Flagyl-reseptilääke

SannaKoo

Sanavalmis juttuseppä
Heip!

Mulle määrättiin johonkin alapään tulehdukseen jo keväällä Flagyl-niminen emätinpuikkokuuri. Sitten odottelin menkkojen alkamista, että voisin niiden jälkeen kuurin aloittaa, mutta meidän pienokainen päättikin siinä välissä juuri aloittaa saapumisensa maailmaan. Flagyliä ei saa käyttää raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, joten sekin odoteltiin yli, ja kävinpä vielä ottamassa labratkin, että onko lääke ylipäänsä enää edes tarpeellinen.

Nyt tuosta 10 pvä:n kuurista on enää 2 hoitokertaa jäljellä, mutta olen huomannut todella inhottavia sivuvaikutuksia; vatsaa ja kohtua on kipuillut jo 3 pvää putkeen ja väsymys on ihan järkyttävä. Mitään en jaksaisi oikein tehdä, mutta töissäkin on pakko käydä. Ruoka ei maistu, vaan sitäkin kai pitäisi saada sisuksiin jonkun verran sullottua. Pari päivää on öklöttänytkin, mutta ei suinkaan sellaista raskaus-öklötystä (mikä mulla onneksi on muutenkin loppu!), vaan erilaista kiertoa vatsassa. Eilen illalla sitten nukkumaan mentyäni koin parhaaksi ottaa sangon viereeni, eikä mennyt kuin 10min kun sain todella raivokkaan oksennuskohtauksen. Yön nukuin kuitenkin ja nyt aamulla sain syötyäkin, eikä vielä ole ainakaan muita merkkejä, kuin nuo samat kipuilut kohdussa.

Haluisin siis tietää, että onko kellään muulla kokemusta tästä samasta lääkkeestä? Raskauden aikana tai muutoin? Tuntuu meinaan aika hurjalta, ja vähän jo pelkään vauvankin puolesta... vaikka neuvolalääkäriltä kyllä erikseen varmistin, että tästä ei voi olla mitään haittaa pienelle, ja häneltä ohjeet kuurin käyttöön sain. Huolestuttaa vain niin kovin!
 
Heippa!
Muistelen itse käyttäneeni kyseistä lääkettä joskus aikoinani ennen raskautta. Söin sen tosin kuurina suun kautta. Tokihan kaikissa antibiooteissa ja lääkkeissä on oma sivu-sekä haittavaikutuksensa ja vatsa-suolisto-oireet niistä yleisimpiä. Tuli vaan mieleen että oireissa voisi olla kyse siitä tai sitten yksinkertaisesti lääke ei vaan sovi sinulle. Sinuna olisin yhteydessä lääkkeen määränneeseen tahoon ja kertoisin lääkkeen tekemistä oireista. Ei toki ole tarkoituksellista syödä lääkettä joka tekee olon vielä huonommaksi kuin on...aina varmasti löytyy joku valmiste mihin voi vaihtaa. Emätinpuikko sinänsä on paikallishoito, joten nuo alapäähän liittyvät vaivat varmaankin johtunevat siitä. Mutta lukaise ihmeessä lääkkeen mukana tuleva valmisteyhteenveto ja ole yhteydessä hoitavaan tahoon.
Jaksamista!
 
Itellä on kans kokemuksia ko. lääkkeestä emätinpuikkona ennen raskautta. Mitään suurempia sivuoireita ei ollut, paitsi hieman tietenkin kutinaa emättimessä. Mutta onkos se nyt ihmekkään, että kutisee, kun sinne kerran antibioottia laitetaan, joka tappaa pöpöjä. Ja ei se mikään kiva kuuri ollut, johtuen ylimääräisen lääkkeen valumisesta pois emättimestä aamulla. Muutenkin tuli nukuttua sen kuurin aikana astetta huonommin. Kai sitä pelkäs sen puikon sieltä pullahtavan ennen aikojaan ulos...
 
Mites se loppukuuri SannaKoo sitten oikein sujui?
 
No tosta kuuristahan nyt on jo hetkinen, mutta muistaakseni noilla samoilla oireilla mentiin loppuun asti ja siitä sitten selvittiin. Luin kyllä monesti ja tarkkaan noita tuoteselosteita ja muuta, mutta silti tuntui jotenkin tosi pahalta, kun pelotti vaan vauvan puolesta...

Tässä vaiheessa sitä voi vaan todeta, että hyvin se kai meni, kun toissapäivänä rakenneultrassa kaikki oli kunnossa! :) Tosin sen vaikutuksesta tulehdukseen en sitten tiedäkään, kun ei mulle mitään kontrollia oo tehty... ja kun tulehdus oli sen puoli vuotta ihan oireeton, eikä mitenkään kai muutenkaan kovin ärhäkkää sorttia, niin paha sanoa. Luotan ja uskon siis, että kaikki on hyvin!

Kiitos molemmille vastauksista :)
 
Itekkään en tiedä, että onko kuuri tehonnut toivotulla tavalla. Pitäis ottaa papa-koe tämän tai ens kuun aikana, jotta sekin selviäis...
 
Ja eiköhän siellä masussa mee ihan hyvin ja aina vaan paranee [:D].
 
Takaisin
Top