Minä en missään nimessä halua tietää! (odotan esikoista) Minulle se on aina ollu itsestäänselvää että elämän suurinta yllätystä odotetaan loppuun saakka. Koko elämäni olen miettinyt sitä mahtavaa ainutlaatuista hetkeä kun kätilö sanoo että "se on tyttö!" tai "se on poika!" tai jotain vastaavaa.
Mies oli aluksi vähän epäileväinen ja kysyi olenko tosissani, mutta kun selitin miten tärkeä ja mahtava ainutlaatuinen kokemus se olisi, niin hänkin innostui ajatuksesta.
Kun minun äitini oli raskaana, ei vielä edes ollut niin kehittyneitä ultria (Neuvostoliitossa) tai ei ainakaan katsottu/nähty sukupuolta. Kun minä synnyin niin äiti vaan meni huutamaan talvisena aamuna sairaalan ikkunasta alhaalla odottavalle isälle että "tuli tyttö!" ja isä huusi takas että "no annetaan hänelle nimeksi ~~~". Kyllä se oli paljon hienompaa kun ei tiennyt etukäteen. Ja vanhemmilla on tutkitusti vähemmän "sukupuolipettymyksiä" kun sukupuoli selviää vasta kun näkee sen ihanan nyytin elävänä edessään.
Vaatteita ja tarvikkeita minä ostan sellaisia joista tykkään, enkä sukupuolen perusteella, ja olen vaan iloinen että läheiset ei pääse etukäteen rakentamaan kaikenmaailman sukupuolistereotypioita ja -rooleja meidän lapsen ympärille jo ennen hänen syntymää 
(ovat vähän sellaiseen taipuvaisia).
nimien keksiminen on mulle ihan lempiosuus raskaudesta ja on vaan kivaa että voi keksiä niitä molemmille. sitten jos/kun tulee lisää lapsia niin on toisellekin sukupuolelle nimivaihtoehtoja valmiina.
