan vaan ilahduttaakseen mua :love7 Toki noi kaikki on vastavuoroista. Kun molemmat tykkää tehdä toisen onnelliseksi arkijutuilla, niin eipä siinä oikein muuta hemmottelua kaipaa. Tuntee olonsa hyväksi ja rakastetuksi niin :) Mun entinen elämä oli ihan toisenlainen, mutta ei viitsi siitä edes jauhaa enää :puke_r
 
Kivoja ideoita :)
Mä haaveilen kasvohoidosta...jos vaan raaskin rahaa siihen laittaa. Ja jalkahoito olisi myös ihana!
Olen tavannut ystäviä, käynyt kahviloissa ja sellaista pientä hemmottelua harrastanut. Niin ja ostin yhden kalliimman mekon, joka sopii masunkin kanssa kivasti vaikka ei olekaan äitiysmekko. Se oli vähän ylimääräinen hemmottelu. On sitten nätimpi olo.

Tiedän, että mulle pidetään ennen kesää babyshowerit. Se on kivaa.
Ja vielä voisi viettää viikonlopun miehen kanssa kahdestaan ennen vauvaa! Pitääpä varata mummi ja pappa lastenhoitajiksi!
 
Mä aion mennä jalkahoitoon kun mammaloma alkaa. Jollain muulla tässä ketjussa taisi olla sama suunnitelma. Mies ihmetteli, miksi en mene saman tien mutta haluan nimenomaan säästää tämän nautinnon siihen kun ei enää tarvi mennä töihin ja voi varata hoidon vaikka keskelle päivää :p
 
Juuri tänään koulussa kuulin Ku kosmetologiksi opiskelen et toukokuun lopussa saadaan käsi jalka ja kasvohoidot ku valmistutaan. Oi en malta oottaa :D kans oon miettinyt et miehen kanssa viikonloppuna omaa aikaa.Kerran varattiin jo tunturiin reissu mut tultiin sit molemmat sit kippeeks ni jos nyt uus yritys lähiaikoina :D
 
Hyvä kun muistutitte kasvo- ja jalkahoidoista, täytyykin loppua kohden varailla noita. Kasvot tarvii kyl apua kun turvottaa ja hormoonit jyllää ja varpaiden kysien leikkuukin on jo niin vaikeaa, et olis kiva saada vähän hemmottelua jaloille jonkun muun toimesta. Yleensä aina silloin tällöin liotan, hieron ja rasvaan itse - nyt ei kyllä onnistu.

Raskaushieronnassa jo yhdessä kävin, se teki hyvää :)

Mun hemmottelu juoma on kaakao kermalla. Sokeria en voi käyttää nyt ollenkaan, joten kunnon luomu-tummaa kaakaota ja kermaa :Heartred
 
Takaisin
Top