Helmien synnytystarinat

käyttäjä71

Vauhtiin päässyt keskustelija
Joku kaipaili tämmöstä topikkia erikseen, niin tässäpä tämä. Eikun synnyttämään ja sen jälkeen tänne tarinaa ruudun täydeltä... [:)] 
 
Pitäskös mun sitten aloittaa... Elikkäs 14.1 mulla oli synnytystapaarvio, jolloin kohdunsuu oli auki 10,5cm. Lääkäri totes ettei osaa sanoa koska tulee, voi tulla huomenna tai mennä lasketunajan ylitse. Noh... perjantaina ja lauantaina tiputteli jonkin verran vettä, mutta soittaessani sairaalaan olivat mieltä että valkovuotoa, oli sovittu että jos viel sunnuntai aamuna on niin sitten sairaalan...No sairaalaan siitä sitten lähdettiin ja sinne myös jäätiin, lapsiveden osoittava tikku värjäytyi piki mustaksi, ei siis ollut epäselvyyttä oliko se lapsi vettä... No sitten alkoi se odottelu... Ei ollut supistuksia ei mitään, lapsivettä meni pikkuhiljaa... Liikuin ihan normaalisti ja odottelin vain... Tulehdusarvoa seurattiin, mutta se pysyi normaalina... Sunnuntai illasta sitten käskin poikaystäväni lähteä kotiin, mitähän siellä sitten odotteli, oli sovittu että käynnistetään maanantain aamuna... No eipäs käynnistetty, supistuksia alkoi tulemaan tasaiseen tahtiin... Ja parin tunnin päästä soitinkin että nyt sais tulla takaisin sairaalaa.. :D Kolmen aikoihin olin auki n 2cm, mutta supistukset olivat koventuneet, siinä vaiheessa riitti kaurapussi ja amme, ne lievittivät kipua, mutta nukutuksi ei kyllä saanut... Aamusta sitten klo 6 aikoihin siirryttiin salin puolelle, ja tiputuskin jo aloitettiin... Siellä sain ilokaasua mistä ei tullut muuta kuin huonoolo, jonkin verran helpotti...mutta yökötti kovin... Kätilö vaihtui ja hän ehdotti aqua rakkuloita, no emmin hetken, mutta päätin kuitenkin kokeilla...Niitä laitetiin sitten selkään ja mahaan kaksi, ja kyllä teki kipeää, kuin ampiainen olis pistäny, mutta AUTTOI...niitä laitettiin päivän mittaan lisää...sain jopa liikuttua jolloin vauva pääsi laskeutumaan paremmin...n. 12 sain kohdun suun puudukkeen josta ei ollut minkäänlaista apua... Aquarakkuloita laitettiin taas siinäkin välissä... Noh... ennen kolmea päätin että epiduraali täytyy ottaa, vaikka olin päättänyt että en ota... No sen laiton jälkeen supistukset hukkuivat muuten paitsi toisesta lonkasta, olo oli mitä parhain siinä vaiheessa, sain lopun annoksen kipulääkettä ja sitten helpotti... Hetki vierähti ja taas tutkittiin...olinkin valmis ponnistamaan...Siinä vaiheessa vasta alkoi jännittämään että se oikeasti sieltä ulos kohta tuleekin... Wc:ssä kävin ja harjoiteltiin seisten muutama ponnistus, mutta epiduraalista oli jalat lötköt, joten pitkäkseen... Sitten ponnistamaan... Ponnistamisvaihe kesti 48min..jonka jälkeen syntyi 9pist poika... :) Napanuora oli lyhyt n. 40 cm, joten isä pääsi sen ensin leikkaamaan ja sitten sain käärön syliini... :) Siinä olikin sitten herkkä hetki...:) Ihan uskomaton, kun vatsassa ollut olikin rinnan päällä... :) Lähes koko ajan olin langasttomassa seurannassa sydänäänistä, jotka pysyivät hyvinä koko ajan... :) Ja kivun hoito oli melkoinen arsenaali..niin lääkkeellistä kuin ei lääkkeellistäkin...

Nyt on jo viikko ja päivä mennyt synnytyksestä, tosi nopeasti... Ristiäisetkin tilattu... :) Ja kyllä oli outoa kun omat vanhat farkut sai taas päälleensä eikä takki piukannut... :)

Toivotan jokaille tsemppiä synnytykseen...!!! =) Ei se vauva vatsaan kenelläkään jää... :)
 
Kiitos tarinasta :)
Toivottavasti kohta pääsis itekki tänne kertomaan omat kokemuksensa<3
 
Minäpäs tänne suoraan kopioin tuon oman tarinani tuolta toisesta keskustelusta...
Vedet meni 1.1. seitsemän aikaan aamulla ja siitä alkoiki sitte supistukset epäsäännöllisen säännöllisinä. Säännölliset supparit alko sitte joskus klo 21-22 ja yhden aikaan yöllä siirryttiin saliin. Salissa kipeydyinkin jo kunnolla ja ilokaasua antoivat (ja tuli aivan kaamea olo!) melkein heti saliin menon jälkeen. Ilokaasu kun ei sitte auttanu mitään niin sain sitte Oxynorm-pistoksen ja se helpotti. Sain nukkua suppareiden välit aivan täysillä ja epiduraali laitettiin sitte viiden aikoja aamulla kun olin avautunu 4cm, sitte sitä unta mulla riittiki iltapäivään ja ponnistusvaiheen aloitin puoli neljän aikoja..Se oliki sitte se asia joka teki synnytyksestä vaikean. Kätilö arvioi väärin sen, että olisin ollu täysin auki ja ponnistin tunnin aivan turhaan...toinen kätilö katto tilanteen ja tuumi etteihän tää vielä aivan auki olekaan ja jotenki sormillaan työnsi kohdunkaulaa haitolta pois...tunnin sitte vielä ponnistin ja poika oli ulkona klo 17.19, eikä mikää oo ikinä tuntunu niiiin helpottavalta! sanoin synnytyksen jälkee miehelle etten taida enää tähän touhuun ruveta, mutta nyt ku pari päivää menny ja kerenny käydä asiat läpi niin tulin siihen lopputulokseen et ehkä sitte parin vuoden päästä uudelleen.
Ja tosiaan totta ne tämän kokeneet puhuvat kun sanovat ettei tätä vain voi suunnitella ja tehdä niin kuin itse haluaa kun ei ikinä tiedä miten se sitte etenee ku aika koittaa...En minäkää ois ikinä uskonu et nukun kakskolmasosaa koko synnytyksestä...
Mutta nukkukaa ja levätkää niin paljo ku ikinä pystytte vielä avautumisvaiheen aikana ni jää niitä voimia siihen ponnistukseen sitte! Sitte se kipu nimittäin vasta on sellasta kipua ettei oo ennen niin kipeesti käyny, ainakaa mulla.
 
Kerrompas itsekkin hiukan omia kokemuksia:

Maantaina 25.1 aamupäivällä meni vedet, mutta päästivät kotiin yöksi odottelemaan supistuksia.  Mulla synnytys jouduttiin sitten käynnistämään, kun ei lähtenyt käyntiin. Yllättävää kyllä ei jäänyt edes suuria traumoja, vaikka en ehtinyt saada edes epiduraalia. Tiistaina viiden aikaan illalla ei ollut tapahtunut mitään edistystä, vaikka aamusta alkaen sain oksitosiinia suonensisäisesti ja puoli kuudelta lääkäri päätti, että nostetaan annostusta reilusti ja sieltähän ne supistukset tuli todella rajuina ja en meinannut päästä itse kävelemään saliin,johon mentiin kuuden aikaan. Oksitosiinin takia supistusväli ei kertaakaan ollut yli puolta minuuttia, vaan niitä tuli, tuli, tuli ja tuli...silloin mä luulin, että mä kuolen, mutta täytyy sanoa, että oli elämäni nopeimmat 3 tuntia, kun sitä vaan piti silmiä kiinni ja yritti kestää ja impata ilokaasua. Sain mä sitten vähä ennen kahdeksaa vielä sen kohdunkaulanpuudutuksen tai oikeestaan mä en edes tiennyt, että sain,en tuntenut enään edes pistosta, jotenkin olin ihan ulkona kuvioista, mutta olin ilmeisesti suostunut ja hyvä niin, koska se helpotti hiukan tasaamaan supistusten huippuja :)  Ja niinkuin moni on sanonut, niin täytyy yhtyä, että kyllä se kipu loppu kun seinään, kun vauva oli ulkona, tai oikeestaan jo silloin kun sai alata ponnistamaan ja tekemään töitä supistusten tahdissa. Kurjinta oli se, että olin ajatellut ponnistavani selällään, mutta supistukset oli niin kovasti selkäpuolella, niin joutui tekemään töitä kyljellään. Mutta kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus ja palkinto mitä parhain <3 Erittäin positiivisinä asioina jäi mieleen aivan ihanat kätilöt, heistä huokui turvallisuus ja varmuus. Muutama lääkärikin kävi palloilemassa siinä salissa, mutta kätilöt ohjas heidät pois, kun kuulemma kaikki sujui hyvin. Yksi lääkäri oli jo kaivelemassa imukuppia esiin, kun olin ponnistanut 15minuuttia, mutta kätilö kielsi ja sanoi, ettei tässä imukuppia tarvita, kun näkyy jo paljon mustaa tukkaa ja pian se sieltä tulikin ulos :D
Ja aikaansaannos oli tosiaan 26.1 klo: 21.40 poika 2670gr ja 47cm, rv 36+4 :)
 
Viikolla 38+0 on neuvolan lääkärikäynti ja lääkäri sanoo vauvan kiinnittyneen ja on tosi alhaalla, "syntyy hetkenä minä hyvänsä". Päivät kuluu ja tuntuu, että harjoitussupistuksetkin vähenee ja olo on kaikkea muuta kuin kohta synnyttävä. Ramppaan rappusia, teen lumitöitä, siivoan, harrastan seksiä ja ei, mikään ei auta, kunnes..

40+4 maanantaiaamuna 8.2. klo5 herään suhteellisen voimakkaaseen supistukseen, tulee toinenkin. Menen vessaan, siellä tulee vielä supistus, sitten olo tuntuu paremmalta. Menen takaisin sänkyyn, kunnes 5.30. tulee niin voimakas supistus, että tiedän lähdön olevan edessä. Puuskuttelen supistuksen läpi ja herätän mieheni: nyt täytyy ruveta lähtemään. Käyn vielä suihkussa ja ajattelen syöväni aamiaista. Kun puuro on valmista, se menee suoraan vessanpönttöön, en pysty syömään. Mieheni juo kahvia ja minä pitelen ovenkarmeista ja puuskuttelen. Pakko lähteä sairaalaan, mieheni vanhemmat ovat matkalla meille hoitamaan isommat lapset kouluun, mutta emme jää odottelemaan.

Vuoro vaihtuu juuri sairaalassa, kun saavumme sinne klo7. Kätilö kokeilee, kohdunsuu auki 7-8cm. Saan ilokaasua. En tunne sen juurikaan auttavan. Saan jonkun kamalan puudutuksen, jonka laittaminen sattuu enemmän kuin supistukset. Ja sitten pikku hiljaa saan luvan ponnistaa. Asento on huono, kivut aivan kamalat, meinaa epätoivo iskeä, tästä en selviä, sattuu ja itkettää.

Vielä viimeinen ponnistus ja tyttö syntyy 7.41. Napanuora on 2 kertaa löyhästi kaulan ympärillä, mutta mitään vaaraa ei ollut missään vaiheessa. Tyttö saa 10 pistettä, kaikki hyvin. Synnytyksen kesto 2h 10min. Tyttö on 49cm ja 3530g.
 
Perjantai-Lauantai (5-6.2) välisenä yönä koin elämäni ensimmäiset supistukset. Niitä tuli muutaman tunnin, ei niin pahoina, mutta tajusin että tämmösiä ne supistukset sitten kutakuinki on.
Aamulla 7.30 aikaan menin vessaan ja samalla irtosi limatulppa.
Päivällä ei oikeastaan yhtään supistuksia, käytiin lenkillä ja saunassa.

Illalla sitten 23 aikoihin alettiin ottaa ihan aikaa kun supistuksia alkoi tulemaan. Tuli n. 7min välein ja kestoltaan 30-45sek. Sitten klo 2 aikoihin soitin kättärille ku alko sattumaan jo aikalailla. Soitin vahingossa ensin päivystykseen ja sieltä sanottiin että pitää soittaa synnytysosatolle.
Yritin sinne soittaa ja samalla meni lapsivedet.
Siinä aikalailla hätäännyin että ei hitto, nyt oikeesti pitäis lähtee synnyttämään.
Juttelin sitte kätilön kanssa ja se sano että olkaa kotona sen aikaa kun tuntuu että kestän ja sitten voidaan lähteä tulemaan.
Supistuksia alkoi tulemaan 3min välein erittäin voimakkaina ja päätettiin lähteä kohti kättäriä.

Siellä sain sitten ensin ilokaasua, mutta se ei auttanut mua ainakaan yhtään. Aina sen ottamisen jälkeen tuntu pikkasen höppäseltä, muttei auttanut kipuihin. Kätilö tarkasti tilanteen ja olin auki muistaakseni 3-4cm ja luvattiin epiduraali.
Pian lääkäri saapukin ja jännitin niin paljon että tosiaan hampaat kalisi ja koko kroppa tärisi ihan kun oisin ollut umpijäässä.
Epiduraalin laitto EI SATTUNUT YHTÄÄN!
Lääkäri sanoi kyllä että se piste mihin se laitetaan oli niin hyvässä kohassa että laittaminen "meni ku elokuvissa" [:D]

Epiduraalin jälkeen tilanne oli oikeastaan ihana, ei kipuja ollenkaan [:)]
Sain uuden annoksen muistaakseni 7 aikoihin ja sitten sain nukuttua jonkun aikaa.
Kun heräsin niin pyysin taas uutta, mutta olinkin 10cm auki ja vauva ihan alhaalla.
Kätilö sitten sanoi että ei saa ponnistaa vielä ja se oli aika vaikeeta ku tosiaan tuntui siltä että olisi pakko päästä vessaan.
Sanoin varmaan sata kertaa että nyt on päästävä sinne vessaan.[:D]
Onneksi pian alettiin hommiin ja ponnistaminen ei nyt niin paljoa sattunut mitä olin luullut. Pahemmalta ne supistukset oli tuntunu.
Ja nyt vaan odotin kokoajan että tulis seuraava jotta saatais vauva ulos.

Viimeset ponnistukset kyllä olivat tuskaa. Siinä kohtaa ajattelin että kuolen varmaan kun vauvan pää tuntui haarovälissä ja sanottiin että pitää odottaa hetki, eikä saa ponnistaa [:@][:@]
Kätilö sanoi että onneksi tulee hitaasti niin ei tule repeämiä / jouduta leikkaamaan.
Vihdoin ja viimein (ponnistus vaiheen kesto oli muistaakseni vaan 30min) vauva tuli ulos.
Ensin ei kuulunut itkua ja menin paniikkiin että mikä on homman nimi. Vauva oli kakannut lapsiveteen ja niellyt sekä hengittänyt sitä.
Sitten pikkunen otettiin multa pois, mies sai leikata napanuoran ja sitten toinen kätilö lähti meidän pikkupojan kanssa pois.
Kesti jonkun aikaa ennen kun saatiin tietää tarkemmin mikä on homman nimi, mutta onneksi mies pääsi kattomaan pian meidän pikku herraa.
Hänelle annettiin aluksi lisähappea ja antibiootteja muutaman päivän koska tulehdusarvot olivat nousseet.
Ensimmäisen yön äitinä vietin ilman omaa pikkuista [:(]
Onneksi seuraavana päivänä meidän poika oli jo niin paljon parantunut että pääsi meidän kanssa perhehuoneeseen <3
Jouduttiin olemaan tähän päivään asti sairaalassa kun seurailtiin ettei ala tulehdusarvot tms nousemaan.

Tänään tosiaan päästiin kotiin ja meillä on sellanen selviytyjä poitsu ja niin reipas että <3 [:)]

Tulipas pitkä tarina [:D]
Eli synnytyksen kesto 12h, poika syntyi 7.2.10 klo 10.57 painoa 3540g ja pituutta 51,5cm
 
Pikku "muikun" synnytystarina

(syntyi tyttönen 40+5 10.2.2010  klo.16.00  3770g  50cm)

10.2.2010 aamuyöllä 3.35 herään uneen jossa minulla supisti.Pian tajusin että se olikin todellisuutta, VIHDOINKIN jotain! Ajattelin, että menee samaa kaavaa kuin esikoisenkin kohdalla 5v aiemmin. Koitin siis unta jatkaa,sillä olisi tiedossa 3 piiiitkää päivää ja hidas avautumisvaihe.

En saanut unta, seurailin kellosta 2h säännöllisiä 10 ja 8min välein tulevia 60s mittaisia suppareita. Kipu oli lievää eikä saanut minua edes pysähtymään aamutouhujen välissä.

5 ja 6 välillä jossain olin alkanut lorauttelemaan vettä ihan huomaamattani, menin vessareissulle ja säikähdin reilua verilimavuotoa, ei mitään pikkuviiruja (oli limatulppa)...pöntöltä poistuessa lorina jatkui ja soitin synnärille. He neuvoivat katsomaan vaan tilannetta, vaikka säännölliset supparit jatkuivat ja vettä lorotti melkeen litran!nooh.. päätin että pärjään kyllä kipuineni mutta lähden viim.9 maissa aamusta piipahtamaan ettei tule mitään infektiota veden menon vuoksi.

Olinkin 4cm auki ja minut otettiin heti saliin, sillä ei ollut ruuhkaa. Supparit olivat napakoita ja tulivat 5min välein. Otin kivun vastaan rennosti ja tuntui kuin se vain tuntuisi hyvältä ja menisi päähän [:D] Miehelle totesin että oonkohan mä juonu kossua veden sijasta heh.

Salissa keinuttelin kiikkustuolissa ja kävelin ympyrää.Rupattelin miehen kanssa ja puhisin. tunsin koko ajan hallitsevani kivun vaikka aina supistuksen tullessa kipu vei liikuntakyvynkin. Olo oli oudon eufoorinen, mitä kivuliaampi ja tiheämpi supistusväli sitä iloisempi olin ?! ihan eri juttu kuin edellisessä synnytyksessä, jossa huohotin paniikissa jo alkumetreillä.

12.00 6cm auki ja otin lämpötyynyn alaselälleni
14.00 7cm auki ja kivut yltyvät hetkessä

Tulee uusi kätilö ja kaksi opiskelijaa saliin, minä itken ja tärisen...tuntuu että maailma loppuu siihen minuuttiin. Kipu yllättää minut. Makaan sängyllä ja kätilö ehdottaa topakasti spinaalia. Huudan vaan että joojoo, kuolen. [:D] ÄKKIÄ JOTAIN! Ja spinaali laitetaan, se tuntuu ikävältä mutta on ohi hetkessä, lämmin tikkuilu valtaa jalat ja pakarani... kivut hälvenevät hieman.

14.30 - 15.40 Helvetillisiä ja tiheitä supistuksia otan vastaan sängyssä,spinaalin vuoksi.Spinaali ei tehoa kuten pitäisi ja supistuksia vauhdittava tippa pumppaa minut tuskaiseen olotilaan. Olen pian 10cm auki ja saan ponnistaa!! pelottaa.

Ponnistusvaihe 18min ja prinsessa tummine kutreineen on maailmassa ( apg. 9 - 10 - 10 )
Istukka 15min kuluttua ulkona, minulla pieni repeämä. Aloitamme synttärikahvit <3
 
Tässäpä sitä Keijunliljan synnytystarinaa... Saattaapi tulla pitkä juttu ku oli pitkä synnytyskin.

Elikkäs näin se alkaa...

Kävin pe 29.1.10 äitipolilla kokokontrollissa ja lääkäri sai kokoarvioksi 4300g. Hän sanoi, että ma-aamuna synnärin lääkärit päättävät, että käynnistetäänkö vai ei. Ilmoittelevat sitten ma-aamuna mihin tulokseen on tultu.

Maanantaiaamu (1.2.10) koitti ja puhelin soi siinä ysin jälkeen. Synnäriltä soitettiin, että kyllä, tänään käynnistetään, tuu niin nopeesti kun ehdit. Lähdin matkaan niin nopsasti kun ehdin ja olin Jorvin synnärillä kymmenen jälkeen. Siitä sitten pienen odottelun jälkeen ohjattiin synnyttämättömien osastolle. Osastonlääkäri kertoi jossain vaiheessa, että tänään on käynnistetty jo kaksi ja enempää ei kerrallaan käynnistetä. Sain valita jäänkö osastolle vai lähdenkö kotiin. Päätin jäädä osastolle, jos vaikka synnytys alkaa spontaanisti. Osastolle jääminen oli siinäkin mielessä hyvä, että sain illalla nukahtamislääkettä ja sain nukuttua koko yön vain yhdellä vessakäynnillä.

Tiistaiaamuna laitettiin ensimmäinen Sytotec kohdunsuulle ja alettiin odottamaan supistuksia. Menkkamaista jomotusta oli vähän useammin, mutta ei kunnon supistuksia tullut ollenkaan. Iltapäivällä laitettiin toinen Sytotec, mutta ei edelleenkään sanottua vaikutusta.

Keskiviikkona laitettiin sitten kolme kertaa Sytotecia ja vaikutus oli semmonen, että torstaiaamuna olin auennut sen verran, että kalvot voitiin puhkaista.

Aamuyöstä supistukset oli jonkin verran voimistuneet ja niitä tuli noin minuutin välein. Hoitajat sanoivat, että tiheä supistusten väli on ihan normaalia Sytotecille. Torstaiaamuna kymmenen aikaan mut siirrettiin synnytyssaliin ja kalvot puhkastiin. Samalla laitettiin oksitosiinitippa tippumaan. Sitten odoteltiin ensimmäisiä kunnon supistuksia. Niiden tultua alkoi "alamäki". Ihan oikeasti päässä kuului naks ja rupesin nukahtelemaan. Eli aina kun tuli voimakas supistus, nukahdin. Sitä tapahtui kesken sanan tai lauseen ja jopa kivunlievityssuihkussa nukahtelin ainakin 5-6 kertaa. Ilokaasusta ei ollut mitään hyötyä kivunlievityksessä tai nukahtelun estämisessä. Hoitavalle kätilölle sanoin, että enkö jo saa epiduraalia, kun en pysy hereillä. Olo oli ihan kummallinen ja onneksi kätilö uskoi, että en ollut oma itseni. Ja ehkä asiaan auttoi se, että sanoin etten jaksa ponnistaa kun se aika tulee, jos nukahtelen koko ajan. Kyljelläni en voinut olla ollenkaan, koska oksensin samantien.

Epiduraali laitettiin yhden aikaan, istuvassa asennossa koska kylkimakuu ei edelleenkään onnistunut. Epiduraali meni just sinne minne pitikin ja samantien uneliaisuuskin katosi. Supistukset tuntuivat ainoastaan jännänä jomotuksena alapäässä ja monitorissa näkyvän luvun nousuna. Kätilön mukaan synnytys edistyi ihan hyvin.

Kun oli aika laittaa kolmannen kerran epiduraalia, lääkäri tuli tutkimaan ja totesi, että eihän tämä ole auki kuin 4 cm. Siinä vaiheessa meinas iskeä epätoivo, EI VOI OLLA TOTTA!!! Olin ollut synnärillä siinä vaiheessa 10 h. Lääkäri totesi, että laitetaan vielä lisää epiduraalia ja hän käy tekemässä toisen sektion. Jos toisen sektion aikana ei ole tapahtunut mitään, mut myös leikataan. Näin tehtiin ja mitäänhän ei ollut tapahtunut. Lisäksi molempien epiduraalin lisäämisen jälkeen vauvan syke laski aika alas ja jouduin ottamaan lisähappea, että tilanne korjaantuu.

Leikkuriin mentiin sitten vähän ennen kymmentä illalla ja koska edellisen epiduraalin laittamisesta ei ollut kulunut kuin tunti, se jo vaikutti ja lisämäärä sai koko alakropan ihan tunnottomaksi. Leikkaus on alkanut 22.06 ja vauva on ollut maailmassa 22.13. Juniori rääkäisi samantien kun vatsasta otettiin ja koko sen ajan kun hän oli leikkaussalissa, hän huusi keuhkojen täydeltä. Strategiset mitat olivat 3900 g ja 51 cm. Eli kokoarvio oli puoli kiloa pielessä yläkanttiin. Kätilö sanoi olleensa hövelillä päällä ja sen vuoksi meidän Juniori oli täyden kympin vauva. Kun vauva tuotiin pääni viereen, tulihan siinä kyyneleet. Varsinkin kun viereen tuotiin pystytukkainen blondi, kunnon Jukolan Jussi joka vielä huutaa keuhkojen täydeltä. Olisin heti halunnut hänet syliin, mutta sitä piti vielä odottaa.

Olin leikkurissa noin tunnin ja olin ilmeisesti aiheuttanut lääkäreille hieman sydämen tykytystä, kun jo sisäänmennessä oli vuotanut semmoisista pienistä suonista, jotka ei yleensä vuoda. Lisäksi kohdun yksi reuna oli repaleinen ja sen ompelemisessa oli mennyt aika kauan aikaa. Kaikenkaikkiaan menetin leikkauksessa 1500 ml verta, mutta lisäverta ei tarvinnut koska hB oli jäänyt 100. Kuulemma 80 on raja jonka alapuolelle tiputtaessa annetaan lisäverta.

Vauva pääsi isän syliin heti leikkurista päästessään ja minä menin heräämöön. Osastolle päästiin vähän ennen kahta, suurinpiirtein samaan aikaan. Yöllä yritin jo imettää, mutta eihän maito ollut noussut lainkaan ja vauva tarvitsi ehdottomasti ravintoa koska verensokeri oli 2,1 mmol/l. Raja on 3. Mutta matala verensokeri johtui siitä, että olin syönyt toaamuna aamupalan ja koko synnärissä oloaikana lasin mehukeittoa ja vajaan puoli pulloa kokis zeroa. Huiko vähän muuten äitiäkin.

Mutta ei voi kun todeta, että kun lasta tehtiin kauan (2,5 vuotta) niin sitä myös synnytetiin kauan [:D]. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja kaiken tuloksena oli maailman ihanin vauva! (Hieman ehkä subjektiivinen näkemys)
 
No niin.. Hallituksen synnytys tarina[:)]

Maanantaina 1.2. matkasin äippäpolille, koska halusivat seurata vauvan kasvua ja napanuora virtauksia. Olivat siis viikko tästä takaperin olleet virtaukset vaisuja ja vauva pieni kokoinen.
Jouduin sitten toistamiseen tippaan ja antoivat supistavaa ainetta jotta näkivät miten vauva reagoi supistuksiin.
Viikko aikaisemmin 25.1. olin ollut tipassa myös sen 5h ja tuona päivänä olin myös, mutta päättivät sitten siirtää minut synnyttäneiden osastolle ja käynnistää synnytyksen tabletein seuraavana aamuna.
Jännitin toki kauheasti ja seuraava aamu tuli yllättävän nopeaa, mutta sänky oli mitä kovin ja paikat kipeänä olin nukkunut yön.
Puolikkaalla tabletilla lähdettiin ja sain tiistaina 4h välein 3 puolikasta ja supistukset lähtivät käyntiin mutta olivat epäsäännöllisiä ja sain sitten särkylääkkeen yöksi ja supistukset lakkasivat.
Keskiviikkona 3.2. aloittivat yhdellä tabletilla ja sanoivatkin jos nyt ei käynnisty niin pääsisin torstaina kotiin.. toisen tabletin vetäsin puoli kolmen aikaan ja kävelin portaita ylös ja alas tuloksetta kunnes 16.30 alkoi supistella ja ne voimistui kipeiksi. Illasta yrittivät antaa taas kipulääkettä, mutta supistusten kipu ei lakannutkaan ja näin ollen synnytys oli lähtenytkin käyntiin!
Supistuksia tuli todella tiuhaa tahtia ja yhden aikaan siirryttiin synnytyssaliin ja nimenomaan halusin kävellä osastojen poikki jotta avautuminen kestäisi vähemmän aikaa.
Ammeeseen pääsin melkein heti, mutta en viihtynyt siinä paria minuuttia kauempaa syystä, että 2cm avauduin tuossa ajassa ja amme teki vaan kauhean kipeää[:@]
Niinpä sitten mies autto minut sieltä pois ja tärisin ihan kauheana.. en kylmästä vaan supistuksien kovuudesta.
Sitten pääsinkin pöydälle makaamaan ja sain ilokaasua. Miehelle sitä tarjoilin, muttei hän sitä ottanut[:D]
Sain epiduraalin ja en kyllä tuntenut sen kipua ollenkaan.. lähinnä tuntui kuin itikka olisi pistänyt selkään. (johtunee korkeasta kipukynnyksestäni)
Tämän jälkeen sit sain levätä mutta unta en saanut.. mies tosin nukkui siinä lattialla vieressäni[:D]
Kätilö tässä sitten pariin otteeseen minut katetroi.
Supistukset tuntui enää paineen tunteelta pyllyssä kunnes viimeiset 8-10cm se oli sietämätöntä paineen tunnetta ja teki mieli vaan ponnistaa vaikken saanut vielä lupaa!
Sitten viimein klo:5.55 sain luvan ponnistaa... aluksi ei oikeen meinannu tapahtua mitään ja kokeilin ponnistamista sivuttain jolloin alkoi edetä.. harmikseni oli muita synnyttäjiä eri huoneessa ja kätilö hävisi vähän väliä jonka aikana en uskaltanu ees ponnistaa jos vauva tulis ulos ilman että siinä oli ammattilainen vieressä.
Vaihtoivat kätilöt sitten aamu vuoroa lennosta ja tämä toinen kätilö sano että täytyy leikata kun vauva ei mahdu tulemaan ihan sieltä... laitto sitten jonkun puudutuksen jota en edes tuntenut enkä sitä leikkaustakaan...poika sitten syntyikin torstai aamuna 4.2. klo:6.55 tunnin ähertämisen jälkeen.
Isukki sai leikata napanuoran siinä ja mie rupesin vollottamaan kun pikkunen nostettiin syliin[:)] ei sitä tunnetta voi edes kuvailla kun oli niin mahtavaa mutta kyllä osa tuosta synnytyksestä on jo hämärän peitossa.
Jotenki se aika tuntu että ois menny kuin siivillä ja voin sanoa että jäi niin positiiviset olot tuosta että kyllä mie sen toisen vielä teen, mutta ehkä myöhemmin[;)]
Verta meni paljon ja olin kalpea ku lakana joten pyörätuolilla pääsin osastolle... kotiuduttiin vasta maanantaina 8.2. kun seurasivat vauvan keltaisuutta joka onneksi lähti laskemaan.
Loppu hyvin kaikki hyvin![:)]
 
Sunnuntaina, ystävänpäivänä otan rennosti, lepäillen, syöden ja viimeisiä tavaroita sairaalakassiin pakkaillen, onhan meillä seuraavana aamuna rv 41+5 yliaikakontrolli, joten kaikkeen pitää varautua.
Olen tosin täysin henkisesti varautunut, että synnytystä ei käynnistetä maanantaina vaan odotamme keskiviikkoon, jolloin raskausviikkoja olisi kasassa täydet 42+0.

Menen ajoissa sänkyyn, mutta uni ei tule... En ota siitä hirmu stressiä, pääsisimmehän kuitenkin heti aamuisen kontrollin jälkeen takaisin kotiin nukkumaan...  
Katselemme vielä olympiahiihtoja miehen kanssa ja sammutan telkkarin joskus 01.00 aikoihin. Unta ei edelleenkään kuulu ja ramppaan vessassa vartin välein. Jossain välissä olin kuitenkin nukahtanut kunnes... 04.15 herään vihlovaan kipuun ja lähden vessaan. Limatulppa on vihdoinkin lähtenyt irtoamaan! Huomaan, että supistuksia tulee suht säännöllisesti ja alan kellottamaan niitä 04.45, 04.51, 04.56, 05.00 jne.. Aika napakoita, mutta mielestäni eivät mitenkään sietämättömiä. Otan yhden panadolin ja käyn sohvalle odottelemaan sen vaikutusta samalla kellotellen supistuksia.
Kello tulee kohta 06.30 ja alan miettiä pitäisikö sittenkin soittaa synnärille... Supistukset alkavat ihan aikuisten oikeasti olla tuntuvia, mutta edelleenkin kestäisin kyllä kotonakin. Pirautan synnärin kätilölle, joka on sitä mieltä että mennään mielummin sinne kuin yliaikakontrolliin, joka olisi ollut siis äitiyspolin puolella 08.10.

Herätän mieheni ja kerron tilanteen. Keittelen puuroa ja keitän kahvit vielä ennen lähtöä. Mies vitkuttelee ja vähän pitää sitä jo hoputtaa pahimman supistuksen aikaan, mutta vielä ihan huumorimielellä!

Pääsemme synnärille, jossa hetken odoteltuamme kätilöopiskelija pyytää meidät tutkimushuoneeseen ja laittaa käyrälle, ottaen samalla tietojamme ylös. Supistuksia tulee siis tässä vaiheessa edelleen 5 minuutin välein ja tuntuvat sen verran, että joudun keskittymään hengitykseen ja rentona pysymiseen. Kätilö ja opiskelija tutkivat minut ja toteavat kohdunsuun olevan 2 cm auki ja kaulan kadonneen kokonaan. Kätilö lähti tutkimuksen jälkeen pois ja jäimme opiskelijan hoiviin. Hän tarjoaa minulle kolme kertaa kivunlievitystä josta kieltäydyn vedoten siihen, että kivut eivät todellakaan ole vielä sietämättömiä... Hän kuitenkin kertoo, että synnytys on mitä todennäköisimmin lähtenyt käyntiin, joten jäämme sairaalaan. Tarkistaisimme tilanteen kahden tunnin kuluttua, joten voimme lähteä kävelylle ja kahville odottelemaan.

Kaksi tuntia kuluu ja kello on 11.00. Mieheni nukkuu synnärin olohuoneessa, joten lähden yksin tutkimushuoneeseen aamuisen opiskelijan kanssa. Makoilen käyrällä taas puolisen tuntia ja opiskelija kyselee tuntemuksiani. Kerron supistusten olevan edelleen mielestäni yhtä napakoita mutta en vieläkään haluaisi ottaa kivunlievitystä jos ne kuitenkin tulevat vielä tästä pahenemaan. Eihän nämä voi olla vielä niitä kipuja, eihän?? Opiskelija tutkii minut yksin, toteaa ettei tilanne ole edennyt. Olen edelleen 2 cm auki. (Kätilö ei edes käynyt tarkistamassa opiskelijan toteamaa tilannetta tässä vaiheessa) Opiskelijan mielestä voimme lähteä kotiin odottelemaan... Epäröin, koska kotiin on kuitenkin matkaa.. Opiskelijan mielestä synnytys saattaa venyä jopa seuraavan päivän puolelle, joten siinä tapauksessa päätämme lähteä kotiin. Tässä vaiheessa päätän myös, että takaisin ei muuten sitten mennä ennenkuin sattuu ihan aikuisten oikeasti..  

Saavumme takaisin kotiin n. klo 12.10. Mieheni vain tuo minut ja lähtee asioilleen. Otan toisen panadolin ja lähden suihkuun istumaan... Nyt vatsa jo ihan ripulilla ja pöntöllä istuminen supistusten välillä helpottaa vähän oloa. Istun suihkun lattialla, yrittäen unohtaa kivun ja hoen vain itselleni, että kohta lähdemme takaisin sairaalaan ja saan helpotusta ennenkuin ne pahimmat kivut alkavat...

Pääsen suihkusta pois enää konttaamalla.. Kello on 14.15 ja istun pyyhe päällä jumppapallolla puristaen pöydän reunoja ja keinuttaen lantiotani aina supistuksen tullessa. Soitan miehelleni, että alkaa tulla takaisin kotiin lähdemme ihan juuri takaisin sairaalaan. Hän tuleekin ihan hetken päästä ja kysyy ehtisikö vähän syödä jotain ennenkuin pitää mennä, annan hänelle vielä luvan lämmittää ruokaa, kestäisin kyllä...

14.35 autoon pääseminen on tuskaa ja matka sairaalaan vielä kauheampaa.. Kellotan edelleen supistuksia auton kellosta ja nyt puristan kauhukahvaa 3 minuutin välein rystyset valkoisina ja silmät kyynelissä...

Saavumme sairaalaan klo 15.10. Mieheni taluttaa minut synnärille, koska en itse pysy enää pystyssä. En itkultani pysty kertomaan vastaanottoon tilannettamme, länttään vain neuvolakorttini tiskille ja roikun mieheni kaulassa. Joku hoitaja tms. käy kertomassa, että kätilöllä on "yks homma kesken" voisimmeko odottaa? En pysty vastaamaan mitään ja hän lähtee.. Menee noin 15 minuuttia ja tämä sama hoitaja tulee takaisin pyytäen meidät tutkimushuoneeseen. Mieheni taluttaa ja nostaa minut sängylle käyrän laittoa varten, mutta supistukset ovat jo niin voimakkaita että en kouristukselta pysy sängyllä, vaan kierähdän tuskissani polvilleni lattialle. Toisella yrityksellä pääsen sen verran sängylle, että hoitaja katsoo kohdunkaulan tilanteen. Hän sanoo "tilanne on oikein hyvä" ja lähtee? Jäämme mieheni kanssa kahden tutkimushuoneeseen tietämättä mitä tapahtuu, mitä tarkoittaa "tilanne on hyvä" ja kauanko joudumme vielä odottamaan.. Onneksi parin minuutin päästä kätilö saapuu ja kertoo, että voimme siirtyä synnytyssaliin.

Kätilö ja mieheni taluttavat minut saliin ja auttavat sängylle. Kätilö kysyy toiveitani kivunlievityksestä ja kerron, että haluan ehdottomasti epiduraalin jos kipu tässä vaiheessa on jo näin hirvittävää.. Kuvittelin, että tilanne on edistynyt aamusta sentin tai pari.. Kätilö kertoo hoitajan katsoneen viisi minuuttia aikaisemmin että olen jo 7cm auki, joten on siinä ja siinä ehdinkö epiduraalia saada. Hän tarkistaa tilani samalla ja sanoo "kultaseni, joudumme nyt unohtamaan ne epiduraalit, sinä olet täysin auki ja voit alkaa ponnistamaan heti kun siltä tuntuu"

Menen paniikkiin. En tule pystymään tähän. Yritän ponnistaa ja häilyn jossain tajunnan rajamailla supistuksen huipussa. Näen tähtiä ja huudan niinkuin en ole ikinä aikaisemmin huutanut. Kätilö ja mieheni yrittävät parhaansa mukaan rauhoitella ja haukon happea aina supistuksen välissä. Vauvan sydänääniä mittaava hälytin alkaa piipata ja kätilö soittaa lääkärin paikalle. Lääkäri jää saliin yrittäen ohjata minua ponnistamaan ja onnistunkin muutaman hyvän ponnistuksen tekemään, mutta vauva liukuu aina takaisinpäin kun hellitän. Uskoni loppuu enkä jaksa enää kuin itkeä. Sydänäänet hälyttävät jälleen, jolloin lääkäri päättää avustaa vauvan imukupilla ulos. Avustava kätilö antaa reiteeni piikin, jonka pitäisi voimistaa supistuksia. Imukupin laitto ei tunnu miltään. Seuraavalla supistuksella pää syntyy ja samalla kätilö leikkaa välilihaa. Minä huudan, kiljun ja itken. Kätilö kieltää ponnistamasta enempää, vauva on väärässä asennossa mutta tuntuu että minun on pakko. Pidättelen minkä kykenen, mutta on pakko ponnistaa. Vauvan loppuvartalo syntyy lopulta virheasennossa toinen käsi olkapäällä. Kello on 16.10. Tunti sairaalaan saapumisemme jälkeen.

Vauva voi hyvin ja saa pisteitä 9-9-9. Saan hänet rinnalleni ensi imetykseen. Olen edelleen täysin tyrmistynyt enkä ymmärrä mitä on tapahtunut.. Kätilö yrittää parhaansa mukaan piristää minua kehumalla kuinka reipas synnyttäjä olin ja hän ei muista milloin ei olisi joutunut ottamaan ensisynnyttäjältä epiduraalikanyylia irti ja voin olla ylpeä lääkkeettömästä synnytyksestäni. Yeah right, ajattelen mielessäni..
Hän kertoo tarkasti mitä kirjoittaa raporttiinsa..Mieheni istuu nojatuolissa. Minä kuuntelen hiljaa ja katselen vauvaa.. En olisi kestänyt sitä kenenkään muun takia kun hänen..
 
Oma tarinani...

Lapsivedet meni maanantain vastaisena yönä klo 00.15. Ei tarvinnut ihmetellä koska se tapahtui paluumatkalla vessasta. Tunti oli yöunta takana tässä vaiheessa. Hyörin ja pyörin - soitin synnärille ja herätin miehen. Ohjeistettiin tulemaan klo11 mennessä ellei supistukset valtaantuisi, vesi vaihtaisi väriä (vihreä tai verinen) tai lapsen liikkeet hiljenisi. Nukkumisesta ei tullut enää mitään kun oltiin niin innoissamme. Laskin supistuksia klo 5.30 asti - tulivat 6 min välein. Ja hiipuivat sitten epäsäännöllisiksi :/ Pettymys oli iso. Mentiin nukkumaan - tunnin sain nukuttua väkisin ja nousin sitten suruissani.

Sairaalaan mentiin n. klo 9.30 lapsen liikkeiden vähennettyä. Kätilö tutki, totesi lapsen olevan kunnossa, supistuksia tulevan ja kohdunsuun olevan 2cm auki. Jäätiin sairaalaan siis. Päivän mittaan supistukset voimistuivat ja tulivat lopulta 5 min välein. HIIPUAKSEEN UUDELLEEN klo 21 aikoihin... Tässä vaiheessa kaikki valvominen ja pettyminen aiheutti jo sen reaktion että olin valmis lähtemään omalla vastuulla kotiin. Synnytystä kun ei avitettaisi yötä vasten vaikka vesien menosta oli aikaa jo liki vuorokausi. Mies sai kuitenkin minut rauhoittumaan ja supistuksetkin lähtivät sitten taas käyntiin juostuani sairaalan portaita ylösalas... Alkoivat olla jo sen verran kipeitäkin ja pitkäkestoisia (n.1,5min 3 min välein) että pyysin kipulääkettä. Se ei helpottanut joten tiedettiin että nyt on tosi kyseessä. Suihkussa istuminen auttoi. Pettymyksekseni en päässyt ammeeseen infektioriskin takia :( Kätilö tuli sitten hätistämään suihkusta synnytyssaliin.

Jotenkin se aika salissa on hämärän peitossa. Väsymys ja kipu oli valtava joten kaikki keskittyminen meni siinä. Aquarakkuloita kokeiltiin. Niistä ei ollut minulle apua - ainakaan en huomannut mitään vaikutusta (todella ilkeältä niiden laittaminen kyllä tuntui). Epiduraalia jouduttiin odottamaan koska anestesialääkäri oli leikkauksessa. Odotellessa kokeiltiin ilokaasua mutta se sai minut voimaan todella pahoin joten hätistin maskin tiehensä. Epiduraali oli kyllä taivaan lahja! Jalat se vei alta, aiheutti kutinaa ja sekavuutta mutta ai että tuntui hyvältä kun kipu laimeni ja tuntui enää se järjetön paine lantiossa. Kätilö kehotti nukkumaan pari tuntia - katsottaisiin sitten kohdunsuun tilannetta uusiksi.

Heräsin tunnin päästä kun jalkovälistä roiskahti jotain ulos ja tuntui etten voisi enää pidätellä lasta. Hätääntyneenä etsin soittokelloa ja mietittiin siinä unenpöpperössä miehen kanssa että pitäisikö meidän vaan nukkua se toinenkin tunti niin kuin kätilö käski [:D] Hälytettiin kätilö kuitenkin paikalle ja pääsin välittömästi ponnistamaan.

Ponnistusvaihe meni nopeasti. Ainoa mikä jarrutti oli se tunne että häpy olisi repeämässä irti... Kätilö saksi välilihan nopeasti auki ja samassa vauva olikin ulkona tiistaiaamuna 16.2. klo 4.38. Poika. Oma ihana poika. Itku tuli niin mieheltä kuin minultakin. Vauvan itkua odotettiin pieni hetki kun napanuora oli löyhästi kaulan ja vartalon ympäri. Voi sitä onnen tunnetta kun vauvan sai vatsan päälle! Jälkeisten synnyttäminen tapahtui siinä ohessa - sitä en edes tuntenut.

Siellä salissa oltiin ja ihmeteltiin. En tiedä kuinka kauan. Suihkussa ja pissalla kävin sekavana ja horjuen mutta onnellisena että onnistuin siinäkin [:D] Sitten siirryttiin lapsivuodeosastolle. Kun osastolla kyseltiin millainen synnytys oli en pystynyt muuta sanomaan kuin että ihana.

Sairaalassa oltiin perjantaihin asti. Ja kyllä oli ihanaa tuoda oma lapsi kotiin.

Ja edelleen herkistää kun ajattelen myös mieheni roolia synnytyksessä. Parempaa ja ihanampaa tukea ei olisi voinut olla. En usko että olisin selvinnyt synnytyksestä ilman häntä!
 
13.2. lähti limatulppa irtoamaan ja alko epäsännölliset kivuliaat supparit. Maanantaina (15.2.) oltiin juhlimassa siskon esikoisen 5v. synttäreitä, sieltä lähtiessä mulla alko supistelemaan. Mies lähti töihin mutta en maininnu mitään suppareista, jos ovatkin ohimeneviä. Pari tuntia tuli epäsäännöllisesti ja kymmenen paikkeilla lähti 5minuutin välein. Siskon kanssa facebookissa juttelin ja sain etäapua ja se laskeskeli mulle muutamia suppareita. 2,5h jälkeen soitin miehelle, että voisi varuiksi lähteä kotiin päin ja soitto myös Kättärille. Mutta jäimme vielä kotiin.

(16.2.) Klo 03 lähdettiin Kättärille ja siellä oltiin 7.30 saakka. Kohdunsuu oli vielä 1cm kiinni, mutta jäätiin sinne hetkeksi tarkkailuun. Sain puudutteen jotta sain levättyä, tunnin verran auttoi. Kotiin lähtiessä tilanne ei ollut vielä muuttunut. Kotiin apteekin kautta hakemaan särkylääkkeitä.

Kotona homma sitten lähti aika pian etenemään ja klo 12 soitin Kättärille, että nyt en enää jaksa. Suihku ei auta, supparit koventuneet ja särkylääkkeet ei auta enkä jaksa enää hytkyä (joka tuntui parhaimmalta), jalat ei enää tuntunu jaksavan.

klo 12.30 kättärillä olinkin jo 3-4cm auki ja supparit koveni, Aqua-rakkulat kehiin, kaurapussia ja suihkua. Teho ei tuntunu riittävän ja koin itseni tosi väsyneeksi. Ilokaasulle seuraavaks ja sekin helpotus meni nopeesti ohi. Puol neljän paikkeilla sain epiduraalin ja sain 20minuuttia ihan nukuttua. Kalvot puhkastiin ja sen jälkeen vauvan sydänkäyrässä laskuja. Asentoani vaihdeltiin ja tilannetta seurattiin lääkärin kontrollissa. Sydänäänien laskun vuoksi vauvasta otettiin päästä mikroverinäytteet ja viiden maissa mulla alkoikin näytteiden oton jälkeen tuntumaan painetta ponnistamiselle. Miestä heräteltiin vähitellen, että nyt vois olla aika taas palata siihen hetkeen.

Mua sattui tosi pahasti selkään enkä pystyny olla puoli-istuvassa asennossa. Synnytysjakkaran käyttö jätettiin vaihtoehdoista pois. Kylkiasennossa yritin jatkaa.

17.40 alkoi aktiivinen pommistaminen ja tällä kertaa puoli-istuvassa asennossa ja pää lähti syntymään. Kylkiasennossa en jaksanut olla. Hartiat ja vartalo synty helposti ja lopulta kaikki ohi 18.01. Tyttövauva syntyi, 48cm ja 2900g, 10pisteen vauva.

Vaikeinta mun oli ymmärtää ponnistamisen tekniikka ja nimenomaan hengitykse osalta. En oikein osannu muuttaa supistusten aikaista hengitystä pidätykseksi ja olinkin tosi tuskissani (niin kuin varmaan moni muukin!). Istukka syntyi 20minuuttia myöhemmin kohdun pohjasta painamalla.

Sain vain yhden pienen repeämän + yhden pinnallisen naarmun ja vertakin menetin vain 200ml.

Olin synnytyksen jälkeen ihan hyvässä kunnossa ja istuminen ei tuottanut ongelmia. Tosin, jos pitkään olin istumassa tai pystyasennossa, kroppa ilmoitti että hei, lepäiles välillä.

Synnytys oli onneksi aika nopea, ainakin ensisynnyttäjälle. Näin ainakin sanottiin. Yllätyksenä tuli, että likka päätti tulla etuajassa ja että kun synnytys lähti oikeesti käyntiin niin tilanne eteni nopeesti. Tuntui, että kivunlievitystä ei ehditty aina saada ajoissa tilanteen tasalle. Mutta siitäkin selvittiin! Nyt on palkintona söpö ja solakka pikku tyttö....jolle kaikki 50cm bodytkin on niin jättimäisiä!! Ainakin saadaan käyttää näitä pienimpiä vaatteita :)

Nyt sitten kärvistelenkin mainonnousun kanssa ja imetysjuttujen parissa. Yritän tsempata itteeni päivä kerrallaan. Huoh. Mutta onneksi tuo pakkaus on niin ihana, niin sen takia jaksaa tätä kaikkea. Mutta onhan tää toki kyllä ajoittain rankempaa kuin etukäteen osattiin kuvitella. Erityisesti miehelle, joka ei raskausaikana uskonu mun etukäteisvarotteluja mm. valvomisien suhteen. Mutta käytännössä nyt sitten koetaan ja opetellaan. Mutta on se ihana!! :) monta kertaa päivässä käydään katsomassa nukkuvaa vauvelia ja todetaan toisillemme kuinka söpö se oikein onkaan.
 
No niin, ehkä nyt on sitten aika munkin kertoa oma tarinani. Nyt ehkä hieman edes hormonit tasaantuneet, eikä väsytä niin paljoa, joten jos selviäisin mahdollisimman vähällä itkulla..

No niin, eli laskettu aika oli ja meni 31.1. ja mulle varattiin sitten neuvolasta kontrolliaika polille keskiviikolle 10.2. Tiistaina meni sitten veritulppa ja yöllä yhden aikaan alkoi supistelemaan. Supistuksia tuli vaihtelevasti 8-15min välein, joten en jaksanut niistä niin innostua. Sain jopa jossain välissä hieman nukuttua. Epäilin myös lapsiveden tihkuvan yöllä, mutta ajattelin että asia saa odottaa aamuun. Aamulla kello soitti 6n aikaa ja olin ihan väsynyt. Supistuksia tuli ja oli tulematta. 6.50 join viimeisiä liruja teekupista, kun lapsivettä todellakin meni! Ei tarvinnut enää arvuutella. Lähdettiin sitten kohti Poria ja matkalta soitin, että mennäänkö suoraan synnärille vai polin kautta, ohje oli että polin kautta.

Polilla ottivat sitten huoneeseen, ultrasivat, katsoivat virtaukset ym. kaikki hyvin. Eikä tosiaan jäänyt epäselväksi heillekään, onko lapsivettä mennyt vai ei. Sitä lainehti pitkin tutkimushuoneen lattiaa. Jos lapsivesi ei olisi mennyt, olisivat varmaan lähettäneet viel kotiin. Painoarvioksi antoivat aamulla 3,7kg.

Koska vedet olivat menneet, minut ohjattiin synnytyssalien puolelle. Miehen lähetin vielä kotiin, sillä aamu 7 jälkeen ei supistuksia ollut kuulunut lainkaan. Tilannetta tarkkailtiin 10-13 ja koska omia supistuksia ei alkanut tulemaan, minulle laitettiin oksitosiinitippa. Siinä kohtaa soitin miehelle, että tilanne saattaa muuttua äkkiäkin, joten voisi alkaa tulemaan takaisin. Tosiaan, oksitosiini vaikutti ja supistukset alkoivat heti ja kivuliaina!! Kaurapussin ja ilokaasun kanssa taistelin kolmeen asti, jolloin olin auki juuri ja juuri sen 3cm ja sain epiduraalin. Mieskin tuli kun olin jo "paremmassa" voinnissa, hän ei siis ollut näkemässä "vittusaatanakunsattuu" vaihetta. Toisaalta hyvä niin, en tuntenut että olisin tarvinnut ketään viereen stressaamaan voinnistani.

Mies tosiaan tuli, minä makasin piuhoissa ja tunsin juuri ja juuri supistukset. Vointi oli hyvä ja väsymys kova, koitin siinä hetken lepäillä. Siinä sitten joskus viiden maissa kätilö katseli käyriä ja huomasi että vauvan sydänäänet olivat laskeneet supistusten aikana. Hän kuitenkin sanoi ettei syytä huoleen, että koska vaihtelua on. Kuitenkin hän kutsui lääkärin paikalle tarkastamaan tilanteen. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja olin edelleenkin vain sen 3cm auki. Sydänäänet laskivat ja hävisivät edelleen supistusten aikana (itse en tätä tiennyt vielä tässä vaiheessa) ja minut käskettiin kyljelleen ja kontalleen ja ja ja... muutosta ei kuitenkaan tapahtunut. Klo 18.05 lääkäri teki päätöksen että tämä leikataan, NYT ja synnytyssalien omassa leikkaussalissa. Kaikki kävi niin äkkiä ja meille ei kerrottu mitään. Sen verran siinä kohtaa ymmärsin että sydänäänet olivat kadoksissa. Siinä minut sitten kärrättiin leikkaussaliin ja mies jäi synnytyssaliin odottamaan (hänelle ei sanottu muuta kuin että jää tähän odottamaan, että hänet haetaan sieltä sitten). Minulta oli taju alta aika yksikön pois ja klo 18.16 syntyi terve poika. Pituutta 50cm, painoa 3385g, päänympärys 35,5cm ja pisteet 9-9-9. Eli siis tosi nopealla tahdilla kaikki tapahtui. Mies oli sitten haettu punnitukseen ja minä itse heräsin matkalla heräämöön hieman vaille ilta 8.

Kyllä siinä ehti mielessä käydä vaikka ja mitä, kun minua kiireellä kärrättiin leikkaussaliin ja niin kuulemma miehelläkin. Tuskaista, kun kukaan ei kerro mitään ja kaikki tapahtuu pelottavan nopeasti. Itseä itketti vielä heräämössäkin, vaikka minulle kerrottiin heti että täysin terve poika syntyi.

Kätilö tuli sitten seuraavana päivänä juttelemaan meidän kanssamme ja kertoi tosiaan, ettei voitu ottaa vauvasta jotain verikoetta/näytettä, koska olin auki vain sen 3cm ja siksi oli pakko leikata. Vauva ei olisi välttämättä jaksanut supistuksia pidempään. Onneksi kuitenkin kaikki päättyi hyvin, vaikka siinä ehti säkähtää. Ja tosiaan alakautta lähdin synnyttämään mutta toisin kävi.

Nyt jätkä pari päivää vaille 2viikkoinen ja pahan itkukohtauksen tullen jaksan aina miettiä, että onneksi hän on siinä ja että kaikki kääntyi synnärillä parhain päin <3
 
kopioin tämän tarinani tuolta "väärältä" palstalta tänne oikealle palstalle..
 
  Onnittelut tässä välillä vauvautuneille!!

Itse heräsin 20 pvä 2 aikaan yöllä pissalle.. Ja limatulppa sieltä irtosi, ne loput, ekat irtosi 2 viikkoa  sitten. Heti alkoi supistelut, aloin niistä sitten pitämään laskua 4 aikaan, tulivat silloin 5 min. välein ja kestivät 50sek- reilun minuutin. 6 aikaan soitin synnärille ja sanoivat että ota panadolia, käy lämpimässä suihkussa, mikä nyt vain oloa helpottaa ja tule sitten kun et pysty olemaan. Lapsivettä ei ollut mennyt, mutta se olikin vähissä ja sen takia olin sairaalassa kontrolleissa käynyt. No, otin panadolin ja olo ei helpottunut yhtään.. 8 aikaan  supistuksia tuli 4 min. välein ja kestivät 1,5min.  9 aikaan soitin taxin joka tuli puolessa tunnissa (sanoin ettei kiire vielä, käyn vain sairaalassa että saan mielenrauhan itselleni kun katsovat tilanteen ja tod. näk. lähettävät minut vielä takaisin kotiin) Sairaalassa olin 10.30 ja ai, supistukset oli jo ihan tuntuvat.. No, kätilö tutki minut, olin 2 senttiä auki ja hän sanoi että sitten lääkärille ultraan kun vuosin aikalailla verta ( epäili että siinä seassa oli lapsivettä kun veri oli niin "juoksevaa") mutta siis lääkärille ultraan katsomaan että istukalla on kaikki ok kun verta tuli aika tavalla. No, ultraan pääsin sitten siitä 40 min. päästä, kaikki näyttivät olrvan ok, ala tutkimusta ei tehty kun oli kätilö sen juuri tehnyt. Mutta ultraus paikasta oolikin siiten hankala päästä enään ylös, supistuksia tuli siinä jo non-stoppina ja muutaman minuutin päästä kun siitä pääsin ylös niin lääkäri sanoi että seuraaksi mietitään sitten kipulääkitys. Tuntia aikaisemmin kun tulin niin kätilölle sanoin että ei mitään ennnenkuin on AIVAN pakko, mutta olin kyllä lääkärin kanssa aivan samaa mieltä, että jotain oli nyt saatava, supistukset oli jo niin kovat. Kätilön kanssa mentiin synnytysaliin jossa hän ehdotti epiduraalia, paha olo oli siinä vaiheessa jo mukana kuvioissa, siksi ei  edes tarjonnut ilokaasua vaan suoraan sen epiduraalin ja olin täysin samaa mieltä, olo oli tukala. Epiduraalin jälkeen kätilö tutki tilanteen ja sanoi että nyt 4cm auki, tilanteet siis eteni todella nopeaan, siksi sanoi supistustenkin olleen niin kovat. Epiduraali auttoi loistavati ja koitin siinä välillä levätä. 1,5 h päästä taas tutkittiin tilanne ja olinkin yht´äkkiä 7cm auki, tuli kiire ilmoittaa ystäville jotka tulivat synnytykseen mukaan että A, tulin sairaalaan ja B, täällä on tilanne jo tämä! No, siitä tunti  ja olin 9cm auki, tukihenkilöt onneksi saapuivat silloin ja sain toisen epiduraalin. puoli tuntia ja olinkin 10cm auki ja sitten alkoi työ.. Huh Huh!! Ponnistin ja ponnistin ja kipu oli silloin vielä suht poissa. Mutta kun vauva tuli alemmas, alkoi sydänäänet heiketä.. Toinen kätilö kutsuttiin paikalle ja lääkäri myös ja leikattiin siinä vaiheessa väliliha, kätilöt levittivät sisutaani käsin ( se sattui melkein kaikista eniten koko touhusta ) ja lääkäri joutui laittamaan imukupin, höh meinasin silloin.. no, lääkäri avusti imukupilla, kätilöt käsin ja minä ponnistin minkä pystyin ja saatiin Jännän pää vihdoin ulos ja silloin heti leikattiin napanuora, se oli kaksi kertaa kaulan ympäri, siitä syystä sydänäänet heikentyi kun Jännää sain ponnistettua alemmas (lyhyt napanuora piti häntä sisällä ja minä ponnistan ulos, vauva reppana ) Loppu vartalo tuli tietysti kuin itsestään kun napanuora oli katkaistu ja sen verran näin että tyttö tuli ennenkuin hänet vietiin saamaan happea jne.. Puolen tunnin päästä minut kursittiin kokoon, ystävät päivystivät minulle vauvan tilannetta ja sain hönet tikkauksen jälkeen vihdoin luokseni ja rinnalle, tunnin verran hän siinä heti imi ja olo oli taivaallisen ihana! Olo oli niin onnesta sekaisin ettei mitään rajaa!! sanoin kuvaamatonta! Olo muuten oli heikko, oksensin vielä sen illan ja koitin syödä mutta pää oli niin pilvissä että se paha olo huikkui täysin prinsessan ihannointiin. Pää hänellä oli isolla mustelmalla ja niin kovin turvoksissa aivan silmiä myöten ( reppana miten rankka kokemus hänelle syntymä oli, mmahtoi olla pää kipeä, auts! ) mutta ai miten kiltti ja reipas hän silti oli, ei itkua vaan ääntä kun kävi ruokatilaus.   syntymäpaino oli 3155kg ja pituus 48cm. Tänään pääsimme jo kotiin, keskiviikkona menemme heikon sivuäänen löytymisen takia kontrolliin, toivottavasti se olisi kadonnut siihen mennessä. vkoja oli siis kasassa 39+2.

Nyt on niiiiiiin onnellinen olo olla kotona maailman ihanimman tuhisijan kanssa! tällainen tervehdys täältä, tsemppiä kaikille masun kanssa meneville ja kotona vauvan kanssa oleville!

   terv. maailman onnellisin ja ylpein äiti 


_____________________________
 
Tässä olis mun synnytyskertomus. meillä oli yliaikaisuustarkastus varattu 9.3 klo 9.30 ja samana aamuna 5 aikaan heräsin kun alkoi supistelemaan. Eivät olleet kivuliaita.Vessaan mennessä meni limatulppa. No, mietin pitäisikö soittaa lääkäriin ja perua aika,mutta ajattelin mennä kuitenkin,jos vaikka supistukset lakkaavat.No, 2cm olin auki yliaikaistarkastuksessa ja lähettivät vielä kotiin,sanoivat että tuu torstaina takas jos ei oo siihen mennessä tullut. Päästiin kotiin 11 maissa ja supistukset muuttuivat kivuliaiksi. 13 jälkeen meni lapsivesi ja sitten mentiin sairaalaan. Siellä olin 4cm auki.no,sain ilokaasua ja se kyllä auttoi. klo 15 olin 7cm auki ja kysyttiin olisiko puudutuksen tarvetta ja siinä vaiheessa olin jo valmis mihin vaan,kun ilokaasu ei enää tuntunut tehoavan.Sain spinaalin ja sitten ei enää tuntunut miltään. Tuntui että synnytys pysähtyi hetkeksi, kunnes 17 aikaan alkoi supistukset taas tuntumaan ja sitten ponnistamaan.ponnistusvaihe kesti 14 min.Poika tuli pää ja käsi edellä,napanuora oli kerran kaulan ympäri.Kaikki sanoivat sairaalassa että oli kyllä nopea synnytys ensisynnyttäjäksi,mutta eipä ainakaan jäänyt minkäänlaisia traumoja,vaan pidin hommaa kohtuu helppona kun kaikki oli ohi. Ja poika on enkeli.Ei kitise turhia ja syö hyvin ja nukkuu =)siis ainakin vielä =)
 
Oma keromukseni

Tiistaina 2.2 oli äippäpolilla seuranta kaynti, koska vauvan koko oli pienempi mitä viikot näytti. noh menimme mieheni kanssa tarkastukseen ja lääkäri sanoi että vauva on pieni koko arvio oli 2,3-2,5kg ja vauva ei ollut juurikaan kasvanut, koska pari viikkoa taakse päin oli ollut edellinen tarkastus. Lääkäri suositteli että jäisin osastolle tarkkailuun,ja synnytyksen käynnistys olisi luultavasti edessä, hain kotua vain tavarani ja mies vei minut takaisin sairaalaan ja osastolle.
Keskiviikko 3.2 keskiviikkona lääkäri kierron jälkeen vauva ultrattiin ja koko oli edelleen sama, joten lääkäri päätti synnytyksen käynnistämisestä. sytotec lääkitys aloitettiin keskiviikkona aamusta, keskiviikkona ei vielä tapahtunut mitään ei edes supistuksia.
Torstai 4.2 Sain taas kolme sytoteciä eikä vieläkään mitään ei supistuksia, lääkäri sanoi että kaksi päivää niitä annetaan suun kautta kolmentena laitetaan kohdun suulle ja jos ei vieläkään mitään niin sitten on edessä sektio. Perjantai 5.2 sain sytotecin 6 aikaan aamulla, sain jonkin verran nukuttua vielä ja sitten olikin jo aamiaisen vuoro, kun olin saanut aamupalan syötyä 9 aikaan alkoi kummallinen selkä kipu. Kätilö arveli ne supistuksiksi, ja niinhän ne olikin ja supistukset kovenivat puolen päivän jälkeen. Supistuksia tuli epä säännöllisesti en pystynyt olemaan makuulla vaan lähdin käytävälle kävelylle. Aikani käveltyäni istuin käytävällä olevaan tuoliin ja sanoin miehelleni, että supistukset ovat jatkuneet 12 lähtien samalla katoin kelloa ja kello oli 5 iltapäivällä. Nousin tuolista, otin muutaman askeleen ja aivan kuin olisin pissannut huosuuni lapsivedet meni. supistukset yltyivät iltaa kohti ja tulivat jo lopulta 2-3min välein. 10 mennessä supistukset vähenivat ja loppuivat, mies lähetettiin kotiin minä sain kipu piikin ja nukuin täyden yön aamu puol 8 saakka. Lauantai 6.2 puoli 9 aikaan aamulla supistukset alkoivat ja yltyivät kovasti. kymmenen aikaan soitin miehelleni ja käskin tulla sairaalaan. sai kipupiikin ja se tuntui auttavan jonkin verran, mutta sitten kipu yltyi kovaksi ja kätilö käski menemään suihkuun jos se auttaisi olin suihkussa 30min ja se auttoi vaan sillon kun siellä seisoi ja kun tulin suihkusta pois niin kivut olivat jo todella pahoja. kätilö pisti vielä kipupiikin ja koitti tilantee olin kahdelle sormelle auki, kipu oli loppumaton ja kamala kipupiikki ei auttanut ja kätilö vei minut saliin. Salissa olin puoli 12 ja sain ilo kaasua se auttoi ja pääsin rentoutumaan jonkin ajan kuluttua kätilö koitti kohdun suun tilanteen ja oli 4cm auki, sain epiduraali puudutuksen ja se auttoi kahden aikaan tunsin kovaa tarvetta ponnistaa ja samalla oli muka pakko päästä vessaan, kätilö tarkisti tilanteen ja olin 10 cm auki ja sain ruveta ponnistamaan, ponnistin 13 min ja maailman ihanin tyttö oli sylissäni kello 14:13 [:D] tyttö painoi 2610g ja pituutta oli 46 cm

Koko synnytys kesti 5h ja 13min. Sen jälkeen minulle tehtiin kaavinta koska istukka repesi.
 
oma kertomukseni :)

maanantaina ja tiistai välisenä yönä käytii vastaaotolla koska supistuksia tuli maanantai iltana noin 10min välein ja siellä sanoivat että on mehupillille auki,laittoivat kotiin ja huikkas vaan perään että toden näköisesti tuutte takasi jo aamulla synnyttää tai sitte viimeistää tiistai iltana.
no tiistai meni sillain että supisteli koko päivän ja supistukset olivat kipeitä,niitä tuli noin 15 minuutin välein ja iltaa kohti alkoi olemaan 10 min välein.
lähettiin saunaa miehenkaa joskus seitsemän aikaa ja katottii salkkarit ja salkkareiden aikaa alkoi supistukset olemaan 5min välein ja sanoin miehelle että lähtään. mentii vastaaotolle oli auki 3cm. ottivat mut osastolle ja laittovat miehen kotiin ja sanoivat että valmistaudu tulemaan yöllä takas että synnytys on käynnissä.
yö meni ja yön supiseli kipeesti,sain pari puudutusta suoraa lihaksee jotka auttovat aina vähä aikaa. aamulla heräsin keskiviikkona(3.3) jollon supistukset tulivat 10min välein ja aloin jo ite masentua että siihenkö ne sit loppu,mutta kun kätilö tarkisti niin hän totesi että on jo 4cm auki että nyt lähtään saliin (n.klo 11.00). epiduraalin sain joskus 15.00 jälkee ja täysin auki olin 19.00 ja ponnistamaan alettii tasan 19.00. tyttö synty 19.33. synnytys oli ihana kokemus. olin ensi synnyttäjä.
meillä oli näyttö synnytys ja opiskelija oli tosi hyvä,huomio joka asian ja kyseli vointia ja kohtelia minua todella kivasti. tottakai kävi kipeesti,mutta kivun kesti ku tiesi että mitä sieltä tulee. :) tyttö syntyi 41+5 viikoilla ja oli 47cm ja painoi 2860g. aika pieni mutta hyvin on pärjätty ja reipas on ollut :)
 
Jos toi neiti nyt vaan pysyy nukuksissa niin kirjoitan oman tarinani...

12.3. Yliaikaiskontrolli (rv 42+0), ultrattiin, lääkäri ei millään löytänyt
napanuoraa, lopuksi totesi, että olen 1-2 senttiä auki ja kai se napanuora
siellä jossain on... Seuraavalle päivälle käynnistys.

13.3 oma synttäripäivä. Sairaalaan aamusta napsiin käynnistysnappeja.
Muiden kertoman mukaan supistukset tuntuu kuin maha menisi kovaksi,
itsellä ei mitään sellaisia tuntemuksia. Nännejä hieromalla minulle simuloitiin
lieviä supistuksia. Tuolloin tajusin, että eihän se mitään mahassa tunnu,
vaan jomotuksena alaselässä ja kuin verenpaineelta, huminana päässä.
Illalla yhdeksän aikaan meni vedet. Tuon jälkeen supistukset heti 4 minuutin
välein. Yöllä sain kipupiikin, jonka avulla sain 1,5 tuntia nukuttua.

14.3. Supistukset jatkuivat tasasesti 4-5 minuutin välein. Kävin ottamassa
pitkän suihkun. Söin vielä ihan normaalisti. Yksi virolainen hoitaja tokaisi
ettei synnytys voi olla vielä lähelläkään, koska mulla oli nälkä! Tästä
kommentista ei tainnut mennä tuntiakaan kun olin synnytyssalissa.
(Ja kyllä mä vielä synnytyssalissakin pyysin ruokaa, sain jogurttia.)
Ennen synnytyssaliin menoa sain peräruiskeen, ja siitä tuli todella
hyvä olo, suosittelen. Saliin mentäessä olin noin 3-4 cm auki.
Minulle annettiin oksitosiinia voimistamaan supistuksia. Sain kokeilla
myös ilokaasua, joka oli aivan kamalaa. Ihan kuin olisi ollut 5 promillen
kännissä ja silti kivut ei hävinneet mihinkään, tunsin oloni tyhmäksi.
Parasta oli kun pääsi jumppapallon kanssa istuksiin suihkuun tunniksi.
Koko päivän otin supistuksia vastaan, kahteen otteeseen laitettiin
epiduraalia, mikä vei kivut kokonaan kahdeksi tunniksi, mutta
aiheutti aivan hillittömän kutinan joka puolella kehoa. Vauvan päästä
otettiin kahteen otteeseen happiarvot (kivuton toimenpide) ja ne oli
kunnossa. Sain myös kohdunkaulan puudutteen jossain välissä,
joka oli tosi kivulias, mutta vei kivut samalla sekunnilla.

15.3. Kolmen aikaan aamuyöstä todettiin ettei synnytys ole edennyt
viimeiseen neljään tuntiin ollenkaan, joten vauva päätettiin ottaa
keisarilla ulos. Tässä vaiheessa oloni oli täysin voimaton, tärisin
vain hulluna. En meinannut jaksaa millään siirtyä sängyltä toiselle.
03.27 neiti syntyi, pisteitä 9/9. Raskausviikkoja 42+3 ja 30 tunnin
työ takana. Huh huh. Olisi se eka mukula saanu vähän helpommin tulla...

Syy sektioon; mukulalla oli napanuora mahan ja olkapään ympäri,
ei päässyt tulemaan ulos, vaikka tosissaan oli sekin yrittänyt, otsa
kuhmulla. Olisi vain yliaikaiskontrollissa saatu sekin nähdä ultraamalla
niin olisin säästynyt 30 tunnin tuskalta.
 
Takaisin
Top