Grillaaminen

Ei ole. Terassilla on katolta pudotuttua lunta niin sellainen 1,5m töyräs tuossa. En myöskään välitä grillaamisesta. Se tuoksu, mikä grillaamisesta tulee, on kyllä hyvä. Se, että olen kasvissyöjä, saattaa vähentää intoani. Mies kyllä innostuu, kun grillikausi alkaa ja polttaa ruuat mustiksi (ja kärventää minun syreenipensaan :wideyed:) ja niitä esittelee vilpittömän innoissaan ja luulee olevansa gourmet-kokki. :grin
 
On grillailtu. Meillä iso hiiligrilli. Ulkoapäin näyttää siis perus kaasugrilliltä, niin tullut joillekin järkytyksenä ettei olekkaan.
Yleensä grillataan ainakin kasviksia/vartaita (kesäkurpitsa, tomaatti, sipuli, paprika) . Jotain pihvejä (nautaa, possua, kanaa) vaihdellen ja makkaraa lapsille kun eivät tykkää pihveistä. Ehkä kerran kaksi kuussa tulee kotona grillattua. Mökillä sitten kaikki ruoka kun ei ole sähköä.
 
Meillä on aivan onneton piha eikä siis omaa grilliä. Grillattua tulee joskus ja jouluna (tai siis juhannuksena) vanhempieni luona. Kun grillataan tykätään grillata kasleria, maissia, kanaa eri muodoissa ja joskus kalaa. Ja mitä nyt isäntäväki haluaakaan grilliin.
 
meillä on kaasugrilli pihalla. tänä vuonna aloitettiin grillikausi jo huhtikuun puolella, muutaman kerran ollaan grillailtu. useimmiten grilliin päätyy kanaa tai lohta sekä kasviksia (kesäkurpitsa, bataatti, paprika, tomaatti, maissi) ja joskus halloumia. lisäksi välillä tehdään hamppareita. vartaita voisi alkaa harrastaa enemmän!
 
Grillikausi avattiin vapun aikoihin, meillä on kaasugrilli terassilla. Yleensä tulee grillailtua erilaisia vartaita, kanaa ja kalaa. Mies grillaa myös itelleen ja lapsille makkaraa ja nakkia, ite en niin välitä niistä. Hamppareita myös välillä ja pihviä.
 
Ollaan molemmat innokkaita grillailijoita. Toistaiseksi ollaan vain grillattu makkaraa, koska meillä ei ole varsinaista grilliä tällä hetkellä, ulkotulipaikka kuitenkin. On ollut harkinnassa rempata kesäkeittiötä ja hommata sinne kaasugrilli. Useimmiten grillissä on kuitenkin makkaraa (maustettuja) ja maissia. Joskus grillaillaan myös pihvejä, halloumia ja grillitassuja, satunnaisesti on grillissä ollut kanaakin eri muodoissaan, pari kertaa viime kesänä tein vartaita. Harvemmin tulee grillattua muuta, kala menee sitten savustimeen ja vihreät lisukkeet ei yleensä käy grillin kautta.
 
Tykätään grillata, mut ei olla vielä avattu grillikautta.
Yleensä kaasugrilliin päätyy ainakin maissia, tomaattia, sipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa, parsaa, ja vaihdellen jotakin pihviä. Lisäksi välillä on eri juustoilla täytettyjä herkkusieniä tai muuta erilaista :)
 
Mies tykkää grillata heti kuin vain mahdollista. Meillä on iso kaasugrilli. Yleesnsä grillataan kanaa, parsaa, paprikaa mozzarellalla, grillijuustoa ja lapsen toiveesta nykyään banaania :happy:
Joskus kun on enemmän aikaa, niin teemme vartaita ja täytettyjä herkkusieniä.

Meidän pihaamme tosin pilattiin rakentamalla kävelytie aivan tontin rajan taakse. Kaikki mahdollinen näkösuoja, kuten puut ja pensaat kaadettiin kaupungin ”kunnostustyön” toimesta pois. Ei paljon tee mieli syödä terassilla, kun ohikulkijat pällistelevät suoraan terassille ja kivirekat rälläävät keskeneräistä tietä niin että ikkunat, terassista puhumattakaan, ovat jatkuvassa pölyssä. :banghead:
 
Ei olla hankittu uutta grilliä sen jälkeen kun vanha kaasugrilli kosahti viitisen vuotta sitten. Eikä ole suunnitelmissakaan. Pieni nuotiopaikka on aikeissa pykätä pihalle kun vanha jyrättiin viime vuonna. Jotenkin tuntuu turhalta laittaa grilli valmiiksi kahden pihvin tai parin makkaran vuoksi, ei me kerralla enempää syödä kun lapsetkin on niin pieniä.

Mökillä jos ollaan isolla porukalla niin grillataan halloumia, maissia, kanaa, joskus pihviä ja makkaraa. Tosin viime aikoina on ollut käytössä vain sähkögrilli mikä ei mielestäni eroa liedestä. Tulella sitä pitää käryttää jos ulkona kokkaa! :hungry:
 
Meillä on avattu grillikausi jo aikoja sitten. Meillä on pallogrilli pihalla ja lemppareita ovat maissit ja limemarinoitu kana. :p
 
Grillikausi on avattu jo aikoja sitten. Meiltä löytyy iso kaasugrilli. Tarvittaessa saa tulet pihalle. Meillä grillataan kaikkea mahdollista. Näin keväällä paljon parsaa ja satokauden edetessä sitten muuttuu. Perunanyytit aurajuustolla, ananas, bataatti, paprikat, kukkis ja vihreät pavut on vakiokamaa. Lihasta menee eniten kanaa ja kalasta lohta. Makkaraa ei yleensä kevään alkuinnostuksen jälkeen syödä. Mulla on muutama iso grillauskirja josta on löytynyt paljon uutta perheen ruokavalioon. Grillaus on vaan niin helppo tapa tehdä nopeasti terveellistä ruokaa. Ollaan huomattu että syödään talvisin aina paljon vähemmän kasviksia kun ei grillata.
 
Meillä on kaasugrilli ja ollaan paristi tänä vuonna grillailtu.
Yleensä grillataan kanaa tai lihaa, maissia, halloumia ja makkaraa.
 
Takaisin
Top