Moikka naiset!
Liian aikaista avata tämä ketju, onhan vasta toukokuu nurkan takana?
Enpä tiedä sittenkään. Elämä on arvaamatonta.
Torstaina 29.4 klo 01 olin ollut jo reilun tunnin hereillä ja ihmetellyt kamalaa menoa mahassa. Yhtäkkiä tunsin jotain valuvan, paniikissa haparoin yövalon päälle ja mieskin oli jo ihan hereillä et mitä ihmettä. Lapsivedessähän mä makasin. Ensimmäinen ajatus: mihin pitää soittaa, mitä pitää tehdä??!! Äippäpolin nroa mies ei löytänyt ( ja kuinka monesti olin ajatellu että pitää latoa ajoissa kaikki numerot omaan kännykkään ) joten mies soitti hätäkeskukseen. Sieltä käskettiin maata oikealla kyljellä ja odottaa ambulanssia.
Te ette usko miten paljon mä pelkäsin! Makasin vaan lammikossa ja jalat tärisi pelosta, kirosin vain että missä v*****a se lanssi viipyy!!! Se odotus tuntu ikuisuudelta. Sen verran tajusin miestä ohjeistaa että ottaa neuvolakortin mukaan. Lanssi tuli ja miehet teki esitutkimuksen, vetasivat mulle collegehousut jalkaan, t-paita päälle ja avojaloin ilman mitään muuta vaatetta lähettiin. Sairaalaan tullessa housut oli polvia ja selkää myöten aivan märät. Jalat tärisi pelosta edelleen, siihen saakka kunnes kätilö klo 03 maissa tuli tutkimaan ja selventämään tilanteen. Se rauhotti.
Mulla ei ollut tuntuvia supistuksia, tai ainakaan kipeitä. Lapsi hengissä ja pää alaspäin valmina. Vettä ei lainkaan pussissa. Kohdunkaula oli lyhentynyt n.2cm, 3cm jälellä. Kohdun suu kiinni, mutta pehmentynyt.
Kätilön kommentti: "varmaa on ettei tämä raskaus kestä loppuun saakka. Lapsi voi syntyä tänä yönä tai huomenna, ehkä ylihuomenna. Teemme kaikkemme jotta asia viivästyy ja ehditään kypsyttää lapsen keuhkoja valmiimmiksi". Sain kuivaa päälle ja sidettä housuun ja meidät kuskattiin synnytyssaliin odottamaan mitä tapahtuu. Anturat sekä lapsen sykkeelle että suppareille laitettiin kiinni. Suppareita piirtyi 10 min välein mutta en tuntenut niitä itse lainkaan. Ne eivät tosin kestäneet kuin joitakin sekunteja. Tippa laitettiin tulemaan, jotain supistuksia ehkäisevää ja antibioottia varalta.
Tuli aamu ja kätilö kertoi siirtävänsä mut osastolle koska tilanne ei etene tällähetkellä. Yksikään yö ei oo menny niin nopeesti valvoessa. Itkukin tuli mulla ja miehellä vasta sitten kun oltiin jo hetki rauhotuttu ja yhtäkkiä naapurihuoneesta kuulu naisen karjunta ja heti perään lapsen parkasu. Se itketti helvetisti. Tuossa epätoivon vallitessa katkeruus sai vallan.
Toistaiseksi vielä tänään 30.4 olen yhtenä kappaleena osastolla. Jos huomiseen päästään, tulee 30vkoa täyteen. Molemmat kortisonipiikit keuhkoja varten on annettu ja kuulema ois hyvä jos lapsi vielä pari pv pysys sisällä. Hirvittäähän se ajatus että meidän Sisu on arvioitu painavan vain 1200g!! Yhtäkkiä kaikki mitat onkin alarajoilla kun ne aiemmin on olleet muuten keskikäyrällä paitsi paino hiukan yläkanttiin. Väkisinkin sitä ajattelee onko jokin kehityshäiriö kuitenkin olemassa tai jokin sairaus kerran näin tilanne on mennyt eriksi. Toisaalta toivon mittavirheen olevan erittäin todennäköinen....vaan mistä sitä tietää ennenkuin näkee.
Kovasti otetaan verikokeita, annetaan antibioottia, kuunnellaan sykkeitä ja mitataan ruumiinlämpöä. Lääkäri ei käy katsomassa ellei mitään muutosta voinnissa tapahdu. Alapäätä ei turhaan ronklata vaan kokeet kertoo onko tulehdusta ja miten edetään. Vessassa ja suihkussa saa käydä, muuten makoiltava kyljellään. Suihkuun en tosin oo uskaltanu mennä kun alavatsa on melko kipee. Koitan vaan maata ja toivoa tilanteen pysyvän rauhallisena mahollisimman pitkään.
Lohtua ja toivoa antaa huonekaveri joka sai terveen tytön viikolla 28, 1000g. Neiti oli tulossa jo 24vkolla, mutta sitä saatiin hienosti venytettyä kuukaudella!
Avasin tän ketjun, koska todennäkösesti oon eka joka tästä porukasta synnyttää, tavalla tai toisella. Heinäkuulle tai edes kesäkuulle kaveri ei kestä mitenkään mutta en katso kuuluvani toukokuussa synnyttäneiden osiollekaan, koska LA on kuitenkin heinäkuussa :)
Tämmöstä tälläkertaa, raportoin tähän kuinka homma etenee.....
Bixio 29+6
Liian aikaista avata tämä ketju, onhan vasta toukokuu nurkan takana?
Enpä tiedä sittenkään. Elämä on arvaamatonta.
Torstaina 29.4 klo 01 olin ollut jo reilun tunnin hereillä ja ihmetellyt kamalaa menoa mahassa. Yhtäkkiä tunsin jotain valuvan, paniikissa haparoin yövalon päälle ja mieskin oli jo ihan hereillä et mitä ihmettä. Lapsivedessähän mä makasin. Ensimmäinen ajatus: mihin pitää soittaa, mitä pitää tehdä??!! Äippäpolin nroa mies ei löytänyt ( ja kuinka monesti olin ajatellu että pitää latoa ajoissa kaikki numerot omaan kännykkään ) joten mies soitti hätäkeskukseen. Sieltä käskettiin maata oikealla kyljellä ja odottaa ambulanssia.
Te ette usko miten paljon mä pelkäsin! Makasin vaan lammikossa ja jalat tärisi pelosta, kirosin vain että missä v*****a se lanssi viipyy!!! Se odotus tuntu ikuisuudelta. Sen verran tajusin miestä ohjeistaa että ottaa neuvolakortin mukaan. Lanssi tuli ja miehet teki esitutkimuksen, vetasivat mulle collegehousut jalkaan, t-paita päälle ja avojaloin ilman mitään muuta vaatetta lähettiin. Sairaalaan tullessa housut oli polvia ja selkää myöten aivan märät. Jalat tärisi pelosta edelleen, siihen saakka kunnes kätilö klo 03 maissa tuli tutkimaan ja selventämään tilanteen. Se rauhotti.
Mulla ei ollut tuntuvia supistuksia, tai ainakaan kipeitä. Lapsi hengissä ja pää alaspäin valmina. Vettä ei lainkaan pussissa. Kohdunkaula oli lyhentynyt n.2cm, 3cm jälellä. Kohdun suu kiinni, mutta pehmentynyt.
Kätilön kommentti: "varmaa on ettei tämä raskaus kestä loppuun saakka. Lapsi voi syntyä tänä yönä tai huomenna, ehkä ylihuomenna. Teemme kaikkemme jotta asia viivästyy ja ehditään kypsyttää lapsen keuhkoja valmiimmiksi". Sain kuivaa päälle ja sidettä housuun ja meidät kuskattiin synnytyssaliin odottamaan mitä tapahtuu. Anturat sekä lapsen sykkeelle että suppareille laitettiin kiinni. Suppareita piirtyi 10 min välein mutta en tuntenut niitä itse lainkaan. Ne eivät tosin kestäneet kuin joitakin sekunteja. Tippa laitettiin tulemaan, jotain supistuksia ehkäisevää ja antibioottia varalta.
Tuli aamu ja kätilö kertoi siirtävänsä mut osastolle koska tilanne ei etene tällähetkellä. Yksikään yö ei oo menny niin nopeesti valvoessa. Itkukin tuli mulla ja miehellä vasta sitten kun oltiin jo hetki rauhotuttu ja yhtäkkiä naapurihuoneesta kuulu naisen karjunta ja heti perään lapsen parkasu. Se itketti helvetisti. Tuossa epätoivon vallitessa katkeruus sai vallan.
Toistaiseksi vielä tänään 30.4 olen yhtenä kappaleena osastolla. Jos huomiseen päästään, tulee 30vkoa täyteen. Molemmat kortisonipiikit keuhkoja varten on annettu ja kuulema ois hyvä jos lapsi vielä pari pv pysys sisällä. Hirvittäähän se ajatus että meidän Sisu on arvioitu painavan vain 1200g!! Yhtäkkiä kaikki mitat onkin alarajoilla kun ne aiemmin on olleet muuten keskikäyrällä paitsi paino hiukan yläkanttiin. Väkisinkin sitä ajattelee onko jokin kehityshäiriö kuitenkin olemassa tai jokin sairaus kerran näin tilanne on mennyt eriksi. Toisaalta toivon mittavirheen olevan erittäin todennäköinen....vaan mistä sitä tietää ennenkuin näkee.
Kovasti otetaan verikokeita, annetaan antibioottia, kuunnellaan sykkeitä ja mitataan ruumiinlämpöä. Lääkäri ei käy katsomassa ellei mitään muutosta voinnissa tapahdu. Alapäätä ei turhaan ronklata vaan kokeet kertoo onko tulehdusta ja miten edetään. Vessassa ja suihkussa saa käydä, muuten makoiltava kyljellään. Suihkuun en tosin oo uskaltanu mennä kun alavatsa on melko kipee. Koitan vaan maata ja toivoa tilanteen pysyvän rauhallisena mahollisimman pitkään.
Lohtua ja toivoa antaa huonekaveri joka sai terveen tytön viikolla 28, 1000g. Neiti oli tulossa jo 24vkolla, mutta sitä saatiin hienosti venytettyä kuukaudella!
Avasin tän ketjun, koska todennäkösesti oon eka joka tästä porukasta synnyttää, tavalla tai toisella. Heinäkuulle tai edes kesäkuulle kaveri ei kestä mitenkään mutta en katso kuuluvani toukokuussa synnyttäneiden osiollekaan, koska LA on kuitenkin heinäkuussa :)
Tämmöstä tälläkertaa, raportoin tähän kuinka homma etenee.....
Bixio 29+6
http://www.kevyt.net/keskustelu/
