Follikkelin koko

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Linhee
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Linhee

Oman äänensä löytänyt
Heippa! Olisin vähän kysellyt kokemuksia minkä kokoisia follikkeleita teillä on saatu aikaan letrozolien avulla ja minä kiertopäivänä?

Mulla on pcos ja terolutit käytössä jotta saatiin kuukautiset aikaiseksi taas 10 viikon jälkeen. Lisäksi nyt ekaa kiertoa kokeilussa letrozol 1x 2,5mg kiertopäivinä 3-7 jotta saatais ovulaatio.

Kävin tänään kp11 ultrassa jossa katottiin vastetta ja siellä oli 2 "johto" follikkelia yksi kummallakin puolella. Toinen oli nyt 12mm ja toinen 10mm. Gyne laskeskeli että ehkä ens maanantaina tai tiistaina vois olla ovis (kp15 tai 16) mikäli toi isompi ainakin jatkaisi kasvua ja olis näin potentiaalisempi. Itsestä kuulostaa aika pieniltä näille kiertopöiville. Noi kasvaa kuulemma n. 2mm päivässä että periaatteessa miksei? Mulla on siis tosi pitkät kierrot olleet ja lukuunottamatta tätä edellistä megapitkää kiertoa ne on olleet kaikkea 35-60 päivän välillä että siihen nähden toi nyt ennustettu oviksen ajankohta vois kai olla ihan relevantti? Mitä olette mieltä.
 
Olisin kyllä samoilla linjoilla kuin mitä itsekin tuumailit. Ehkä vähän pieniltä kuulostavat kiertopäiviin nähden. Onko letroja tarkoitus vielä jatkaa tai ottaa käyttöön muita lääkkeitä folleja kasvattamaan? Luulisin, että seuraavaan kiertoon annos tuplataan, jotta saadaan parempi vaste.

Omalla kohdallani eka letrokierto oli vähän vastaava, ultrassa (kp 10 tai 11, en muista nyt just niin tarkkaan) pieniä olivat ja kasvattelua jatkettiin piikittämällä. Seuraavissa kierroissa tupla-annoksella samoilla päivillä kokoa on ollut molemmin puolin 20 mm. Käsittääkseni yli 20 mm on kypsä ja mikäli irroituspiikkiä ei käytetä, voi folli kasvaa reilustikin yli 20 mm ennen kuin irtoaa. Tämä siis ainakin oman lääkärini mukaan on tyypillistä, että follit kasvavat isommiksi kuin ilman lääkeapua.

Eka letrokierto on aina vähän kokeilua miten oma kroppa reagoi. Harvalle kai tuo pieni annos riittää, joten seuraavassa kierrossa ollaan viisaampia annoksen suhteen. Kärsivällisyyttä ja tsemppiä matkaan!
 
Olen käynyt vasta kerran nyt tapaamassa mun gyneä asian tiimoilta ja kyllä oli tarkoitus letroja jatkaa. Annostuksen nostamisesta ei puhuttu vielä mitään. Puhuttiin kyllä pregnyl piikistä, mutta se asia jäi vielä auki kun jouduin käymään nyt eri gynellä tässä tsekkaus ultrassa kun tälle omalle gynelle en saanut aikaa sopivasti mikä oli musta vähän hölmöä. Yritän saada puhelinaikaa ensi viikolle jotta voisin vähän kysellä tarkemmin miten tästä jatketaan kun tulos tosiaan oli nyt tämä. Tää toinen gyne ei oikein osannut ottaa kantaa mun tilanteeseen eikä muutenkaan ole niin paljon perehtynyt näihin lapsettomuus asioihin niin vähän jäi harmittamaan. Eli ehkä tää kierto menee nyt vielä vähän tälleen mutu tuntumalla sitten ja ensi kierrosta olen taas viisaampi.

Kiitos tsempeistä!
 
Takaisin
Top