Hääkuumetta?

SannaKoo

SannaKoo

Sanavalmis juttuseppä
Noniin, avataanpas tällekin oma nippu! En suostu uskomaan, että oon ainoa asian parissa tuskastelija ;)

Eli onkos täällä avoliitossa tai sellaisia kihloissa olijoita, joille ei hääkellojen kilkattelua oo tiedossa?

Kun mua siis kismittää aivan mahdottoman paljon se, että tuo äijä ei tajua viedä mua alttarille! :D Oon jopa valmis uhraamaan ajatukset kirkkohäistä ja ottamaan siviilivihkimisen, kunhan vaan saisin ne ihanan kauniit hääjuhlani kaikkine vouhotuksineen - ja suurimpana syynä tahtoisin saman sukunimen puolisoni ja lapseni kanssa! Pian mä marssin muuten vaan maistraattiin ja pyydän nimenvaihdosta, että saisin ees sen saman sukunimen ;)

Meillä kuitenkin jo liki 2v poika, yhdessä asuttu 3v ja kimpassa oltu nelisen vuotta... jotain sais jo tapahtua! Mieheltä ei oo tarvetta naimisiinmenolle, ja kun mä intän asiasta, niin se vastaa, että ehkä sekin päivä vielä joskus tulee.

Aaaargh! Miten muut selviää tän asian kanssa? ;)
 
No mitäpä jos otat ja kosaiset miestäsi? ;) Ei muakaan tosin ole vielä kosittu, vaikka naimisissa ollaankin. Ja niissä häissä on kuule hirvee järjestäminen! Paitsi jos tykkäät järkkäillä kaiken maailman juhlia, niin sittenhän se on kivaa. Mä en tykkää :(
 
Miul oli tässä muutama viikko sitten ihan sama ongelma vielä! Sit mies vihdoin teki sen ja kosas! Tiedän siis miltä SannaKoo siusta tuntuu! Ehkä se siunkaan mies ei siis oo ihan menetetty tapaus, kerta nää osaa yllättääkin.. :) Toivotaan ainakin!

Miulle ei ainakaan jotenkin päähän menny ajatus, et oisin itse kosinu.. Oon ehkä sen verran perinteinen, että ajattelen sen olevan miehen tehtävä, ja halusin kokea sen, että miltä se tuntuu kun mies kosii ja vastata myöntävästi. :) Kyl mie joskus uhkailin, että seuraavana karkauspäivänä se on kait pakko hoitaa asia, ellei mies itse saa sitä ennen aikaiseksi. Onneksi nyt sit ei tarvitse! :D

Nyt ollaan siis kihloissa.. Tosin se milloin on häät ym.? niin on kyl täysi kysymysmerkki. Haluaisin naimisiin sen takia nopeasti, että haluaisin saman sukunimen, mutta ensi kesänä ei ois vielä oikein varaa järjestää häitä. Maistraattivihkimistä oon miettiny, mut haluisin kuitenkin perinteiset häät, kirkkoineen ja hääjuhlineen.. :O Siinä onkin sit se seuraava ongelma sitten tosiaan. Miehelle kävisi maistraattivihkiminen, mutta itse en oo vielä sinut asian kanssa.. ÄÄH.. vaikeaa!!
 
Margeliini, niin no mä siis nimenomaan rakastan isojen juhlien järkkäilyä ja suunnittelua ja budjetointia ja ja ja! Joten jo senkin takia mä haluisin naimisiin!

Enkä tiiä, mitä sillä kosinnalla sinänsä tarkoitetaan, mutta monesti oon miehelle sanonut "Mennäänkö naimisiin?" ja siihen saan siis vastauksen, että kaipa sekin päivä joskus tulee... :D Tän saman oon nyt kuullu jo ainakin sen pari-kolme vuotta, aaargh! :D

Mä oon ollut kihloissa ja kokenut sen unelmakosinnan (mies järkännyt hotellihuoneeseen ruusunterälehdet, raahannut sinne cd-soittimen ja mun lempparimusaa, huone oli täynnä ruusukimppuja, se oli metsästänyt mun rakastamaa kylpyvaahtoa ja tilannut skumpat sinne kylmenee... vei mut ravintolaan ja sieltä hotellille, kosi huoneessa polvistuen. Ällölällyä ja romanttista siis, been there, done that) - mutta se mies vaan oli väärä, joten onneksi ei sitä hääpäivää tullut! Mä olin kuitenkin sillon vasta 20v ja hannasin; miehellä oli tutkinto plakkarissa ja hän ois ollut valmis asettumaan aloilleen, käytiin omistusasuntoja ja pankkilainaneuvotteluitakin läpi. Lopulta mä valitsin kuitenkin sen eri tien ja tutkinnon - joskin siitä pari vuotta myöhemmin tapasin tän nykyisen ja elämä vei. Ehkä se lukiorakkaus ei ookaan tarkoitettu kestämään, vaan sen kautta tiedän nyt, mitä mä oikeesti haluan. Ja se on toi renttu, pitkine tukkineen ja rockahtavine elämänasenteineen. Mut vielä kun sais tän parisuhteen ja lapsen lisäks sen saman sukunimen ja sormuksen! ;)

Riida, ah, kuulostaa sun loppukappaleen pohdinnat samalta kuin mulla! Sulla vaan on jo se eka sormus - mäki haluun! ;)
 
Sä saatkin sitten SannaKoo järjestää mun seuraavat häät ;) Mä silloin reilut pari vuotta sitten askarrellessani karkkirasioita uhosin, etten askartele enää ikinä. Juhlapaikalle kun mentiin koristelemaan, niin annoin kaikkien muitten vaan touhuta ihan rauhassa ja ite vaan istuin ja hoin, että mä en jaksa ja mä en tiedä, aina kun multa kysyttiin jotain.
 
Täällä yksi empaattinen rouvashenkilö. Meillähän siis kesti kahdeksan vuotta ennen kuin päästiin vihille asti, ja voin vakuuttaa, että asiasta ehdittiin kyllä muutaman kerran siihen mennessä keskustella :) "No sitten joskus" oli aina vastaus. Kunnes eräänä kauniina kesälomapäivänä heitin sohvalta johonkin telkkariohjelmaan liittyen täysin vitsillä, että mennäänkö ensi viikolla naimisiin... mies käveli seinäkalenterin eteen ja sanoi, että ensi viikko tulee varmaan liian pian, mutta miten olisi xx.xx. (päivämäärä noin kolme viikon päästä). Minä tietysti jäin täysin monttu auki :D Ja seuraavana päivänä olin hääpukuostoksilla!

Tällä tarinalla valan toivoa heihin, jotka miettivät, tuleeko se "joskus" koskaan - tulee se!
 
moi! me ollaa miehen kaa oltu kihloissajo tovi mutta häistä ei tietoakaan ku miehel on kauhee esiintymiskammio et se ei kestäs kirkkohäitä mutta mä suostusin kyl siihe maistraattiin kuha sais saman sukunimen ku miehel ja pojal... suurin syyminkä oon kuulluu siit naimisiinmenost et on liian iso askel enkä voi sitä ymmärtää ku sehän periaattees on vaa paperinpalanen missä meijän nimet mutta poika on osa molempia ja on läpi elämän kiinni molemmissa ja pojanki takii pitää osata olla sovussa... mä oon jo luopunu tavallaa toivosta naimisiinmenosta ku ei ikin tapahu mitää mut ehkä se viel yllättää ku lakkaan toivomast...
 
Mää oon tässä asiassa (monessa muussakin) aivan ulalla. Mikä ihmeen hääkuume? Miltä se tuntuu, missä se tuntuu, miten se syntyy, mitä siitä seuraa... mulla ei oo ollu ees vauvakuumetta, nii siitäkään tiijä mitään. Miks mä en tunne mistään mitään...rupee ärsyttää...kerran olen ollu kihloissa kun sillonen mies halus 3 viikon tuntemisen jälkeen, mikähän se oli kihlautumisen teoria siinäkin...
 
Kosin kesällä avomiestäni. Oltiin puhuttu jo pitkään naimisiinmenosta, koska sillä saataisiin sama sukunimi koko perheelle, eikä tarvitsis käydä tunnustamassa isyyttä seuraavan mukulan kohdalla. Jos en olis kosinut, niin avomies olisi tehnyt sen joka tapauksessa, mä vain ehdin ensin.

Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon ja ollaan ns. köyhä opiskelijaperhe, eli mitään suurta spektaakkelia ei voida järjestää... Me ei myöskään olla järjestetty nimiäisjuhlaa lapselle, joka on jo n. 7 kk vanha :/

Haaveilen juhlista, jotka olis meidän näköiset ja joissa voitaisiin yhdistää häät ja nimiäiset... Semmoinen "Jee ollaan perhe" -juhla :) Ihanteellista olis pitää ne jossain luonnon keskellä, oikeen vapaamuotoisesti. Tunnetaan paljon muusikkoja, joten olis aika hauskaa jos ei olis varsinaista bändiä juhlissa soittamassa, olis vaan isot jamit :D
 
Meillä mies kyllä hyvin tiesi, että kun kosii, niin se tarkoittaa myös että häät tulee. Oon sen verran "vanhanaikainen", että en jotenkin osaa ajatella, et oltais monia vuosia kihloissa vaan.. Miulle kihlaus on "lupaus" avioliitosta, joten mies tietää että 1-max 2 vuotta eteenpäin niin on häät.. :) 

Nyt sit vaan kun tosiaan osaisin tietää, että millaiset häät ja milloin.. Hiukan ajattelin 2013 vuoden kesää, mutta sit se tarkottaisi sitä, että oltaisiin vielä se 1,5v eri nimisiä. Miulla vielä ahdistavana tekijänä tässä on se, että miulla on isäni sukunimi, enkä oo missään väleissä isääni enkä isäni sukuun. Toi sukunimi on siis ainoa muistus koko ajan isästäni. Haluaisin senkin takia siitä eroon mahdollisimman pian. Mutta kaikkea ei voi saada.. joko odotan sen 1,5v että saan kirkkohäät ja isot juhlat, tai tyydyn maistraattivihkimiseen ja pieneen hääjuhlaan ja saan sukunimen muutettua vaikka jo keväällä.. :O Mitä siis teen!??!?! Vaikeaa..
 
Lele ja tietysti myös kaikki muutkin.  Me pyydettiin se vihkaisija sinne kartanon pihalle... Oviaukossa, portailla seisten heinäkuun ekana, se meiät vihkaisi. (maksoi jotain parisataa..) Mutta kun ein kuulu kirkkoon ja ei haliúttu mitään maistraatissa poukkoilemista, niin tuo oli "näppärää". JA kamalan romanttista!

Hääpäivä oli sovittu siihen kesäloman alkuun. Kutsut pantiin kolmisen viikkoa aiemmin. Töitä painettiin kuin pienet siat, eikä ajateltu häitä ollenkaan. Sitte viikko ennen häitä alkoi kesäloma.

Laivalla yli tosta hakemaan juotavat ja tukusta tarjottavat. Vieraita oli 130. Ja juhlat ihan mahtavat! Kokki paistoi pihalla pihvejä ja baarimikko heilutteli ruusupuskan juurella boolikauhaa. Sisällä syötiin ja tanssit pidettiin navetan ylisillä! Oli meijän näköiset bileet. Häävalssi oli unohtunut kummaltakin siinä ihanassa hötäkässä harjotella.. joten käytiin sillä hääautolla läheisessä kuppilassa pari tahtia Akselista ja Elinasta pyörähtämässä kesken kaiken. Baarissa olivat varanneet meille skumpan kylmään... ja sanottiin takaisn tullessa, että käytiin hiukan jäähdyttelemässä! Loppuillan musiikista huolehti tää meidän varsin värikäs ystävpiiri ja oma ukkokultani!

Että saa ne omannäköiset ja suuretkin juhlat loihdittua nopeasti! Me ei olis ees haluttu mitään hassuja hääkarkkeja tai askarteluja. Pöytäkoristeet ja hääkimpun tein itse. Ja hääpukuakin hiukan tuli omin käsin tuunailtua....

_________________

 
Ja muuten, eikös sen oman sukunimen saa aikuisena vaihtaa pientä maksua vastaan, jos sille on olemassa joku tärkeä syy?

Minä ainakin eron jälkeen otin kipiankapin oman sukunimeni takaisn . Ja nyt sitten tässä elämässä lisäsin siihen perään miehen sukunimen! Nyt tosin, kun tuo lapsikin tässä on, niin olen miettinyt, että pitäisikö meillä kaikilla olla sama sukunimi?

Hm.. ja aikuinen tyttäeni harkitsee, että ottaisi minun sukunimeni sieltä isäni puolelta, eli minun tyttönimeni. Hän ei oikein koe kuuluvansa samaan sukuun oman biologisen isänsä kanssa.

-----------
edit.hahah... olin näköjään kirjoittanut tuohon, että "pientä masua" vastaan.... sopiihan se tämän sivuston teemaan. Tarkoitin tietysti maksua, ja korjasinkin sen jo... :D
 
Saahan nimen toki vaihdettua.. Maksaa muistaakseni jonkun reilu 90€.

Mie sitä oon harkinnu usein, että ottaisin äidin suvun nimen, mutta haluisin kuitenkin että ollaan kaikki saman sukunimisiä. Mieskin sitä haluaa, ja viime kesänä kun asiasta enempi puhuin ja asiaa tutkailin, niin silloin jo mies sanoi, että "kyl siusta se "Virtanen" tulee elä huoli" eli siinä ilmoitti miullekin, että haluaa meistä kaikista saman sukunimisiä. :) Sit vaan odottelin että joko tuo kosasis, ja nyt sit senkin teki.. :)
 
Jee, toivoa siis on! Kiitos Minttuliina! :D
Vaan en uskalla liikaa siihen luottaa, koska tuo jääräpää nyt on tollanen jääräpää, eikä se ilmeisesti vaan usko siihen sormuksen voimaan. Se on myöntänyt nähneensä, kuinka jo pelkkä kihlasormus suistaa loistavia pariskuntia eroon - eikä suostu kuulemaan, kun mä vikisen, että no eihän me erota! Sen mielestä ei voitais olla tän enempää sitoutuneita; yhteinen lapsi ja kodin sisukset. Kodin seinätkin tulee tässä lähivuosina toivottavasti olemaan yhteisomistuksessamme (nyt siis vuokralla elämäntilanteesta johtuen).... Se ei näe siis syytä sille paperille, ja mulle se tärkein syy on kun mä haluuuuuuuuun!


Margeliini, jahas, ensimmäinen keikkani hääsuunnittelijana on siis tiedossa! Mulla on suurehko kavalkadi jakkupuja tuolla kaapissa jo ennestään, enää tarviin siis head-setin ja sen sellaisen minifläpin! Joo, diili!
Musta kyllä taitaa omien häideni suhteen kehkeytyä aikamoinen bridezilla... Tosin suurin osa asioistahan (eri teemat ja vuodenajat huomioiden, luonnollisesti) on mulla kyllä jo päässä, et eipä siinä ois ku se toteutus :D

Starletti, oh sinä onnelinen! Hääkuume ja vauvakuume on aivan hirveän kauheita asioita! Sitä vaan huomaa katsovansa muiden ihmisten kuvia ja suunnitelmia häistä ja vauvoista eri tavalla, huokailevansa ja tehneensä jo valintoja omien tuleviensa suhteen. Ajatuskin omista häistä hykerryttää! Oikeastaan mun miehen ei tartteis muuta tehdä, kuin olla valkkaamassa sormusta, nauttia polttareistaan ja ilmestyä hääpäivänä paikalle ;)

Ja sitten (pidätte mua ehkä hirviönä, mutta oon Kauris horoskoopiltani ;)) on vastapainona nää rationaaliset syyt; yhteinen sukunimi koko perheellä ja tietty oikeusturva ja parempi menestyminen tulevissa asuntolainaneuvotteluissa. Vaihtoehtoisesti siis käyn vaihtaa sukunimeni mieheni sukunimeksi (no oikeestaan en kyl ees haluis, sillä on tyhmempi sukunimi ku mulla!) ja pakotan miestä kirjoittamaan mun kanssa testamentin, jos meistä jommalle kummalle jotain tapahtuis. Onneks se uus laki suojelee irtaimiston osalta myös avopuolisoita, mutta kaikki tää muu tuleva...
 

SannaKoo kirjoitti:
parempi menestyminen tulevissa asuntolainaneuvotteluissa.

Tuotaa...nyt en oikein ymmärrä...mä oon saanu asuntolainan yksin, toisen asuntolainan sain vaiks luottotietonsa menettänyt exä yritti siihen mukaan. Mun mies sain asuntolainan yksin. Mun asuntoa ostamassa ollut samanniminen töissä käyvä nuoripari ei saanu lainaa. Tuttu avopari sain jumalattoman asuntolainan Helsingin Käpylään. Taitaa olla vaan tuurista kiinni noitten pankkien kanssa ja jos ei onnista ni sit vaihtaa pankkia.
 
Useimmiten avioliitossa elävä pariskunta saa paremman lainatarjouksen, mutta tämä toki riippuu myös vähän pärstäkertoimista ja muista seikoista, kuten sanoitkin. En usko, että tätä myönnetään, mutta nimenomaan oikeusturva-asioiden kanssa ja sanomattomilla seikoilla uskon tällä olevan merkitystä - toki saatan olla väärässäkin?

Samoin sillä ostettavalla kiinteistöllä on merkitystä, eli ymmärrän kyllä hyvin, että Käpylästä asuntoa hankkiva saa paremman lainan kuin vaikka jostain Karkkilasta asuntoa havitteleva... (Karkkilan heitin nyt ihan lonkalta, en tiedä kyseisen paikan asuntoasioista tai muustakaan mitään :D)
 
No on varmaan kiinni pärstäkertoimesta tai ainakin pankista, että minkälaisen asuntolainan saa. Me emme olis saaneet kuin 50-60 tonnia mun pankista lainaa. Ja tilanne oli silloin se, että mulla vakituinen työpaikka ja miehellä opiskelut. Kaveripariskunta sai 150 000 lainaa ja osti kivan kolmion tuosta meidän läheltä ja heillä ihan sama tilanne, toisella vakipaikka, toinen opiskeli, ei takaajia ei säästöjä... :( Ja minä tietysti ihan vihreä kateudesta täällä vuokrakaksiossa... Mutta pankki tosin oli eri kuin meillä. Tai en tiedä oliko suhteilla saatu laina. Ja mainittakoon vielä, että tuon kaveripariskunnan nainen tekee samaa työtä kuin mä eli palkka samaa luokkaa ja mies opiskelee samaa alaa kuin mun mies. Ei mene nallekarkit tasan, vaikka silloin muka piti olla niin hyvä sauma saada lainaa.
 
Voi ei, Margeliini, tuossa tilanteessa on varmasti äärimmäisen vaikea olla iloisia  kaveripariskunnan puolesta! :( Koititteko jostain toisesta pankista saada?
 
Ei yritetty muita pankkeja... Jätettiin se asia sitten roikkumaan, mutta nyt rupeen kyllä oleen niin kypsä meidän yläkerran naapureihin, että taas noi laina-asiat alkaa mietityttää. Ja olis se muutenkin kiva, jos olis edes pieni takapiha, jossa vois touhuilla tytön kanssa kesällä. Mikään viherpeukalo mä en ole, eli en mitään suuria mullankuopsutusmahdollisuuksia kaipaa.
 
Lallalaaa, eikö tänne nyt löytyisi ketään mun kaveriksi kuumeilemaan? :D

Tuossa taas katselin nettikaupoista vaatteita, ja pitihän sitä päätyä niitä hääpukujakin ihailemaan.... Oi miten tekis mieli ostaa, kun joku edullinen ja näyttävä yksilö osuu silmiin! Ja sitten sitä taas sais kirota, että mitä ihmettä mä tällaisenkin menin tänne turhan pantiksi hankkimaan.... ja kukatietää mitä tälle kropalle ehtii tapahtua vielä sinä aikana, kun oottelen sitä naimisiin pääsyä! Hmph!

Teemat, vuodenaikateemaiset koristelut... nää kaikki pyörii mun mielessä, ja kohta mulle ei enää riitä vaan yhdet häät, vaan mun on pakko saada monet, kun kerran mielessä on pyörinyt ihania ajatuksia :D

Ehkä mun pitää Sinkkuelämää-tyylisesti järkätä "En tule koskaan menemään naimisiin!"-bileet ja toteuttaa nää visioni!
 
Takaisin
Top