Heinä-syyskuun vapaa keskustelu-alusta

Oon kattellu noitten muiden laskettujen ajan ryhmiä, mutta siellä on todella hiljaista. Ovat varmaan pääsääntöisesti salaisella foorumilla? Onko syyskuisilla paljonkin aktiivisempaa keskustelua yksityisellä puolella? En oo jaksanu vielä liittyä kun meillä on ollut aika aktiivinen ote keskusteluissa täälläkin.
 
Jonkin verran on salaisella puolella keskustelua, mutta aika paljon samoja asioita käydään mun mielestä myös tällä puolella.

Oliko monelle jo tullut arpia? Mulle oli pamahtanut ihan yllättäen navan yläpuolelle sellainen leviävä arpi. Saa nähdä, ilmaantuuko niitä kohta lisää.
 
  • Mulla tuli ensimmäinen raskausarpi, jenkkakahvan kohdalta repes. Toivottavasti ei tuu enempää.
  • Tajusin että mulla on enää about viis viikkoa laskettuun aikaan. Eli reilut kolme viikkoa kun vauva on täysaikainen. Tuntuu että maha ois laskeutunut jo vähän. Vauva ei oo kyllä kiinnittynyt ja viime viikolla oli vielä poikittain.
 
Ystävän kanssa puitiin just, että kun ekasta raskaudesta on niin vähän aikaa niin nythän raskausarvet ovat toisessa raskaudessa pistäneet oikein bileet pystyyn. Eli koko maha arvissa, vanhat ja ne lukuisat uudet. Ts. Peli menetetty 8)
 
Mun edellinen onnistunut raskaus on vähän yli 2 vuotias ja siitä ei tullut yhtään arpea mut nyt sellanen fiilis et tästä kyllä tulee. Täytyy vaan yrittää nyt hyväksyä nää muutokset. Tissit nyt putos pari senttiä alemmas ton edellisen kohdalla jo, niin varmaan pahempaa odotettavissa :grin
 
Itselläkin tulee kyllä enempi kirjoiteltua salaisella puolella, kun pystyy vähän vapaammin kertomaan juttuja :) Olisko keskustelua ehkä saman verran tai korkeintaan vähän enemmän sillä puolen.

Mulla on raskausarpia kyljissä molemmilla puolen + tisseissä paljon. Mahassa ei yhtään.

Ahven, sama juttu lasketun ajan kanssa, kääks! Viisi ja puoli viikkoa laskettuun aikaan :eek: Mustakin tuntuu, että vauva on ehkä vähän jo laskeutunut alemmas. Kiinnittymisestä ei ole tietoa. Tiistaina neuvola!
 
Ootpa Ahven jo pitkällä! Ite lasken niin että 10viikon päästä olis vauva sylissä. Laskettuun aikaan on seitsemän viikkoa, mutta jos käynnistämään taas joudutaan. Esikoisen aikaan oli tässä vaiheessa jo lakanatkin pinniksessä valmiina, nyt vasta pohdin että mistä raapasen tilaa vauvan vaatteille. Sentään vaippoja ostin jo. Milloin se pesänrakennusvimma oikeen käynnistyy??
 
Joo ei täs tokan kohdalla jaksa stressata noista valmisteluista. Pinniksen kokoon joskus ens kuussa ja vauvan vaatteet nyt pesee vaikka päivässä et katotaan sitäkin tossa joskus :grin
Aamuelokuun, oon pitkällä syyskuiseksi koska la on elokuun lopulla. :rolleyes:
 
Täällä myös vajaa 6 viikkoa laskettuun, la kuun vaihteessa. Eilen neuvolalääkärin jälkeen menin ja ostin vaippoja, oon niitä jo muutaman kerran hypistellyt. Myös Samarinia synnytystä varten kun viimeksi jouduin oksitosiinitippaan ja sen haluaisin välttää (https://www.vau.fi/blogit/vauvantai-katilo/ruokasooda-ja-synnytys/). Pinnis ja hoitopöytä pitäisi vielä koota mutta ne on miehen heiniä. Nyt nautin olostani.

Eilen hilluin kavereiden kanssa puolilleöin Tammerfestejä kuuntelemassa Laukontorilla. Vielä vanha jaksaa ja mahakaan ei vaivaa kunhan aina löytää vessan jostain :D
 
10 viikkoa laskettuunaikaan ja mä en oo tehny mitään vielä kotona. Just aamulla isännälle tuumasin, että tuleekohan meille vielä kiire :) Jotenki ei oo näillä helteillä enää töiden päälle jaksanu ajatella. Toisaalta esikoinen kun on tulossa, niin ei oikeen ees osaa ajatella mitä kaikkee pitäs hankkia. Isäntäki vaan tuumas, että nauti näistä hetkistä, kun saat vielä nukuttua (ilmalämpöpumppu ja viilennys <3 ) eikä suurempia kipuja ole vielä ollut. Lupas sitte loppuajasta mennä ostoksille listan kanssa, jos en enää itte kykene. Tänään kylläkin aloitetaan vauvanhuoneen remontti, että ehkä tässä joku kipinä iskee kaikelle hankinnoille pikkuhiljaa :)
 
Sain kaivettua laatikoista vauvan vaatteet ja pesu päivä nyt menossa ihan helpottava tunne kun pääs alkuun ja pääsee tekemään vähän invistä et tarviaako mitään uutta hommata. Unipesän kyllä tilasin netistä pitkän pohtimisen jälkeen. Eilen myös pikkupoikien kanssa laitettii hoitopöytää valmiiksi. Tuli kyllä hyvän olontunteita valmistelussa ja jotenki tekee hyvää pysähtyä miettimään vauvaa ku valmistelee juttuja :) niin hektistä muuten ollu tää elo täällä näiden muiden lapsosten kanssa.
 
Pöh, typerä ampiainen onnistui pihahommien lomassa pistämään kahdesti jalkaan. Soitin jo hätäpäissäni terveysneuvontaan :hilarious: sanoivat, että jos tulee mitään outoja oireita, niin soitto vaikka häkeen tai suorinta tietä päivystykseen.
 
Hui kun osa on jo pitkällä! Reilu kuukausi teillä enää :O itellä vielä tuntuu synnytys kaaaaaukaiselta... ja vauva vielä kaukaisemmalta...
 
Hehe, sain mä ostettua vauvalle talkkia tänäpä! 8) esikoisella käytin sitä mikä tuli äp:n mukana ja samaa tietenkin hain uudelle apteekista :D huomenna (jos jaksaa) pitäis mööblata ni ehkä sais pari laatikkoo vauvan vaatteille käyttöön. Ihanaa kun on pieni kämppä, liian vähän säilytystilaa ja liikaa turhaa roinaa. Kirppishommat houkuttaa, mutta fb:n kautta liikkuu huonosti ja isot kirppikset on 20km päässä. Ei malttaisi ajaa edestakas että saa.siivota pöydän ja mahdolliset voitot kuluttaa bensaan...
 
Täällä myös vajaa 6 viikkoa laskettuun, la kuun vaihteessa. Eilen neuvolalääkärin jälkeen menin ja ostin vaippoja, oon niitä jo muutaman kerran hypistellyt. Myös Samarinia synnytystä varten kun viimeksi jouduin oksitosiinitippaan ja sen haluaisin välttää (https://www.vau.fi/blogit/vauvantai-katilo/ruokasooda-ja-synnytys/). Pinnis ja hoitopöytä pitäisi vielä koota mutta ne on miehen heiniä. Nyt nautin olostani.

Eilen hilluin kavereiden kanssa puolilleöin Tammerfestejä kuuntelemassa Laukontorilla. Vielä vanha jaksaa ja mahakaan ei vaivaa kunhan aina löytää vessan jostain :D
Olipa hyvä vinkki toi Samarin. En oo ikinä kuullutkaan, että voisi olla apua synnytyksessä ja kauppalistalle sen nyt laitoin. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin reilu 5 viikkoa, joten kai tässä pitää alkaa valmisteluja tekeen todenteolla.
 
Hehe, sain mä ostettua vauvalle talkkia tänäpä! 8) esikoisella käytin sitä mikä tuli äp:n mukana ja samaa tietenkin hain uudelle apteekista :D huomenna (jos jaksaa) pitäis mööblata ni ehkä sais pari laatikkoo vauvan vaatteille käyttöön. Ihanaa kun on pieni kämppä, liian vähän säilytystilaa ja liikaa turhaa roinaa. Kirppishommat houkuttaa, mutta fb:n kautta liikkuu huonosti ja isot kirppikset on 20km päässä. Ei malttaisi ajaa edestakas että saa.siivota pöydän ja mahdolliset voitot kuluttaa bensaan...

Me ollaan innostuttu lukemaan Konmari-kirjaa ja alettu käydä sen ohjeistuksilla tavaroita tosissaan läpi. Suurin osa on sen verran arvotonta että ei maksa vaivaa alkaa myymään niin ollaan vaan viety spr:n kirppikselle :)
 
Mulla meni jotenki ohi. Miten samarin auttaa synnytyksessä?

Meillä on saatu aikaseksi kysellä torista esikoiselle isojen tyttöjen sänkyä (vielä ei tullu vastausta) ja pestä lahjaksi saatu iso kassillinen vaatteita kaappiin. Ostettiin alkukesästä lastenhuoneen vaatekaappiin elfa-järjestelmä järkevöittämään tilaa, nii nyt oli hyvä laittaa pienemmänki vaatteita paikoilleen. Lisäks tein jo kesäkuussa vaavi-sänkytilauksen. Todettiin se niin käteväksi esikoisen vauva-aikana, että ei ees mietitty tällä kertaa, otetaanko se. Lisäks saadaan samalla kätevästi pinnis vähäksi aikaa jemmaan eikä se siirry suoraan esikoiselta pikkuselle.

Nii ja ostettiinhan me fb-kirpulta tuplarattaat! Laitettiin samalla esikoisen rattaat toriin myyntiin, mutta niitä ei oo vielä kukaan kyselly. Ois kiva saada ne pois talon lastenvaunuvarastosta.
 
Nii ja mä en kans oo lainkaan salaisella puolella, kun täälläkin on ollu tätä keskustelua ja edellisellä kerralla en saanu sitä jostain syystä toimimaan.
 
Takaisin
Top