Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
30.1. Sunnuntai-iltana kello 20.10 meni lapsivedet tosi lainehtien. Juoksin sohvalta vessaan, jossa vettä valui siis toodella paljon! Ensin katsoin housuista sen olevan kirkasta, mutta pönttöön tulikin tumman vihreää. Hieman säikähdin ja kiirehdin miestä kotiin työkeikalta. Soitin Kätilöopiston synnyttäjien päivystykseen ja kehottivat tulemaan taksilla. Taksiin vaan, sairaalakassi oli onneksi pakattu!!! Istuimelle muovipussi ja matkaan.
Perillä oli pieni haastattelu ja tutkimus. Kohdun suu sormelle auki koko matkalta, kanavaa 2 cm ja pehmeä. Raivotarjonta ei ollut enää ihan niin varma. Supistukset alkoivat olla (siitä kun niitä olin jo tuntenut monta päivää) vähän tuntuvampia, mutta silti vielä epäsäännöllisiä ja noin 8 min. välein. Vauvan liikkeet tuntuivat onneksi koko ajan, sain siitä itse rauhaa.
21.35: Lähdettiin kävelylle ”etsimään” supistuksia synnytyksen käynnistymiseksi tähtikirkkaaseen iltaan. Katselin taivaalle pakkasessa ja näin tähdenlennon! Melkein tuli itku.
23.45: Supistukset tuntuivat jo kovempina 6 min. välein. Kohdunsuulla ei ollut muutoksia. Kun ei tämän pidemmällä oltu, jäin osastolle ”nukkumaan” ja mies lähetettiin kotiin. (<- olisi pitänyt pakottaa niiden antaa hänen jäädä, mutta ei siinä tilassa osannut sanoa vastaankaan, olin jo hiukan pihalla.) 1 g paracetamolia otin tuossa vaiheessa.
Yö meni yksin supistellessa, oli aika kurjaa, kun ajatus oli ollut, että miehen kanssa yhdessä saa sitten kokea ne tuskat. Supistukset voimistuivat kuitenkin koko ajan ja ne alkoivat olla sellaisia, että olisin tarvinnut ehdottomasti mieheni tukea.
31.1.
4.10: 5-7 min. välein alle minuutin kestäviä supistuksia, olo oli yksinäinen ja kipeä. Tutkimuksessa kaksi kätilöä vahvistivat perätilan, kohdunsuu auki 3 cm, kaulaa 1 cm. Lääkäri kutsuttiin paikalle. Soitin miehelleni. Kukaan ei tässäkään vaiheessa sanonut minulle, että voisin pyytää hänet paikalle tueksi..!
5.14: Tuli lääkäri, jonka kanssa vielä kätilöiden lisäksi käytiin läpi synnytystapaa. Olin ihan pihalla ja järkyttynyt. Tilanne oli yhtäkkiä ihan muuttunut, enkä ollenkaan tiennyt, mitä tehdä. Alusta saakka olin ajatellut, etten halua sektiota oikein missään tilanteessa, mutta perätilasynnytyksestä alateitse olin myös peloissani. Mielessä liikkuivat kauhukuvat hapenpuutteesta ja repeämistä. Lääkäri yritti tosissaan saada alatiesynnytyksen puolelle, mutta olin jo tuossa vaiheessa tosi väsynyt ja shokissa. Ajatus vielä pitkäänkin kestävästä vaikeahkosta synnytyksestä tuntui liian raskaalta ja etenkin kun olin jotenkin siinä käsityksessä, että perätilasynnytys alateitse voisi olla riski vauvalle. Ennen kaikkea mielessä olo koko ajan vauvan hyvinvointi. Olin aika peloissani, kun oli ollut jo se vihreä lapsivesi.
Soitin taas miehelle ja puhuttiin puoli tuntia. Yhdessä yritettiin pohtia eri vaihtoehtoja ja niiden hyviä ja huonoja puolia. Molemmat päädyttiin sektion kannalle kuitenkin. Minulle kerrottiin että mies voi tulla kahdeksan aikaan osastolle. (olisivat voineet sanoa tässä vaiheessa, että leikkaus on heti, että mies voi tulla jo aiemmin psyykkamaan mua…eivät sanoneet.)
7.55: Alettiin valmistella mua leikkaukseen eikä aviomies ollut vieläkään tullut, kun ei ollut tietoinen että leikkaus onkin ihan heti. Minä olin ollut niin pihalla itse, etten tajunnut sen kummemmin hänelle sitä ilmaista. (Mielestäni mulle oli jopa vihjaistu etten edes ole ensimmäisenä, jos tulee hätätapaus.) Luulin sanoneeni, että tulisi kahdeksaksi. Hän oli ajatellut, että voi rauhassa tulla pikkuhiljaa siiinä main ja leikkaus on aamupäivän aikana. No, kun hän tuli paikalle, ohjattiin heti ovelta mua saattamaan leikkaukseen. Oli ollut aika ylläri, ai oho siis nytkö?! Oli sanottu hänelle, että vauva syntyy kohta, nyt mennään. Minua pelotti ihan hirveästi, mies sanoo nähneensä sen minusta, kertoi minun olleen ihan omissa maailmoissani.
8.41: Leikkauksen alussa iso määrä ihmisiä vaan hääräsi ympärillä, laitettiin epiduraali ja hirveä hässäkkä. Joku puhui upeasta auringonnoususta ja esitteli sitä, tuntui kuin olisin ollut jossain unessa. Onneksi mies oli pääpuolella, en voi edes kuvitella, miltä olisi tuntunut olla yksin tuossa tilanteessa. Puudutusaine levisi kaulaan saakka, ja nenä oli täysin tukossa lääkkeistä. Yhtäkkiä tuntui, että en saa henkeä ollenkaan, enkä pysty edes puhumaan. Mieheni huomasi ettei kaikki ollut hyvin ja hoitajatkin huomasivat ja laittoivat happiviikset. Sain juuri ja juuri henkeä ja keskittymällä mieheni läsnäoloon ja hengittämiseen sain torjuttua kauemmaksi järkyttävän kuolemanpelon, joka iski siinä tilanteessa. Samaan aikaan tunsin kuinka joku rajusti ronkki koko alakroppaa niin että tuntui kuin koko sänky heilui. En ole koskaan ollut niin peloissani.
Hyvin pian kuitenkin eli 8.46 kuului parkaisu!!!!!!!! Meidän rakas pieni tuli maailmaan! Voi, kuinka kaikki pelko yhtäkkiä hälveni ja maailma oli taas läsnä. Sain vauvan naaman poskeani vasten ja se tuoksui niin hyvältä ja ihan tutulta. Sinäkö siinä? Miten sileä ja lämmin poski.
Tässä olis meidän synnytystarina, tai niinkun minä haluan sitä kutsua: "Ei mennyt niinku Strömsössä"
Eli, maanantaina 31.1. käynnistettiin cytotecillä, eli prostalgiini kohdunsuulle. Aamulla 1/4 tabu. Kl 12 oli niin säännöllisiä suppareita että en saanut uutta pilleriä. Klo 16 sain uuden 1/4 ja supistukset senkuin jatkoi. Näin jatkui tiistaina. Aamulla ja päivällä 1/4 pilleriä kohdunsuulle. Mitään ei tosin tapahtunut, niin kohdunkaula pehmeni ja avautui pikkasen alhaalla, mutta kohdunsuulla edelleen vaan yhdelle sormelle auki ja kanavaa jäljellä. Nyt lisättiin määrää, sain 1/2 tabua oraalisti. Kovemmat supistukset. KOVAT! Illalla voimakasta verenvuotoa ja yksi tarkkailuhuoneeseen käyrille koko yöksi. Seuraava aamu, tilanne on edelleen hitaasti edennyt, mutta liian hitaasti. Tabuja kohdunsuulle, mutta nyt jostain syystä supparit hälvenee. Sama jatkuu koko päivän, ja vielä mitään mullistavaa ei tapahdu. Neljäs päivä valkenee, saan aamulla 1/4 tabua kohdunsuulle, eikä mitään. Edelleen lääkäri on optimistinen (onko hänellä joku veto päällä??) että edistystä on tapahtunut. Klo 12 pilleri on taas tuplamäärä oraalisti. Lähden ramppaamaan naistenklinikan käytäviä toiveena että vauva laskeutuisi. Klo 16 tarkistuksessa on toinen lääkäri. Ei mitään. Lääkäri sanoo että huomenna tämä syntyy sektiolla. Et sillee.
Seuraavana aamuna normilääkäri on sitä mieltä että nyt synnäriin ja kalvojen puhkaisuun. Kyllä onnistuu, vaikka vauva on kauhen korkealla. Sitten kun vesimäärä vähenee niin kyllä hän sieltä laskeutuu! Sitten mentiin. Mies tuli synnäriin ja tunnin sisällä puhkaistiin kalvot. Tai raapustettiin pieni reikä, ettei tulis liian voimalla. Kaksi lääkäriä ja kätilö painelivat mahaa niin että lääkäri sai anturin vauvan päähän. Oksitosiinitippa tulemaan, ja odottelua.
Supisukset alkoi siinä puolenpäivän maissa ja voimistui voimistumistaan. En pystynyt liikkua koska en saanut, vauva ei vaan laskeutunut! Minut katetroitiin koska en voinut pissiä alusastiaan. Voimistuvia suppareita kolmen minuutin välein. Kun hommaa oli jatkunut jo 4 tuntia tuli lääkäri joka totes että nyt homma seis. Olin jo ilokaasun maksimiannoksessa (joka kyllä toimi), mutta kun MITÄÄN ei tapahtunut alhalla, niin nyt lapsi tulee ulos sitten väkisin. Eli en ollut avautunut mitään, ja lapsi oli edelleen yhtä korkealla.
Eli, sitten vaan leikkaukseen missä hommat eteni ammattitaidolla ja nopeasti. Vauva saatiin nopsaan ulos, ja sitten alkoi hirveä härdelli! Lastenlääkäriä kutsuttiin ja lasta hierottiin, happimaski on vieressä auki ja saturaatiosta puhutaan. Samalla vakuutetaan että kaikki on aivan kunnossa!! Sitten lastenlääkäri tuli ja sanoi saman - kaikki kunnossa! Minun leikkausta jatketaan, mies lähtee vaavin mukana. Leikatessa kirurgi huomaa kohtuni seinämät olevan täynnä endometrioosikiinnikkeitä. Tästä johtuen leikkaus venyy yli tunnin mittaseksi ja verta menetänkin sitten 1.2 litraa (n 3 - 5 desin sijaan). Kiinnikkeiden poisto on aina hurja homma ja mulle jätetään dreeni haavaan. Ei kiva.
Koko ajan kirurgi selostaa mitä tapahtuu, koko henkilökunta onnittelee, ja kehuu pientä poikaa ja lohduttaa että kaikki on hyvin.
Heräämössä mies tulee näyttämään kuvia. Vauva oli laitettu hetkeksi lämpölampun alle kun hän oli niin pieni ja oli pikkasen haasteellista pitää lämpöä yllä. Sitten hän pääsi kenguruhoitoon ja sai syöttää. Nyt vaavi olikin jo ihan kunnossa. Tuo happijuttu on ilmeisesti ihan yleistä sektiovauvoille, keuhkot kun ei puristu kasaan synnytyskanavassa niin vauvat ei ihan osaa käyttää niitä.
Kahden tunnin jälkeen pääsen osastolle, ja kätilö kertoi meidän saaneemme viimeisen perhehuoneen! Purskahdan itkuun, koska tämä tarkoittaa 24h vierihoitoa uuden vauvan kanssa, koska mies voi hoitaa häntä vaikka olen huonona.
Seuraava päivä oli ok, koko perhe kävi morjestamassa ja olo oli ihan ok. Sitten, päivä 2 oli täyttä tuskaa. Morfiini oli poistunut kropasta ja jälkisupistelut oli kovat. Mutta sitten, 3 päivästä eteenpäin alkoi elämä voittaa. 4. päivänä pääsimme jo kotiin. Nyt olemme täällä olleet vuorokauden, ja pikkuinen syö hyvin ja nukkuu muuten koko ajan, paitsi yöllä - joka on hänen päivänsä.
Mutta sellainen tarina. Naistenklinikalle pelkkää plussaa hyvästä hoidosta! Sekä kirurgi että leikkaussalissa oleva kätilö tulivat jälkeenpäin juttelemaan osastolle koko prosessista. Mikä on hirmu hyvä asia. Käyttäkää tätä mahdollisuutta!
Ainoa negatiivinen oli tuo käynnistys. Kirurgi sanoi jälkeenpäin leikkaussalissa että istukka oli sen verran edessä & alhaalla että poika ei olisi laskeutunut ikinä. Eli - olisivat voineet pistää hommaan piste jo päivän aikaisemmin. Se oli tuskallista, ja kirurgikin ihmetteli tätä asiaa miksi oltiin pitkitetty prosessia niin kauan.
Poika siis oli 44 cm ja 2525 grammaa, syntyi rv 38+1, ja synnytys kesti kalvojen puhkaisusta 10:40 - 18:25 (poika ulkona sektiossa) 7 h 45 min. Mutta 4 päivää käynnistystä päälle sitten vielä.